Minulla on vaikea suhde isääni, joka on rytissyt kasvattajana pahemman kerran metsikköön. Tämän takia minulla on jatkuvasti sellainen tunne, että epäonnistun kasvattajana itsekkin. Perheessä on ollut paljon lapsia ja erityislapsiakin useampi, joten äiti ei ole kyennyt jakamaan huomiotaan tasaisesti kaikille vaikka hän on aina tehnyt parhaansa.
Mulla on 2v-poika, ja pelkään etten ole onnistunut saamaan aikaan turvallista kiintymyssuhdetta häneen. Olemme kyläilyttäneet häntä paljon anopilla ja hänen äidillään (oma äiti ei asu lähellä) ja heistä on tullut pojalle hyvin tärkeitä:) Onko joku kuitenkin mennyt vikaan, koska kun haemme pojan hoidosta mummulta tai isomummulta ja yritän halia häntä koska on ollut ikävä, niin hän ei halua esim. halata? On tavallaan hieman vihamielinen:( Tuntuu että hän ei halua lähteä kylästä ja ärsyyntyy kun tulemme hakemaan. Jos taas olemme kylässä ihan oudossa paikassa, niin poika pysyttelee sylissä tai vähintäänkin läheisyydessä ja ujostelee, mutta kuitenkin lopulta uskaltautuu tutkimusretkille. Eilen kävimme kylässä hänen isosedällään (outo kyläpaikka pojalle), ja minun poistuessani laittamaan pienempää poikaani vaunuihin ennen lähtöä, oli 2-vuotiaani kuulemma käynyt kurkkaamassa perääni. Huoli kiintymyssuhteesta 2-vuotiaaseen alkoi hänen ollessa vauva. Veimme hänet puolivuotiaana ekaa kertaa yökylään mummulleen, ja poika ei ollut huomaavinaan, ei lähtöämme eikä hakemaan tuloamme. Ei siis reagoinut käytännössä mitenkään. Hänen kasvaessaan tämä kuitenkin muuttui siten, että tullessamme hakemaan kylästä mummu ja isomummu aina sanoivat että tullessamme poika muuttui heti energisemmäksi ja touhukkaammaksi ja iloisemmaksi.
Minulla on myös 8kk vanha poika. Hän huomaa nopeasti poissaoloni ja alkaa itkeä. Ollessani lähellä hän leikkii oudossakin paikassa iloisesti kuten kotonakin. Kun katoan, hän ei aina samantien huomaa sitä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin ja silloin hätääntyy. On ollut anopilla pari kertaa 1-2h kerrallaan hoidossa ja molemmilla kerroilla tullut hirveät itkut. Aivan oudossa paikassa itku tulee nopeammin. Kun ilmestyn takaisin, itkut ovat tipotiessään ja poika hymyilee taas.
Mitä nämä asiat kertovat? Yritin googlettaa mutta mitään ei oikein löytynyt tällaisista käytännön esimerkeistä suhteessa kiintymysteorioihin.
En ole koskaan kyennyt pitämään itseäni hyvänä äitinä. Minun on lähes mahdotonta löytää äitiydestäni mitään hyvää.
Epäonnistunut kiintymyssuhde?
11
12127
Vastaukset
- kjgpo
Minä luin vasta jotain artikkelia, missä puhuttiin lapsen kiintymyssuhteesta, vierastamisesta jne. Siinä kerrottiin, että useat lapset reagoivat äidin (tai vanhemman) poissaoloon niin, että palatessa saattaa kiukutella ja osoittaa mieltään. Hakeehan hän sinusta turvaa vieraassa paikassa, kun syliin haluaa... Ja joskus mummolat on niin mukavia paikkoja, ettei niistä malttaisi lähteä pois. Minusta ainakin tuntuu pahalle mieheni veljen vaimon puolesta, kun hänen lapsensa ovat (3v ja 5v.) mummolassa välillä hoidossa ja itkun kanssa lähtevät kotiin, kun haluaisivat jäädä mummolaan asumaan. En kylläkään ole ajatellut, että kiintymyssuhteessa olisi mitään vikaa, vaan lapset vain viihtyvät mummon 100% huomion kohteena :) Eivät kaikki lapset reagoi vierastamalla ja itkemällä äidin perään tai kirkumalla onnesta, kun äiti tulee. Mielestäni lapsesi on saanut hyvin turvalliset lähtökohdat, kun hän uskaltaa tutkia paikkoja vieraassakin paikassa ja selkeästi kuitenkin reagoi paluunne jotenkin. Äitini oli vasta naapurinsa 1.v ja 3v lapsille hoitajana yhden iltapäivän ja ihmetteli, kun lapset eivät reagoineet yhtään mitenkään äidin poissaoloon. Heillä oli turvallinen olo äitini kanssa, vaikka ovat aiemmin vain pihalla välillä tavanneet.
- Minävainen,.
Itkevä lapsi (siis hoitoon jäädessään) osoittaa että kiintymyssuhde on niin vahva ettei voisi oikein päästää irti mutta rauhoittuu kun tajuaa ettei hätää ole. Jos lapsi taas ei itke hoitoon jäädessään hän tajuaa että hän on turvassa vaikka äiti ei läsnä olekaan. Molemmat on ihan normaaleja käyttäytymistapoja. Meilläkin molemmanlaisia lapsia on ja se on ihan kiinni lapsen luonteesta ja tempperamentista. Meidän pienemmällä on sota päällä heti kun hoitoon viedään, isompi jää kiltisti vaikka saattaa ikävänsä nyt jo ääneen kertoakin vaikkei äiti kaukana tai pitkään pois olisikaan.
Omat suhteeni vanhempiini, molempiin olivat kummalliset enkä esim koskaan oppinut tunteitani niin hyvässä kun pahassa näyttämään heille. Kiintymys oli niin pinnallista. Molemmat oli paljon pois ihan lasta läsnä (perheyritys) ja tulimme paljon toimeen lapset keskenään, isot sisarukset katsoi pienten perään. Siitä se varmaan on johtunutkin. En vielä aikuisenakaan koe olevani kovinkaan läheinen kummankaan vanhemman kanssa vaikka tekemisissä ollaankin eikä kaunoja kanneta. En marise surujani heille enkä liiemmin hehkuta esim. lasteni syntymää tms. jotka yleensä on isovanhemmillekin ihana hieno suuri asia. Näille ne on vaan lapsenlapsia eivät liiemmin kysele tarvitaanko hoitoapua tms. tai edes tule kylään. Me taas käydään heillä kun meitä huvittaa, jos huvittaa, he ei käy meillä juuri koskaan. Välimatkaa vain 10km. Kyllä he silti lapsistammekin välittää ja huolestuu jos joku sairastuu muttei kovinkaan aktiivista ole yhteinen elämä.
No, älä huoli kiintymyssuhteesi lapsiisi on normaalit ja voit ihan huoletta pitää itseäsi hyvänä äitinä. Kun mietit mitä et omasta lapsuudestasi halua lapsillesi siirtää voi tietoisesti välttää samanlaisten välien syntymistä omien lastesi kanssa. Näin teen itsekin ja omat lapset kyllä halii ja pusii ja välittää kaikista perheen jäsenistä, välit on ihan toisenlaiset kuin minun perheessäni lapsuudessani. Uskon välttäväni samat ongelmat omalla käyttäytymisellä. Aion olla lapsilleni läsnä ihan toisin kuin omani olivat minulle ja sisaruksilleni.
Lapsia on vaikea saada vihaamaan vanhempiaan, he tuskin vihaisivat sittenkään vaikka olisitkin ihan oikeasti huono äiti. Ja ollaksesi huono äiti sinun pitäisi oikeasti laiminlyödä lastesi perusturvallisuus niin pahoin että siitä lapset oikeasti kärsisivät. Lapset eivät ymmärrä peloistasi tai omista kokemuksistasi tuon taivaallista, heille sinä olet rakkain äiti vaikka heidän tapansa ilmaista se voi olla hyvinkin pientä ja korutonta vielä :) Eivät he osaa tulla sitä sinulle kertomaan, ihan varmasti kuitenkin niin vain on! Älä liikaa lähde panikoimaan asian suhteen vaan toimi lastesi kanssa parhaasi mukaan, se kyllä riittää! Rakkautta voi jakaa yllin kyllin ja se riittää jo aika pitkälle :) Lapsillekin voit puhua ääneen että äiti rakastaa ja välittää jnejne ei ihan pienet siitä sanaakaan ymmärrä mutta ei se heitä rikokaan :D Voit halia ja pusia arjen keskellä, kyllä siinä perusturvaa lapsi saa jos jotain! Ei toki pidä ylikorostaa sitäkään voihan se vähän isommasta lapsesta alkaa tuntua hassulta jos äiti kokoajan toitottaa rakkauttaan ja pusii :D
Meillä parkuvakin hoitoon jäävä saa aina lähtiessä ja tullessa pusin ja halin, siinä kuin kiltistikin hoitoon jäävä. Hoitoon jättö rutiinit on samat oli lapsen reaktio mikä tahansa. Kumpikin on ihan normaali lapsi en ole edes ihmetellyt miksi toinen reagoi eri tavoin. - vbjndghj
itsellä 1v3kk ikäinen tyttö ja normaalisti tulee aina kotona minun syliin ja luokse paijattavaksi, mutta kun näkee mummun tai mummon, niin on kovasti heidän peräänsä eikä edes silloin juuri huomaa minua :-). JOhtunee siitä, että he jaksavat KIRJAIMELLISESTI KOKO AJAN VIIHDYTTÄÄ, PITÄÄ SYLISSÄ JNE. ja kun taas meidän äitien on tehtävä välillä myös muita hommia, kotitöitä jne. Pari kertaa on protestoinut yöhoidossa siten, että kun olen palannut kotiin, niin tytöltä tulee ensin itku ja sitten on loukkaantunut/täysin välinpitämätön minua kohtaan noin pari tuntia, jonka jälkeen leppyy sitten. Parhaani olen äitinä yrittänyt ja olen lähes aina tytön kanssa (kotona kun olen), joten enempää en voi tehdä ja joka päivä osoitan rakkautta ja pussaan, paijaan tyttöä. Uskoisin, että tuollainen käyttäytyminen / reagoiminen on normaalia. Itse huomaan, että tyttö usein vasta sitten muistaa että äiti on ollut poissa kun näkee minut kun palaan, ja sitten suuttuu vaikka hoitoaika menisi hyvin.
