Kyttäävä enkeli

Joskus kypsyttää

Minusta on häiritsevää, että oma suojelusenkelini kyttää tekemisiäni. Joskus haluaisin ryypätä rauhassa ilman valvontaa ja harrastaa muita moraalittomia asioita. Jurrissa on hauska harrastaa mm. veneilyä ja muita vesileikkejä näin kauniina kesäpäivinä.

Olen sanonut suojelusenkelilleni, että pysyy poissa ja ilmestyy vasta sitten kun on todellista vaaraa. Sitten kun olen oikeasti tekemässä jotakin typerää. Epäilenkin sen kyttäävän salaa...

Nykyään suojelusenkeleitäkin on monen tasoisia. Jotkut eivät suojele lainkaan! Potkut sellaisille pitäisi antaa!

Noh, joskus taas jotkut stressaavat asiat selviävät kuin itsestään. Suojelusenkelini hoitaa ne kuin Jeeves konsanaan. Niin sen homman pitää toimia!

108

13126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EL

      Ei ne enkelit 'kohteensa' moraalista tai sen puutteesta välitä! Ovatpahan siinä aina lähellä, jos tulee avunpyyntö. Ne näet ei tule koskaan tekemään mitään omasta aloitteestaan, vaan siihen tarvitaan aina lupa/pyyntö 'työnantajalta'; suojelevatkin jos vain pyydetään suojelusta.

      Elä vain ihan rauhassa ihmisen elämää kaikkine juttuineen, sillä sitähän tänne ollaan tultu kokemaan. Silti kannattaa vinkata enkeleille, että "pitäkäähän huolta" varsinkin, jos ne elämän leikit ovat niitä rajumman puolisia.

      • enkelikö??

        Life is life :DD

      • Tiede rules!

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

      • RA
        Tiede rules! kirjoitti:

        ...vielä joskus, jonain päivänä, huomaat olleesi tänään kertakaikkisen väärässä! Sitäpaitsi - luepa historian kirjat uusiksi: ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että ihmiset eivät usko.

      • joo...
        RA kirjoitti:

        ...vielä joskus, jonain päivänä, huomaat olleesi tänään kertakaikkisen väärässä! Sitäpaitsi - luepa historian kirjat uusiksi: ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että ihmiset eivät usko.

        kannattaa tosiaan lukea ilman uskovaisen silmiä niitä historian kirjoja:
        Ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että muut ihmiset eivät usko siihen mihin juuri me oikeauskoiset uskotaan. Kyllä vaan ne Stalinin ja Hitlerin hirmuteotkin kalpenevat sen rinnalla mitä täysin omaan uskontoonsa uskovat ihmiset ovat toisille toiseen uskontoon uskoviin tehneet. Sen verran isot kasat ihmisiä on lahdattu uskonnon nimissä. Ja lahdataan juuri tällä hetkelläkin ja tullaan tulevaisuudessa lahtaamaan. Meidän uskontomme rulettaa eikä meidän silmille hypitä.

      • Härpätihää
        RA kirjoitti:

        ...vielä joskus, jonain päivänä, huomaat olleesi tänään kertakaikkisen väärässä! Sitäpaitsi - luepa historian kirjat uusiksi: ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että ihmiset eivät usko.

        "ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että ihmiset eivät usko".

        Paljon on ihmisiä tapettu siksi että he eivät ole suostuneet uskomaan! Pakanoita, vääräuskoisia, kerettiläisiä ja muita on surmattu pilvinpimein aikojen saatossa. No, olisivat suosiolla uskoneet, niin eipä olis tapettu! Eihän se uskonnon/uskontojen syy ole vaan jumalattomien...

      • Lyyti-täti
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        Niimpä niin... Asiasta on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin on ihmistäkin. Eli annettaisko kaikkien ihmisten vain olla omanlaisiaan jokainen enkeleillä tai ilman. Ne eipäs juupas jutut kun ei johda yleensä muuhun kuin taisteluun siitä kuka on oikeassa vaikka kaikki ovat - omassa elämässään. Jokainen tulee kuitenkin uskollaan autuaaksi. Miettikääpä sitä ja nauttikaa kesästä. Ja elämästä. :)

      • kyllä enkeleitä on!

        ettei enkeleitä ole olemassa. Todista myös se että miljoonat ihmiset kautta maailmanhistorian ovat olleet hoidon tarpeessa koska ovat nähneet enkelin. Oma pappani näki sellaisen sodan aikana ja sen selväjärkisempää ateistia saa maailmasta hakea.

      • Suzy84
        Härpätihää kirjoitti:

        "ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että ihmiset eivät usko".

        Paljon on ihmisiä tapettu siksi että he eivät ole suostuneet uskomaan! Pakanoita, vääräuskoisia, kerettiläisiä ja muita on surmattu pilvinpimein aikojen saatossa. No, olisivat suosiolla uskoneet, niin eipä olis tapettu! Eihän se uskonnon/uskontojen syy ole vaan jumalattomien...

        No jos mä olisin elännyt tuolloin uskonvainojen aikaan, olisin vaan kysynyt että mihis tällä kertaa uskoisin, kun se on mulle aivan sama mitä uskontokuntaa edustan, kun en pahemmin usko mihinkään.

      • pyöreä..?
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        joo ei ole kauan , kun "tiede" väitti maapalloa litteäksi --ja toisin ajattelevat listittiin.. se siitä rulettamisesta..

      • pyöreä..? kirjoitti:

        joo ei ole kauan , kun "tiede" väitti maapalloa litteäksi --ja toisin ajattelevat listittiin.. se siitä rulettamisesta..

        Hmm... Lueppas uudestaan kuka väitti mitäkin. Siis tieteestä on turha syyttää ihmisten omia ajatuksia maapalloa sanottiin litteäksi vain sen takia että se olisi romuttanut uskonnon kaksi ulotteisen käsityksen maailmasta ja sen että aurinko kiertää maata. (Löytyy varmaan vielä jostain vanhasta raamatustakin:"Ja aurinko kiersi maata" ) Avaruuden hahmotus kyky tietenkin tähän aikaan oli erittäin rajoitettu (mielenrajoitteellinen olisi varmaan oikea sana valinta)

        Siis tiede todisti että maapallo on pyöreä kuin uskonto väitti vastaan, ja samoin kävi kun tiede todisti että maapallo kiertää aurinkoa eikä toisin päin.

        Eli jos se sanotaan oikein niin tiede tuhosi raamatullisen käsityksen maailman kuvasta ja tätähän ei voitu hyväksyä.

        Siis uskonto väitti että maa oli litteä, ei tiede.
        Siis lue Kopernikuksesta ja Galileosta hyvänen aika siis ne kirjaimellisesti joutuivat tappelemaan kirkon ja uskonnon kanssa vain siitä että maapallo on oikeasti pyöreä. Ja vieläkin 1900 jotkut uskonnolliset fanaatikot väittää että maa on litteä vain muutaman raamatun psalmin tähen.

        Galilein merkitys oli suuri myös siinä, että hän kiisti auktoriteettien, kuten kirkon ja antiikin filosofien aseman tieteessä. Auktoriteettien sokean tottelemisen ja hyväksymisen hylkääminen on nykyaikaisen tieteen metodin olennainen osa. Tämä kehitys johti tieteen eroamiseen uskonnosta ja filosofiasta. Nämä kaksi keskeistä tieteen kehitykseen liittyvää asiaa antavat syyn nimittää Galileo Galileita ”tieteen isäksi”.

      • Mystic_Woman
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        Me saatiin todiste tässä alkuvuodesta ja vielä kameralle. Tuttu naishenkilö tunsi, että hänen asunnossa on jokin "kumma", joka hiippailee siellä ja näki sen mustana hahmona vilahtavan milloin missäkin. Me muut ajateltiin, että nyt tuo on seonnut, vaikka itsellänikin on ollut ja miehelläni HUOM! samaa aikaa, samassa paikassa yliluonnollisia kokemuksia. Juttu alkoi mennä entistä hurjemmiksi tällä naisella ja lopulta hän kuvaili pimeässä huoneessa digi-kamerallaan ja kun hän syötti kuvat tietokoneelle, en ollut... eikä meistä muutkaan uskoa silmiään... selvästi kuvissa siinä seinällä oli kolmet erinlaiset todella selkeät Demonin kasvojen kuvat! Voin sanoa, että usko kaikkeen toispuoliseen elämään, Demoneihin, Enkeleihin sillä hetkellä, kyllä vahvistui totaalisesti. Nämä kuvat on meillä yhä tallessa. Tilanne rauhottui tuossa asunnossa, kun "pyysimme apua ... siis me me kaikki yhdessä, tälle naiselle Korkeammilta voimilta. Nyt hän tuntee siellä olevan hyviä "haamuja" Enkeleitä siis ilmeisesti. Onneksi on nuo kuvat todisteena, ei tätä muuten uskoisi itsekään.

      • örkkipörkki79
        Mystic_Woman kirjoitti:

        Kyl...Lääkkeet vanhentuneet pilkku määrtään uudet pilkku otettava ehdottoman säännöllisesti pilkku taidan mennä ruokikselle piste

      • Kosmologos
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        Pian pitäis selvitä onko maailmassamme ne mahdolliset 11 ulottuvuutta ja löytyykö ns. "jumalhiukkanen" Higgsin bosoni, kunhan CERN:in hiukkaskiihdytin pyörii täysillä. Ehkäpä ne enkelitkin löytyvät muista ulottuvuuksista niinkuin useissa uskonnoissa esitetään. Sokea usko ja sokea tiede = pelkoa elää avoimin silmin. Ateistit ja uskovaiset jotka eivät ajattele omilla aivoillaan ovat ihmiskunnan kehityksen jarruja.

      • asasa
        RA kirjoitti:

        ...vielä joskus, jonain päivänä, huomaat olleesi tänään kertakaikkisen väärässä! Sitäpaitsi - luepa historian kirjat uusiksi: ei uskonto sotiin syypää ole, vaan se, että ihmiset eivät usko.

        meidän naapurissa asuu uskovaisia ja en ole vittumaisempia naapureita vielä tavannut kun joka asiasta ovat riitaa haastamassa.

      • P_S
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        No oliko se joku puolalainen tyyppi pohtinu, että uskonnot olisivatkin syntyneet tuollaisesta ihmisten ja avaruusolentojen kohtaamisesta.. toisaalta käy ihan järkeen.. mietitään nyt vaikka kristinuskoa.. aika monesti kuvataan joku tyyppi polvillaan ja taivaalta tulee kirkas valo, mitä jos heittäis valonlähteeksi avaruusaluksen? ja sitten.. "enkeli taivaan".. miksei vois olla taivaalta tullut jamppa, avaruusolento.. ja raamtatussa puhutaan jotain tähtien välisestä matkustamisesta, entä jos kyseessä ei olekaan pelkkä kielikuva? sitten on kans näitä ancient aliens -juttuja.. mutta jos mietitään mitä olis voinu käydä kristinuskon syntymä hetkillä.. maria- niminen nainen siepattiin alienien toimesta ja palautettiin maahan.. synty poika joka ei ollut aivan ihminen, yli-ihminen tai jotain. ihmisten ja avaruusolentojen kohtaaminen oli mahdollisesti tiedostettu aiemmin, mutta tätä lasta ei sitten hyväksytty kaiken kansan keskuudessa.. porukka oli muutenkin jakautunut niihin jotka uskoivat/luottivat näihin muukalaisiin.. jne, jne.. ja lopulta näitä uskovia alettiin vainota ja sitten se yli-ihminen pääty ristille..
        en siis itse usko täysillä tuohon, mutta onhan se ihan mielenkiintoinen ajatus.. tarinahan muuttaa ajan myötä.. itte kyllä ennen ajattelin, että jeesus oli vain aikansa suuri taikuri tai muu osaaja.. muutti veden viiniksi ja silleen.. osaan kai minäkin kotiviiniä tehdä.. :D tarinan mukaan se tais käydä silmänräpäyksessä, mutta entä jos todellisuudessa se jesse vain pisti juomat käymään jne.. jonkilainen hiivan keksijä tai jotain.. :D

      • täysin
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        väärässä! Joku suurempi voima tämän kaiken säätää, mutta mikä se on..ken tietää! Sitä tietoa odotellessa nautin tästä kaikesta ihmetellen ja kummastellen:)

      • agnostic atheist
        Tiede rules! kirjoitti:

        Voisi harkita hoitoon menemistä!

        Ei ole enkeleitä, ei jumalaa ei muuta kuin maailman kaikkeuden alkuräjähdyksessä syntynyt sininen pallomme joka kohta tuhoutuu niinkuin on joskus ennenkin...

        Ei olisi miljooninen uhrien vaatineita sotiakaan ollut jos uskontoja ei olisi ja kaikki hömpötys lopetettu kaiken maailman enkuleihin...

        Katotaan vaan ku se humanoidi saapuu isommalla jengillä niin joku hihhuli senki jumalaksi tai renkuli enkuliksi maalaa... voe voe!

        Tiede rules!

        Miten on mahdollista että heti kun mainitaan joku teologinen termi, niinkuin enkeli, että ihmiset alkaa paasaamaan mikä on "se oikea" uskonto, tai että onko jotain siihen termiin sopivaa asiaa "oikeasti olemassa"? Tietouskovaisilla on muuten oma nimensäkin: Skientologi.

        No mutta jooh, pointti tässä nyt näyttää useimmilta menneen parin kilsan verran ohi ja niin lujaa että ihme kun eivät kuulleet äänivallin rikkoutumista. (tiedättekös, se on aikamoinen pamaus...)

        "suojelusenkeli" on pikemminkin metafora (Metafora = kielikuva. Metaforassa tapahtuu merkityssiirtymä, jonka johdosta se eroaa kirjaimellisesta kielestä.)

