Olen ollut kiinnostunut katolilaisuudesta ja voisin jopa liittyäkin siihen (harkinnassa on kurssin aloittaminen syksyllä) mutta yksi asia hämmentää ja epäilyttää. Nimittäin pappien selibaattivaatimus. Alussa kun en tiennyt siitä mitään enkä tuntenut yhtään pappia, se vaikutti mielestäni tosi hienolta asialta, papit tuntuivat katolisessa kirkossa olevan jotenkin "pyhempiä". Mutta sitten olen huomannut käytännössä, että se ei olekaan niin hienoa, ja miten paljon harmia se oikeasti voi aiheuttaa, ei vain papeille vaan myös esim. nuorille naisille jotka haluavat saada hengellista ohjausta. Tuossa edellisessä ketjussa kirjoitin omasta kokemuksesta erään papin kanssa, jossa hän "hylkäsi" minut hyvin hauraassa vaiheessa johtuen ilmeisesti juoruilusta ja kyttäilystä. Tämä taas vaikutti hyvin tuhoisasti hengelliseen ja henkiseen elämääni.
Olen lukenut että harvat nuoret papit oikeasti noudattavat selibaattilupaustaan, että suurella osalla papeiksi hakeutuvista on homoseksuaaleja taipumuksia (mikä ei ole yllätys, sillä tuskin kukaan normaali ja terve nuori mies luopuu vapaaehtoisesti mahdollisuudesta avioliittoon tai solmimasta suhdetta naiseen, ellei kuulu sitten siihen 1% väestöstä joka on aseksuaali, tai on naistenvihaaja muuten (taas huolestuttaa naisten saama hengellinen ohjaus) tai on jotain muita solmuja ja estoja sukupuolisuudessa. Toki voin olla väärässäkin?
Olen kuullut, että monet nuoret papit ovat hyvin hurmaavia ja ystävällisiä, että heillä on monia naispuolisia ystäviä joiden kanssa käyvät "treffeillä", eli pappeus antaa heille vapauden toteuttaa villiä poikamieselämää. Mutta jos joku nainen haluaa läheisempää kontaktia tai sitoutua, tai vaikka ei haluisikaan mutta ympärillä olevat ihmiset alkavat juoruilla, niin silloin laitetaan peli poikki.
Entä mihin selibaattivaatimus perustuu? En tunne kovin hyvin sen taustaa, mutta vaatiko Jeesus sitä? Tuskin Jeesus haluaa sitä kärsimystä mitä se aiheuttaa papille ja ihmisille hänen ympärillään. Sen tiedän että se perustuu osittain siihen, että pappi voisi kesittyä paremmin seurakuntalaistensa palvelemiseen. Mutta pappikin on vain ihminen, ei mikään sukupuoleton enkeli. Katolilaisuus vaikutta tässä suhteessa niin ankaralta, siinä odotetaan aivan kuin uhrauksia koko ajan. Toki kaikki muut asiat tuntuvat oikeilta ja hyviltä, paitsi tämä yksi asia. Onko se oikeasti Jumalasta, koska Jumalahan on rakkaus, ja selibaattilupaus ja vala oikeuttaa tappamaan ihastumisen/rakastumisen tunteet sekä papissa että ihmisissä jotka sattuvat heistä pitämään.
Haluaisin tosiaankin tavata nuoren papin jolla ei ole homoseksuaalisia taipumuksia, joka ei ole naistenvihaaja, ei aseksuaali eikä jolla ole mitää ratkaisemattomia ongelmia omissa aikaisemmissa ihmissuhteissa/omassa seksuaalisuudessa. Ja joka käyttäytyy naisten kanssa asiallisesti ilman ylimääräistä flirttailua tms.. Onkohan sellaista pappia olemassa? Olen tavannut vain pari nuorta pappia ja heistä molemmat olivat aika hmm.. sanotaan jos joku mies jonka tapaan kirkon ulkopuolla ja joka ei ole pappi käyttäytyy noin, olisin aika varma että hän yrittää flirttailla kanssani. Mutta sitten huomasin että ainakin se toinen oli samanlainen kaikkien naisten kanssa. Tässä vaikuttaa ehkä kulttuurierotkin, Suomessa kun ei normaalit miehetkään flirttaile niin paljon kuin papit tässä maassa missä asun. Joten ehkä tässä on vain jokin tulkintaongelma. En tiedä. Hämmentävää kuitenkin.
Arvostan siis hyvin paljon ihmisiä jotka luopuvat vapaaehtoisesti seksistä, mutta jos he luopuvat parisuhteiden muodostamisesta (tästä kai selibaattivalassa oikeasti on kyse, ei pelkästä seksistä luopumisesta), mutta silti "naurattavat naisia" niin sehän on paljon vakavampi moraalinen ongelma. Pappi on tällöin susi lampaan vaatteessa jolla on vieläpä oikeus satuttaa naisia.
En oikein tiedä mitä tästä ajatella. Jotenkin vaan se ei tunnu oikealta. Kaikki muut tavat ja opetukset katolisessa kirkossa tuntuvat oikeilta, paitsi tämä. En tiedä onko silloin oikeaa liittyä katoliseen kirkkoon.
Huolestuttaa naisten saama hengellinen ohjaus. Ehkä on totta että pappiin on hyvä pitää etäisyyttä, eikä tulla liian läheiseksi henkilökohtaisesti, mutta aina voi käydä vahinko, ja seuraako siitä sitten hylkääminen kokonaan uskonnollisesti ja syyllistäminen. Se on pahinta mitä voi ihmiselle tapahtua, hylätä hänet emotionaalisesti sekä hengellisesti. Aivan kuin naiset olisivat pahoja ja miehet (papit) voivat tehdä mitä tahansa. Eikä kukaan korkeampi taho suojele naisia koska kaikki siellä ovat miehiä.
Olen lukenut että harvat nuoret papit oikeasti noudattavat selibaattilupaustaan, että suurella osalla papeiksi hakeutuvista on homoseksuaaleja taipumuksia (mikä ei ole yllätys, sillä tuskin kukaan normaali ja terve nuori mies luopuu vapaaehtoisesti mahdollisuudesta avioliittoon tai solmimasta suhdetta naiseen, ellei kuulu sitten siihen 1% väestöstä joka on aseksuaali, tai on naistenvihaaja muuten (taas huolestuttaa naisten saama hengellinen ohjaus) tai on jotain muita solmuja ja estoja sukupuolisuudessa. Toki voin olla väärässäkin?
Olen kuullut, että monet nuoret papit ovat hyvin hurmaavia ja ystävällisiä, että heillä on monia naispuolisia ystäviä joiden kanssa käyvät "treffeillä", eli pappeus antaa heille vapauden toteuttaa villiä poikamieselämää. Mutta jos joku nainen haluaa läheisempää kontaktia tai sitoutua, tai vaikka ei haluisikaan mutta ympärillä olevat ihmiset alkavat juoruilla, niin silloin laitetaan peli poikki.
Entä mihin selibaattivaatimus perustuu? En tunne kovin hyvin sen taustaa, mutta vaatiko Jeesus sitä? Tuskin Jeesus haluaa sitä kärsimystä mitä se aiheuttaa papille ja ihmisille hänen ympärillään. Sen tiedän että se perustuu osittain siihen, että pappi voisi kesittyä paremmin seurakuntalaistensa palvelemiseen. Mutta pappikin on vain ihminen, ei mikään sukupuoleton enkeli. Katolilaisuus vaikutta tässä suhteessa niin ankaralta, siinä odotetaan aivan kuin uhrauksia koko ajan. Toki kaikki muut asiat tuntuvat oikeilta ja hyviltä, paitsi tämä yksi asia. Onko se oikeasti Jumalasta, koska Jumalahan on rakkaus, ja selibaattilupaus ja vala oikeuttaa tappamaan ihastumisen/rakastumisen tunteet sekä papissa että ihmisissä jotka sattuvat heistä pitämään.
Haluaisin tosiaankin tavata nuoren papin jolla ei ole homoseksuaalisia taipumuksia, joka ei ole naistenvihaaja, ei aseksuaali eikä jolla ole mitää ratkaisemattomia ongelmia omissa aikaisemmissa ihmissuhteissa/omassa seksuaalisuudessa. Ja joka käyttäytyy naisten kanssa asiallisesti ilman ylimääräistä flirttailua tms.. Onkohan sellaista pappia olemassa? Olen tavannut vain pari nuorta pappia ja heistä molemmat olivat aika hmm.. sanotaan jos joku mies jonka tapaan kirkon ulkopuolla ja joka ei ole pappi käyttäytyy noin, olisin aika varma että hän yrittää flirttailla kanssani. Mutta sitten huomasin että ainakin se toinen oli samanlainen kaikkien naisten kanssa. Tässä vaikuttaa ehkä kulttuurierotkin, Suomessa kun ei normaalit miehetkään flirttaile niin paljon kuin papit tässä maassa missä asun. Joten ehkä tässä on vain jokin tulkintaongelma. En tiedä. Hämmentävää kuitenkin.
Arvostan siis hyvin paljon ihmisiä jotka luopuvat vapaaehtoisesti seksistä, mutta jos he luopuvat parisuhteiden muodostamisesta (tästä kai selibaattivalassa oikeasti on kyse, ei pelkästä seksistä luopumisesta), mutta silti "naurattavat naisia" niin sehän on paljon vakavampi moraalinen ongelma. Pappi on tällöin susi lampaan vaatteessa jolla on vieläpä oikeus satuttaa naisia.
En oikein tiedä mitä tästä ajatella. Jotenkin vaan se ei tunnu oikealta. Kaikki muut tavat ja opetukset katolisessa kirkossa tuntuvat oikeilta, paitsi tämä. En tiedä onko silloin oikeaa liittyä katoliseen kirkkoon.
Huolestuttaa naisten saama hengellinen ohjaus. Ehkä on totta että pappiin on hyvä pitää etäisyyttä, eikä tulla liian läheiseksi henkilökohtaisesti, mutta aina voi käydä vahinko, ja seuraako siitä sitten hylkääminen kokonaan uskonnollisesti ja syyllistäminen. Se on pahinta mitä voi ihmiselle tapahtua, hylätä hänet emotionaalisesti sekä hengellisesti. Aivan kuin naiset olisivat pahoja ja miehet (papit) voivat tehdä mitä tahansa. Eikä kukaan korkeampi taho suojele naisia koska kaikki siellä ovat miehiä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Menet vain informaatiokurssille syyskuussa. Eihän sun tarvitse kuin kerran ripittäytyä ennen konfirmaatiota, jos kerran pappeja pelkäät. :D
"Haluaisin tosiaankin tavata nuoren papin jolla ei ole homoseksuaalisia taipumuksia, joka ei ole naistenvihaaja, ei aseksuaali eikä jolla ole mitää ratkaisemattomia ongelmia omissa aikaisemmissa ihmissuhteissa/omassa seksuaalisuudessa."
Miksi haluat "tavata" papin ja vielä nuoren ja ei-homoseksuaalin? Miksi ei homoseksuaali kelpaa? Jos et aio viekoitella pappia, niin tuolla seksuaalisella suuntautumisellahan ei ole mitään väliä. Vai mitä? Ja jos et vielä halua mitään flirttailevaa pappia. Hmmmm....
Miten ihmeessä pappien selibaatti voi aiheuttaa harmia nuorille naisille, jotka haluavat hengellistä ohjausta?
Puhut hylkäämisestä juoruilun vuoksi. Kyllä sitä juoruilua olisi tullut vaikka pappi olisi ollut naimisissakin (naimisissakin olevia pappeja on katolisessa kirkossa).
Puhut myös halusta läheisempään kontaktiin ja sitoutumisesta papin kanssa. Mitä sitoutumista haluat katoliseen pappiin? Haluatko mennä naimisiin papin kanssa ja selibaatti on tässä esteenä? Olenko oikeassa?
Et kai vaan ole rakastunut tuohon pappiin? Se on täysin normaalia, mutta olisi ehkä paras sinun jo tässä vaiheessa oppia, että seksuaaliset fantasiat on pidettävä kurissa, niin pappeihin kuin kehenkä tahansa miehiin nähden. Seksuaalisten fantasioiden ruokkiminen on vakava asia ja vaatii katolilaiselta ripittäytymistä, jos se on tehty tietoisena teon vakavuudesta ja vapaasta tahdosta.
En osannut tuossa pitkässä kirjoituksessa tuoda pääpointtiani esiin, se on jotain tämän suuntaista: nimittäin pappien selibaatti (jos on totta että harvat sitä oikeasti noudattaa??) kannustaa pappeja harrastamaan irtosuhteita ja esiaviollisia suhteita, mikä taas on katolisen opin vastaista ja mitä itse arvostan katolisessa opissa: että seksi säästetään avioliittoon. Mutta jos papit eli henkilöt joihin minun pitäisi katsoa moraalisesti ylöspäin, tekevät jotain niin alhaista, niin miten pystyn enää uskomaan mihinkään? Joku tällä palstallakin edellisissä ketjuissa sanoi, että selibaattivala ei kiellä pappeja ihastumasta, mutta se kieltää muodostamasta parisuhdetta ja menemästä naimisiin. Onko sitten parempi että ne papit jotka eivät kykene selibaattiin (mutta eivät halua luopua pappeudestakaan) harrastavat irtosuhteita sen sijaan että olisivat sen yhden kumppanin kanssa? Millä tavalla se on parempi? Siinähän on jopa kaksikin syntiä, eli esiaviollinen seksi sekä papin valan rikkominen, voi olla muitakin (kuten todennäköisesti ehkäisyn käyttökin). Se miten selibaattilupaus käytännössä toteutuu nykymaailmassa on kai aika erilaista mitä sen ihanne on. Anteeksi tämä vuodatus, varmasti on olemassa pappeja jotka oikeasti noudattavat selibaattivalaa, mutta satuin vain lukemaan jostakin tilastoja, ja siinä oli että kai vain muutama prosentti noudattaa sitä kokonaan. Joten miksi ihmisiltä vaaditaan jotain mitä he eivät kuitenkaan tule noudattamaan? Onko se vain joku hieno tapa, pintakiilto jonka alla todellisuus on jotain muuta, jonka katolilaiset tietävät mutta kukaan muu ei.
Minä tunnistan kyllä asian, josta puhut. Ennemminkin luulen, että ongelma on se, että monet nuoret naiset oikeasti rakastuvat korviaan myöten katolisiin pappeihin ja pappien on pidettävä etäisyyttä. Jos ei nainen tajua ajoissa, etäisyyttä on otettava kunnolla. Siinä pahat kielet eivät ole päällimmäisenä, pappi saattaa tehdä tämän ratkaisun ihan myös naisen omaksi parhaaksi. Pappi ei kuulu yhdellekään yksittäiselle naiselle vaan koko seurakunnalleen. Samoin nainen ei voi koskaan kuulua papille vaan hän kuuluu nykyiselle tai tulevalle aviopuolisolleen.
Pappien homoseksuaalisuudesta puhutaan, mutta itse olen tavannut harvoja pappeja, jotka ovat selkeästi homoseksuaalisia. Aika monet heistä ovat loppujen lopuksi heteroita ja - kuten sanoit - myös toisinaan pikkuisen flirttailevat mukavien naisten kanssa. Minä olen itse ottanut asian niin, että suon papeille sen pienen ilon, mitä ystävyys vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa voi tuottaa. Se voi olla täysin viatonta, ja on lapsellista ruveta tekemään siitä mitään johtopäätöksiä. Suomalaisena sitä paitsi ymmärtää helposti väärin ulkomaalaisten tavan ”olla ystävällisiä”. Vaikkapa italialaiset miehet ja papitkin sanovat kaikille ”ciao bella”, sieville tytöille mutta myös isoäideilleen.
En tiedä mihin tilastoihin viittaat. Noudattaisin niiden suhteen varovaisuutta, sillä kirkon vastaista propagandaa on netti ja lehdistö pullollaan. Itse olen tavannut suuren määrän nuoria ja vanhempiakin mukavia pappeja ja munkkeja, jotka eivät ole homoseksuaaleja ja jotka pitävät kiinni selibaattilupauksestaan. En ole tähän mennessä tavannut ainoatakaan pappia, joka viettäisi ”vapaata poikamieselämää” ja hyppelisi sängystä toiseen. Se ei ole heille mahdollista, koska heidät tunnetaan seurakunnassa liian hyvin ja on aina riski, että nainen rupeaa hankalaksi (hankkiutuu raskaaksi, tekee johannatukiaiset eli kiss-and-tell, kertoo kaiken jollekin juorulehdelle, valittaa papista piispalle jos tämä ei suostu hänen vaatimuksiinsa jne. jne.).
Minun kokemukseni mukaan monille papeille seksi ei yksinkertaisesti ole niin tärkeää. On virkistävää tavata katolisia pappeja juuri tämän vuoksi: Kaikkialla muuallahan vaikkapa mediassa tyrkytetään propagandaa, jonka mukaan jokaisen ihmisyksilön pitäisi tuskin teini-ikäisestä vaariin asti paritella lakkaamatta. Tämä on täysin katolisen uskon vastaista. Ei pidä mennä mukaan luulemaan, että ihminen ei muka voi hallita viettejään.
Pappi on sitoutunut naimattomuuteen, mutta ei se silti tarkoita, ettei pappikin voisi rakastua. Yksi kolmekymppinen pappiystäväni sanoi avoimesti: ”No, joskus sitä rakastuu kamalasti johonkin naiseen ja sitten on pidettävä etäisyyttä monta kuukautta, kunnes se menee ohi. Mutta lopulta aina muistaa, miksi rupesin tälle alalle, ja ymmärtää mikä on oikeasti tärkeintä.” Pappihan on sitoutunut naimattomuuteen, mutta ihmisenä kaikki inhimilliset tunteet ovat hänelle ihan yhtä tuttuja kuin kenelle tahansa meistä. Jos tähän tilanteeseen joutuu, on tärkeää naisena tuntea vastuunsa eikä lietsoa tilaisuutta oman turhamaisuutensa vuoksi. Nainen ei ole katolisen papin kanssa myöskään mikään tahdoton nukke. Voi tehdä valintoja, jotka auttavat myös pappia pysymään selibaattilupauksessaan, mikäli tämä on heikko. Esimerkiksi: Älä tapaa pappia kahden kesken ellei ole pakko. Ota mukaan ystävä tai aviopuoliso. Hengellisen keskustelun voi käydä myös rippituolissa. Älä halaile äläkä koskettele pappia, se ei hyödytä kumpaakaan.
Lisää hyödyllistä tietoa näistä kuvioista ja hankaluuksien välttämisestä saat saksankielellä tältä sivustolta
http://www.padre.at/frau_liebt_priester_dornenvoegel.htm
"No, joskus sitä rakastuu kamalasti johonkin naiseen ja sitten on pidettävä etäisyyttä monta kuukautta, kunnes se menee ohi. "
Tuo on varmasti hyödyllistä, mutta ehkä silloin ei kyseessä ollutkaan todellinen rakastuminen.
Mutta kiitos tuosta kirjoituksesta, siinä oli paljon asiaa. Kiitos linkistä myös, mutta valitettavasti en saksaa niin hyvin ymmärrä. Olisko siitä mitään tietoa englanniksi? Vai pystyykö siitä tekemään jotain tiivistelmää?...