- ehkä apua
Olen todella pahoillani puolestasi ettei Sinulla ole ollut apua ja mahdollisuutta keskustella lapsistasi kenenkään kanssa joka olisi pystynyt Sinua auttamaan näkemään ensinnäkin että taaperosi reaktiot ovat olleet aivan normaalit ja kertovat hyvästä kiintymyssuhteesta. Ihmettelit puolvuotiaan välinpitämättömyyttä kun jäi mummilaan. Totta on että on liian aikaista jättää näin pieni yökylään ja syy on juuri se ettei lapsi vielä kykene erottamaan itseään äidistä eikä pysty siksi kaipaamaan tai reagoimaan mutta kyllä hämmentyy kun äidin hoito ja läheisyys puuttuu ja kokee kyllä stressiä. Kun taaperosi "osoittaa mieltä" kun tulet häntä mummilasta hakemaan kertoo hän Sinulle näin ettei ole tuntunut kivalta olla Sinusta erossa näin pitkään. Auttaa kun otat syliin ja sanot että Sinullakin on ollut ikävä. Ole iloinen että taaperosi reagoi erossa oloon, tämä juuri kertoo hyvästä kiintymyssuhteesta. Kun lapsi ei halua kanssasi lähteä kotiin ei tämä merkitse sitä vaan näin lapsesi näyttää Sinulle miltä tuntuu tulla hylätyksi. Päiväkotilapset osoittavat varsin usein mieltään juuri näin kun päivä ja erossaolo on tuntunut liian pitkältä.
8kk vauvasi on taas kehityksellisesti juuri tavoittanut vaiheen jolloin ymmärtää ettei ehkä äidin apu olekkaan aina saatavillla kun sitä tarvitaan. Siksi lapsi tässä iässä alkaa vierastamaan ja on hyvin tarkka siitä että äiti on mukana . Kun äiti ei ole saatavilla kun tarve herää ei mikään enää ole kivaa.
Älä siis ole huolissasi, kaikki tuntuu olevan ihan paikallaan, toivon että voisit näistä huolistasi neuvolassa puhua, olen varma siitä että voisi apua olla.- yks artikkeli
Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.
Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.
7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.
Miten sen tunnistaa?
Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.
Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.
Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.
Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.
Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi ”analysoida” kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.
Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän. - yks artikkeli
yks artikkeli kirjoitti:
Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.
Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.
7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.
Miten sen tunnistaa?
Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.
Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.
Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.
Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.
Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi ”analysoida” kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.
Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.
Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.
Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? – Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.
Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus”.
Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.
Näin helpotat eroahdistusta:
Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.
Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.
Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.
Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on
Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa
Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.
Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.
(KaksPlus 01/2007) - yksi pointti
yks artikkeli kirjoitti:
Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.
Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.
Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? – Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.
Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus”.
Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.
Näin helpotat eroahdistusta:
Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.
Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.
Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.
Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on
Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa
Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.
Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.
