yh perheen lapsena ON vaikeaa

tiedän miltä tuntuu. Äitini ei ollu yh mutta siltä tuntui sillä en nähnyt isääni kuin synttärinä ja jouluna, enkä saanut koskaan kummaltakaan vanhemmalta rahaa kuin synttärinä ja jouluna, eli töissä oli käytävä. Ja kun sitten alkoi tulla opintorahaa, niin aina mun piti lainaa se3 raha äitille ja siskojen menoihin. minunkin äitini varmaan yli tonnin auki mulle, mutta... en enää lainaa, mutta jännää tässä onkin se että miten äiti voi lainata omalta lapseltaan, joka ei koskaan pyytänyt rahaa omiin menoihin lainaan? kun minä menin ensimmäistä kertaa töihin voit jo arvata minne se raha meni..ja nyt kun olen saamassa ison summan rahaa yhdestä oikeusjutusta, niin tottakai äiti ja siskot on heti lainaa mulle, mutta kiitos näiden laki juttujen , voi mennä vuosia ennenkuin edes saan koko summaa, eli voin huokaista ettei tarvii lainata. äitini kuitenkin pääsi töihin jossa palkka melkee 2000 e kuussa, ja enää pikkusisko asuu kotona ja vielä valittaa kun ei muka rahat riitä. öh, itse saan kuussa 400 euroa josta menee 233 euroa vuokraan plus sähkö ja puhelin ja pari muuta laskua niin käteen jää enää 100 euroo ja ruokaa pitäs ostaa ja vaatetta joskus ja pesuaineet ja wc paperit ja hyvin oon pärjänny 1,5 vuotta. Tosin asun avomieheni kanssa niin on sitten silleen halvempaa asumiskustannukset.. Suosittelen siis suuresti että sanot vaa että mä tein työtä rahojeni eteen, mikset itse tee. lopetat sen rahojen lainaamisen. itse kyllästyin siihen että kun lainasin rahaa äitille laskuihin niin se oliki ostanu vaatteita itelee.(ja huom itse en edes muista milloin viimeks ostin edes paitaa itselleni!!) siks sanoin että tuo lasku minulle niin maksan se3n. tämän jälkeen ei oo tarvinnu lainaa kun olen itse maksanut äitini laskuja, silloin kun siis asuin kotona, nythän minula ei ole varaa yhtään äitini laskuja maksaa,(eli äitini piti minua tyhmänä, osteli itselleen kaikkea kivaa minun rahoilla vaikka muuta väitti) eikä se minulle kuulukkaan, olen hänen lapsensa, eikä vanhempien kuulu elää lastensa rahoilla. piste. heti kun vaan voit suosittelen pois muuttamista.
SINUN EI KUULU ÄITISI LAPSENA MAKSAA ELÄMISTÄSI ÄIDILLESI! ÄITISI ON HUOLTAJASI, ELATUSVELVOLLISUUS ON HÄNELLÄ SINUSTA EI SINULLA HÄNESTÄ.
lasten ei kuulu maksaa vanhemmilleen kotona asumisesta, alaikäisenä varsinkaan.

Hei. En ole kokenu yh-elämää mutta viestisi jotenki mua kosketti että ajattelin kirjoittaa. Kyllä mä uskon että jonain päivänä saat oman perheen ja sitten sä varmasti taistelet kyllä kaikilla tavoin että olette perhe. Sanotaan että ihmisille annetaan se taakka minkä se kestää ja voit vaikka ajatella että ei tämän pahempaa enää voi tulla vastaan että tästä eteenpäin on kaikki hyvää. positiivista ajattelua vain. Me ihmiset ei nimittäin olla ikinä mihinkään tyytyväisiä. ja turhaan oot kateellinen muille. ..siellä on aivan muut ongelmat usko pois.
Voimia !!!

Kirjoituksestasi kävi ilmi perheenne suurin ongelma eikä ole yh-perheys, vaan se ettei isäsi ole kiinnostunut lapsistaan. Jos olisitte isänne luona edes joskus, äitinne saisi levätä. Kolmen lapsen kiukuttelu, ymmärtäminen, tukeminen ja hoivaaminen ei ole helppo tehtävä ja jos siitä ei saa hetken taukoa, päälle jää 24/7-stressi. Jos taistelisit isäsi kanssa välillä tai äidilläsi olisi edes toisen vanheman etätuki, elämänne olisi toisenlaista.

Jos sinulla on paha olla äitisi luona, muuta isäsi luokse. Hän on yhtälailla vastuussa hyvinvoinnistasi kuin äitisikin. Miksi et kerro isällesi vitutustasi, miksi syytät äitiäsi kaikesta? Annapa kun yh-äidin kasvattama tyttö, yh-äiti nykyään, sinulle kertoo: koska äitisi on ainoa ihminen maailmassa johon voit luottaa ja luotetavalle ihmiselle on helppo kiukutella elämä vääryyksiä (-vaikka tällä hetkellä tuntuu ettei niin ole). Et arvostele isääsi, koska et tunne häntä, et kiukuttele vieraalle, sinulla on hyvät käytöstavat. Mutta äiti kestää kiukuttelun, arvostelun ja rakastaa sinua joka tapauksessa ehdoitta, teitpä elämässäsi mitä tahansa.

Äitisi sinkkuus ja yksinäisyys voivat olla stressin syytä. Kuka jaksaa epävarman pätkätyöelämän ja kodinhoidon ja penninvenyyttämisen jälkeen enää olla hyvää seuraa? Kuka kolmen lapsen äiti voi ensisijaisesti ajatella itseään ja ulkonäköään ja vapaa-aikaansa, kuka mies haluaa hypätä seurustelusuhteesen naisen kanssa jonka koko elämä on trapetsitaiteilua murkkuikäisten kanssa?

Ole realisti, äläkä arvostele äitiäsi kovin sanoin.

Osa asioita, jotka ovat sinulle nyt maailman isoimpia vääryyksiä ja arvostelet äitiäsi niistä, mutta olen varma että aikuisuuden myötä ymmärrät äitisi elämää, tekoja ja valintoja paremmin.

Ydinperhe ei ole mikään tae onnellisesta lapsuudesta, monen "kokonaisen" perheen kulissien takana on ikäviä asioita, joita et osaa edes aavistaa.


Täältä uusinta, tutkittua tietoa ero-lasten elämästä aikuisuuteen:
http://www.helistin.fi/?page=4524345&id=7447791 Julkaistu 05.07.2010

Alkup.sivu: http://www.msnbc.msn.com/id/38038613/ns/health-kids_and_parenting/

Minä olisin mielelläni elänyt yh-perheessä, mutta äitini oli/on niin miehenkipeä, että sillä taas pitää aina olla joku mies kierroksessa. Elin sitten valtaosan lapsuuttani uusioperheessä, mikä oli uusiohelvetti minulle. Ei vieras ihminen osaa rakastaa puolisonsa lapsia kuin omiaan, nämä naistenlehtien hehkutukset on pelkkää valhetta. Kärsin sitten isäpuolen harjoittamasta kiusaamisesta ja nöyryyttämisestä, ja ikävuodet kymmenestä 16 menivät syvän masennuksen vallassa. "Rakas Taivaan Isä, anna minun kuolla, minä en jaksa enää elää. En vain kerta kaikkiaan enää jaksa." Siinä oli minun iltarukoukseni vuosien ajan. Ainoastaan se esti minua tappamasta itseäni, että vaikka isäpuoleni mielestä olinkin täysin kelvoton, niin sisällä kuitenkin säilyi usko, että kunhan olen riittävän vanha siihen, että kykenen täältä "kodistani" lähtemään, pystyn rakentamaan itse itselleni paremman, hyvän elämän.

Kun olin 16, äitini otti eron miehestään, ja silloin elämäni vasta alkoi. Elämänhalu palasi nopeasti, kun kotiterrori loppui, vaikka painajaisia näinkin vielä pitkään. Mutta äidin piti saada tietenkin heti uusi mies rinnalleen, ja sitten alkoi seksuaalinen ahdistelu...

Mutta nyt olen elänyt itsenäisesti jo kymmenen vuotta, ja niin kuin joskus pienenä uumoilin, olen saanut rakennettua itselleni paremman, hyvän elämän. Sinä olet jo 16. Parin vuoden päästä pääset lähtemään, ja jo aiemminkin, jos hankit itsellesi opiskelupaikan joltain toiselta paikkakunnalta. Vaikka itsenäisessä elämisessä täytyykin kantaa itse vastuu omasta taloudestaan, niin se helpotus, mikä tulee kun pääsee ahdistavasta kodista, on sen arvoista. Kyllä elämä kantaa.

HEI !
Kolikossa on aina kaksi puolta...itse eronneena isänä, ja epäonnistuneena , sellaisena, kirjoitan nyt sinulle,
joka luulet että kaikki aidan toisella puolella on ihanampaa...Ei kyllä ole, ja mitä tulee sinun isäsi poisolemi-
seen...oletko tietoinen, kuka on asettanut hänelle ehtoja, miten tulisi käyttäytyä ! Pysyäkkö pois elämäs-
tänne, vai vaatimus kaiken muuttumisesta "äidin" ehdoilla...Kun aikaa kuluu ja kypsytte, tulette kerran
tietämään, miten on totuus ! Nyt tämä minun ehdotukseni on olettamusta....ei tietoa ! Koska itse olen
joutunut tilanteeseen, jossa en ole pärjännyt...oletan muillakin olevan vaikeuksia ! Isä on tosi vaikeuksissa
silloin, kun hänen "pitää" kohdata entinen vaimonsa ja lapsensa ilman minkäänlaista tukea...Nainen on
verbaalisempi, useimmiten, siis puhekykyisempi kuin mies, joten mies useimmiten ottaa tähän "ongelmaan"
troppia....ja taas meni pilalle ! Siitähän se myrkyn lykkäs...Onko tuttua ? Siis paree on pysyä poissa,
kuin olla haavoittuvainen...ja tätähän me miehet olemme ! Sen tunnustaminen on vaan niin vaikeaa !
Jos kaikki perheenäidit tajuaisivat tämän perheen ollessa vielä ehjänä...olisi toiveita eheytymiseen !
Nainen on monesti paljon miestään kypsempi...mies vaan esittää...

Olen kasvanut ongelmaperheessä, missä toivoin jokikinen päivä, että vanhemmat eroavat. Parempi köyhä ja turvallinen elämä kuin jatkuvaa viinaa, tappelua, pelkoa ja varuillaanoloa. Isää ei ollut, vaikka hän olikin paikalla. Mutta niin ei vaan tapahtunut, toiveeni ei toteutunut. Asioilla on monta puolta.

Tosta raha-asiasta voisin sanoa, että ehkä jokaisen on kuitenkin kannettava kortensa yhteiseen kasaan. Jos on tiukkaa taloudellisesti, joku joutuu aina laittamaan enemmän. Tosi ikävää, kun on nuori ja haluaisi itsenäistyä ja käyttää rahat ihan itse, mutta jos asuu vielä kotona jne. ja susta ei varmaan enää saa lapsilisääkään. No ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. Kohtuu kaikessa, mutta elämässä tulee aina vastaan tilanteita, missä ei ole järkevää ajatella vain itseä. Sitä kutsutaan joustamiseksi. Kaikella tosin rajansa. Uskon, että äitisi varmasti puolestaan antaa sinulle enemmän kun tilanne paranee. Köyhyys on paha paikka olla.

°Mua kuitenkin häiritsee ettei kukaan tunnu ajattelevan miltä yhperheessä eläminen tuntuu lapsen näkökulmasta. Olen ajatellut tätä paljon viime aikoina, ja lapsuus ja nuoruus tuntuu jotenkin "rikkinäiseltä"
°

Kuullostaa tutulta ja jos et saa nuorena otetta elämästä, niin tuskin saat sitä kovin helposti vanhempanakaan. Se on yh kersojen osa. Toivon että sinulla on paljon ystäviä, jotka tukee sinua, kuuntelee ja ymmärtää. Suosittelen, heti kun sun on mahdollista muuttaa omilleen tee niin. Älä jää kelailemaan kuinka sun äiti pärjää, vaan muuta omaan kämppään. Jos sulla on paljon kavereita ja asuin paikka tuntuu mukavalta asua, juurru sinne. Jos taas ei ole hirveästi kavereita ja paikkakuntakin on nähty, niin muuta toiseen kaupunkiin esim. opiskelemaan tai töihin ja toivo, että voi juurtua sinne.

Minusta yh:n lapsena on tärkeää löytää paikka ja ihmiset ( kamut ), joihin voi turvata vaikeina aikoina ja juurtua. Minun elämä on ihan palasina, enkä tunnu saavan mistään otetta. Kaikki muut tuntuu olevan löytäny sen oman paikkansa, paitsi minä.

Tosin itse olin äidin helmoissa aika pitkään, koska hän antoi ymmärtää, että olin jotain velkaa hänelle ja hällä hieman oli muutenkin "vaikeata". Mutta lapset eivät ikinä ole mitään "velkaa" vanhemmilleen, ei missään mielessä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ajatella itsekkäästi ja muuttaa heti pois, kun se oli mahdollista. Meni pala nuoruutta sivu suun ja tuli hieman paskaa niskaan äidin taholta. Ei ollu kavereita, kun asuttiin hieman syrjässä ja olin muutenkin aika nurkkaan ajettu, vain koska äidilläni oli vaikeata.

Minun vanhemmat erosi, kun olin jotain viisi. Eikä äiti ole vieläkään käsitellyt eroa ja päässyt siitä eteenpäin. Vieläkin hän varmaan haikailee isän perään, hehkuttaa kuinka ihana ja toiset huomioonottava hän oli. En tiedä eron syitä, enkä edes halua tietää. Isäni taas on ollut uusissa naimisissa monta kymmentä vuotta ja hänellä on jo uutta perhettä.

Isä elää tällähetkellä tasaista elämää ja tuntuu että hän on päässyt erosta yli ja jatkanut eteenpäin. Äiti taas on painanut hulluna töitä ja säästänyt, joka on ihan hyvä asia. Tosin tuollaisilla ulkoisilla asioilla hän pitää kulissia yllä, että menee hyvin. Vaikka varallisuus ei ole onnellisen elämän tae, ei varsinkaan tässä tapauksessa. Äitini ei osaa elää tasaista elämää, toisin kuin isäni. Äitini elämää varjostaa useat riidat, stressi ja niin edelleen... Hän ei ole tällähetkellä onnellinen, vaikka omistaa vaikka mitä ja kävisi joka lomalla ulkomaan lämmössä. Suu ei taivu aitoon hymyyn. Hän on kuin kaikki sateenkaaren värit, jotka on sotkettu yhdeksi harmaaksi massaksi.

Itse olen hieman myöhästyny omasta junastani, kun lapsuus ja nuoruus meni ohi ryminällä ( Kasaillessa omia sirpaleita ja pelkäsin hieman omilleni muuttoa, kun äiti on sellainen kun on, tiedä vaikka mitä olisi keksiny? ) Olisi pitänyt olla itsekäs aikoinani. Nyt juna on kiihdyttäny vauhtiaan ja koitan keretä aikuisuuden vaunuun mukaan, mutta en taida keretä siihenkään. Vieläkin vaillinainen.

Ps. Se on muuten todella kumma juttu, että ne joilla on KAIKKI onnellinen lapsuus/nuoruus, paljon ystäviä ympärillä, hyvä työ/koulutus ja jotka ovat juurtuneet johonkin paikkaan jäädäkseen, niin ne katsoo hieman nenänvartta pitkin meitä "rikkinäisiä ja ns. vaillinaisia". Ne ei voi oikeen ymmärtää tällaisen tilannetta, kun itsellä on kaikki pullat hyvin uunissa. Heidän mielikuvitus ei taida oikeen taipua siihen, kun kerran omakohtaista kokemusta ei ole. Olettavat, että kaikilla on samat lähtökohdat, vaikka näin ei ole.

Itsekkin olen hieman kateellinen noille joilla on molemmat vanhemmat, jotka on pitäny huolta ja kannustanu ja rohkaissu eteenpäin. Niille joille elämä on valmiiksi pureskeltua ( peruskoulun jälkeen lukioon, yliopisto/amk... työ... perhe...) Mun äiti ei edes tiedä varmaan mikä on lukio ja miten se eroaa ammatillisesta koulutuksesta, muutenkin aika laihat eväät äippä pakkas tämän henkilön reppuun.

Jos mä juon, niin ainankin tiedän mille otan.

Ei tosiaan kannata olla kateellinen pelkästään siitä syystä, että toisilla on molemmat vanhemmat kotona. Ydinperheen sisäinen elämä voi myös olla helvettiä, vaikka ulkoisesti asiat näyttäsivät miltä tahansa. Itse käyn pitkää terapiaa rikkinäisen lapsuuteni takia yhä, yli kolmekymmentä vuotiaana. Oli "tavallinen" ydinperhe eikä rahallisia ongelmia lapsuudessa. Ulkoisesti kaikki oli niin hyvin, että ei kukaan ymmärtänyt pahaa oloani, johon syyt löytyy pääasiassa sairaan isäni käytöksessä.

Sinä olet niin nuori, että kaikki mahdollisuudet on saada tukea parempaan elämään jo aikaisemmin. Jos äitisi ei uskalla/osaa hakea apua jaksamiseensa, toivottavasti sinulla on rohkeutta puhua esim koulun terapeutille tai sairaanhoitajalle. Jokaisella lapsella on oikeus huolehtiviin vanhempiin ja jos omistasi ei ole siihen, niin luotettavan aikuisen voi löytää vaikka terapian kautta. Tässä esimerkiksi yksi linkki netin kautta:

https://www.tukinet.net/

Ei minusta ihan kuulosta siltä, että äitisi rakastaa sinua ehdoitta, jos jatkuvasti riitelee ja haukkuu sinua. Monelle asialle äitisi ei voi mitään, mutta voisi ottaa aikuisen vastuun ja hakea apua omaan jaksamiseensa. Jos ei isästäsi ole hoitoapua niin onko sukulaisissa ketään?

Kyllä sinulla on oikeus kiukutella murrosiässäsi, vaikka minusta kyllä silti kirjoitat melkoisen kypsällä tavalla . Minä yliymmärsin vanhempiani koko lapsuuteni ja pidempäänkin, nyt sitten vasta elän murrosikääni sen takia. En suosittele samaa :) . Toivottavasti puhut jollekin luotettavalle aikuiselle niin ehkä äitisikin saa apua jaksamiseensa (jos hänestä ei ole aikuiseksi ja hakemaan apua itse...) eikä teidän tarvitse sinnitellä keskenänne. Sinulla on tosiaan kaikki mahdollisuudet, ei lapsuuden tarvitse antaa niitä pilata. Ole "vaativa" eli pidä kiinni oikeuksistasi saada aikuista tukea.

Rohkeutta toivoen!

Olen itse 22 vuotias ja yh-äidin tytär. Velipuoleni muutti kotoa ollessani vasta aloittanut koulun joten hyvin monta vuotta elimme vain kahdestaan. Äitini oli vielä semmoisessa ammatissa että hän lähti töihin kun olin jo koulussa ja saattoi tulla kotiin pitkälle puolenyön jälkeen. Joten lähes kaikki kotityöt ja kodin pyörittäminen jäi minulle. Nopeasti piti ainakin yrittää kasvaa ja oppia kaikki mitä kodin ylläpitoon kuului. Isään yritin nuorena saada jonkinmoisen yhteyden ja suhteen mutta kun häntä ei kiinnostanut niin luovutin itsekin enkä odota häneltä enää mitään, alkoholi oli hänen elämänsä.

Kyllä sitä oma luonne ja jaksaminen kärsi. Päihteisiin en onneksi koskaan ole langennut mutta väärät poikaystävät kuuluivat asiaan(muutin pois kotoa ennen kuin olin 18, miehen luokse joka osoittautui hyvin narsistiseksi). Onneksi ymmärsin hakea apua ammattilaisilta ja siitä olen tyytyväinen että olen saanut purkaa kaiken psykologille aina kun tuntuu seinän tulevan vastaan. Varsinkin kun niitä kavereita ei paljoa ole.

Itse olen aina ajatellut että en ole kaivannut minkäänlaista isää kuvioihin. Ehkä jälkikäteen ajateltuna ehkä mieskuviot eivät olisi niin kamalia jos olisi ollut ehjä perhe ja osaisin toivoa lapsia tai aviomiestä elämääni. Mutta pelkään vain että yksin jäisin kuiteskin itsekin ja kaikki olisi vaikeaa ja raskasta. Uskon että äitini olisi kaivannut toista vanhempaa tueksi ja avuksi elämään mutta eiväthän he näitä ongelmia kerro lapsilleen.

Itse en varmasti lainaisi äidilleni rahaa jos tietäisin ettei hän niitä maksaisi takaisin. Korkeintaan jonkun laskun saattaisin maksaa joka on selvästi tullut myös omasta elämästä (netti, puhelinlasku tai esim sähkö.).
Mutta kyllä se elastuvelvollisuus on vanhemmalla ja sinun pitää saada olla se nuori joka olet!

Toivon sinulle paljon jaksamisia ja myös nuoremmille sisaruksillesi. Muista että sinun ei tarvitse olla yksin ongelmasi kanssa vaan tässä maassa on paljon välittäviä ammattilaisia esim. koulussasi jotka mielellään kuuntelevat ja tukevat asiassa. Rohkeasti käyt purkamassa tuskasi ja itkemässä vaikka silmät kuiviin mutta huomaat kyllä että helpottaa omaa vointia heti.

Tiedän osin miltä susta tuntuu, äitini ei lainaa rahaa kun vasta pakon edessä mutta joulu/synttärilahjatoiveet on aina hulppeita..itse olen saanut mitä on pystytty ostamaan koska sitä rahaa ei tosiaan ole ollut.. Olin itsekkin kateellinen nuorempana kun kaikilla muilla oli ehjän perheen lisäks aina varaa kaikkeen kun itse sain muiden vanhoja ja omista vähistä ja säästetyistä viikkorahoista ostin itselleni vaatteita. Itse maksoin ajokorttini ja myös veljeni ajokortin kun sen rahotus ei riittänyt loppuun asti..veljeni on luullut rahan kasvavan puissa joten sen vuoksi myös minä olen saanut vähemmän kun en ole edes kehdannut pummata rahaa kun tiesin että sitä on vähän..

Mietin myös itse osaanko ikinä perustaa "oikeaa" perhettä koska äitini on ollut yksin niin kauan kun muistan, eikä meillä ole ollut miehenmallia..pelkään että minusta tulee samanlainen kuin äidistäni..ei juurikaan sosiaalista elämää eikä miestä (joka tosin äidin mukaan on oma valinta mutta siihen en usko..)

Provooooooooooo

varmaan on vaikeaa en yhtään väheksy tiedän itsekin,mutta äitisi yrittää parhansa teidän lasetn eteen ,ei juo eikä tuhlaa hoitaa työt silloin kun niitä saa..sinä vasta 16v ja elämä edessä eli varmaan tulee tilanne että joudut lainaamaan muilta..opiskellessa ym menee rahaa ennemäään kuin arvaakaan..ja äidin ruoka on hyvää kun oma jääkaappi on tyhjä ja kiva on sinne palata aina kaikesta huolimatta..kaikille se että ois ehjä perhe olis parasta,muttei niin vain aina ole erojen joskus kuoleman takia...olet kateellinen joilla perheessä vanhemmat mutta sielläki voi se onni mennä silmän räpäyksessä vanhemmat voi myös kuolla..sinulla on äiti joka huolehtii ole kiitolinen ja isääsikin näät ekö se ole kivaa..oman elämäsi laitat sitten niin hyväki kuin voit ja yllätyksiäkin toki voi tulla ei mikään maailmassa ole varmaa...ja perheissäkin riitää ja isä voi ajaa humalassa koko perheen pihalle ym..muuta ei kaikki aina sitä miltä näyttää usko mua..2 aikuisen pojan äitinä entisenä yh nakin tiedän,eroni vaikea ja miehen kanssa onneksi hyvät välit siitä pojatkin mielissään..emme mollaneet toisiamme lapsillemme heistä tullut tasa-painoiset nuoret miehet työsään ja omilaan elävät asuvat.ja mieheni sairastuikin ja minulle ei enää mitään häntä vastaan..hyvät puhe välit on mutta ero oli vaikea ja siinä tilanteessa tarpeen..lapsilla oli rauhallinen koti ja nuoruus..ja isälään saivt käydä ja normaaleja nuoria he kuten luulen teistäkin tulee..auttamalla äitiä kaikella tapaa selviitte,jonain päivänä huomaat ja elät elämääsi hymillen ja kiitolinen äidille joka kuitenkin teki parhaansa..kaikkea hyvää sinulle!

Tuo on rankkaa. Rahaan liittyen voin sanoa, etta jos tosiaan pidat rahojasi arvossa niin kannattaa harkita lainaatko enaa, voi olla ettei han edes pysty maksamaan takaisin. Fakta on sekin, etta laskut voivat kasaantua jos niita ei pitkaan aikaan pysty maksamaan, eli voi olla ettei hanella oikeasti ollut rahaa. Han myos saattaa olla hieman katkera vaikka siita, ettei hanella ole miesta tai ystavia, koska kaikki aika menee teidan lasten kanssa. Mutta jatka ihmeessa koulua menestyksekkaasti, siten paaset itse pois aikanaan, ja voit ehka auttaa sukuasikin sitten jos haluat. Sitten se on kanssa, etta koita auttaa itse sisariasi saamaan koulu oikeille raiteille, tai koita etsia heille joku muu kannustaja siihen, se olisi kuitenkin tarkea juttu. http://mattiviikate.newsvine.com/

Olet nuori alaikäinen ei sinun tarvitse antaa äidillesi rahaa
äitisi on elatusvelvollinen kun olet alaikäinen saa hän kuitenkin
lapsilisät kolmesta lapsesta,ehkä jos asutte vuokralla vuokratukea,
työttömyyskorvauksen jos on työtön ,elatustuen isältäsi kolmelle lapselle,
joten jos sinua joku asia askarruttaa niin voisitko mennä kertomaan koulun
terveydenhoitajalle ongelmistasi hän on vaitiolovelvollinen ja myös kuuuntelija
ettet oisi yksin ajatuksiesi kanssa.Taas kun koulu alkaa niin iloista mieltä ja
ota yhteyttä tosiaan myös koulukuraattori on sitä varten jolle myös voi purkaa huolia.
Iloa ja onnea opiskeluun.

Turvaton ja perhettään "häpeävä" voi olla vaikkei olis yh -taustalla. Mun mutsi ei välittäny yhtään kakaroistaan, siis tunnetasolla. Sapuskaa sai kyllä. Mut Vaatteet sainkin siitten aina kierrätettynä sukulaisilta ym...

Hyvä kuitenkin, kun avauduit. Helpottaa sua ja antaa perspektiiviä meille muille.

Itse olen jo aikuinen - kohta vanhus, mutta tiedän kokemuksesta lapsuus-/nuoruusajan välinpitämättömyyden vaikutukset perheen perustamisvaikeuksina ym. jonkinlaisena lommona minäkuvassa.

Tsemiä meille "osattomille"

Uskon,että sinun apsuutesi on ollut parempi,kuin monella .Ei se perhettä paremmaksi teelasten kannalta ,vaikka olisi kaksi huoltajaa,jos ei vanhemmista ole kasvattajaksi.Olen nähnyt perheitä,jossa on kaksi huoltajaa.Käyttäneet alkoholia ja lapsi on istunut märrissä vaaipoissa ja kuullut sitä kauheeta sotaa.
Siinä perheessä kyllä viranomaiset haki lapsen pois.Olen paljon nähnyt tällaisia tapauksia.
Olen nähnyt myös yksinhuoltajia,jotka ovat hyvin hoitaneet perheensä/lapsensa.Työttömyyttä voi tulla perheeseen oli perhe minkalainen tahansa.Olen iloinen puolestasi,että sinulla oli raitis äiti.Hän varmasti kasvatti parhaansa mukaan.Hän kantoi isän ja äidin tehtävät pehheessä.Ajattele hän teki sen,koska hänellä oli vastuuta sinusta ja sisaruksistasi.Toivon,että äitisi jaksaa edelleen ja saa paljon vuosia.On se ihana asia,kun saat sen padon murrettua sisälläsi ja huomaat,että loppujen lopuksi,jos ei äitisi olisi jaksanut,kuka olisi kantanut vastuun.Monta kertaa eron myötä,kun isä saa vapauden hän ei todellakaan osaa,eikä tunne vastuuta.Hän kuvittelee,kun maksaa elatusmaksun,niin se on riittävä.Äiti sen sijaan tekee
puolestasi kaiken.Hän hoitaa kodin ,jossa lapset on.Hän pesee pykit.Hän vie kouluun ja hoitopaikkaan.Hän on silloin lähelläsi,kun sairastat.Hän jaksaa kuunnella,kun olet kiukkuinen.Hän on se vahva.
Montakertaa perheessä jossa on äiti ja isä.Jos he nyt ovat lähes normiperhe.Molemmat käy usein työssä.
Ulospäin näyttää ihan hyvältä.Usein isä voi istua sohvalla illat ja katsoa tv.tä ja käskeä lapsia olemaan hiljaa,että kuulee.Tai hän voi olla illat omissa harrastuksissa ja kokouksissa.Mitä iloa sinulle olisi sellaisesta isästä,joka ei ole koskaan kotona tai ei jaksa kuunnella.
Minä olen kasvattanut useamman lapsen yksinhuoltajana.Nuorin täytti nyt 18v.Hän opiskelee ja on kesällä ja viikonloppuisin ollut kotona.Toiseksi nuorin opiskelee myös ja on viikonloppuisin kotona,vaikka hänellä on vuokra-asunto.
Isä on uudessa liitossa ollut kauan,mutta lapsia heille ei ole siunaantunut yhtään.Tytöt tavaa aika harvoin isäänsä.Meillä on jonkinlainen sopu säilynyt ja kun apset aikuistuvat,he alkavat ymmärtää asiat toisella tavalla.Tuo rahajutu mitä kerroit.Mielestäni äidin ei pitäisi lainailla sinulta.Ellei raha riitä perheen pakollisiin menoihin,hänen pitää hakea toimeentulotukea.Se kuuluu kaikille.Muihin menoihin sieltä ei kyllä saa.Vanhempien velvollisuus on kasvattaa ja pitää huoli lapsista ainakin siihen 18vuoteen.Sen jälkeen nuori voi muuttaa vaikka vuokra-asuntoon ja hakea esim.opintolainaa.Sitä ennen opintotukea ja asumislisää.
Me emme voi valita vanhempiamme,eikä vanhemmat voi valita lapsia,vaan meille annetaan juuri ne oikeat lapset ja iloitsemme äitinä teistä
Minulle voi laittaa sähköpostia ,jos haluat www.ystavat2010.fi

Moi. Kuule toi ei kuulostanu kyl yhtään hyvältä. Sun äitilläs on velvollisuus elättää sut eikä sun sitä. Ja sä oot viel ala-ikänen nii ota yhteyttä lasten ja nuorten suojeluun. Kyl sieltä joku käy tarkastamassa tilanteen. Ja jos vastaisuudessa lainaat rahaa, nii tehkee virallinen velkakirja jossa on molempien allekirjotus ja vaikka ainaki yhen todistajan allekirjotus sekä nimenselvennykset. Sulla on oikeus vaatia tällästä paperia vaikka mutsis väittäis mitä. Hän siinä lakia rikkoo, et sä.

Lisätkää velka kirjaan viel eräpäivä et mihin mennessä rahat pitää maksaa takas. Sen jälkeen voit ruveta perimään niitä takasin korkoineen.

Kerron tarinani lyhyesti. Olen elättänyt itseni kuusi vuotiaasta asti ja tehnyt töitä ja jonkinmoisia, raskaitakin. Kaatopaikalta keräsin vaatteita itselleni, pesin ja paikkasin. Olin koulukiusattu kauneuteni ja älykkyyteni takia. En enhtinyt paljon koulussa olla, kun piti hankkia rahaa talouteen. Minulla oli isä sekä äiti, eivät käyttäneet alkoholia, isä kävi töissä säännöllisesti, mutta olivat sitä mieltä, että lapset elättävät itsensä jo nuoresta. Äitini käytti minua vuosiakausia hyväksi etenkin taloudellisesti, mutta kun minä muutin paikkakuntaa hän katkaisi heti välit minuun, kun ei hyötynyt minusta enään. Äitini ei ole koskaan sanonut minulle, että olen kaunis ja älykäs vaan aina mollannut minua. Erään vierailuni yhteydessä äitini luo, hänellä ei ollut mitään muuta sanottavaa minulle, että onko sinulla pitkät hiukset...joskus aikaisemmin olin leikkauttanut hiukseni ja hän sanoi ihmisille, että en koskaan enään saa pitkiä hiuksia. Kateellinen hän on ollut minulle ja on edelleen. Rahanahne

Ymmärrän ja muistan hyvin kuinka hankalaa murkkuikäisen elämä voi olla. Sitä edellytetään vastuuntuntoa, vaikka on vasta pikkupentu (vaikka luulee olevansa aikuinen), koulussakin on käytävä eikä siitäkään saa palkkaa ja kaikki on väärin. Sitten on kotona hermo kireällä itse kullakin ja arkiaskareet vastenmielisiä ja jatkuva auktoriteettikamppailu.

Olen toki pahoillani puolestasi, kun sinulla ei ole jokaisen ansaitsemaa isää/isähahmoa elämässäsi, ja joudutte vieläpä elämään kädestä suuhun. Vaan kerronpa tämän: jos olisin itse 5-19 -vuotiaana saanut aikaiseksi tilanteen, ettei kukaan elämääni mahtuneista kolmesta isähahmosta olisi enää asunut samassa talossa, olisin tuntenut olevani maailman onnellisin poika. Se vahinko, mitä riehuva isäpuoli voi saada aikaan, on kertakaikkiaan järisyttävää.

15-vuotiaana olin pahasti loukkaantunut henkisesti. Minulla on aina ollut hyvä suhde äitiini ja veljeeni, ja ajoittain saadessamme olla kolmen kesken ja lemmikkiemme kanssa, elämä hymyili kirkkaasti. Mutta etenkin isähahmo, kenen katon alla asuimme ollessani 11-20 vanha, aiheutti peruuttamatonta tuhoa varmasti meidän jokaisen mielenterveydelle. Voitko kuvitella mitä tunteita saa aikaan pojassa, kun hän kauhusta jähmettyneenä veljensä kanssa seuraa äitiänsä kidutettavan? Voitko kuvitella mitä tunne-elämän ongelmia seksuaalisuuteen ja mustasukkaisuuteen saa aikaan pojassa hänen kuullessaan tuon saman miehen harrastavan seksiä äitinsä kanssa, ja on hieman epämääräistä, onko kyse kivun vai nautinnon äänistä, yhtä tuskallisista kylläkin.

15-vuotiaana halusin lähes joka päivä tappaa itseni, muistaakseni. Veljeni on tänä päivänä kykenemätön solmimaan kaverisuhteita ja pääsemään kunnolla eteenpäin elämässään. Se on erittäin surullista minulle.

Sinä et ainakaan voi koskaan tuntea miltä tuntuu kun sinulta varastetaan äiti iässä, jolloin hänen seuransa olisi tärkeää.

Toivon kuitenkin, että maailma sinulle onnea suo - moni asia on sittemmin kääntynyt meilläkin paremmaksi! - etkä lähde hakemaan tuota mieheltä kaipaamaasi huomiota seksiseikkailuilla tai vastaavilla.

Lykkyä tykö vaan.

Rehellinen kuvaus YH-perheen elämästä. Yksinhuoltajuus ei todellakaan toimi. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen ja kasvaakseen molempien vanhempien tukea.
Äitisi on tyhmä! Onko hän tyypillinen YH - eli tatuoitu läskipallero?
Naapurustoni on täynnä noita YH-äitejä ja heidän ongelmaisia lapsiaan. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että tytöt voivat kasvaa ihmisiksi YH-äidin kasvatuksessa mutta pojista tulee KURITTOMIA ja TYHMIÄ reikäpäitä.
Toivotan Sinulle onnea matkallasi aikuisuuteen. Koita kestää! Pian olet riittävän vanha perustamaan oman pesäsi.

Ehkä sinun olisi parasta ottaa yhteyttä Mannerheimin Lastensuojeliittoon. Psykologit ja semmoiset ihmiset voisivat yrittää auttaa sinua. Siksi suosittelisin.

http://www.mll.fi/

Menetin vanhempani ja pari sisarusta auto-onnettomuudessa, joten jäin ilman yhtäkään yh-vanhempaa. Minulla oli ihan samoja tuntemuksia kuin mitä sinulla on ollut. Olen esikoinen ja joutunut myös kantamaan vastuuta nuoremmista sinun tapaan.
Minun on ollut vaikea luoda suhteita, mutta aikaa myöten kaikki on helpottunut. Olen jo aikamies ja elän onnellista elämää. Vaikka elämä vaikuttaa hankalalta, esteet on voitettava. Minusta on tullut oikein "selviytyjä" monesta asiasta. uskon, että sinäkin tulet aikanaan selviytymään monesta asiasta, olethan saanut vastusten voittamisesta hyvää oppia.
Uskon, että tulet pärjäämään hyvinkin! Ajattele positiivisesti. Hyvää kesän jatkoa!

Olit jotain kolme vee kun vanhempasi erosivat, äidilläsi ei ole ollut miesuhteita eikä ystäviä ja kuitenkin sinulla on kaksi nuorempaa sisarusta?

Moikka!

Olen itse jo lähemmäs kolmekymppinen, mutta kyllä nuo jutut tutulta kuulosti, eli hyvässä muistissa edelleen oma nuoruus. Tosin meillä meitä siskoksia oli vain kaksi, ja äiti oli lisäksi alkoholisti.
Raha-asiat meillä samalla tavalla, eli kesätöistä jouduin äidille "lainaamaan" rahaa, ja nyt vielä vanhemmallakin iällä äidille joskus rahaa annan, tai maksan sen ruokaostokset. Olo oli nuorena kotona asuessa tosi yksinäinen, jouduin olemaan se meidän perheen pää, eli huolehtimaan käytännön asiat ja kävin iltatöissäkin, että saatiin siskon kanssa sapuskaa. Sisko on mua vuoden vanhempi, mutta niihin pahimpiin aikoihin, kun äitiä ei paljon näkynyt, sisko makasi sohvalla ja tuijotti telkkaria. Jälkeenpäin olen tajunnut että hän taisi olla pahasti masentunut silloin tilanteestamme, kun häntä ei mikään kiinnostanut. Silloin se tuntui tietysti siltä, että hänkin on jättänyt minut yksin selviämään.

En tiedä millainen äitisi on muuten luonteeltaan (paitsi tuo velkojenmaksuhomma kyllä vähän kertoo..) mutta ainoa "ratkaisu" minkä mä tähän keksin on se, että istutat äitisi alas ja purat oikeasti huolesi hänelle. Yritä kuitenkin välttää riitelyä, mutta kerro reilusti että sulla on paha mieli siitä, miten hän suhtautuu sinuun ja rahoihisi. Kerro myös isäsi ikävöinnistä ja muistakin mieltäsi painavista asioista ja sano, että hänen kuuluu olla perheen pää ja äitinä pitää sinusta huolta eikä toisinpäin.

Muuta en osaa sanoa, enkä tiedä onko tästä mitään apua. Positiivista on se, että mikäli tilanne menee toivottomaksi, voit esim. muuttaa omillesi kyllä (itsekin lähdin 16-vuotiaana kotoa). Ja myös se on positiivista, että vastoinkäymisistä huolimatta sulla on hyvä koulumenestys ja ystäviä, joten sun tulevaisuus itsenäisenä aikuisena ihmisenä näyttää hyvältä! Tsemppiä ja jaksamista!

Ompas kyllä outoa ja harmillista että äitisi on joutunut lainaamaan sinulta rahaa, tuskin hän itsekkään on kovin ylpeä tästä. Mutta voisit toisaalta miettiä että sinullahan menee jo tosi hyvin kun pystyt itsenäisesti hommaamaan rahaa ja kyllä uskon että äitisikin asiat siitä jotenkin järjestyvät kyllähän kaikkien aikuisten täällä pitää itsenäisesti oppia pärjäämään. Kyllä se kun muutaman vuoden päästä pystyt muuttamaan omaan asuntoon ni alkaa lutviutumaan.

oon asunu isän kanssa 2 vuotiaaasta, muutin avomiehen kanssa toiselle paikkakunnalle vasta kun menin ammattikorkeaan. sitä ennen lukio ja välivuosi. ei ois kyllä tarvinnu sitä välivuotta... mutta asiaan:
isä ei ollut missään töissä, möi metsää jne. äidin luona kävin silloin tällöin. puolisiskot asuu toisaalla. äidillä menossa 3. aviomies. isällä ei muita äidin jälkeen. äiti siis petti isää, mikä johti eroon. myös ollut aina rahasta tiukkaa. itsellä useita työttömyyskausia ja masennusta. varmaan kroonista, ei tunnu parantuvan. lääkkeet ei oo auttanu. hyvä että koitat puhua asioista, ettet haudo niitä itellä. tuo ns. kateus muille, ehjille perheille pisti silmää, tai siis kuulosti tutulta. tuntuu, että niillä lapsilla ei oo mitään huolia, ei niiden tarvii kantaa vastuuta eikä huolehtia mistään. sellainen perusturva ja rahaa aina saatavilla. koulussa tein aina läksyt enkä litsannu. siskoilla menny huonommin. luokan kertausta, amikset kesken. toinen viillelly. lävistyksiä, tatskoja..jos ne siihen mitään liittyy. eli niidenkin isä ja äiti eronnu. oon kans joutunu lainaa isälle rahaa. mut on kyllä muistaakseni maksanu kaikki takas, aikanaan. a-ongelmaakin on. jotenki vaan sellanen kehä, mistä vaikeeta päästä pois.

eli varmaan haluut jossain vaiheessa pois kotoa ja pelkäät ettei sisaret pärjää. pystysittekö joskus muuttaa yhessä toisaaalle? tuli vain mieleen.. opiskele, hanki ammatti, itsenäisty. en oo itekkään perustanu perhettä. jotenki sitä pelkää tosi paljon. aattelee vaan, että eri siitä vaan tulee.. ettei uskalla. vuokralla, avoliitossa. yhteistä vaan koira. mut jos tapaat sen oikeen, niin kyllä kannattaa ottaa riski. mulla se vaan kävi liian nuorena... saatteko sossusta rahaa? asumistukea? kelalta jotai?

et oo ainut jonka vanhemmat ovat eronneet. toisin ite olin 15vee kun äiti lähti menee isän ryyppäämisen takii.. ja toisin mun rippijuhlat ja siskon lakkiaiset meni päi helvettii ku vanhemmat eros just sillo. ja vuosia syytin itteeni et ois ollu mun vika et vanhemmat eros ja siitä asti käynyt psykiatril.. itelläki välil tuntemuksia onko musta mihinkään ja etten pysty luottaa toisiin. ja syyllisyys painaa edelleen ja kaikki vastoinkäymiset ois mun syytä,ja enkä vieläkään tiiä pääseekö näist syyllisyyden tunnoista ikinä eroon. mut päivä kerrallaan täs eletään,ja tsemppiä myös sinulle =)

Joo, kyllä se on hirvee ongelma, kun on näitä naikkosia, jotka ehdoin tahdoin haluu lapsen, muttei miestä. Siis voiko olla itsekkäämpää sakkia, eihän ne ajattele muuta kuin itseään, ei lasta ainakaan. Onhan näitä naisia tosiaan, jotka lainaavat jopa varattua miestä siitoshommiin, että saavat sen lapsen, kun se on saatava, kun muillakin on, ihan niinkuin olisi kysymys talosta tai autosta. No, sitten kun ei jaksakaan sen lapsen kanssa, niin tottakai pitää huutaa vanhempia, tuttavia ja muita sukulaisia apuun, voisitko hoitaa mun lasta, voisitko ostaa sille sitä ja tätä, voisitteko vähän jelppiä asunnon ostossa, tukekaa mua nyt, kun mä oon yksinhuoltaja.

eihän sulla hätiä mitiä..Mulla kuoli äti kun olin 15 v, meitä oli kolme sisarusta, isäni joutu kasvattamaan meitä oikealle tielle, vaikka teki kolmivuoro työtä laskut maksoi emme koskaan saaneet rahaa, vaan teet koti töitä niin saat taskurahaa niin se vain menee ja siitä on hyötyä vaikka sinusta ei tunnu siltä nyt, koulut meillä meni surusta huolimatta hyvin, ei ihmisen tarvitse olla 10 oppilas, jotta muille voit näyttää ollaksi hyväksytty, elämän aikana opittut asiat on paljon tärkeämät, kuin se mitä papereissa, joku päivä huomaat se kyllä.

Tuntuu, että joku yh-naisen jättämä mies on kirjoittanut jutun. Tekstissä on monta outoa piirrettä. Ensinnäkin kirjoittaja toistaa moneen kertaan olevansa yh-perheestä. Oikeasti yksinhuoltajien lapset eivät keskity siihen, ovatko yh-perheestä (tai edes käytä tuota sanaa), uusioperheestä vai mistä, vaan perheen sisäiseen dynamiikkaan ja ongelmiin. Kirjoittaja myös varoittaa yksinhuoltajuutta seuraavasta köyhyydestä ja vaikuttaa toivovan, että hänen äitinsä ottaisi miesystävän. Oikeasti yksinhuoltajien lapset yleensä mielummin elävät ilman läsnä olevia vieraita miehiä (isäpuolia).

Kirjoituksessa korostuvat myös kahden huoltajan perheen paremmuutta korostavat termit kuten "ehjä" ja "normaali" perhe. Käytännössä lapset, joiden vanhemmat erosivat heidän ollessaan nuoria, pitävät yhden huoltajan perhettä normaalina, koska se on ainoa, mistä heillä on kokemusta. Kirjoittaja haluaa sanoa naisille, ettei heidän kannata jättää miestä ja ryhtyä yksinhuoltajiksi, koska siitä seuraa jatkuvaa köyhyyttä (aivan kuin koulutetut naiset eivät saisi hyväpalkkaista työtä ilman miestä), ja lapsetkin ovat onnettomia. Viestinä on myös, että joku muu mies pitää sitten ottaa, jos eroaa lasten isästä. Tämäkin vähän häiritsee, että kirjoituksen hahmo (naispuolinen) sanoo tarvitsevansa isää. Pojat yleensä tarvitsevat miehen mallia, tytöille se ei ole välttämätön. Eikä yksinhuoltajan lapsi syytä isän puuttumisesta yksinhuoltajuutta sinänsä, kuten kirjoittaja tekee, vaan molempia vanhempia ja heidän kyvyttömyyttään selvittää välejään tai perheen hylännyttä isää. Ja 16-vuotias tietää, minkä ikäinen hän on ollut, kun vanhemmat ovat eronneet. Ei hän sano, että erosivat "ehkä, kun olin 3-vuotias".

Vähän ovelampi provo kuin yleensä, mutta kuitenkin läpinäkyvä. Tarkkailkaa retoriikkaa ennen kuin kirjoitatte elämäntarinaanne vuodattavia vastauksianne. Kirjoittaja on yksinhuoltajille katkera, luultavasti jonkun sellaisen jättämäksi tullut tai muuten ilman naista jäänyt MIES.

suosittelen että alat uskomaan kristukseen

Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Kannattaa kuitenkin tarttua kiinni siihen, mikä on hyvin, eikä keskittyä vain huonoihin asioihin. Jotain asioita vain tapahtuu elämässä, eikä niille voi itse mitään. Se ei tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä eikä epänormaalia muihin nähden.

Minulla oli vaikea perhe-elämä jo pikkulapsena. Äidillä on ollut masennusta ja muita mielenterveydenhäiriöitä jo nuoruudessaan ja isä on rappioalkoholisti. Elämä jatkui vuosia isän pahoinpidellessä minua, veljeäni ja äitiäni, eikä äiti kyennyt henkisten ongelmiensa takia tekemään asialle mitään. Poliisit olivat jatkuvia vierailijoita.

Tilanne muuttui kun sosiaaliviranomaiset ottivat minut ja veljeni huostaan ja sijoitti vuodeksi lastenkotiin. samoihin aikoihin vanhempani erosivat. Vuoden päästä tuli tuli päätös sijaisperheeseen sijoittamisesta. Samalla yhteydenpito sukulaisiin katkesi. Elämä oli jo alusta asyi uudessa perheessä myrskyistä ja välit menivät kokonaan sijaisvanhempien kanssa vuosien edetessä. Perheen "äiti" haukkui minua ja veljeäni toistuvasti mm. tyhmiksi ja kamaliksi ihmisiksi suurimmaksi osaksi ilman syytä samalla kun kohteli omaa poikaansa kunnioittavasti. Vuosiin sijaisvanhemmat eivät sanoneet mitään positiivista vaan kommunikointi oli pelkästään huutamista ja pakollisten asioiden hoitamista. Sijaisäiti uhkaili jatkuvasti, etten saisi tavata vanhempiani, jos kertoisin kodin tapahtumista. Sosiaalitoimelta saadut rahat hän käytti henkilökohtaisiin ostoksiinsa. Koulussa minua kiusattiin jatkuvasti, eikä ollut ystäviä, koska sijaisäiti pakotti minua pukeutumaan kamaliin vaatteisiin ja leikkaamaan hirveän hiustyylin.

17-vuotiaana muutin omilleni ja ajattelin, että nyt alkaa vihdoin ylämäki. Sen astinen elämä oli kuitenkin laskenut itsetuntoni pohjalukemiin ja en kyennyt luomaan uusia ihmissuhteita enkä pystynyt luottamaan kuin omaan äitiini ja veljeeni. Aloin liikkua epämääräisissä porukoissa ja lukio alkoi mennä huonosti. Kovalla taisteluilla sain kuitenkin lukion suoritettua neljässä vuodessa. Taistelin hampaat irvessä, että saisin elämäni kuntoon. Sain paikan ammattikorkeakoulusta, mutten jaksanut opiskella siellä.

Viime vuonna päätin, että olen saanut tarpeekseni. Muutin toiselle puolelle suomea opiskelemaan, koska ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää. Puheliaan luonteeni ansiosta sain ihmetyksekseni paljon kavereita luokastani ja itsetuntoni ja elämänhallintani on kehittynyt todella paljon. Nykyisin luotan itseeni ja minulla on melko helppoa solmia ihmissuhteita.

Kova kolaus tuli pari viikkoa sitten, kun äitini kuoli vaikeaan sairauteen. Nyt minulla ei ole kuin veli ja muutama läheinen ystävä tukiverkkona ja se tuntuu hyvin raskaalta. Jaksan kuitenkin luottaa siihen, että asiat järjestyvät, sillä olen saanut paljon hyviä asioita aikaiseksi vain sillä, etten ole luovuttanut vaan jaksanut yrittää ja löytää pieniä onnen hetkiä vaikeinakin aikoina. Ikinä ei pidä luovuttaa ja elämä on myös paljon sitä, mitä siitä itse tekee :)

Täällä Suomessa vain on -nykyään- sellainen hellallettas kulttuuri, että lapsille kaikki vaan ja jos edes velvollisuutensa pyytää tekemään niin lapsihan soittaa poliisin. Etelen maissa on aivan itsestäänselvää, että lapsi auttaa perheen elämisessä. Olisiko kivempi jos äitisi näkisi nälkää samalla kun ryyppäät amisjunttien kanssa rahat baarissa...

Hienosti purit tunteitasi ja olet oikeassa monien asioiden suhteen. Avasit mielestäni oikean näkökulman josta ei yleensä puhuta Suomessa. Erotilanteessa lapsen pitäisi olla tärkein asia, mutta tosiasiallisesti se näkökulma puuttuu kokonaan, koska "ÅIDIN YLIVOIMAISTEN TARPEIDEN SEKAAN EI MAHDU MITÄÄN MUUTA????
Olen eronnut kahdesti ja ensimmäisen eron jälkeen ajauduin erilleen lapsestani, kiitos järjestelmän painostuksen ja itseni heikkouden takia. Menin uudelleen naimisiin ja sain lisää lapsia ja erosin.

Jälkimmäisen eron jälkeen olen pitänyt tiukasti kiinni oikeudestani olla aidosti lasteni isä ja kasvattaja. Asian järjestäminen on välillä erittäin raskasta johtuen jatkuvista aikataulujen sovinnasta ym. asiaan liittyvistä mm. taloudellisista seikoista , mutta kaikesta huolimatta olen mielestäni onnistunut hyvin sillä minulla on erittäin lämpimät suhteen omiin lapsiini, myös ensimmäisessä avioliitossa suntyneeseen.
Pidä tiukasti kiinni oikeudestasi isään, sillä se on aina olemassa ja tunteen saattaa olla piilossa sillä tilanne isälle on myös yleensä ennenkokematon, vaikea ja ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä kun "naiset vetää joka suuntaan". Mies on yleensä täysin hukassa erotilanteessa ja hänen pitää yleensä pystyä itse ratkomaan kaikki ongelmat niin exään kuin viranomaisiin nähden sekä maksaa kaikki sen aiheuttamat kustannukset.

Olet jo nuori nainen ja vaikutat hyvin määrätietoiselta ole aloitteellinen ja KERRO ISÄLLESI MITÄ KOET. En tunne yhtään isää joka ei sisimmässään rakaistaisi lastaan. Sen ilmeneminen saattaa olla piilossa mutta kyllä se siellä on.

Kesäisin terveisin ISÄ

Kyllä minä voimia sinulle toivon vaikkakaan se ei ole mitenkään helppoa tiedän omasta kokemuksestani
äitini oli yksinhuoltaja myös sairastui ja koitti siinä sairautensa lomassa minua hoitaa kunnes voimat
elpyivät eikä jaksanut isääni en tiedä edes kuka on ja itse olen kokenut kirjavan elämän vaiheen riepoteltu laitoksesta toiseen mutta olen elämänmyönteinen ja positiivinen yhä edelleenkin ymmärrän sinua hyvin
tuossa raha jutussa mutta ei sinun ole velvollisuus omia ansaitsemiasi rahoja äidillesi antaa ne on sinun
pidä siitä kiinni ja sydämestäni toivon sinulle tsemppiä elämäsi varrelle ja sitt kun sinun kohdalla tulee
tää perheen yhdessä olo niin tiedät ainakin kuinka toimia älä tee samoja virheitä mitä itse olet joutunut kokemaan.
iloista mieltä sinulle ja voimaa taistella päivä kerrallaan eteenpäin

Omat vanhemmat erosivat kun olin n.4v.,mulla on lisäksi isoveli joka oli silloin 7v. Jäimme isän luokse asumaan,omasta tahdostamme.Äitissä ei siis mitään ns.vikaa ollut vaan itse ainakin olen aina ollut isintyttö.

En ikinä kokenut olevani jotenkin muita jäävimpi pienenä vaikka olinkin avioeroperheestä.Ystävillä oli ehjät kodit ja paljon heillä vietinkin aikaa ala-asteiästä lähtien. Varmaan keräsin säälipisteitä kavereiden vanhmemmilta,olinhan sentään avioeroperheestä ja vielä isän luona asuva tyttö!

Meillä ei ollut rahaa millä mällätä.En saanut viikkorahaa,kuukausirahaa tms.Jos mummo tai ukki antoi 10mk jätskirahaa,se oli iso juttu. Vähän isomapana ajettiin veljen kanssa naapureiden nurmikoita rahasta.
En silti ajatellut että jotain puuttui.Tietysti välillä kismitti kun ei ollut niitä hienoimpia vaatteita tai kenkiä.Ja muista kuinka kateellinen olin ystäviej nhienoista maastopyöristä:D

Opin kunnioittamaan rahaa,se ei kasva puussa.Ja vaikka kasvaisikin,sillä ei saisi kaikkea.
Opin pitämään arvossa ehjää perhettä,mutta myös yhperheitä.

Olen nyt 25v.,omiakin lapsia on jo 3.Olen ollut 10vuotta saman ihmisen kanssa yhdessä.Pieniin kolhuihin ei tämä perhe hajoa. Ei olla rikkaita,välillä pitkiäkin jaksoja työttömänä.Lapsilta ei ole koskaan mitään puuttunut.Äiti ja isi on aina paikalla.

Täläkin hetkellä mua ärsyttää ihmiset jotka mässäilevät rahan kanssa(LAINAN).Rakentavat taloja,remontoivat niitä 5v. päästä.Ostavat uudet huonekalut vaikka edelliset vaihdettiin viime kesänä. MIkään ei kelpaa,kaiken pitää olla parasta ja niin helvetin hienoa.Ollaan niin kamalan nirsoja.

Kultalusikat suussa on syntynyt ihan liikaa ihmisiä :P

Ongelmasi on todella vaikea ja haluan jakaa sinulle parhainta mitä minä tiedän. Itselläni on 2 tyttöä ja 2 poikaa, jotka ovat nyt täysi ikäisiä. Nuorempi tytöistä n. 14 - 16 v oirehti ( kapinoi ) melkoisesti kun en osannut (minun itsekkyys ) ottaa hänen tarpeitaan tarpeeksi huomioon, viilteli, varasti ja jä käytti päihteitä. Hän joutui tekemisiin poliisin ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Näissä kaikissa keskusteluissa hän sen verran ryhdisäytyi, että jaksoi käydä koulut loppuun. Tälläisissä prosesseissa nuoreen jää kuitenkin pahoja arpia jotka vaivaavat läpi elämän, mutta ne voivat myös jalostua rikkaudeksi toisten auttamiseen. Parhain neuvo omalle tyttärelleni oli tämä: Etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaann, niin sinulle annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Tämä löyttyy Matteus 6:33. Olen saanut nyt jo nähdä jotain tämän neuvon toteutumisesta hänen elämässään. Siksi rohkenen suositella tätä myös sinulle. Jos haluat kuunnella hyvää raamatun opetusta, niin suosittelen Radio Deista Raamattu kannesat kanteen ohjelmia arkisin klo 6 ja 21. Tai netistä hakusanalla ´` Raamattu kannesta kanteen´` Jukka Norvannon pitäminä.

Kun olin sinun iässäsi.. tunsin elämäni juuri tuollaiseksi, vaikka minulla oli molemmat vanhemmat, sekä elämä oli taloudellisesti kunnossa. Ja jos äitisi on valittanut isästäsi jotain (mitä ei saisi lasten kuullen tehdä), niin kuulostaa että asia oli ISÄSI päätös.. Mutta oli vaikka yhteinen päätös, niin ketään ei voi syyttää siitä, ettei ole toisen kanssa onnellinen. Tunnen monta ihmistä, jonka vanhemmat ovat olleet yhdessä VAIN lasten takia ja lopulta lapset ovat olleet todella onnellisia kun vanhemmat ovat viimein eronneet.. Sinuna kiittäisin äitiäsi, kun on jaksanut kasvattaa teistä nuoria, ilman isänne tukea. Hän todella rakastaa teitä! Isäänne en halua mollata, mutta väkisin laittaa ajatteleen, kun sanot että harvoin näet isääsi.. joka on enemmän kiinnostunut uudesta perheestään.
MInä suosittelen pitämään parisuhteesta huolta, mutta en todellakaan suosittele olemaan yhdessä VAIN lasten takia! Ja tämän sinäkin tulet vamhenpana ymmärtämään.
VOIMIA SINULLE!

Kirjoittamasi viesti koskettaa monia täällä. Toivottavasti huomaat, ettet ole kokemuksesi kanssa yksin. Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja onnelliseen lapsuuteen, mutta harmiksi näin ei läheskään aina ole. Omaa yh-perheen lapsen elämää varjosti köyhyyden lisäksi äidin vieraat miehet ja viina. Olen kuitenkin huomannut tavatessani henkilöitä samankaltaisista perhetaustoista, että jos niistä pystyy puhumaan - niin kuin sinä teet - kasvaa ihmisistä ehkä hyväsydämisimpiä, empaattisimpia, ihania ihmisiä, joilta löytyy taitoa olla vastuullinen ja herkkä. Nämä luonteenpiirteet eivät kehity välttämättä perheessä, jossa kaikki tuodaan eteen. Olet osoittanut viestilläsi omaavasi jo kaikkia näitä piirteitä - ja tiedän että tulet menestymään elämässä. Kateus on täysin normaalia - ja koet sitä varmasti aina kun tulee vaikeita aikoja, mutta älä anna kateuden muuttua katkeruudeksi. Toimi juuri kun nyt toimit, kerro ihmisille tunteistasi, jos löydät jonkun joka ymmärtää sinua, vältyt katkeruudelta. Näillä keskustelupalstoilla omien tunteiden tuominen julki on kätevää, mutta palaute ei ole aina asiallista niin kuin ei näissäkään palautteissa todellakaan ole. Koita löytää mielummin joku aikuinen henkilö, jolle avautua. Jos lähipiiristä ei löydy ketään, koita puhua psykologille. Jos se ei tunnu hyvältä, vaihda toiseen - sen sopivan henkilön löytyminen vie joskus aikaa. Äläkä hermoile oman perheen perustamisesta tai vaikeuksista solmia suhteita, se kaikki tapahtuu vielä sinun aikataulussasi, älä yhtään kiirehdi. Nauti elämästä! Koska olet huolehtinut nyt jo omat ja äidin raha-asiat, sinulla on rohkeutta varmasti tehdä mitä vaan, suosittelen esim. välivuotta ulkomailla lukion jälkeen tai jotain, missä saat kokonaan uutta perspektiiviä, ettei elämä ole pelkkää yh-perheen arkea. Haaveile!

Sama kirjoittaja on kirjoittanut myös toisen tekstin samalle foorumille: "Äidillä on paska mies". Eli hän on katkeroitunut paitsi yksinhuoltajille, myös uusperheille. Molemmat kirjoitukset ovat todella pitkiä verrattuna oikeiden nuorten kirjoituksiin täällä. Molemmissa on paljon lainausmerkkejä, ja CAPS LOCKIA on käytetty tehostekeinona. Lainauksia molemmista:

yh perheen lapsena ON vaikeaa:

" Isälläni ja tämän uudella vaimolla on kirjaimellisesti "kaikki hyvin," eivät juuri koskaan ole riidelleet."

Äidillä on paska mies!:

" Koska äidillä on vain vähän tai ei ollenkaan resursseja pitää nykyistä kotiamme, on ollut helppoa manipuloida tätä syyllisyyden kautta sietämään MITÄ TAHANSA!!"

"Ei mitenkään sellaista, että HÄN olisi opettanut minua selvittämään asioita, mutta ei myöskään riitaista."

yh perheen lapsena ON vaikeaa:

" Sen jälkeen ollaan muutettu paljon kaikkialle ja eletty "köyhän" elämää."

Persoonapronominin korostus CAPS Lockilla ja muu tehostus:

"MINÄ kuitenkin olisin tarvinnut isän, nykyään näen iskää mutta harvoin ja hänellä on oma perhe joka ei
ole kovin kiinnostunut meistä." (yh perheen lapsena ON vaikeaa)

"VITTU! siis en voi oikeesti suositella kenellekään, enkä nyt tän rahajutun takia pelkästään, tää on vaan noussu viime aikoina esille." (Äidillä on paska mies!)

Monimutkaista logiikkaa ja metaforia "teini-ikäiseltä":

"Naamakirjassa saattaisin aiheuttaa suoranaisen sodan, samoin kuin terapeutille kertoessani, vaikka luulen että jälkimmäinen on ainut keino saada tilanne korjaantumaan. Se vain täytyy tehdä niin, ettei tämä kuriton roisto pääse demonisoimaan minua muiden edessä, ennen kuin olen hankkinut vastavoimia tämän imperiumin kukistamiseksi." (Äidillä on paska mies!)

"Mua kuitenkin häiritsee ettei kukaan tunnu ajattelevan miltä yhperheessä eläminen tuntuu lapsen näkökulmasta. Olen ajatellut tätä paljon viime aikoina, ja lapsuus ja nuoruus tuntuu jotenkin "rikkinäiseltä", ja joskus olen kateellinen kavereiden "ehjille" perheille." (yh perheen lapsena ON vaikeaa)

Yksinhuoltaja- ja uusioperheiden vähättelyä:

"Onko sellaisessa "uusioperheessä" hyvä olla, jossa saa pelätä olevansa jotenkin tiellä?"

"Kaikki edellä mainittu on pitkälti arvailua, mutta kuvaa kokemustani siitä, miten tämän "perheeni" asiat OIKEASTI ovat." (Äidillä on paska mies!)

"Mua pelottaa etten ikinä osaa perustaa "oikeanlaista" perhettä tai luoda edes suhdetta kehenkään, koska äidillä ei ole ollut yhtäkään miespuolista seuralaista, okei ei sillä ole kyllä kavereitakaan." (yh perhen lapsena ON vaikeaa)

ym ym. Eli kirjoittaja on sama mieshenkilö molemmissa "teinityttöjen" viesteissä. Luultavasti hänen ex-vaimonsa on jättänyt hänet ja alkanut ensin yksinhuoltajaksi, mistä kumpuaa katkeruus yksinhuoltajia kohtaan ja sitten ottanut uuden paremman miehen ja aloittanut onnellisen suhteen, jonka vuoksi hän on katkera myös uusperheille.