Rakastuminen on (TÄYSIN) inhimillistä - ja jopa pappi voi "todella" rakastua. Samoin kuin voi "todella" rakastua joku, joka on naimisissa. Rakastumisessa (ja varsinkaan rakastumisen tunteessa) ei ole mitään ihmeellistä. Sitä on aina tapahtunut ja sitä tulee aina tapahtumaan, koska se on yksi perusinhimillinen tunne.
Ei pidä kuitenkaan olla sinisilmäinen ja kuvitella, että tuo (täysin) inhimillinen "tosi" rakastuminen kestäisi jumalallisen (ja todella todellisen) Rakkauden rinnalla tai olisi siihen edes suoraan verrannollinen. Tosi rakastuminenkaan ei kestä sen rinnalla, mihin pappi on sitoutunut, mikäli pappi on todella sitoutunut. Samoin kuin avioliitossa olevan ihmisen, niin myös papin pitää olla tekemättä syrjähyppyjä. Papin tapauksessa on kyse erittäin vakavasta asiasta - hän on luvannut Jumalalle, että on uskollinen Hänelle.
Niinpä ohje olla muutama kuukausi erossa rakkauden kohteesta ei ole lainkaan huono. Siinä ajassa ihminen osaa (ehkä) laittaa asioita elämässään tärkeysjärjestykseen. Se, että esimerkiksi rakkauden kohde jatkuvasti hyörisi siinä lähettyvillä, vaikeuttaisi perspektiivin saamista. Ja sellainen käytös ei olisi esimerkiksi papin rakkauden kohteelta "tosi rakkautta", vaan aivan päinvastoin.
"Ei pidä kuitenkaan olla sinisilmäinen ja kuvitella, että tuo (täysin) inhimillinen "tosi" rakastuminen kestäisi jumalallisen (ja todella todellisen) Rakkauden rinnalla tai olisi siihen edes suoraan verrannollinen. Tosi rakastuminenkaan ei kestä sen rinnalla, mihin pappi on sitoutunut, mikäli pappi on todella sitoutunut. Samoin kuin avioliitossa olevan ihmisen, niin myös papin pitää olla tekemättä syrjähyppyjä. Papin tapauksessa on kyse erittäin vakavasta asiasta - hän on luvannut Jumalalle, että on uskollinen Hänelle."
Tuo on varmasti totta, mutta kuulostaa jotenkin tekopyhältä. Koska Jumala on rakkaus, eikä rakkaus kahden ihmisen välillä ole jotenkin vähempiarvoista kuin rakkaus Jumalaan. Ei voi rakastaa Jumalaa ja kääntää selkänsä rakastamalleen ihmiselle. Jumala on lempeä, hyvätahtoinen ja ymmärtäväinen. Hän haluaa meille hyvää, ei aiheuttaa ylimääräistä kärsimystä ja toimii aina meidän parhaaksemme. Joskus se paras tulee mutkan kautta, varsinkin kun on jo elettyä elämää ja vääriä valintoja takana, joista pitää oppia.
Eräs vanhempi pappi puhui eilen messussa juuri tästä, miten hyvä ja rakastava Jumala on ja miten helposti me käännymme pois tästä rakkaudesta eikä ota sitä vastaan. Mutta miten voi rakastaa Jumalaa ja olla kylmä lähimmäisilleen? Se on yksi asia mitä en vaan ymmärrä.
Kirjoitin rakkauden ja rakastumisen (tunteen) välisestä erosta, en niinkään Rakkauden ja rakkauden välisestä "erosta".
Erityisesti vierastan tuota "ap":n "tosirakastumis"-termiä. Millähän sitä mitataan, että onko joku tosirakastunut vai vain rakastunut vai ehkä vain ihastunut? Sillä että on 15 vuotta ollut naimisissa? Mitäpä jos sitten "tosirakastuukin" johonkin toiseen kuin vaimoonsa/mieheensä? Sillä että on seurustellut 2 viikkoa ja on "tosi rakastunut" ja siksi voi harrastaa seksiä, koska rakkauttahan se on?