(KaksPlus 01/2007)Sit yks tosi tärkeä juttu, jonka eräs psykologi mulle sanoi. Hän sanoi, että EI KOSKAAN SAA VAIN KADOTA pois (esim. kauppaan jne.) niin, että katoaa pariksi tunniksi salaa, eikä sano siitä mitään vauvalle. Vaikka sanomisesta ja lähtemisestä tulee itku, niin se on kestettävä. Pahemmat pelot saa aikaan sillä, että äiti voi tuosta vain yhtäkkiä kadota, sanomatta mitään. Näin kun taapero leikkii lattialla yksin, hän voi vähän väliä varmistaa äidin läsnäolon, koska muistaa, että äitihän voi yhtäkkiä vain kadota sanomatta mitään.
Aina erotessa pitää sanoa, että heihei, lähden nyt tulen kohta. Aina. - vielä.........
yksi pointti kirjoitti:
Sit yks tosi tärkeä juttu, jonka eräs psykologi mulle sanoi. Hän sanoi, että EI KOSKAAN SAA VAIN KADOTA pois (esim. kauppaan jne.) niin, että katoaa pariksi tunniksi salaa, eikä sano siitä mitään vauvalle. Vaikka sanomisesta ja lähtemisestä tulee itku, niin se on kestettävä. Pahemmat pelot saa aikaan sillä, että äiti voi tuosta vain yhtäkkiä kadota, sanomatta mitään. Näin kun taapero leikkii lattialla yksin, hän voi vähän väliä varmistaa äidin läsnäolon, koska muistaa, että äitihän voi yhtäkkiä vain kadota sanomatta mitään.
Aina erotessa pitää sanoa, että heihei, lähden nyt tulen kohta. Aina.Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee. Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. ”Menneisyys” (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti ”ole olemassa yksin”. Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen
olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla. Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
http://kaksplus.fi/vastaanotto/vauvan-hoitoon-jattaminen
- asdfasvvfhgrdtrfd
minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta pienen ihmisen käyttäytymiseltä. lapsi voi olla pahoillaan tai suuttunut kun hänet on "jätetty" kivaankin paikkaan hoitoon, se kuuluu kehitykseen. hän sitten osoittaa mieltään eikä tule heti halimaan ja ole iloinen.
oma lapseni on ollut samanlainen ja sitten aloin tehdä niin että kun haen hänet mummon luota hoidosta niin en tule heti esille vaan olen esim. jossain nurkan takana piilossa ja sieltä huhuilen ja koputtelen että kukas täällä, aloitan siis piiloleikin jo ennenkuin hän huomaa että olen taas palannut.
meillä on ainakin tepsinyt ja nyt lapsi jo tuleekin ilosta kirkuen äidin syliin ( nyt 1v 5kk).
muilla ei olekaan ollut yökylässä tai hoidossa koska mielestäni hän ei ole ollut tarpeeksi kypsä siihen vielä. mummon kanssa on niin kivaa ja mummolta saa vähän erilaista puuhaa ja leikkiseuraa.
tuo nuorempi lapsesi varmaan tällä hetkellä kärsii siitä vauvan eroahdistuksesta joka on muuten todella rasittavaa, meidän neidillä se oli vähän varhaisemmin eikä saanut mitenkään olla hävyksissä tai hirveä meteli kuului.
Se on myös kehitysvaihe ja silloin lapsi alkaa hahmottamaan eroavaisuutta ja omaa minää. Olen kuullut että tuollaisessa kehitysvaiheessa olisi hyvä ettei vietäisi hoitoon tms. missä kokee tuota tunnetta. pitäisi mennä aika nopeasti ohi.
ehkä olisi parasta jos unohtaisit nuo pelkosi, tarvittaessa voisit niistä jutella jollekin ammatti-ihmiselle, terapeutille?? jos niitä liikaa pohtii niin voihan se vaikuttaa jotenkin käytökseesi huomaamattasi jolloin viestität lapselle että tässä oli nyt jotain outoa tai pelättävää.
luota itseesi, jos kerran olet tuollaisesta huolissasi niin sehän vain kertoo että olet normaali äiti joka pelaa vaistoillaan ja sillä "äiti kyllä tietää" -jutulla.
joskus huomaan itsekin miettiväni, että saako meidän taapero tarpeeksi syliä ja halia yms. mutta sitten käännän ajatuksiini että hänellä on oma tahto ja osaa liikkua niin hän kyllä tulee luokse ja kertoo kun ei ole hyvä... - uhmaikäisen äiti
vähän myöhässä kommentoin niille, jotka lukevat sattumoisin, niinkuin itsekin nyt jälkikäteen. lapsi ja suhde taitaa olla ihan normaali, ja kaikkii hyviä kommentteja on ollut jne kun mietitte sitä kiintymyssuhdetta, niin täytyy muistaa, että se vierastilanne-menetelmä, jossa nuo reagointierot tulee esiin, sopii ymmärtääkseni lähinnä yksi-vuotiaiden kiintymyssuhteen tutkimiseen. esim. ns. uhmaiässä ristiriitainen käyttäytymismalli on tosi yleinen, huh huh! ja ei saa unohtaa, että lapsella on myös oma synnynnäinen temperamentti, on ujompaa ja rohkeampaa lasta jne.
- kokokokokokokokokok
Lohdutan saamallani tiedolla, olen käynyt perheneuvolassa muista syistä jo pidemmän aikaa ja siellä eräässä sivulausessa mietiskelin että olenko ollut lapsilleni 3v ja 1,5v huono tai puutteellinen äiti ja toivottavasti heistä ei kasva mitenkään narsistisia.
Perheneuvolan henkilö, jonka olen siis tuntenut jo pidemmän aikaa, puuttui asiaan ja kertoi etten missään nimessä ole. Sen näkee siitä että ajattelen lapsiani heistä poissa ollessani (ovat tavallaan koko ajan mielessä) ja muutoinkin pohdin heidän kehityksen vaiheita. Kun äiti toimii täten, hän ei pysty luontaisestikaan olemaan "huono" lapselleen. Se menee automaattisesti oikein.
Paras sinulle, kuten myös minulle, on ettet pohdi liikaa olevasi jotenkin vajavainen äitinä. Keskitä ajatukset siihen että annat kaikkesi ja se on monessakin tapauksessa huomattavan paljon enemmän kuin moni muu antaa lapsilleen.
Pienen lapsen kun hakee hoidosta ja tämä on huomaamaton tms. tarkoittaa että lapsi on kuin suuttunut vanhemmalleen ja osoittaa mieltään, kuin että lällällää minäpäs pärjään täällä ja samalla vähän alkaa kiukutella koska ikävä on kuitenkin ollut.
Kahta lastani vertaan joissakin asioissa ja näen heissä hyvin suuria eroja myös tässä kylään jäämisessä ja sieltä hakemisessa. Pienempi on nyt pienenä ollessaan rohkeampi eikä niin tarrautuva mummoon kun taas isompi oli vähän arempi ja enemmän äidin perään. Tosin molemmat ovat jääneet mielellään ja sitten kiukuttelevat kotiin tultuaan. Se kiukku varmasti sisältää sitä kun oli ikävä mutta myös sitä että harmi kun mukavan mummon luona olo loppui jo.
Tällaisessa hoidossa oleva lapsi varmasti ottaisi mummon luokseen asumaan jos saisi itse päättää.
Hoidossa käynti on erittäin kannattavaa lapselle kuten myös vanhemmalle, vaikkakin se joskus nostattaa mitä erinäisempiä ja ikäviäkin fiiliksiä ja saattaa jopa tuntua kotiin tulo kiukun tullessa olleen vaikea vaihtoehto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201767
Noniin rakas
Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi991578Lasten hyväksikäyttö netissä - Joka 3. nuori on saanut seksuaalisen yhteydenoton pedofiililtä
Järkyttävää! Lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö verkossa on yhä pahempi ongelma. Ulkolinja: Lasten hyväksikäy481099Kumpi vetoaa enemmän sinuun
Kaivatun ulkonäkö vai persoonallisuus? Ulkonäössä kasvot vai vartalo? Mikä luonteessa viehättää eniten? Mikä ulkonäössä?43974Multa sulle
Pyörit 24/7 mielessä, kuljet mun mukana, mielessä kyselen sun mielipiteitä, vitsailen sulle, olen sydän auki, aitona. M29929Nainen, olen tutkinut sinua paljon
Salaisuutesi ei ole minulle salaisuus. Ehkä teimme jonkinlaista vaihtokauppaa kun tutkisimme toisiamme. Meillä oli kumm50856Mies, eihän sulla ole vaimoa tai naisystävää?
Minusta tuntuu jotenkin, että olisit eronnut joskus, vaikka en edes tiedä onko se totta. Jos oletkin oikeasti edelleen s44812Olet myös vähän ärsyttävä
Tuntuu, että olet tahallaan nuin vaikeasti tavoiteltava. En tiedä kauanko jaksan tätä näin.37780Okei nyt mä ymmärrän
Olet siis noin rakastunut, se selittää. Onneksesi tunne on molemminpuolinen 😘56778Onko sulla empatiakykyä?
Etkö tajua yhtään miltä tämä tuntuu minusta? Minä ainakin yritän ymmärtää miltä sinusta voisi tuntua. En usko, että olet37760