Ei liity uskontoon eikä ateismiin varsinaisesti tämä mitä nyt selvitän.
Ennen pärjättiin ilman kännyköitä ja nettiä. Joskus ei edes ollut televisiota. Minä olen todennut että keskustelut netissä eivät ole antaneet minulle mitään. Myöskään kännykästäni ei ole minulle juuri iloa.
Televisiostakaan ei tule mitään, joten aion kadota sähköisen viestinnän ilmapiiristä vähintään vuodeksi. En ihan heti, mutta heti, mutta pian kuitenkin. Siis aion luopua kännykkäliittymistäni ja internetyhteydestäni.
Mitä luulette muuttuuko elämäni yhtään huonommaksi?
Uskaltaako kukaan muu kokeilla samalaista irrottautumista?
Ennen pärjättiin ilman kännyköitä ja nettiä. Joskus ei edes ollut televisiota. Minä olen todennut että keskustelut netissä eivät ole antaneet minulle mitään. Myöskään kännykästäni ei ole minulle juuri iloa.
Televisiostakaan ei tule mitään, joten aion kadota sähköisen viestinnän ilmapiiristä vähintään vuodeksi. En ihan heti, mutta heti, mutta pian kuitenkin. Siis aion luopua kännykkäliittymistäni ja internetyhteydestäni.
Mitä luulette muuttuuko elämäni yhtään huonommaksi?
Uskaltaako kukaan muu kokeilla samalaista irrottautumista?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Veikkaisin,että saat muutaman ärtyneen ystävän, jos jätät kännynkin. Muuten en usko elämäntason ainakaan alentuvan. Virikkeet löytyvät varmasti muualta. Voi olla jopa rikastuttava kokemus.
uskalla muuten sinäkään. Kunhan puhaltelet kuumaa ilmaa. Eli paskaa puhut lämpimiksesi. Ja rekisteröit kohta taas uuden nikin.
Tarkoitan kokonaan luopumista internetistä. Montavuotta surffaillut netissä, eikä se ole antanut minulle mitään. Eli täysin hyödytön minun kannalta. Samanlaista mutta maksutonta ajankulua jos pelaa koneella pasianssia. Tässä ei vaan tuo pasianssikaan oikein toimi. Tuumasin että jos kännykkäliittymätkin sulkisi. Hätänumeroonhan voisi soittaa ja mitään muuta tärkeämpää soitettavaa ei kenelläkään tunnu olevan.
Ihan vakavasti olen ajatellut sitä.
En kuitenkaan ihan vielä pistä linjoja poikki vaan ehkä vasta ensi kuussa.
vuosi sitten n kuusi kk ilman omia ,töissä tosin jouduin käyttämään noita kaikkia,mutta ei se pahaa ainakaan tee.
Päinvastoin,silloin tuli luettua paljon kirjoja.
Mikäpä siinä on ongelma, jos et kerran näistä mitään koe saavasi eikä mikään velvoite, kuten työ, sinua pakota näitä käyttämään.
Minä olen selvinnyt nuoruuteni ilman kännykkää ja nettiä, mutta koen ne nyt hyvinkin hyödyllisiksi apuvälineiksi asiassa jos toisessakin, joten minulla ei ole aikomusta niistä luopua. Toki käytän nettiä pääasiassa ihan muuhun kuin keskusteluihin ;) Elleivät ne olisi minulle hyödyllisiä, miksipä niitä pitäisin. Televisiota minulla ei ole ollut käytössäni yli vuoteen, koska siitä en koe hyötyväni.
Miten siihen uskallus liittyy...?
jos kokee moiset vempaimet hyödyttömiksi itselleen. Minä en voi, enkä halua. Puhelin on välttämätön asioiden hoitamiseen, televisiosta tulee paljon hyvää ohjelmaa varsinkin Yleltä ja netin kautta voi maksaa laskut, hakea tietoa eri asioista ja myös keskustella palstoilla.
Ajattelin sitäkin että jos luopuu noista laitteista, niin jotenkin sitä yrittää hakea jotakin korvaavaa systeemiä niille. Sellainenhan voisi myös olla aika haasteellista. vaikkei mitään yhtä kehittynyttä systeemiä sitä puutetta korvaamaan keksisikään, niin silti.
laskujen maksaminen pankin konttorissa tulee älyttömän kalliiksi, jos ei sitten ole suoraveloitusta.
"Ajattelin sitäkin että jos luopuu noista laitteista, niin jotenkin sitä yrittää hakea jotakin korvaavaa systeemiä niille."
- Eli nyt sitten kuitenkin koet ne tarpeellisiksi?