Rakastuminen (tunteena) on inhimillistä. Ei se VÄLTTÄMÄTTÄ ole pahaa tms., mutta inhimillistä se on.
Kirjoititte:
"Koska Jumala on rakkaus, eikä rakkaus kahden ihmisen välillä ole jotenkin vähempiarvoista kuin rakkaus Jumalaan."
Ensin pitää rakastaa Jumalaa ja sitten (voi rakastaa) lähimmäisiä (niin kuin itseään). Eivät ne ole toisiaan poissulkevia "asioita", mutta kyllä rakkaus Jumalaan on ensisijaista, koska Jumala on Rakkauden lähde. Ei voi rakastaa ensin jotakin ihmistä ja sitten vasta Jumalaa, koska silloin asettaa toisen ihmisen paikalle, johon hän ei kuulu - ts. epäjumalaksi.
Kirjoititte:
"Eräs vanhempi pappi puhui eilen messussa juuri tästä, miten hyvä ja rakastava Jumala on ja miten helposti me käännymme pois tästä rakkaudesta eikä ota sitä vastaan."
Hyvin puhuttu. Voitteko kertoa, mitä muuta hän puhui?
"Mutta miten voi rakastaa Jumalaa ja olla kylmä lähimmäisilleen? Se on yksi asia mitä en vaan ymmärrä."
Minä "ymmärrän". Olemme (epätäydellisiä) ihmisiä, jotka rakastavat epätäydellisesti (Jumalaa ja lähimmäisiä).
On totta että ensin pitää rakastaa Jumalaa ja sitten vasta ihmistä, koska muuten asettaa ihmisen epäjumalaksi.. Monimutkaista mutta siinä on jotain pohdiskeltavaa. Mitenköhän se käytännössä toteutuisi, olisiko mitään neuvoa?
Tosirakastumisella en tarkoita mitään kahden viikon tuntemisen jälkeen tuntemaa huumaa, vaan tunnetta mikä syntyy ja kasvaa pidemmän ajan kanssa. Sellaista, mikä ei häviä vaikka ollaankin pitkään näkemättä, eikä kukaan muu voi sitä korvata. Nykymaailmassa tuntuu olevan ajatus, että kaiken voi korvata jollakin toisella, että tunteet katoaa jos otetaan etäisyyttä tai tapaillaan muita.
Jos rakastuminen toiseen henkilöön tapahtuu silloin kun on jo naimisissa, silloin se olisi väärin ja kertoo että omassa suhteessa eikä omassa itsessäänkään ei ole kaikki hyvin, eikä suhteesta ole pidetty huolta. Mutta jos se tapahtuu kahden vapaan tai yksin olevan ihmisen välillä...
En muista mitä muuta tämä pappi puhui. Mutta hänen puheet olivat lohdullisia, kuin vastauksia.
papit on määrätty pakolliseen selibaattiin, silloin on tärkeää myös vaatia, että pappeuden valitsevalla miehellä on erittäin voimakas heteroseksuaalinen vietti, elikkä hänen tulee todella taistella itseään vastaan selvitäkseen pappeuden vaatimuksista. Mitä voimakkaampi heteroseksuaalisuus papilla on sitä pyhempää on hänen pappeutensa. Koska pappi elää selibaatissa, on hyvin tärkeää, että häntä ei luulla homoksi, sillä sehän olisi hyvin suuri kauhistus meille nuorille ja viehkeille naisille, jotka haluamme olla ystävällisiä komeille ja nuorille papeille, jotka kuitenkin joutuvat elämään pakollisessa selibaatissa. Papin homous selvästikin haittaisi meidän uskonnollisia tunteitamme ja myös tuntemuksiamme. Homoseksuaalinen pappi ei tuntusi ollenkaan yhtä pyhältä, kuin heteroksi luulemamme pappi. Elikkä se on niin ihanaa, kun on sellaista pyhyyden tunnetta.