Litosta

Kertokaahan Lito-lääkityksestä. Lähinnä että mitä sivuvaikutuksia sillä alussa on ja millon ne menevät ohi? Miten ensimmäiset päivät ja viikot sujuvat?
2398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä käytin Litoa ja sivuoireina oli lihassärky, lihasheikkous, levottomat jalat ja kädet, mutta nämä sivuoireet tuli vasta 1-2 viikon päästä lääkityksen aloituksesta. Alussa ei ollut muistaakseni mitään sivuoireita. Minulla ne menivät niin pahoiksi, että en päässyt sänkyyn/sängystä ylös enkä pystynyt edes pukemaan. Mutta olenkin aika herkkä sivuoireille. Lääkkeiden sivuoireita on vaikea vertailla sillä lääkkeet vaikuttaa jokaiseen eri tavalla. Kannatta odotella rauhassa muutama viikko jolloin lääkkeen pitoisuus veressä nousee, sitten todennäköisesti sivuoireita ilmeenee JOS ilmenee. Mitä isompi annos sitä todennäköisemmin tulee oireita. Suurella annostuksella veren Litiumpitoisuus saattaa nousta haitalliseksi. Ja silloin oireina on yleensä uneliaisuus, raajojen vapina, lihasheikkous, haparointi, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli, virtsanerityksen väheneminen, kouristukset, tajunnan tason lasku ja sydämen rytmihäiriöt. Minulla oli 900mg/päivä. Eli suurin mahdollinen annostus.

Äänestä
  • Mulla menee 900mg ja lääkärin mielestä pitäis vielä enemmän.
    deprakine citalopram serequel

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkäänkö turhaan? kirjoitti:

Kertokaahan Lito-lääkityksestä. Lähinnä että mitä sivuvaikutuksia sillä alussa on ja millon ne menevät ohi? Miten ensimmäiset päivät ja viikot sujuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu