Mistä teosta vangitsisitte lapsenne kellariin ja kiduttaisitte häntä?
Isä meidän lapsien
Luntatunta
17203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ja tämä puhki kaluttu vertaus on perin alkeellinen tiivistelmä kristinuskon keskeisestä opista. Eipä silti, että Raamatun kirjaimellisten lukijain helvettikäsitys olisi juuri sen parempi.
voisi jättää sen päihteiden sekakäytön vähemmälle, niin ajatuskin kirkastuisi.
Mistä teosta sinä Luntatunta itse vangitsisit lapsesi kellariin ja kiduttaisit häntä?
En mistään. Rakastan heitä.
Hyvä isä varoittaisi lapsiaan vaarallisesta kellarista, jos hän tietäisi sellaisen olevan olemassa.
Jaa että lapset voi lukita iskän rakentamaan kellariin kidutettavaksi kunhan ensin varoittaa? Ja vieläpä kun kyse on yhteen yliluonnolliseen Jumalaan uskomisesta tuhansien muiden jumalien joukosta, riippuen ajasta ja paikasta johon ihminen on syntynyt.
Mielestäni edes Hitler ei ansaitsisi ikuista kidutusta, ehkä 50000 -vuotta tai jotain olisi hänelle sopiva helvetintulessa kärvisteltäväksi. :)
Iskä ei rakentanut kellaria, eikä ole siellä itse kiduttamassa.
Rakensipas, mutta ei sillä väliä. Iskä katsoo sen olevan juuri sopiva rangaistus ihmisille jotka eivät ole kristittyjä. Toki Iskä on tämän johdosta tooosi surullinen, mutta se ajatus helpottaa vain kristittyjä jotka yrittävät saada kristinuskon jumlalan näkymään inhimillisessä valossa helvetistä puhuttaessa.
Mieti nyt, ikuinen. Jos minun palkkani olisi biologinen kuolema ilman sen kummempaa palkintoa, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Mutta ikuinen kidutus?
..oikein komeasti. Ajattelepa, että saatuasi biologisen kuoleman ilman kummempia palkintoja huomaisitkin, että:
1 tietoisuutesi ei suostukaan kuolemaan, vaan jatkaa olemassaoloaan jossakin aineettomassa todellisuudessa
2 samassa todellisuudessa vaikuttaa voimakas ja hyväntahtoinen paljon korkeampiälyinen ja -kykyinen tietoisuus, jonka huomaat itse asiassa ilmoitelleen itsestään eri tavoin jo ruumiillisen elämäsi aikana
3 sen ohella paikalla on myös (melkein) yhtä vahva, mutta julma ja pahantahtoinen tietoisuus, jonka yllytyksestä toteat elämässä tehneesi kaikenlaista, jonka jo silloin huomasit jälkeenpäin tyhmäksi
4 omasta jatkostasi on neljä vaihtoehtoa; liittyminen hyvään, tietoisuutesi kivuton sammuminen, ikuinen yksinelo tai pakkoliitos pahaan; näistä et kumminkaan enää voi valita, vaan olet sen jo tehnyt elämäsi aikana.
Eikös olisi helvetinmoinen (siis vertaus) tilanne, jos viimemainittu vaihtoehto toteutuisi?
Tuota onkin tullut spekuloitua paljonkin: mitä jos sittenkin, mitä jos ei sittenkään, mitä jos otan varman päälle.
Haluan vain kuolla niinkuin kaikki esi-isänikin, näen tälläisen kuoleman sitä paitsi kunniallisena. Ehkä joskus, kun ehkä jo kaikki muu on hiljentynyt, minun mullastani ja ravinnoistani kasvaa kaunis puu joka tavallaan jatkaa minun olemassaoloa maan pinnalla. Mutta se on vain kaunis ajatus joka miellyttää minua. Kristillinen minäkuva jumalallisine kuvineen ja kunnioineen muiden eläinten joukossa saa minut voimaan pahoin.
En näe tietoisuudessa mitään erityisen pyhää, vaikka se osittain mystisyyden peitossa ainakin minulle onkin. Uskon sen kuitenkin olevan välttämätön etappi eläimen aivojen kehittyessä, eikä mikään yliluonnollinen lahja ihmislajille. Voin olla väärässä, mutta ehkä tiede antaa valoa tähänkin asiaan tulevaisuudessa.
Kiinostaisi muuten tietää enemmän elämänkatsomuksestasi, asianharrastaja. :)
Hyvä isä ei antaisi lapsensa joutua mistään hinnasta tuollaiseen paikkaan. Hyvä isä ei tyytyisi varoittelemaan vaan tekisi aivan kaikkensa, ettei lapsi sinne joudu.
..olen silloin tällöin viesteissäni maininnut, mutta tuhannesta palasta tuskin sitä jaksat koota. Siksi ihan lyhyt tiiviste.
Olen melkoisen varma, ettei tieteellisen objektiivista näyttöä jumalien tai yliluonnollisen olemassaolosta ole ihmisten maailmassa tähän asti löytynyt eikä tule löytymäänkään. Tästä huolimatta toivon Jumalan olemassaoloa ja koetan elää niinkuin tuo toive olisi totta. Tälle minulla on joukko perusteita, kaikki subjektiivisia ja helposti kuvitteluksi kiistettäviä.
Jumala, jota toivon on Yksi, joka on ihmisten kaikkien jumala-uskomusten kohde. Ihmiset, mukaanlukien luterilaiset kristityt, joihin kuulun, pystyvät muodostamaan Hänestä vain hyvin vaillinaisen kuvan, josta syystä näkemykset eroavat suuresti. Omaan uskonoppiini eivät väärät uskot ja epäjumalat kuitenkaan kuulu. Tuo sinulle heittämäni spekulaatio on jonkinlainen kuvaus Jumalan olemuksesta sekä hyvän ja pahan käsityksistäni. Kovin vahvoja näkemyksiä näistä asioista minulla ei kuitenkaan ole.
Kuten varmaan olet todennut, vastustan kreationismia. En siksi, että se perustuu uskoon, vaan siksi että se nähdäkseni valheellisuudellaan halventaa sitä. Minulle tieteen tulokset maailman ja elämän tutkimuksessa ovat Jumalan luomakunnassaan ihmisille antaman ilmoituksen tulkintaa ihan yhtä paljon kuin Raamatun esiin kaivaminen, kääntäminen ja tutkiminen. Jälkimmäisen kirjaimeen takertuminen ehdottomana totuutena on minulle uskon vääristämistä; tässä näkemyksessä en edes ole kristikunnassa vähemmistöläinen.
Jotain tuollaista ajattelin katsomuksesi olevankin, ei mitään hihhulointia vaan kypsää ja ajattelevaa uskoa. Tykkään. :)
Olen itse kasvanut helluntaiseurakunnan keskellä pyhäkoulusta aikuisikään saakka. Olin palavasti uskossa. Ehkä liiankin palavasti, voisi joku sanoa. Kiersin jonkin verran ulkomaita aktiohommissa myös, soitin rumpuja monessa seurakunnan ylitysbändissä, olin mukana kerho ja solutoiminnassa yms yms. Kasvoin uskossani varsinkin viimeisinä vuosina mielestäni todella paljon, kunnes sitten uskaltauduin tutkimaan kristinuskoon kriittisemmin suhtautuvaa materiaalia, lähinnä netistä ja muutamasta kirjasta. Pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja aloin ymmärtämään kuka minä olen ja miten olen tähän pisteeseen tullut.
Käänsin loppuen lopuksi koko elämänkatsomukseni ylösalaisin ja masennuin pitkäksi aikaa. Kuin puu olisi nostettu juurineen mullasta. Siinä olisi monella kaverilla ollut paikka sanoa "sen siitä saa" jos olisivat tienneet, jos olisin kertonut mitä sisälläni tapahtuu. Mutta en olisi kaiken sen tiedon jälkeen voinut olla itselleni rehellinen ja jatkaa elämääni samaan malliin. Juuri tämä vaikeus saa minut ymmärtämään erityisen hyvin miksi ihmiset kaipaavat jumalaa ilman objektiivisia todisteita tai muuta sellasta. Sitä yltiörationaalisten ateistien on vaikea ymmärtää.
Se, että pystymme käsittelemään asioita ei tarkoita että olisimme automaattisesti viisaampia kuin muut eläimet elämän ja kuoleman suhteen. Uskon että yksinkertaisuudessa on avain myös tässä asiassa. Pahoittelen jos menee yli hilseen, mutta en mahda ajatuksenjuoksulleni mitään :)
Vähän samanlaisia käänteitä on ollut omassakin elämässäni, mutta toki sinua paljon loivempia. Ihmisen jumalakaipuu ja äärettömyyden taju ovat eräitä oman toivoni perusteita.
"...kunnes sitten uskaltauduin tutkimaan kristinuskoon kriittisemmin suhtautuvaa materiaalia, lähinnä netistä ja muutamasta kirjasta. Pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja aloin ymmärtämään kuka minä olen ja miten olen tähän pisteeseen tullut."
On kuin puhuisit minusta.
Purkaessani omaa ahdistustani ja turhautuneisuuttani hom oseksuaalisuuden ja pietistisen herätysliikkeen käsitysten välillä oli pakko ryhtyä tutkimaan asioita toden teolla. Tulin enemmän ja enemmän tiedon juurille ja päädyin mm. siihen, että asetin Raamattua ja yleisemminkin uskontoa koskevan tiedon samalle viivalle ja samojen arviontikriteerien alle. Itse asiassa luotin siihen, että Jumala, johon uskon, ohjaa tiedonhankintaani ja etsintääni haluamaansa suuntaan.
Jos näin kävi, en Jumalan näkökulmasta ymmärrä tulosta ollenkaan; uskonto hävisi kaikki testit 6-0.
Tänään olen elämääni suht tyytyväinen ja onnellinen ateisti.
uskovaista.
Ei taida ihmisten joukosta yhtä epämoraalista yksilöä löytyä kuin tuo raamatun päähenkilö.