HS: Eduskunnan virkamiehet korottivat omia palkkojaan
Vuodessa yli 20 prosentin palkankorotus
Torstai 1.7.2010 klo 08.23
Eduskunnan hallinto-osaston johtavat virkamiehet ovat saaneet vuoden sisällä yhteensä yli 20 prosentin palkankorotukset, kertoo Helsingin Sanomat.
Esimerkiksi asian valmistelija ja esittelijä ovat itse saaneet kaksi palkankorotusta, joiden jälkeen valmistelija saa palkkaa 7 250 euroa ja esittelijä 8 250 euroa kuukaudessa.
Neljä johtotason virkamiestä muilta osastoilta teki korotuksista harvinaisen kantelun kansliatoimikunnalle keskiviikkona. He perustelevat kannetta muun muassa valmistelijan ja esittelijän esteellisyydellä.
Helsingin Sanomien mukaan samat virkamiehet saivat tuntuvan palkankorotuksen jo viime vuonna eduskunnan palkkauudistuksen yhteydessä. Nyt kansliatoimikunta päätti nostaa palkkoja vielä toiseen kertaan.
Lähde:Helsingin Sanomat
STT

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.