hetki elämässä

Hej,
Seurustelin 3 vuotta poikaystäväni kanssa. Hän oli kuin sielunkumppanini. Meillä oli pirun hauskaa yhdessä ja molemmat sen luontosia, ettei riitaa saatu aikaan sitten tekemälläkään. Aikaa kului, ja pitkään uskoin löytäneeni itselleni sen oikean. Silti tuntui, että jotain puuttui..
Katsellessani aiempien vuosien kuvia ja verratessani niitä suhteen aikasiin, tajusin hukanneeni palan itsestäni. Useassa kuvassa suhteemme ajalta olin vain ujosti kyyristynyt nainen, pienellä hymyllä varustettuna, poikaystävän "kahlitsevassa" otteessa. Olin muuttunut luonteeltani suhteessa. Kai ajautunut niin suhteen vietäviin, etten huomannut, että poikaystäväni eli nuoruuttaan "täysillä", kun taas minä omistin vapaa-aikani ainoastaan hänelle ja urheilulle, eikä minulle jäänyt aikaa muulle elämiselle. Koulukaveritkin lakkasivat kyselemästä ulos, kun olin kaiken urheilulta jäävän aikani poikaystäväni kanssa. En ollut koskaan päässyt juurtumaan uuteen kaupunkiini. Minulla ei ollut omaa parasta ystävää hänen lisäkseen. Vuosien seurustelun jälkeen oli vaikea sovittaa kuvioita yhteen. Poikaystäväni paineli omia teitään ja minä kannoin raskasta taakkaa sydämessäni.
Suhteesta oli vaikea lähteä, sillä välitin koko sydämestäni poikaystävästäni. En vain ollut enää oma itseni. Päällisin puolin kaikki näytti hyvältä: emme riidelleet, meillä oli hauskaa yhdessä ja välitimme toinen toisistamme, mutta totuus oli toisenlainen. Omistettuani aikani ja ajatukseni hänelle, minulle ei ollut muodostunut kaveripiiriä, iltaisin katselin kaihoisasti kuvia, joissa hymyilin sydämeni kyllyydestä ja tunsin oloni kahlituksi. Olin vain liian ujo eroamaan. Oli vaikea jättää se ainoa, joka uudella paikkakunnalla elämässäni oli.
Vahvistun nyt päivä päivältä kun suru hieman helpottaa. Pyrin viettämään enemmän aikaa kavereideni kanssa ja saan jo kutsuja illanistujaisiin. Olen aikatauluttanut urheiluni järkevämmin ja hallitsen vapaa-aikaani paremmin siitä riittää kavereille.
Eksäni on mielessäni päivittäin, mutta uskon valintani olleen oikea. Minun on rakennettava oma elämäni uudessa kaupungissa, ennen kuin voin rakentaa elämää toisen kanssa. Uskon, että mikäli kuulumme yhteen, aika meidät vielä tuo yhteen.

Mulla on samalainen kokemus olen tuntenut erään kauniin, ihanan, älykkään, rakastavan ja kaikin puolin täydellisen naisen jo noin kahdeksan vuoden ajan. Koko sen ajan olemme olleet läheisissä väleissä pois lukien muutamat lyhyet välirikot ja kerran neljä kuukautta kun nainen lähti ulkomaille ja erosimme riidoissa (mikä olisi ollutestettävissä). Aloimme nyt kahdeksan vuoden säädön jälkeen seurustelemaan kun kummatkin olivat valmiit myöntämään, että rakastaa toista. kuvioon liittyy myös viimeisen puolen vuoden ajalta toinen mies, jota tämä sama nainen myös rakasti ja rakastaa edelleen. Nainen pyöritti meitä muutaman kuukauden ajan samaan aikaan ja päätti sitten, että haluaa minut ja aloimme seurustelemaan. Seurustelumme kesti vajaat kaksi kuukautta. naisella on ollut ongelmia terveytensä kanssa ja hän joutuikin ´kesäkuussa kaksi kertaa vakavaan leikkaukseen. olin luonnollisesti huolissani ja halusin hänen ottavan rauhallisemmin ja yritin olla mahdollisimman huomaavainen ja hellä. Heti jos huomasin, että hän oli omissa ajatuksissaan ja näytti kärvilätä en voinut olla kysymättä, että mikä on, voinko jotenkin auttaa. jossain vaiheessa tämä ahdisti häntä ja olimme erossa (nukuimme erillään ja vietimme pari iltaa yksin mutta silti parisuhteessa). Nyt pienen riidan jälkeen hän jätti minut lähes ilman selitystä Riita jonka jälkeen hän jätti minut koski tämän toisen miehen käytöstä sillä mies yritti vikitellä naistani sanoillaan, koskettelullaan ja manipuloimalla meitä molempia ja puhelin terroorilla. Nyt siis nainen jätti minut selityksellä, että toisen leikkauksen jälkeen (mikä oli viime viikolla) hänestä on alkanut tuntumaan, että hän ei tunnekaan minua kohtaan niin vahvasti kuin on luullut. Hän sanoo vielä kuitenkin rakastavansa minua mutta tuntee myös vahvasti toista miestä kohtaan. Nyt vain toivon että heidän juttunsa ei kestä (olen siitä varma koska kuka haluaa olla ihmisen kanssa ketä hermostuksissaan/ahdistuksissaan mielialalääkkeitä ja viiltelee itseään)... Olen niin loppu kun olen jo kaksi rakasta sukulaista menettänyt tänä vuonna lähes perä perän jälkeen kuolema on heidät korjanuut en itse enään tiedä mitä teen ilman tätä naista. tuntuu niin pahalta ja ahdistavalta olla yksin kotona ja mietti että siellä toiset pitävät toisistaan kiinni ja pitävät hauskaa, pussaavat ja ovat onnellisia... Olisi kuulemma pitänyt aloittaa seurustelu pari vuotta sitten niin tilanne olisi toinen...