Jatkuvasti saa lukea autoarvosteluista, kuinka toimittajat kiittelevät autojen jämäkkää ajettavuutta ja sitä etteivät ne kallistele mutkissa. Arvostaako joku näitä ominaisuuksia yli kaiken? Itse ainakaan en.
Uudet autot mitä niiden kyydissä olen sattunut olemaan, ovat järjestään matkustusmukavuudeltaan heikkoja. Alusta on kova ja penkit myös, jolloin päällystesaumat ja muut nypyt välittyvät takapuoleen epämukavana nytkymisenä.
Ja mikä siinä kallistelussa niin hirveää on? Mun mielestä on kivaa kun auto kallistelee ohjauksen mukaan. Ajamiseen tulee uusia vapausasteita kun voi hallita auton painonsiirtymiä kurvaillessa, sen sijaan että auto olisi vain tunnoton jäykkä pannukakku.
Uudet autot mitä niiden kyydissä olen sattunut olemaan, ovat järjestään matkustusmukavuudeltaan heikkoja. Alusta on kova ja penkit myös, jolloin päällystesaumat ja muut nypyt välittyvät takapuoleen epämukavana nytkymisenä.
Ja mikä siinä kallistelussa niin hirveää on? Mun mielestä on kivaa kun auto kallistelee ohjauksen mukaan. Ajamiseen tulee uusia vapausasteita kun voi hallita auton painonsiirtymiä kurvaillessa, sen sijaan että auto olisi vain tunnoton jäykkä pannukakku.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole "2 CV":n voittanutta
Autotoimittajat tahtoisivat niin mielellään olla kuuluisia rata-autoilijoita tai rallikuskeja. Siellähän auton alusta viritetään sellaiseksi, että jokaisessa montussa on rengas kiinni ja jokaisen kiven tuntee ja kokee. Sellaisella autolla ei oikeasti päivittäisessä ajossa tee yhtään mitään ellei ole jonkin sortin masokisti.
Kuka meistä ajaa (ainakaan luvallisesti) mutkaisia pikkuteitä 100-120km/h mittarissa? Kyllä mukavan pehmeä jousitus ja jouhea ajettavuun muutenkin on tälläisen keski-ikäistyvän kuskin suosiossa.
Näihin pätee sama kuin lehtien elokuva-arvosteluihin: mitä vähemmän tähtiä arvostelussa sen parempi leffa!
Minä pidän kimmoisita naisista. Läskin edesä lerpahtaa. Sama tankoista alustoita. Lullat on pöljille.
Lullat ja läskit varmaan samoille jätkille..
Suomen nopeusrajoitukset ovat niin tiukat, että reilua ylinopeutta pystyy ajamaan melkein missä tahansa, melkein millä tahansa kiesillä. Siksi minäkin ihmettelen, mihin tarvitaan jämäkän sporttista alustaa. Minusta Suomen epätasaisille ja huonokuntoisille teille sopisi parhaiten pehmeä ja pitkäliikkeinen, mutta hyvin vaimennettu alusta. Sellainen joka suodattaa terävämmät epätasaisuudet ja pehmentää laajempia heittoja.
Näillä tiukan sporttisilla alustoilla on aika rasittavaa ajella huonompikuntoisilla pikkuteillä, kun routavauriot ja muut painaumat keikuttavat autoa hermostuneesti ja kaikki pienemmät epätasaisuudet tuntee persuksissa. Oudolta alustan viritys tuntuu usein myös siksi, että tahmean tunnoton ja vähän epämääräinen ohjaus tuntuu olevan aivan eriparia tiukan täsmällisen alustan kanssa.
Minun makuuni sopisi paremmin vähän etäisempi tuntuma tienpinnan epätasaisuuksiin, mutta tunnokkaampi ja tarkempi ohjaus. Eikä pieni (tai vähän suurempikaan) kallistelu häiritse ollenkaan.
"Minun makuuni sopisi paremmin vähän etäisempi tuntuma tienpinnan epätasaisuuksiin, mutta tunnokkaampi ja tarkempi ohjaus. Eikä pieni (tai vähän suurempikaan) kallistelu häiritse ollenkaan."
Tällainen alusta olisi parempi myös talviolosuhteissa. Tuo nykyautojen trendi on kieltämättä erikoinen yhdistelmä että sporttialusta ja apinalle tehty ajettavuus, joilla ajotaidottomat saavat tuntea itsensä Schumachereiksi.
Ja paskat veltto alusta anna mahdollisuutta päästellä lujaa röykkyisellä tiellä.
Edellesissä autossani oli just sellainen löllöalusta, että kiihdytyksissä keula nousi 5 cm ja jarrutuksissa laski vastaavasti. Kaarteissa ei kovin lujaa viitsinyt ajaa, kun auto nojasi sen verran voimakkaasti ulospäin.
Mukavahan se oli, ei kaivonkannet yms. paljoa tuntunut ... mutta pohjaamista piti varoa jatkuvasti! Löysä alusta tarkoitti myös sitä, että hidastetöyssyistä piti todellakin ajaa hitaasti, ettei jousitus pohjannut. Syynä ei ollut riittämätön maavara, vaan se, että auto teki sopivankokoisissa töyssyissä reippaan nyökkäämisliikkeen - auto ei osunut töyssyyn, vaan töyssyn takareunalla keula putosi nopeasti mahd. samaan aikaan töyssyn etureunaa kipuavat takarenkaat antoivat lisävauhtia -> keula pohjasi ja/tai etuhelma osui asvalttiin.
Parkkipaikalta ajoradalle tultaessa piti aina katsoa tarkkaan, ettei "tiputtanut" molempia eturenkaita yhtäaikaa ajoradalle (sellainen 10 cm korkuinen, viistottu betonikivi ajoradan reunassa), muutoin keula niiasi niin syvälle, että puskuri kävi antamassa pusun asvalttiin. Näin tapahtui aivan ryömintävauhdissakin.
Nykyinen auto edustaa sitten melkolailla vastakkaista koulukuntaa eli alusta on hyvin jämäkkä eikä kallistele. Mukavuus kärsii hieman, mutta eipä tarvi kaartessa kenottaa ihan kallellaan ja tuota pohjaamista varoa joka paikassa. Itseasiassa tälläkin on pärjännyt mainiosti sorateilläkin.
> Minusta Suomen epätasaisille ja huonokuntoisille teille sopisi parhaiten pehmeä ja pitkäliikkeinen, mutta hyvin vaimennettu alusta.
> Näillä tiukan sporttisilla alustoilla on aika rasittavaa ajella huonompikuntoisilla pikkuteillä, kun routavauriot ja muut painaumat keikuttavat autoa hermostuneesti ja kaikki pienemmät epätasaisuudet tuntee persuksissa.
Vähän on sinulla puurot ja vellit sekaisin. Jämäkkyys ja pintakovuus eivät ole sama asia. Kuten eivät myöskään ole pehmeys ja mukavuus.
Esim. Almera Sportdeck pystyy aika onnistuneesti yhdistämään pehmeyden ja pintakovuuden. Alusta on aika pehmeä - perheautomainen - mikä näkyy mm. keulan voimakkaissa ylös/alas liikkeissä kiihdytyksissä ja jarrutuksissa. Silti tässä autossa routahalkeamat ja kaivonkansiin osuminen iskevät kipeästi selkään.
Paras olisi tietenkin alusta, joka on jämäkkä, mutta suodattaa pienet nypyt pois. Luonnollisesti tällaisen rakentaminen on haastavaa - ja jos pitää valita, niin valitsen ennemmin pehmeän löllyttimen (ei pintakovutta, mutta auto keikkuu ja vaappuu hullunkurisen näköisesti kaarteissa, kiihdytyksissä ym. ...mikä voi pahimmillaan sotkea ajolinjojakin) sijaan jämäkän, mutta lievästi pintakovan alusta.
Mitään tuuninkiallustoja tähän on turha sotkea. Sehän on selvä, että lopputulos on aika karmea, jos autoa pitää madaltaa 30 mm laitetaan matalaprofiilirenkaat (jolloin saadaan alustan alkuperäinen viritys sotkettua). Tällaisessa autossa meinaa lähteä paikat hampaista, kun osuu kaivonkanteen tai ajaa raitiovaunukiskojen poikki. Sorateille ei liene pahemmin asiaa...
Niin siis alusta tosiaan voi olla pehmeä, olematta silti veltto. Auto voi kallistella kaarteissa, ilman että se jää keikkumaan ja vaappumaan. Eli jousituksen pitäisi olla pehmeä, jotta töyssyt ja kuopat ylittyy mukavasti, mutta iskunvaimennuksen, varsinkin paluuvaimennuksen pitää olla kunnossa, jotta auto ei jää heilumaan ja vaappumaan joustoliikkeen jälkeen. Pehmeä jousitus tietysti edellyttää pitkiä joustovaroja, jotta jousitus ei pohjaa, ja pitkät joustovarat taas eivät sovi yhteen 8 sentin maavaran, suuren etu- ja takaylityksen ja maata viistävien puskurien kanssa.
Hyvään alustasuunnitteluun luonnollisesti kuuluu myös se, että pyöränkulmat eivät joustoliikkeen aikana muutu liikaa. Jos jousituksen toiminta sotkee ajolinjoja, silloin on auton alustassa jokin pahasti vialla. Myös keulan nousuun kiihdytyksissä, ja laskuun jarrutuksissa vaikuttaa jousituksen jäykkyyden lisäksi pyöräntuentojen geometria. Eli ne keulan pystysuuntaiset liikkeet kiihdytysten ja jarrutusten aikana eivät suoraan kerro jousituksen pehmeydestä tai jäykkyydestä.
Minusta se ei oikein riitä, että alusta nielee pienet nypyt. Pienemmät tiet, ja monin paikoin suuremmatkin ovat täynnä laakeampia töyssyjä, painaumia ja heittoja, jotka keikuttavat jämäkällä alustalla varustettuja autoja aika ikävästi. Kun taas vanhemmat, pehmeämmällä alustalla varustetut autot ylittävät samat töyssyt paljon tasaisemmin ja ... pehmeämmin. Ei siihen tiukasti tienpinnan heittoja seuraavan auton heilumiseen kuskin paikalla juurikaan huomiota kiinnitä, mutta matkustajaa se häiritsee.
En minäkään sellaisesta jenkkityylisestä löllyttimestä pidä, joka heiluu ja vaappuu vielä puoli minuuttia pysähtymisen jälkeen. Kyllä vaimennuksen pitää olla tehokas ja kunnossa.