        Ei tässä minun nähdäkseni puhuta mistään oikeista (tai kuvitteellisista?) enkeleistä vaan ihmishenkilöstä, joka seuraa joka askelta ja kädenheilautusta vähän turhankin suojelevasti, ja tiiviisti.

        Itsehän olen sitä mieltä, että uskonto on pohjimmiltaan kaikille yksi ja sama asia, sillä nyt vain on eri verkkarit siellä missä kukin tallaa. (Yliluonnollinen) uskonto itsessään on sellaiseen uskovalle ihmiselle apukeino selittää asioita joihin ei pysty järkeilemällä muuta selitystä hyväksymään.

        Pieni vinkki: Avoin lähestyminen kaikilta KAIKKEEN vois olla päivän sana TÄLLÄ VUOSITUHANNELLA... -__-

      • aisivi
        Lyyti-täti kirjoitti:

        Niimpä niin... Asiasta on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin on ihmistäkin. Eli annettaisko kaikkien ihmisten vain olla omanlaisiaan jokainen enkeleillä tai ilman. Ne eipäs juupas jutut kun ei johda yleensä muuhun kuin taisteluun siitä kuka on oikeassa vaikka kaikki ovat - omassa elämässään. Jokainen tulee kuitenkin uskollaan autuaaksi. Miettikääpä sitä ja nauttikaa kesästä. Ja elämästä. :)

        "Jokainen tulee kuitenkin uskollaan autuaaksi. " Tuo vanha sanonta ei pidä paikkaansa. On ensiarvoisen tärkeää mihin uskoo. Vain usko Jeesukseen tekee ihmisestä autuaan. "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    • suojelusenkelin.Kiitos hänelle siitä. Suojelusenkeli tekee työtään ja niin sen pitää ollakin.
      Juo mielummin tuoremehua ja nauti kauniista luojan luomasta luonnosta. Hän tietää ja
      Hän ohjaa. Tyydy siihen ja nauti elämästä niin kuin on tarkoitettu

    • jo-on-aikoja-eletty

      Ei pidä ryypätä liikaa. Olen tuntenut hölöjä, jotka näkevät vihreitä pikku-ukkoja. Ryyppykavereinaan. Hekin ovat tosissaan. heh-heh.. Hus-pois-siittä...

      • Nainen 82

        Voi hyvät immeiset.. :D Ei se ole suojelusenkeli mikä estää teitä tekemästä asioita.. Se on teidän omatuntonne joka niin tekee :DD !

      • Härpätihää

        hallusinaatio! Aloittaja on vetänyt koko juhannuksen kaikkee mahdollista kitusiinsa ja nyt on vaikea lopettaa. Hän tuntee että suojelusenkelinsä esti/estää häntä saamasta tarpeeksi törkyä turpaansa.

    • kekspere

      Taas olet mennyt liikaa sieniä syömään...

    • sun-10

      hyvin keksitty juttu. On Jeevesit ja vesileikit sekä alkoholi mainittuna. Eiköhä tälle sadulle löydy muutaman päivän päästä useita vastauksia. Saat hyvät naurut itelles, kun luet niitä. Eihä siinä mittää, jos muuta tekemistä ei ihmisellä oo...Hauskaa jurri-kesää sullekkin enkeleittes kans!

    • ........

      Tää oli kuin mun suusta!
      Sitä ne enkelit tekevät ja pitävät kaidalla tiellä vaikka kuinka yrittää rimpuilla ja keksiä kolttosia!
      Taas tuli tunne että joku enkeli kohta ottaa niskasta kiinni!

      • camp

        Luoja o nluonut tään maailman Ja enkelitsuojele jokaista luotua tykkäsit tai ei Siunauttua kesää sulle

      • Härpätihää

        Niin ja heti jos jotain pahaa sattuu se onkin enkelien syy! Ittessä ei ainakaan tuolla pelillä voi olla koskaan mitään vikaa eikä itsellä mitään vastuuta. Ihanaa kun voi olla typerä lapsi ja keksiä kolttosia:-) Iiiihanaaaa

    • enkelipoika666

      olisiko parempi että otat yhteyttä helvetinenkeleihin he ainakin auttavat sinua ryyppäämään jasuojelevat myös sinua silloin,kun sinulla on tili-päivä:).ovat ihan rehtiä porukkaa ja aina toivottuja leikkeihisi mukaan.
      muussa tapauksessa hankin muhabedin kuva seinällesi.
      terveisin pallomme ylikomentaja jesse-orava.

      • www.varo666siru.net

        tuli muuten mieleen, että natural born killerssin perustajajäsen late johansson on myös tullut -08 uskoon ja tunnusti vankilassa kaksi murhaa lisää. mä olen myös kokenut paljon parantumisia ja muita ihmeitä. raamattu kannattaa alottaa ut:sta, ymmärrätte silloin vanhan. kaikki ei aukee heti välttis kerralla, mut Herra aukasee ne ennenpitkää. näin on käynyt minullekkin. Kiitos Herralle!

    • örkkipörkki79

      Olipahan viikon alun paras provokaatio..*naurua* Tai sitten on lääkitys pielessä.. ;P Voihan olla myöskin että syöt liikaa sieniä ja poltat pilveä yli omien tarpeiden. Vaikka kyllähän meistä moni uskoo nähneensä myös saunatonttuja....

      • ..........

      • nii.........
        .......... kirjoitti:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Puutarhatonttujen_vapautusrintama

        Vapaus puutarhatontuille kanssa!

        Nuo enkelit vielä menettelee, mut päätin joskus vaihtaa wicca uskontoon. Tottakai se oli joku entisen poikaystävän manaamisloitsu, sellanen että kuvittelen exäsi ja itsesi vuoroin kävelevän valoon. Ja voi hyvänen aika kun tuli sellainen tunne että siihen huoneeseen tuli jokin mustakaapuinen noita ja oli pakko leppyä ja soittaa exälle että tulen sen luo ku kotona pelottaa. Ei me kyllä alettu sitten olemaan yhdessä enää..

      • Härpätihää

        metsän neidot, tallitontut, hammaskeijut, maahiset, näkki, pekko, aarni ja kaiken karvaiset haamutkin ovat olleet aina kerallamme. Tarttee vaan uskoa tai ottaa vähän troppia avuksi. Joulupukkiinkin joku aikuinen vielä uskoo! Mut semmoiset pakanat yleensä pannaan hoitoon. Joku sentään voi Suomessa vielä nykypäivänäkin horista jostain enkeleistä ihan tosissaan. Tsiisus!

    • minä itse olen onnelinen et on suojelus enkeleitä.
      ole sinäkin ylpeä et tunnistat omasi.
      ihanaa kesää sinulle.

      • KYLLÄ NÄIN ON

        Minä tiedän ja uskon, että suojelusenkelit suojelevat meitä, jotta meille ei tapahtuisi pahaa. Otetaan esimerkiksi, kun olin meinannut lähteä hakemaan siskoa lentokentältä äijän kyydissä ja onneksi en lähtenyt, koska näin kävi:
        http://www.aijaa.com/v.php?i=6375381.jpg

        Tuossa siis äijän auto viime joulukuussa ja hän joutui sairaalaan, ei kuollut sentäs.

        Jostain kumman syystä muutin mieltäni, että en jaksakkaan lähteä.
        Kiitos siitä kuuluu tuonne yläkertaan, koska olisi tällähetkellä varmasti hengetön, koska olen usein istunut tuossa reunapaikassa

      • ewqeqwe
        KYLLÄ NÄIN ON kirjoitti:

        Tämän kerron siksi, että osaatte arvostaa elämäänne, koska naps, se olisi munkin osalta voinut tuolloin loppua.

      • scrum
        ewqeqwe kirjoitti:

        Tämän kerron siksi, että osaatte arvostaa elämäänne, koska naps, se olisi munkin osalta voinut tuolloin loppua.

        :D ei juma mitä juttuu taas!!! vai enkulit ne suojelee ku ei prkle saa ryypiskellä rauhassa? :D no otappas pari pilsuu ja prkleesti viinaa nii kyl ne enkulitki katoo ja tulee pirut tilalle tanssimaan :D ei helvetti näitä juttui taas!!! ite on pärjätty ihan vallan mainiosti ilman mtn Jessei tai enkuleita!!!! :P ja OPETELKAA SAATANA YHDYSSANAT!!!!! hirveetä leesattavaa ku ei porukka tiiä YHDYSSANOJA!!!!! tai no ei tänne varmaa "aikuiset" ihmiset skriivaakkaa mtn :D mitälie teinixejä niinqtiiäxäsilleeheidaamoonteinix!!! :D

      • muuan mies
        ewqeqwe kirjoitti:

        Tämän kerron siksi, että osaatte arvostaa elämäänne, koska naps, se olisi munkin osalta voinut tuolloin loppua.

        Nuo ns.suojelusenkelit ovat todellisuudessa, ne eivät ole jumalallista alkuperää, vaan ihmisen omaa psykologista perimää, eli perisyntiä, ja ohjaavat piilotajunnasta käsin ihmisen elämää ja koska se on tuhansia vuosia vanha niin se tietää varoittaa ihmistä, niistä vaaroista jotka ovat uhkaamassa.
        Ne saattavat olla joko hyviä tai pahoja, riipuen ihmisen perimänään saamista taipumuksista

    • armon alla

      Tiesitkö että sinulla ikuinen sielu ja että kuoleman jälkeen näet Jumalan. Joka on nähnyt kaikki sinun tekemisesi ja voi vapahtaa sinut pahimmalta mahdolliselta paikalta (=helvetti) jos olet uskonut Jeesuksessa syntisi anteeksi. Vaarallista on 'ruorijuoppoilla' ja tehdä muuta moraalittomuutta (=syntiä). Mutta tosiaan - voit saada voiman valita muutakin kuin moraalittomia valintoja - Yläkerrasta. Itse et voi omilla teoillasi pelastusta ansaita - ainoastaan uskomalla ja pyytämällä Jeesukselta pelastusta ja myös apua arkeen...

      • sleijjeri

        yläkerrasta ei voi tulla viestiä,meidän talossa kun on vaan yksi kerros.

      • muuan mies

        Sielua, uskonnot yrittävät ikuistaa sen opeillaan.
        Sielu,ego ajattelija materiasta synytneitä, eikä se ole jumalallista alkuperää lainkaan, vaan aikaa ja ainetta, ja jonka takia ihminen joutui paratiisista ulos, ja nyt hän yrittää sinne takaisin armon ja lunastusopin kautta.
        Paluu paratiisiin, taivaaseen ei ole uskon asia ymmärryksen asia, jossa on ymmärrettävä se mistä sielu on todellisuudessa saanut alkunsa, ja mikä se on

      • mikaela12

        Helvetti on vain täällä:) Kirkko haluaa pelotella, mun mielestä:) Esim. jälleensyntymisoppi pn poistettu sen takia, että kirkollisilla miehillä olisi enemmän valtaa. Mukavaa kun on erilaisia mielipiteitä:) Kaikki tulee omalla uskollaan autuaaksi:) Hyvää kesää enkeleitten kanssa taikka ilman:)

    • Nauroosi.

      Neuroottinen suojelusenkeli. :-I

      • BLUE CAFFE

        TOIVOISIN KANSSA ETTÄ TULISI SUOJELUS ENKELI JA OTTAISI PULLON KÄDESTÄNI JA SANOISI ETTÄ SE ON NYT LOPPU.

      • Ihmeparantunut
        BLUE CAFFE kirjoitti:

        TOIVOISIN KANSSA ETTÄ TULISI SUOJELUS ENKELI JA OTTAISI PULLON KÄDESTÄNI JA SANOISI ETTÄ SE ON NYT LOPPU.

        on todella olemassa, mutta eivät ne väkisin ketään suojele. Tuntuu tosi surulliselta, että tällaisilla asioilla pelleillään. Enkelit auttavat, kun rukoillaan Jumalaa. Enkelien palvonta on raamatussa kielletty. Ne ovat luotuja olentoja palvelemaan heitä, jotka saavat autuuden periä. Enkelioppi on harhaa ja demonista. Pahjolaisen keksintö, että saataisiin ihmiset ohittamaan Jumala ja pyytämään enkeleitä avuksi. Jos rukoilet enkeleitä, saatat saada apua, mutta apuun rientävät paholaisen enkelit. Eli leikit tulella. On todella olemassa taivas ja kadotus. Jeesus sanoo: "Kukaan ei tule Isän luo kuin minun kauttani, minä olen tie, totuus ja elämä. Mutta - syntinen ei halua tulla Jeesuksen luo, jos haluaa elää synnissä. Jeesus kantoi meidän syntimme ristillä ja meidän tulee ottaa se henkilökohtaisesti vastaan, tai kuljemme kadotukseen. Jeesus ei tule väkisin - eivät myöskään enkelit. Enpä haluaisi olla sekuntiakaan ilman Jeesusta ja hänen apuaan, siunaustaan ja johdatustaan.
        Kyllä Jeesus ottaa sen pullon kädestäsi, jos haluat. Hän on ottanut sen viinapullon niin monen kädestä ja tehnyt ihmeitä ilman määrää ihmisten elämässä. Sairaita paranee, huumeista vapaudutaan ym.ym. Katsopa joskus TV7:n ohjelmia. Siunausta elämääsi!

      • tuulihuminoi
        Ihmeparantunut kirjoitti:

        Fuck!

    • .....

      Mä luulin että ne on isä ja äiti jotka mua kyttää ja komentaa!

    • mikaela12

      Eihän hän voi jättää sinua rauhaan, kun on kerran luvannut "kytätä" sinua. Ja itse olet tehnyt sopimuksen hänen kanssaan. He ovat "sielultaan" korkeampia mitä me tavalliset ihmistallaajat. Höh:) Nauti elämästä ja kaikista kivasta...suurin virhe olisi se jos et tekisi niin:) Elämätön elämä ei oo kiva juttu...nauti joka päivästä:)

      • 17+15

        ensinnäkin paradoksisi elämätön elämä ei ole kiva juttu. elämä ei voi olla elämätöntä koska elämä on elämää. toisilla menee huonommin ja toisilla paremmin. jotkut sairastuvat fyysisesti ja tässä tapauksessa henkisesti.
        ja elukat ja kalat ja kaikki, elämää se on sekin niin miten kehtaat väittää ihmisisestä jota et tunne että hänellä ei ole elämää, jossein usko samaan potaskaan kuin sinä. ja AP luuletko ensinnäkin että tuolla ryypppäämisellä teet sille pikku äänelle takaraivossasi oikein kerta se vituttaa. ratkaisu on simppeli: pullo pois, kävelet lääkärille ja sanot että näet enkeleitä, niin johan lyyään mömmöt kouraan ja äänet loppuu. ja oletteko muut pikkuisenkaan viisautta omaavat huomanneet, että tuntuu siltä kuin jokaisen uskovaisen kannanotossa ei koko kirjoitusta jaksaisisi edes lukea loppuun koska niin vitusti niitä saatanan kirjotusvirheitä ja sitten ylistetään halleluuujjjjjjaaaaAAAAAAAA! MENEE HERMOT. jos haluatte ihmisten ottavan teidät vakavasti, koittakaa nyt saatana edes saada ne perusasiat kuntoon kuten järkevältä kuulostava puhe ja muutakin sinne saatanan pääkoppaan kuin jumalia ja saatania. vittu tämmöstä paskaa.

      • mikaela12
        17+15 kirjoitti:

        Kiitos viestistä. On mukavaa lukea erilaisia mielipiteitä. Mun mielestä kaikki saa ajatella elämästä mitä haluaa:) Sun kirjoituksesta kuultaa kyllä katkeruus:) Ja erilaiset ajatukset kun toisilla hyväksyy- on ymmärtänyt toisten kunnioittamisesta jottain. Kun "runnoo" ja aliarvioi toisten ajatuksia, niin kypsyys on aika kaukana:) Keskustelu on silti mukavaa. En ole uskovainen, mutta en silti ala nakkeleen heille:) Mun mielestä kaikki saa ajatella mitä haluaa ja tehdä valintoja elämänsä suhteen:) Voikaa silti hyvin ja eläväisiä päiviä:)

    • Tohtori Tahvo

      Kyllä se suojelusenkeli rauhoittuu kun saadaan ensin oikea lääkitys ja terapia kuntoon. Mielenterveysongelmissa on hyvin yleistä, että kuvitellaan jonkun olemattoman kyttäävän. Selkeä vainoharhaisuus kyseessä siis.

      Mutta ei syytä huoleen. Mitä nopeammin pääset hoitoon, sitä paremmat paranemisennusteet sinulla on.

    • mcc30

      mikähän enkeli suojelus vai moottoripyörä

    • wipsula

      Paras aloitus pitkiin aikoihin! :-D

    • Enkeli kamuna

      Ihanaa lukea tällaisia viestejä. Tulee hyvä fiilis :)

      Itselleni(kin?) on tärkeää tietää, että ne enkulinreppanet ylitöinäänkin jaksavat huolehtia minusta ja ennenkaikkea lapsistani.

      • Härpätihää

        nyt vaan ihan varmuuden vuoksi sinä ihan itse pitäisit huolta lapsistasi. Jookosta joo?! Älä jätä lapsiasi hallusinaatioittesi huomaan. Jookosta?

    • Enkeli..

      niin toivottavasti suojelusenkeli tökkää paksun pamppunsa tiukkaan persereikääsi. Saat opetuksen

    • Matti Viikate

      Tarkeintahan on se etta Enkelisi hoitaa hommansa kunnolla, silloinhan voit rauhassa keskittya omaan elamaasikin. Fiktiivisissa tarinoissahan on usein niita juttuja joissa suojelusenkeli kyllastyy valinpitamattomaan ihmiseen ja ei suojele tata hetkeen, silloin ihminen huomaa enkelin arvon. http://mattiviikate.newsvine.com

    • Ukko ja Akka

      Jätän saunatontulle ruokaa aina kerran viikossa, kiitokseksi hyvistä löylyistä. En ole missään mualla kokenut yhtä hyviä löylyjä kuin kotosaunassamme. Talvella olen nähnyt pieniä jalanjälkiä, jotka johtavat metsästä metsänreunalla olevaan saunaamme. Itse en noihin taivaallisiin olentoihin usko, mutta tonttuihin ja muihin metsänhenkiin kylläkin. Tunnen olevani yhtä metsän kanssa.

    • PL

      Tähän liittyen kannattaa lukea kirja: Enkeleitä hiuksissani / Lorna Byrne. Olen itse aikamonen skeptikko, mutta antoi minunlaisellenikin ajattelemisen aihetta. Hyvää Kesää Kaikille ja hyviä lukuhetkiä:)

      • c-man

        Mula ei ole enkeliä vaan sellanen likanen pikku horo, aina jos on vaara tulossa niin se alkaa nauraa sellasta rööki-naurua. Sitten ku pitäis käyttäytyä niin alkaa runkata mua tai itteensä että ei pysty keskittyy mihinkään.

      • c-man kirjoitti:

        hyvä kirja...luen parhaillaan....!

    • tytyväinen

      Minun suojelusenkelini lähti 2 kk:n kesälomalle ja soitteli juuri Kalkutasta, josko voisin pikasiirtona lähetellä pari sataa dollaria - oli eksynyt johonkin huoriin ja rahat oli käännetty... Heh, olihan toi myös aika kankkusessa äänestä päätellen. Sanoin, jotta rahoja en lähetä, senkus liihottelee rapuloissaan taivaankantta - vaan kait senkin joku suihkukone teilaa tai imee moottoriin ! Tarttisko sittenkin lähettää ?

    • Mää kans

      Olis entinen formulakuski, harrastukset ainakin viittaa siihen ja pöljäkin oot.

      • Pirun penikka

        ...On jollaki elämässä pienet kuviot....enkeliskeidaa tulee tänne heittämään,Voi Jeesuksen Ristuksen ...kele...ja saa vielä näin monta kommenttia meiltä typeriltä suomalaisilta...pitäs varmaan hankkia elämä....

      • 10+19
        Pirun penikka kirjoitti:

        ...On jollaki elämässä pienet kuviot....enkeliskeidaa tulee tänne heittämään,Voi Jeesuksen Ristuksen ...kele...ja saa vielä näin monta kommenttia meiltä typeriltä suomalaisilta...pitäs varmaan hankkia elämä....

        Kukin jos aloittas ittestään sen kommentoimisen , niin ei sinunkaan kommentistasi kukaan pahastuisi.

    • VKP

      Uskonto antaa vastuakset moniin kysymyksiin mihin ei tieteellä saada ja samahan toistuu tieten toisinkinpäin. Mutta se yksi ja sama asia kuitenkin yhdistää niin uskonnollisia ihmisiä kuin Ateistisia pakanoitakin. Eli se että kaikki joskus elävät ja kuolevat. Eikä kuolemalta pelasta uskonto, Jeesus sen enempää kuin lääketiedekkään. Mutta mitä me voimme oppia siitä on ymmärrys ja sen tosiasian hyväksyminen että kerran me täällä vain elämme... Tai emme..

    • E.H.P

      Enkeleitä yms muita haltioita ei ole olemassakaan! Niinkun ei jumalaakaan! Uskontojen takia tapetaan ehkä eniten ihmisiä maailmassa, sitten jotkut väittää "ei se oo uskonnon vika vaan ihmisten jotka eivät usko" jos uskontoja ei olisi lainkaan kenenkään ei tarvitsisi uskoa mihinkään. Turhaa odottaa pilvilinnoja yms. tääydellisyyttä vain siksi, koska se on tapa. Kulkekaa ihmiset omia polkujanne älkääkä retkahtako uskovaisiksi.

      Jos jumala on koskaan ollut olemassa, se on luultavasti ollut hampaaton ukonrähjä joka on kierrellyt kylissä kertomassa satuja joita sitten on ajan myötä paisuteltu.

      Tämä on minun näkemykseni, toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.

      P.S: Turha ruveta jeesustelemaan tästä kirjoituksesta-

      • 7+6

        laittaa se pullon korkki kiinni aluksi varovaisesti vaikka pariksi viikoksi. Jos sitten pystyis jopa kuukaudeksi. Moneltakohan onnistuu? Jospa se enkeli siitä rauhottus..?

    • ...

      Juu, ihmiset, joilla ei oikeita ongelmia ole, tekevät niitä itselleen ihan tekemällä...

    • moosespässi

      kyllä se kyttääjä on viranomainen ja verottaja. voin taata, että ovat kaukana enkeleitä

      • A

        Kysyjän huoli on ymmärrettävä. Olen itsekin eronnut virastani ja luopunut suojelusenkeliydestä.

        Alalla vallitsee sekavuutta, järjestäytymisaste on heikko ja toimenkuva useissa palvelussuhteissa määrittelemätön. Vaikka koen suojelusenkeliyden kutsumuksekseni, toimin nykyisin vapaaehtoistyön parissa miten milloinkin mielin, välillä saattaa lipsahtaa pitkiäkin aikoja etten välitä edes ammattikirjallisuudesta.

        Koulutustarve viranhaltijoiden keskuudessa on ilmeinen ja resurssit siihen puutteelliset, asiakaskunnan keskuudessa vallitsee ylilyövän markkinoinnin seurauksena epärealistisia odotuksia, mikä johtaa molemminpuolisiin pettymyksiin ja hidastaa päivittäisrutiinien jo muutenkin raskauttamia toimituksia.

        Nykyisin en edes itsellisenä ota uusia asiakkaita oikeastaan lainkaan. Paikkaan vanhoja varten uusia siipiä, liihottelen joskus käymään, jos ei ole huono ilma, mutta tässä menee vuosia taas ennen kuin homma edes jotenkin toimii. Investoinnit käytönpuutteessa ruostuneeseen kalustoon ovat mittavat.

        Suukkoja ja haleja voi kysellä, puoleen hintaan annan jos viette mukananne ettekä jää syömään.

        P.S. Kysyjälle vielä galaksienväliset perusohjeet siltä varalta, että omasi olisikin vale-enkeli:

        Jos suojelusenkeli kyttää, siitä on päästävä eroon, koska siinä on silloin kulumia eikä sellaista voi todennäköisesti korjata. Jos taas sitä ei muka näy missään, niin hanki lasit. Nahkalla ei höyheniä saa paikata. Likaantuneitakaan siipiä ei saa pestä yli 40 asteessa. Ryypätäkin välillä saa kunhan ei ylpeile sillä. Oikea enkeli ei koskaan ota eikä koskaan pane vaan sen saldo on aina nolla. Ja muistathan itsesäälin hetkellä: Kaikki te kuitenkin kuolette, ja riennätte silloin luoksemme.

      • fanitan A:ta
        A kirjoitti:

        Ihana ja varsin verbaalinen olet :)

        Juuri tuollaisen suojelusenkelin minäkin haluaisin. Harmikseni kirjoitit, ettet ota uusia asiakkaita. Ymmärrän tuon alasi huonon tilanteen (mm. resurssipulan) ja siitä johtuvan lievän frustroitumisen. Vapaaehtoisella mentaliteetilla varmaan säilyy paremmin se kutsumuksen tuoma motivaatiokin.

        Tsemppiä kovasti sinulle. Vaikutat olevan juuri sinulle sopivimmalla alalla.

    • Oskari 40 vee

      Mun perässäni ovat akka ja anoppi! Oliskin enkeli, kyllä toisilla on heleppoo.

      • jallunkanala

        jos enkeli kyylää peli on pelattu, mutta aina voi koittaa jos kallonkutistaja auttas, laita nyt edes lasit päähän niin näät paremmin. Entinen pariskunta ei saanut lapsia, vaikka menivät lekurilta lekurille, no sitten papin luokse ja se autto.

    • ___

      :3

    • ruma_enkeli
    • plaahplaah

      onko tämä"suojelusenkelisi"miehesi/vaimosi....sen verran utopinen toi juttusi on!!

      • ...........

        Mä käsitin että kirjoittaja on mies ku puhuu ryyppäämisestä ja veneistä.
        Enkeli vois taas viitata naiseen.

    • mmmmmmmoi

      diudiu?

    • IhanNormal

      Kaverin tytär seurusteli palestiinalaismiehen kanssa vuoden-pari. Huomasi olevansa 'enkeleiden' vahtima salilla, kahvilassa ja aina ulkona ollessaan. Sulhon veljet, serkut ja koko miessuku olivat hirmu huolissaan, ettei tyttöparka likaantuisi.
      Suhde päättyi tytön ystisten kertoessa hänelle yksityiselämänsä jatkuvasta seurannasta ja hänen itsekin havainneensa tullessa vakoilluksi kirjastostosta kahvilaan. Voi siivettömiä enkeleitä, oikeitakin varmasti on;)

    • agagsdfa

      Oliko täsä viestisä joku idea?

      • Pirunpolskaa!

        Olihan siinä sekoilussa ideaa vähemmän kuin seuraavassa: Pikkupirut ovat juhannuksen putken jälkeen "kiusanneet" minua oikein urakalla. Useinhan ne tuppaavat houkuttelemaan huonoille teille. Tökkivät sarvillaan kohti kapakoita ja potkivat sorkillaan pois kaidalta tieltä. Vilkuttavat silmää ilotalojen ovilla...
        Toisaalta kun ajattelee niin pikkupirujen orgiat ovat paljon hauskempia kuin valjujen enkeleiden seura. Mokomat anorektiset siivekkäät eivät oikein herätä värinöitä missään. Saati mitään kiksejä. Kehotankin aloittajaa vaihtamaan hallusinogeeneja. Voisi tulla hauskempaa!

