hetki elämässä

Mies -84

Hei! Tuli hieman tarvetta purkautua.. seurustelin 2kk, olimme hänen(naisen) kanssa alusta asti yhdessä melkein joka päivä. Tulimme erittäin hyvin toimeen, mieltymyksemme, elämän tapamme, ymmärsimme toisiamme ja ajatuksemme juoksivat samaa rataa. Ajattelin, että nytkö olin löytänyt sen etsimäni elämän kumppanin, jonka kanssa jakaa ilot ja surut? Tunne oli erittäin vahva, jotain mitä en koskaan aiemmin ollut tuntenut ja hänkin antoi minun ymmärtää samaa, puhui jo yhteen muutosta ym kuukauden seurustelun jälkeen. Kaikki oli hyvin vielä pari päivää sitten, tai niin ainakin luulin, kunnes sain yllättäen viestin, että hän haluaa olla vain kaveri, tai olla vähän aikaa erossa ja selvittää päätä, koska oli alkanut ahdistaa.Tämä uutinen tietysti pudotti minut kovaa ja korkealta, koska se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tietysti tiesin, että tässä ei voi käydä hyvin..No siinä sitten pari päivää vetelin kahvia ja tupakkaa, eikä unikaan maistunut. Tänään hän sitten tuli kasvotusten kertomaan ajatuksensa ja päättämään suhteen, koska kaveruuteen en kaiken tämän jälkeen nyt pysty. Saimme asiat kuitenki puhuttua ja uskoisin, että sain itsellenikin vähän mielenrauhaa, mutta tottakai kestää aikaa ennekuin pystyn tämän unohtamaan. Oloni on samaan aikaan surullinen ja iloinen. Vaikka tämä aika oli vain hetki elämässä, niin silti se tuntuu, kuin se olisi kestänyt paljon pidempään ja olen iloinen siitä, että sain kokea edes sen pienen hetken. Mistä sitä tietää, jos kohtalo ohjaa meidät jälleen joskus yhteen. Aamen.:) Onkos kenelläkään muilla vastaavanlaisia kokemuksia/tuntemuksia?

4

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palasen.löytänyt.n21

      Hej,
      Seurustelin 3 vuotta poikaystäväni kanssa. Hän oli kuin sielunkumppanini. Meillä oli pirun hauskaa yhdessä ja molemmat sen luontosia, ettei riitaa saatu aikaan sitten tekemälläkään. Aikaa kului, ja pitkään uskoin löytäneeni itselleni sen oikean. Silti tuntui, että jotain puuttui..
      Katsellessani aiempien vuosien kuvia ja verratessani niitä suhteen aikasiin, tajusin hukanneeni palan itsestäni. Useassa kuvassa suhteemme ajalta olin vain ujosti kyyristynyt nainen, pienellä hymyllä varustettuna, poikaystävän "kahlitsevassa" otteessa. Olin muuttunut luonteeltani suhteessa. Kai ajautunut niin suhteen vietäviin, etten huomannut, että poikaystäväni eli nuoruuttaan "täysillä", kun taas minä omistin vapaa-aikani ainoastaan hänelle ja urheilulle, eikä minulle jäänyt aikaa muulle elämiselle. Koulukaveritkin lakkasivat kyselemästä ulos, kun olin kaiken urheilulta jäävän aikani poikaystäväni kanssa. En ollut koskaan päässyt juurtumaan uuteen kaupunkiini. Minulla ei ollut omaa parasta ystävää hänen lisäkseen. Vuosien seurustelun jälkeen oli vaikea sovittaa kuvioita yhteen. Poikaystäväni paineli omia teitään ja minä kannoin raskasta taakkaa sydämessäni.
      Suhteesta oli vaikea lähteä, sillä välitin koko sydämestäni poikaystävästäni. En vain ollut enää oma itseni. Päällisin puolin kaikki näytti hyvältä: emme riidelleet, meillä oli hauskaa yhdessä ja välitimme toinen toisistamme, mutta totuus oli toisenlainen. Omistettuani aikani ja ajatukseni hänelle, minulle ei ollut muodostunut kaveripiiriä, iltaisin katselin kaihoisasti kuvia, joissa hymyilin sydämeni kyllyydestä ja tunsin oloni kahlituksi. Olin vain liian ujo eroamaan. Oli vaikea jättää se ainoa, joka uudella paikkakunnalla elämässäni oli.
      Vahvistun nyt päivä päivältä kun suru hieman helpottaa. Pyrin viettämään enemmän aikaa kavereideni kanssa ja saan jo kutsuja illanistujaisiin. Olen aikatauluttanut urheiluni järkevämmin ja hallitsen vapaa-aikaani paremmin siitä riittää kavereille.
      Eksäni on mielessäni päivittäin, mutta uskon valintani olleen oikea. Minun on rakennettava oma elämäni uudessa kaupungissa, ennen kuin voin rakentaa elämää toisen kanssa. Uskon, että mikäli kuulumme yhteen, aika meidät vielä tuo yhteen.

