Kimmo Sasi mukaan puheenjohtajakilpaan

YLE TEKSTITV:

Sasi kokoomuksen puheenjohtajakilpaan

Kansanedustaja Kimmo Sasi on
ilmoittanut lähtevänsä kokoomuksen
puheenjohtajakilpailuun. Sasi kertoi
ehdokkuudestaan tänään tiedotus-
tilaisuudessa Helsingissä.

Sasi on toiminut ulkomaankauppa- ja
liikenneministerinä vuosina 1999 -
2003. Hän on ollut kokoomuksen kansan-
edustaja vuodesta 1983 alkaen.

Puheenjohtajakisaan ovat toistaiseksi
ilmoittautuneet Sasin lisäksi
europarlamentaarikko Marjo Matikainen-
Kallström sekä kansanedustajat Jyrki
Katainen, Martin Saarikangas ja Jari
Vilèn. Uusi puheenjohtaja valitaan
kesäkuun alun puoluekokouksessa.
10338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos Sasi valitaan kokoomuksen puheenjohtajaksi, niin kokoomuksen kannatus ei kasva nykyisistä lukemista. Sasi ei esiintymisellään ja mielipiteillään saa liikkuvia äänestäjiä kokoomuksen kannattajiksi.

Äänestä
  • Eikö kokoomusjohtaja saa olla oikea porvari? Loputkin valtionyhtiöt myyntiin ja ay-liikkeelle huutia, viimeksi hallituksessa jäi homma kesken.
    Yhteiskunnan tukia haalivien köyhien houkutteleminen kokoomuksen kannattajaksi ei ole puolueelle kunniaksi.
    Viis muutamasta kannatusprosentista kun vain puolueella on selkeä linja.

    Äänestä

  • hexdex kirjoitti:

    Eikö kokoomusjohtaja saa olla oikea porvari? Loputkin valtionyhtiöt myyntiin ja ay-liikkeelle huutia, viimeksi hallituksessa jäi homma kesken.
    Yhteiskunnan tukia haalivien köyhien houkutteleminen kokoomuksen kannattajaksi ei ole puolueelle kunniaksi.
    Viis muutamasta kannatusprosentista kun vain puolueella on selkeä linja.

    Kyllä kokoomusjohtajan pitää olla oikea porvari, mutta mieluummin sellainen henkilö, joka saa liikkuvien äänestäjien joukossa olevat porvarit siirtymään kokoomuken kannattajiksi.

    Kun puheenjohtja edustaa julkisuudessa puoluetta, pitäisi hänen osata puhua yksilönvapaudesta, markkinataloudesta, yrittäjyydestä, kansantulon kasvattamisesta, hyvinvoinnin edellytysten luomisesta, veroasioista, työmarkkinapolitikasta, jne... niin vakuuttavalla ja uskottavalla tavalla, että demareita, vihreitä ja keskustaa viimeksi äänestäneistä henkilöistä n. 100 000 - 150 000 ihmistä huomaa kokoomuksen pystyvän puheenjohtajansa vakuuttavuuden ansiosta tekemään Suomen meille kaikille paremmaksi asua.

    Itse epäilen, ettei Kimmo Sasi pysty tuohon, mutta voin toki olla väärässäkin.

    Äänestä

Ilkka Kanerva ,jos vielä nahjustelee ehdokkaaksi asettautumisen kanssa ,voi kohta todeta, että asia on förbi.

Nyt saadaan hyvä ehdokaskilpa:
Sasi, Katainen, Vilen, Matikainen-Kalström,
Saarinkngas.

..ja sitten vielä puoluesihteerivaali !

------------
En kannata Kanervaa puheenjohtajaksi, joten
parempi ,ettei asetu ehdolle.

Ja täällähän oli joku Kankkunen kannattamassa Kanervaa puheenjohtajaksi ..

Äänestä

En äänestä kokoomusta, mutta kannatan Sasin puheenjohtajuutta. Sasi ei pelkää SAK:n pikkubandiitteja.

Äänestä

Varmistaakaa nyt kuitenkin ensin ehdokkaiden taustat. Yhdestä jos toisestakin ehdokkasta saattaa tulla "hankalia" tietoja julkisuuteen puheenjohtajuuden myötä. Niin kaupallista kuin muutakin menestystä voi saada monin keinoin. Näkyvämpi asema politiikassa saattaa avata monia suita ja lehdet jopa maksavat joistakin tiedoista. Kun huomoidaan kokoomuksen maine johtavana talousrikollispuolueena, ei mitään arveluttavaa lisäaineistoa enää kaivata

Äänestä
  • Pääasia ettei Kokoomus alennu kepulaiseen populismiin valinnoissaan.

    Kokoomus on kykypuolue, josta löytyy runsaasti erilaisia osaajia puheenjohtajan vetohommaan.

    Ja peräänkuuluttamasi taustat tuskin sen vakavampia ovat kuin esim. nykyisestä pääministeripuolueesta löytyvät petoshuijarit à la mattilat,valtionpettäjät à la juhantalot,playboyn seuraneidit à la karpelat ja presidentinkanslian tietovuotojen härskit hyödyntäjät à la jäätteenmäet.

    Että ihan rauhallisin mielin odotamme uuden puheenjohtajan valintaa ilman luurankoja.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

Haluaisin pystyä kannattamaan Kokoomusta jatkossakin. Minun olisi kuitenkin mahdotonta antaa ääntäni missään vaaleissa Sasin johtamalle Kokoomukselle, joten kehottaisin puheenjohtajan valitsijoita miettimään sentään vähän!!!

Äänestä
  • Kokoomus on kykypuolue, josta tuntuu löytyvän paljon, vielä esille tulemattomiakin kyvykkäitä puheenjohtajaehdokkaita.

    Jäsenet päättävät, millainen tyyppi tällä kertaa on paras vaihtoehto ja eniten mieleen.

    Ja onhan Sasikin parantanut vuosien saatossa hurjaa meininkiä, tällä menollahan hänestä voi tulla vaikka mitä! ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha jäsen kirjoitti:

YLE TEKSTITV:

Sasi kokoomuksen puheenjohtajakilpaan

Kansanedustaja Kimmo Sasi on
ilmoittanut lähtevänsä kokoomuksen
puheenjohtajakilpailuun. Sasi kertoi
ehdokkuudestaan tänään tiedotus-
tilaisuudessa Helsingissä.

Sasi on toiminut ulkomaankauppa- ja
liikenneministerinä vuosina 1999 -
2003. Hän on ollut kokoomuksen kansan-
edustaja vuodesta 1983 alkaen.

Puheenjohtajakisaan ovat toistaiseksi
ilmoittautuneet Sasin lisäksi
europarlamentaarikko Marjo Matikainen-
Kallström sekä kansanedustajat Jyrki
Katainen, Martin Saarikangas ja Jari
Vilèn. Uusi puheenjohtaja valitaan
kesäkuun alun puoluekokouksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu