Englanti-kupla puhkesi- jälleen kerran!

g70

Minä kuuliuun siihen, varmasti tätä palstaa seuraavien joukossa, harvalukuiseen sakkiin, joka muistaa vuoden 1966 MM-kisat. Englannin kisat, jotka isäntämaa värikkäiden vaiheiden jälkeen voitti, kukistettuaan silloisen Länsi-Saksan finaalissa lopulta 4-2. Silloin näytti ratkaisumaali selvästi väärin tuomitulta ja viimeinenklin maali tulin tilanteessa, jossa yleisöä oli jo juossut kentälle ja peli olisi pitänytv puhaltaa poikki. Mutta, Englanti oli silloin ehdottomasti yksi maailman parhaista joukkueista ja ansaitsi mestaruuden.

Sittemmin on pelattu 10 MM-kisat ja 11 EM-kisat, eikä Englanti ole saanut yhtään mitalia näistä kisoista. Eikö jo vihdoin olisi, Suomessakin, syytä tehdä asianmukainen johtopääätös tästä asiasta? Se, että Englanti ei ole maailman, tai edes Euroopan, huippumaa jalkapallossa.

Valioliiga on huippusarja, tosin ei ainoa, mutta siellä ratkaisuroolissa ovat useimmiten vierastyöläiset. Olin itse katsomassa Lontoossa jo vuosia sitten sekä Chelsean että Arsenalin sarjapelejä, joissa oli ensimmäisessä kentällä yksi englantilainen ja toisessa ei yhtään, edes penkillä. Taannoin Englanti ja Saksa kohtasivat alle 20v EM-finaalissa. Saksa voitti sen finaalin peräti 4-0, mutta Englanti oli parempi kui luvut osoitivat. Nykyisesessä Saksan miesten MM-miehnistössä on 6-7 pelaajaa siitä ryhmästä. Britit tosiaan saivat hopeaa, mutta hopeajoukkueesta ei ole yhtäkään osasllistujaa, tai ollut, näissä meneillään olevissa MM-mittelöissä. Miksi? Siellä oli monta hyvin potentiaalista kaveria, jotka olisivat varmasti selvinneet urakasta.

James, Lampard, Terry, Rooney, Gerrard, Defoe ja kumppanit olivat jo neljä vuotta sitten MM-kisoissa ja tulos oli suunnilleen sama kuin nyt. Oliko siis oikeasti IHME, että he eivät nytkään pärjänneet? Beckham oli silloin jopa kentällä, mutta eipä sekään tehnyt eroa tulokseen. Mitä tästä pitäisi pätellä? Voiko Kolmella Leijonalla käydä "huono tuuri" monta vuosikymmentä peräkkäin? Vai olisiko niin, että heidän maajopukkueensa on ylimainostettu meidän toimittajiemme taholta ja toki myös englantilaisten? Nämä paljon mainostetut tekijämiehet eivät vain oikeasti ole niin hyviä, kun saavat kansainvälisen huipun vastaansa. Brittiseurajoukkueissa jylläävät ulkomaan pelaajat enemmän kuin muissa maanosan huippuliigoissa, eivätkä nuoret englantilaiset saa mahdollisuutta nousta parrasvaloihin. Ikävä kyllä.

Niin se Englannin maali tänään olisi toki pitänyt hyväksyä. Mutta silloin aikanaan 1966 ei olisi pitänyt.

6

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wh

      Niin kyllä pitäisi olla jokin kiintiö, kuinka paljon joukkueessa saa olla vierasperäisiä pelaajia... tällä tavalla brittinuoret saisivat enemmän mahdollisuuksia/ kokemuksia sarjapeleistä ja näin ollen kehittää osaamistaan... Hypätään Italiaan jossa esim. Interin joukkueessa ei pelaa yhtään italialaista pelaajaa...just jos ei tämä herätä kelloja niin kuvitelkaapa jos vaikka Suomen sarjassa esim. HJK:ssa pelaisi kentällä 11 mustaa miestä ja suomalaiset pelaajat istuisivat vaihtopenkillä peli toisensa jälkeen odottamassa että jos nyt ehkä sais edes 5 minuuttia peliaikaa... EI!!

    • nimimerkki erkki

      Pistä se pallo maaliin niin, että sokeakin sen näkee. Esimerkiksi Tevezin tai Podolksin malliin. Eipä tarvi arpoa, oliko se liru maalissa vai ei.

      • Lineker-waddle-

        brittifutis on Hienoa.....


      • gerd muller
        Lineker-waddle- kirjoitti:

        brittifutis on Hienoa.....

        ..tällä palstalla on todellisia jalkapallomiehiä,kuten aloittaja.taitaa muut olla parikymppisiä poikasia jotka nippa nappa saattaa muistaa Maradonan suurteot-86.Olen samaa mieltä englannin pelailuista hänen kanssaan,koska itsekin olen seurannut mm-futista v-70 asti ja joka kerta englannin taso kisoissa on ollut hyvin vaatimaton- no ehkä Linekerin aikaan oli hieman nostetta,mutta eipä juuri muulloin.Saksa sen sijaan on lähes aina ,jopa altavastaajan asemasta noussut ihailtavasti kärkitaistoon, konemaisesta pelityylistään johtuen tai juuri sen takia.Saksa on suurten kisojen joukkue.


      • el loco
        gerd muller kirjoitti:

        ..tällä palstalla on todellisia jalkapallomiehiä,kuten aloittaja.taitaa muut olla parikymppisiä poikasia jotka nippa nappa saattaa muistaa Maradonan suurteot-86.Olen samaa mieltä englannin pelailuista hänen kanssaan,koska itsekin olen seurannut mm-futista v-70 asti ja joka kerta englannin taso kisoissa on ollut hyvin vaatimaton- no ehkä Linekerin aikaan oli hieman nostetta,mutta eipä juuri muulloin.Saksa sen sijaan on lähes aina ,jopa altavastaajan asemasta noussut ihailtavasti kärkitaistoon, konemaisesta pelityylistään johtuen tai juuri sen takia.Saksa on suurten kisojen joukkue.

        tää juttu koneesta ja Saksasta? Oletko katsonut Saksan pelejä, vaikka pitemmältä ajalta? Ei Saksan peli ole konemaista meiksin mielestä. Brittijoukkueiden jyystäminen toisinaan on, Barcelonan siirtelyfutis toisinaan on, Suomen pelit ovat konemaisia, mutta Saksa yllättää, hurmaa hyvillä pelaajilla, ratkaisuilla, laukaisuilla ...

        Jopas on kone? On hienoa että tällä palstalla on todellisia jalkapallomiehiä...


      • gerd muller
        el loco kirjoitti:

        tää juttu koneesta ja Saksasta? Oletko katsonut Saksan pelejä, vaikka pitemmältä ajalta? Ei Saksan peli ole konemaista meiksin mielestä. Brittijoukkueiden jyystäminen toisinaan on, Barcelonan siirtelyfutis toisinaan on, Suomen pelit ovat konemaisia, mutta Saksa yllättää, hurmaa hyvillä pelaajilla, ratkaisuilla, laukaisuilla ...

        Jopas on kone? On hienoa että tällä palstalla on todellisia jalkapallomiehiä...

        ...jos tölväisylläsi tarkoitit allekirjoittanutta,niin tarkemmin tekstini lukiessasi olisit varmaan huomannut,että todellisista jalkapallomiehistä puhuessani en tarkoittanut itseäni,vaan tämän ketjun aloittajaa.Mitä tulee saksaan ja sen pelityyliin,niin mielestäni se juuri on jyräävää ja "konemaista"-jatkuvaa vyöryttämistä vastapuolen maalille.eikö näin ole Sinustakin? Brassifutis parhaimmillaan on sitä "hurmaavaa" pallon siirtelyä ja yllättäviä syöttöjö ja ratkaisuja kuten hieman näimme hollanti-pelin alussa,mutta vain alussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      86
      2014
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1220
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      968
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      959
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    Aihe