Aivan pakko, kun oli piipahtaa konferenssin naisten wc-puolella, niin eipä voinut olla havaitsematta yhtä juttua. Aivan samantasoinen kuhina kävi peilien edessä kuin missä tahansa kapakassa. Oi,h onx mun hiukset nyt tarpeex pöyhkeet, onx mun silmät nyt shokeeravat, onx mun huulet nyt puoleensa vetävät, miltähän mun tissit näyttää täsä t-paitulissa (vahinko ettei ollut peiliä, että olisivat voineet takapuolensakin tsekata) ja eikun miehiä iskemään kyynärpäätaktiikalla tyyliin "Ken on maassa kaunein". Joo hirveesti koin uskonsisaryhteyttä tällaisen joukon kanssa, joka muuten piti ihan hirveetä kaakatusta kokoajan.
Ja äijänalut sitten, ihan turha puhua mistään Jumalan johdatuksesta, kyllä näkö, koko ja status ovat niitä asioita, jotka jotain merkkaavat uskisnuorillekin - siihen on tosiaan turha mitään Jumalaa sekoittaa.
Ja äijänalut sitten, ihan turha puhua mistään Jumalan johdatuksesta, kyllä näkö, koko ja status ovat niitä asioita, jotka jotain merkkaavat uskisnuorillekin - siihen on tosiaan turha mitään Jumalaa sekoittaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta entäs se Jeesus? Itse kun en ravintoloissa kovin monesti käy. Ja silloinkin vain syömässä.
ollut peilejä?
"vanhinko ettei ollut peliä, että olisivat voineet takapuolensakin tsekata"
Sehän se uskovaisia kiinnostaa todellisuudessa eniten. Komea Saarnaaja saa naisia joka yöksi, kyllä jeesus hoitaa anteeksiantopuolen.
Sitten ollaan niin uskovaisia ja tuomitsevia että.
Mitä pahaa siinä on että nuori nainen tahtoo itselleen hyvän miehen?
Aloittaja mainitsi miehen statuksen negatiivisena asiana. Hyvä asiahan se on jos miehellä on maine ok.
Ai jaha, että on oikein hyvä asia, että uskikset jaottelevat ihmiset ulkonäön ja statuksen mukaan. Näinhän se on, että suurin osa uskovaisista katsoo ulkomuotoon ja maalliseen mammonaan, että keneen tutustumisessa viitsii nähdä vaivaa ja ketkä ovat sitten sitä rupusakkia. Näinhän se menee uskovaisten piireissäkin, ei mitään eroa maailmalliseen menoon. Sitten uskovaiset MUKA ihailevat suureen ääneen Jeesuksen toimintaa, joka kylläkin veti puoleensa nimenomaan tätä rupusakkia, kaikki ne, jotka jotakin luulivat olevansa pysyivät kaukana.
Kyllä se minuakin sen verran häiritsi... ihmettelin että eikö ilman meikkejä voi tulla toimeen? Ilmeisesti aika moni ei voi mennä ihmisten ilmoille laittamatta itseään mahdollisimman kauniiksi.
Sen verran ymmärrän kaunistautumisen päälle että minusta se on hyvä, jopa suositeltavaa laittautua nätiksi juhlan kunniaksi. Mutta miksi pitäisi olla meikattuna ja hienona jos yöpyy esim. teltassa?? Pakostakin teltassa yöpymisen jälkeen tulee nuhjuiseksi, ja sen varmasti moni ymmärtää.
Vai onko tämä sitä perisuomalaista tapaa että pitää näyttää muuta kuin mitä todellisuudessa on; esim. köyhän on näytettävä rikkaalta, jos perhesuhteet ei ole kunnossa niin niiden on ainakin ulospäin näytettävä olevan kunnossa... jne....
Miksi meidän olisi yritettävä olla muuta kuin mitä olemme? Miksi ihminen ei saisi näyttää heikolta tai muutoinkaan ilmaista asioidensa olevan huonosti. Monesti vaan ollahan liian ylpeitä ja juroja, ettei tunteita eikä ikäviä elämäntilanteita ilmaista muille millään tavalla... hyvä jos edes lähipiirille.
Jos kerran tarvitsee apua, niin miksi kulttuurimme tuntuu jotenkin vaativan ettei sitä apua saa pyytää... niin eikä ainakaan julkisesti vastaanottaa.
Ollaanko me suomalaiset liian ylpeää kansaa?
-Ylpeys käy lankeemuksen edeltä
Näin sanoo vanha sananparsikin.
suomalaiset on niin ylpeetä sakkia, että kukaan ei suin surminkaan tunnusta, että menisi huonosti, että masentaa, ettei kaikki oo mennykkään ihan niin kuin kauaskantoiset suunnitelmat oli, vaan yritetään vetää jotain roolia viimeiseen hengenvetoon asti elikkäs hyvin pyyhkii, jos ois millä pyyhkiä.
Mikä on lopputulos? Se näkyy vaikkapa tilastoissa, joissa nuorten aikuisten suurimmat syyt työkyvyttömyyteen ovat mielenterveyden ongalmat. Näinhän se menee, kun yritetään olla jotain muuta kuin sitä mitä ollaan (tosiasiassa ei ees tiedetä mitä ollaan) ja mihin pystytään ja mitä itse oikeasti halutaan, niin masennushan se on vääjäämätön lopputulos.
Onhan se kamalaa tunnustaa, että se mun tavoittelema mediajulkkiksen homma onkin pelkkää paperinpyöritystä mainostoimistossa. Tai tunnustaa, että ei se ura mua niin kauheesti oikeesti kiinnostakaan, haluisin olla vaan kotona lasten kanssa. Noloa muuten, kun mun lapsoset ei menestykään sillai koulussa, kun mä olisin odottanut, toisella on lukihäiriö ja toinen vaan muuten laiskanlainen. Joo ja on se niin turhauttavaa, kun en saakaan sitä omakotitaloa järven rantaan ja mökkiä siihen sivuun ja huvijahtia perään heti, kun alan tienata, vaan joudun pinnistelemään ihan kymmeniä vuosia paineen alla työpaikalla ehtiäkseni maksaa ees pikkasen rivarikolmion - "haaveet kauas karkaavat".Niin ja siitä mun unelmieni prinssistä ei tullut lähellekään prinssiä, sammakkona se on syntyny ja sammakoksi jää ja heittelee haisevat sukkansa pitkin huushollia ja oottelee et ne kävelee itsestään pyykkiin ja hyppää narulle.
Mutta mitäs tästä kaikesta, pääasia (joka muuten pikkuhiljaa muuttuu kivistäväksi pääasiaksi) on, että kaikki mun tutut luulee, että mä oon menestyjä. Siis mähän en oo mikään luuseri, käyn vaikka salaa psykiatrisissa terapiaistunnoissa, mutta en tunnusta ikinä hävinneeni tätä geimiä.
Valitettavasti kertomasi on totta,
noista suurista tapahtumista.
Miehenä olen tehnyt samoja havaintoja,
jo vuosia sitten, enkä niissä enää nykyään
käykään.
Markkinatorejahan ne suuret hengelliset
tilaisuudet nykyään muistuttavat.
Toisaalta, niissä tapahtumissa moni nuori ja
miksi ei vanhempikin löytää elämänkumppanin,
joten siinä mielessä tapahtuma antaa
joillekin paljon, jopa uskovan puolison.