Tarpeellisuus on suhteellista. Tottakai noiden laitteiden vähäisellekkin tarpeelle etsii sitä korvaavaa systeemiä, kun tietää sen syteemin olemassaolon mahdollisuuden. No tunnustan että olen oikeasti tuuminut pidemmän aikaa sähköistä viestintävälinettä joka voisi toimia kun toiset lakkaa toimimasta ja jotain muutakin, mutten sitä kaikkea jaksa/viitsi selittää. Kyse on kuitenkin ajatusmallista kuinka asioita voisi toteuttaa ja voihan se olla että koko minun viestimistä irrottautumis projekti hiipuu, ennekuin se edes alkaa. :D
ja laajakaistan vasta jokunen vuosi sitten, koska lankapuhelinlaskut tulivat liian kalliiksi. Nyt on laskut minimissään. Tiedonkeruun kannalta netti on todella kätevä väline. Lakitiedot, erilaiset artikkelit, uutiset, taphtumakalenterit jne. Kaikkea löytyy.
Ennen keskustelut suoritettiin kirkoissa, kouluissa, baareissa, sukulaisissa ja ties missä face2face. Toki oli kirjeenvälitystä ja henk. koht. sanomalehtikirjoittelua mutta pääasiassa naamatusten.
Televisio on viihdettä; sieltä voi toki tulla jotain mielenkiintoista dokumenttiakin mutta sekin on pohjimmiltaan viihdettä, ehkä draaman muodossa. Samoin ovat olleet sanomalehden tai vielä aikaisemmin juoruilu.
Internet on vain jatkumo tälle, ihminen ei ole juurikaan muuttunut. Juoruja, viihdettä ja draamaa.
Kouluissa pitäisi opettaa internetin käyttö kriittisesti; kaikki mitä siellä on ei ole terveellistä eikä todellakaan totta. Yhä useammin tulee nuoria vastaan jotka perustavat väittelynsä netistä löytämilleen keskusteluille mutta eivät ole perehtyneet asiaan sen tarkemmin. Se on vähän sama kuin lukisit Stephen Kingin kirjaa ja alkaisit julistaa kavereillesi että joitan ikävää piileskelee pimeydessä kun me nukumme.
Jos todella kykenet poistumaan sähköisestä viestinnästä vuodeksi tai edes muutamaksi viikoksi, onnittelen. Tärkeämpää olisi silti kyetä suodattamaan pseudotiede faktoista, viihde realiteeteistä ja draamanhakuisuus elämän oikeista notkahduksista.
Elämä netin ulkopuolella voi olla hyvinkin realistista ja tiedostetumpaa kuin se että imee kaiken mitä sieltä tulee vastaan - tai vastareagoi niihin.
Tämä oli ihan mielipiteeni, olen samaa mieltä kanssasi että netti voi pahimmillaan muuttaa ihmisen psyykettä irrationaaliseksi, tavallaan kuin eläisi oman elämänsä tosi-tv:tä.
Lomalla on hyvä matkailla, käydä mökillä, metsässä kävelemässä, vähän juopotella jos siltä tuntuu, rentoutua riippumatossa ulkona. Netissä roikkuva mediariippuvainen ihminen menettää paljon kun yrittää pysyä jatkuvasti "ajan hermoilla".
"Mitä luulette muuttuuko elämäni yhtään huonommaksi"
-Ei välttämättä, jos nämä kännykkä ja netti tuntuvat olevan sinulle enemmän taakka kuin hyöty.
"Uskaltaako kukaan muu kokeilla samalaista irrottautumista? "
-Kännykkääni tarvitsen työssäni ja kännykällä sekä internetillä on helppo pitää yhteyttä kavereihin jotka eivät ole lähistöllä. Netti-TV:tä, uutisia ja joitain netissä julkaistavia sarjoja tulee myös katsottua. Ei ole tarvetta irrottaa itseään netistä tai puhelimesta, se vaikeuttaisi monia tavanomaisia toimia liikaa - joskus lomaillessa saatan irrottautua näistä sähköisistä viestimistä lähes kokonaan. Onhan maailmassa vielä paljon ihmisiä, jotka elävät täysin tietämättöminä näistä teknologian hienouksista :)
Molemmat keksinnöt ovat olennainen osa työkalujani kommuikoinnissa, tiedonhankinnassa ja viihteessä. Asiat saisi hoidettua, mutta äärettömän paljon hankalammin. Internet yhteyteen liittyy oleellisesti tietokone jonka puuttuminen olisi mahdoton ajatus minulle.