      • KYLLÄNÄINON!
        Pirunpolskaa! kirjoitti:

        Ihmeessä. Te suomalaiset tunnutte olevan eiuskovaista porukkaa...:( Minä uskon Jumalaan, Jeesukseen ja kaikkeen Raamatun tapahtumiin!

      • enkeli(kö)
        Pirunpolskaa! kirjoitti:

        Olihan siinä sekoilussa ideaa vähemmän kuin seuraavassa: Pikkupirut ovat juhannuksen putken jälkeen "kiusanneet" minua oikein urakalla. Useinhan ne tuppaavat houkuttelemaan huonoille teille. Tökkivät sarvillaan kohti kapakoita ja potkivat sorkillaan pois kaidalta tieltä. Vilkuttavat silmää ilotalojen ovilla...
        Toisaalta kun ajattelee niin pikkupirujen orgiat ovat paljon hauskempia kuin valjujen enkeleiden seura. Mokomat anorektiset siivekkäät eivät oikein herätä värinöitä missään. Saati mitään kiksejä. Kehotankin aloittajaa vaihtamaan hallusinogeeneja. Voisi tulla hauskempaa!

        Ette oo tullu ajatelleeks että joillakin ihmisillä on se ns. kuudes aisti? ite uskon kans tuohon enkeli hommaan ja kiitän siitä että on olemassa, mut niinhän se menee toisella olalla istuu enkeli ja toisella piru. Ite uskon kaikkeen henkimaailmaan, koska oon kokenu ja nähny kaikenlaista, jopa nähny enneunia monta kertaa. Se suojelusenkeli tuntuu olevan välillä liiannii suojelevainen mut ehkäpä sen takia että ihmistä uhkaa sillon todellinen vaara, niinku kirjoittaja kerto veneistä ja alkoholista, ne ei todella sovi yhteen ja tää suojelusenkeli teki "työnsä". Kaikilla ihmisillä kun ei ole sitä ns. kuudetta aistia nii ei ne voi ymmärtää näitä henkimaailman juttuja ollenkaa, onko sitten kateellisten puhetta vai mitä lie. En itse usko jumalaan enkä mihinkään ylempään tahoon, vaan siihen vaistoon minkä se enkeli "lähettää" miulle ja toimin sen mukaan nii enkeli saa siitä "palkkansa" sitte :) leimatkaa hulluks tai skitsoks, en jaksa välittää niistä jotka ei tiijä mitä tää asia on.

    • ei-nimimerkki
      • hehehehh

        hahahahahahah

      • toisesta henkilöstä
        hehehehh kirjoitti:

        hahahahahahah

        Pitääkö toisen henkilön arvostella tuota tyhmällä lauseella siitä, että suojelusenkeli voi olla kärpänen? Se henkilö puhuu täyttä paskaa! Ei pidä arvostella sellaisia asioita, mistä ei tiedä mitään!!!

    • sano mummo

      juon jallua jamessonille hei hei. noh huhu huh onks sulla pokka, noh pokkaa sul on ainaki se on käynynä selväksi. ollaanko enkeleitä toisillemme. ja viimeinen päivä taivaan niinku dinkoki ja yöki tuhat wattia ja päättärit palo ja kaikkee ja kyllä lähtee ulerika. tiedätkö myös että olin valaiden pesun islannin maáilman mestari vuosina 1972 - 1979.

    • Uskon kyllä Enkeleih
      • örkkipörkki79

        Joo siis valitettavasti asiat vain maailmassa ovat näin... Ja toivottavasti mahdollisimman moni ihminen vaivautuu vilkaisemaan tuon dokumentin..

        Itse olen kyseisen pätkän katsonut kahteen kertaan ja kyllä siinä vain kaikki naiivit ajatukset karisevat kertakaikkiaan kaikista enkeleistä ja muista taruolennoista puhumattakaan siitä miten valitettavasti kaikki se mihin uskomme, mitä maailmasta tiedämme, on vain ja ainoastaan sitä mitä meille opetetaan ja mihin meidät kasvatetaan ja ehdollistetaan uskomaan.......

        Jos sinulle heti syntymästä lähtien opetetaan asioita, olkoonkin sitten kyseessä uskonto, viha rotua, toista uskontoa, naapuria tai ihan mitä tahansa asiaa kohtaan niin kyllä suurin osa meistä tyhmistä ihmisistä uskoo näihin meille syötettyihin asioihin ilman ajatustakaan siitä että kyseenalaistaimisimme oppimamme ja ne "totuudet" joita meille kaikille syötetään.

        Noh, nyt tätä kirjoittaessani tiedän että 99,999% ihmisistä joko hymähtää kirjoitukselleni, katsoo minuutin alkua tai sitten vaikka katsookin koko 2 tuntisen loppuun niin siitä huolimatta se ei niissä ihmisissä aiheuta sisällä minkäänlaista itsetutkiskelua. Joku jopa saattaa tuumata että "olipa hyvin tehty dokumentti" ja jatkaa sitä samaa elämää, samoilla rutiineilla ja evästeillä höystettynä kuin ennenkin vaikka meitä kustaan silmään sen minkä ehditään.. Ja luultavasti nekin jotka asioita rupeavat miettimään ajatteleevat että "noh, väärinhän tuo kaikki on, mutta minkäs minä kaikelle mahdan, pieni ihminen". Herranen aika, mehän tämän yhteiskunnan muodostamme, pienet ihmiset... Vittu sentään!! Jos me emme millekään asioille mitään mahda niin mitä ihmettä varten sitten valitsemme ihmisiä eduskuntaan, paikallishallintoon, yhtään mihinkään tai ylipäätään palvelemme tätä yhteiskuntaa, koska mikään ei kuitenkaan ole meidän käsissämme.. Siinä teille kaikille hiukkasen ajateltavaa... Katsokaa tuo linkin eteen tuoma dokkari, lukekaa tämä teksti niin että edes hiukan yritätte sisäistää asioita ja saada itsenne ajattelemaan että mille helvetille me työtä teemme ja veroja maksamme jos emme ole oman elämämme herroja...

    • -M-

      Eikö teillä jumalauta ole mitään muuta tekemistä???
      MISSÄ ON NORMAALIT IHMISET?

      • phlkljbc

        Niinpä. Missä normaalit ihmiset, miksi aina näitä uskonto/tiedekiihkoilijoita, joista varmaan puolet on trolleja muutenkin.