      • Mulla ihan vastaava tapaus miehestä eli tismalleen saman kaavan mukaan muuten mutta hän päätti vain parin päivän mykkäkoulun jälkeen suhteen tekstarilla... Sieltä tuli sitten sele seli jotain diipa daapaa mutta kasvotusten ei pystynyt asiaa kertomaan. Tosi raukkamaisia ihmisiä varsinkin kun ite on täydellä sydämellä mukana mut nykymaailmassa kaikki on niin kertakäyttöistä!


    • Särkynyt sydän...

      Mulla on samalainen kokemus olen tuntenut erään kauniin, ihanan, älykkään, rakastavan ja kaikin puolin täydellisen naisen jo noin kahdeksan vuoden ajan. Koko sen ajan olemme olleet läheisissä väleissä pois lukien muutamat lyhyet välirikot ja kerran neljä kuukautta kun nainen lähti ulkomaille ja erosimme riidoissa (mikä olisi ollutestettävissä). Aloimme nyt kahdeksan vuoden säädön jälkeen seurustelemaan kun kummatkin olivat valmiit myöntämään, että rakastaa toista. kuvioon liittyy myös viimeisen puolen vuoden ajalta toinen mies, jota tämä sama nainen myös rakasti ja rakastaa edelleen. Nainen pyöritti meitä muutaman kuukauden ajan samaan aikaan ja päätti sitten, että haluaa minut ja aloimme seurustelemaan. Seurustelumme kesti vajaat kaksi kuukautta. naisella on ollut ongelmia terveytensä kanssa ja hän joutuikin ´kesäkuussa kaksi kertaa vakavaan leikkaukseen. olin luonnollisesti huolissani ja halusin hänen ottavan rauhallisemmin ja yritin olla mahdollisimman huomaavainen ja hellä. Heti jos huomasin, että hän oli omissa ajatuksissaan ja näytti kärvilätä en voinut olla kysymättä, että mikä on, voinko jotenkin auttaa. jossain vaiheessa tämä ahdisti häntä ja olimme erossa (nukuimme erillään ja vietimme pari iltaa yksin mutta silti parisuhteessa). Nyt pienen riidan jälkeen hän jätti minut lähes ilman selitystä Riita jonka jälkeen hän jätti minut koski tämän toisen miehen käytöstä sillä mies yritti vikitellä naistani sanoillaan, koskettelullaan ja manipuloimalla meitä molempia ja puhelin terroorilla. Nyt siis nainen jätti minut selityksellä, että toisen leikkauksen jälkeen (mikä oli viime viikolla) hänestä on alkanut tuntumaan, että hän ei tunnekaan minua kohtaan niin vahvasti kuin on luullut. Hän sanoo vielä kuitenkin rakastavansa minua mutta tuntee myös vahvasti toista miestä kohtaan. Nyt vain toivon että heidän juttunsa ei kestä (olen siitä varma koska kuka haluaa olla ihmisen kanssa ketä hermostuksissaan/ahdistuksissaan mielialalääkkeitä ja viiltelee itseään)... Olen niin loppu kun olen jo kaksi rakasta sukulaista menettänyt tänä vuonna lähes perä perän jälkeen kuolema on heidät korjanuut en itse enään tiedä mitä teen ilman tätä naista. tuntuu niin pahalta ja ahdistavalta olla yksin kotona ja mietti että siellä toiset pitävät toisistaan kiinni ja pitävät hauskaa, pussaavat ja ovat onnellisia... Olisi kuulemma pitänyt aloittaa seurustelu pari vuotta sitten niin tilanne olisi toinen...

      • Mies -84

        Aivan..kyllä nää on vaikeita asioita, mutta oisko sittenki niin, että todennäkösesti se toinen ei oo voinu olla se " oikea ", koska muutenhan se olisi jatkunu ja kestäny? Seuraavan suhteen ku aloitan, niin varmasti rauhallisemmin, ensin tutustuu pikkuhiljaa eikä heti olla yhdessä 24/7.. ehkä tällaisia asioita pitää käydä läpi, ennenkuin saa jotain pysyvämpää? Välillä toivois että tunne ois niinku laastari, että sen vois vaan repiä pois ja unohtaa, mutta ei se vaan niin mene..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      143
      3196
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3012
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1463
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1217
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1017
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      833
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      827
    Aihe