    • loi ihmisen

      antoi siitiöitä miehille (ei naisille- ei edes piispalle). Niistä alkaa ihminen munasolun kera! Enkeleitä on on aina ja he valvoo ja antaa sen mikä kuuluu kullekin. Joku uskoo ja joku ei. Vitut siitä - riittää oma elämä.
      Homot ei saa lapsia keskenää - eikä lesbot. Apua niillekin epänormaaleille olioille. Kaikki menestymättömätkin saanee elää täällä. Ja somalit päälle.
      paljonko haittaa jos tunnet itsesi. Enkeli ymmärtää myös sinua.

    • P_S

      Uskotko oikeasti, että sulla on joku suojelusenkeli kyttäämässä? :D voi hyvän tähen.. ihan vaan mielenkiinnosta, miten tämä mahtaa ilmetä? uskovilla ihmisillä on se ongelma, että ne ottavat tuollaiset liian tosissaan ja stressaavat siitä..

    • Hengetär

      "Jurrissa on hauska harrastaa mm.veneilyä ja muita vesileikkejä..." Eiköhän nuo harrastukset ole jurrissa hengenvaarallista. Ihan turhan monta hukkui jurrissa juhannuksena. Siinä jos missä tarvitsen suojelusenkeliäsi vahtimassa ja suojelemassa, ettei mitään tapahdu.

    • oksun kaveri

      uskokaa bin ladeniin,niin enkelit tuletvat teillekkin.ja sohvi oksanen on enkeleiden stalini,et se siita.ja potkut kataiselle

    • ........

      voinut olla veneseurueella omat enkelinsä ja järkeä touhussa mukana tänäkin kesänä.
      Ei tarvitsisi lukea sitten iltapäivälehdistä synkkiä uutisia tai kenenkään katua jälkikäteen.

      • Aritta

        Järki ehkä ei.

    • Joskus kypsyttää

      Olin kirjoitukseni jälkeen pois palstalta. Vastausten määrä yllätti. Tämä ketju on korkealla suosituimpien listalla. Kiitoksia lukijoille ja vastanneille. Enkelit näyttää olevan suosittu puheenaihe. Se saattaa kertoa uuden ajan tiedostavammasta ilmapiiristä, joka on syntynyt maallisten ja stressavien asioiden vastapainoksi.

      Ihmettelijöille tiedoksi, aloittaja on mies. Suojelusenkelini olen mieltänyt naiseksi, vaikka henkimaailmassa ei liene varsinaisella sukupuolella olevan merkitystä. Mitä enkeli tekee sukupuolella? Ovatko mies- ja naisenkelit kiinnostuneita toisistaan? Kertokaa tietävämmät.

      Riivatut talot -sarjan Derekin suojelusenkeli on nimeltään Sam, eli siis mies (ellei sitten Samantha). Luulisin, että suojelusenkelin tulee olla sellainen, joka miellyttää ajatuksena suojeltavaa kohdetta. Seksuaalinen suuntautuminenkin ilmeisesti otetaan huomioon.

      Mielikuvani suojelusenkelistäni on todella kaunis ja aurinkoisesti hymyilevä hahmo. Tiedättehän tilanteen, jossa ollaan ikävässä tai vaarallisessa tilanteessa, ja joku hymyilee kuin Hangon keksi, ihan kuin ei olisi ihan tilanteen tasalla. Jeeves-juttu oli vain vertaus tilanteille, jotka selviävät kuin itsestään parhain päin, silloin kun joku on tehnyt rankkaa taustatyötä.

      Suojelusenkelini nimeä en tiedä, mutta luulen sen olevan Liisa (tai Lisa, riippuen kansainvälisyydestä). Joku näet neuvoi, että nimeä mietittäessä suojelusenkelin nimi tulee ensimmäisenä mieleen. Nyt se ei lähde päästä millään.

      • Joskus kypsyttää

        Derekin opastaja Sam on siis henkiopas. Mitä eroa on henkioppaalla ja suojelusenkelillä, vai ovatko ne sama asia?

        Tuo henkiopas-juttuhan selittäisi mielikuvan enkelin sukupuolesta. Sellaista haluaisin vielä kysyä, että ovatko enkelit sellaisia, jotka ovat eläneet maan päällä, vai ovatko ne pysyvästi henkimaailmassa?

        Toisaalta luulen auttavia henkiä olevan useampia. Joskus ratkaistavat asiat ovat aika monimutkaisia, joten asiantuntevan avun löytäminen voisi luulla vaativan henkimaailman tukiverkostoa. Naispuolisen enkelin koen auttavan asioissa, joissa ajattelen liian yksipuolisesti ja liikaa omalta kannaltani.

        Jatkakaahan juttujen kirjoittamista ja kertokaa omista kokemuksistanne. Ketjua on ollut mielenkiintoista seurata.

      • Aritta
        Joskus kypsyttää kirjoitti:

        eivät ole koskaan eläneet maan päällä koska heidän tehtävänsä on toimia toisesta ulottuvuudesta. Meillä on yksi tai useampi enkeli kanssamme koko ajan ja meillä on myös henkiopas joka on elänyt maan päällä. Joskus oppaita voi olla enemmän. Esim edesmenneet sukulaisemme voivat ryhtyä suojelijoiksemme.

        Henkioppaat voivat ottaa naisen tai miehen persoonan, mutta muuten olemme sukupuolittomia rajan takana. Siellä ei ole seksiä. :-)

      • ......
        Joskus kypsyttää kirjoitti:

        Derekin opastaja Sam on siis henkiopas. Mitä eroa on henkioppaalla ja suojelusenkelillä, vai ovatko ne sama asia?

        Tuo henkiopas-juttuhan selittäisi mielikuvan enkelin sukupuolesta. Sellaista haluaisin vielä kysyä, että ovatko enkelit sellaisia, jotka ovat eläneet maan päällä, vai ovatko ne pysyvästi henkimaailmassa?

        Toisaalta luulen auttavia henkiä olevan useampia. Joskus ratkaistavat asiat ovat aika monimutkaisia, joten asiantuntevan avun löytäminen voisi luulla vaativan henkimaailman tukiverkostoa. Naispuolisen enkelin koen auttavan asioissa, joissa ajattelen liian yksipuolisesti ja liikaa omalta kannaltani.

        Jatkakaahan juttujen kirjoittamista ja kertokaa omista kokemuksistanne. Ketjua on ollut mielenkiintoista seurata.

        Miehen kirjoittamaksi juttu oli ihana jopa suloinen. :-)

      • .........
        ...... kirjoitti:

        Miehen kirjoittamaksi juttu oli ihana jopa suloinen. :-)

        Tai ehkä aloittaja on homoseksuaali, kyttä salaa?

    • ehehe

      ootko kenties kännissä? ei sen takia ettenkö uskois enkeleihin yms. mutta ku puhut niistä näin:"epäilenkin sen kyttäävän salaa..." ja "potkut sellaisille pitäisi antaa!" ööö?

    • Enkelitär123123
    • ()

      Tää oli kyllä hauskin viesti aikoihin! :D
      Mulla on joskus vähä sama harmillinen tunne et mua tarkkaillaan silloinkin kun haluaisin olla ihan privaatisti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe