Ampuja riehui ostoskeskuksessa ennen

Surmista epäilty riehui Gammelbackan ostoskeskuksella ennen surmia.
Iltalehden tietojen mukaan kolmen ihmisen surmaan johtanut tapahtumaketju sai alkunsa jo maanantai-iltana Porvoon Gammelbackassa.
Useat ihmiset kiinnittivät huomiota Gammelbackan ostoskeskuksen pihalla tapahtuneeseen romanien välienselvittelyyn.
Porvoon ammuskelusta epäilty mies haki aseen alunperin siksi, että hänen kaveriaan oli uhkailtu alkuillasta ruuvimeisselillä.

Eikä kukaan ymmärtänyt soittaa poliisia paikalle, tai sitten ne ei uskaltaneet tulla paikalle viemään putkaan koko lössiä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070912009628_uu.shtml
594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja koko porukka olisi pitänyt laittaa linnaan, kun olivat mukana aseen hakemisessa ja tappajan kuskina.

Suomessa saa näköjään auttaa rikollisia ja pääsee vapauteen, mutta jos loukkaa vähän homojen paraatia, joutuu linnaan, vaikka ei olisi mitään pitäviä todisteita. Tuskin kaikki pidätetyt ovat kaasuputkiloa olleet yhtä aikaa painamassa, niin muuten kukaan ei edes oikeasti loukkaantunut. Aika ihmeellistä, että tappajan ase-autokuskit pääsevät kotiin ilman mitään, mutta eräät laitetaan linnaan pelkän epäilyn, että ovat liikkuneet rikollisen seurassa. Niin aika ihmeellinen maa.

Äänestä
  • rangaistu avunannosta rikokseen.

    Äänestä

  • Mustalaiset harvensivat itse omia rivejään ongelmallisimmasta päästä ja yhteiskunta säästi rahaa! Tässä hyökkäyksen kohteena eivät olleet mielivaltaisesti valitut sivulliset sekin hyvä asia!

    Homoparaatiin tehty hyökkäys oli pelottavampi ja vaarallisempi. Siinä hyökkääjät kävivät rauhallisten aseettomien tuntemattomien ihmisten päälle keskellä päivää keskellä kaupunkia missä oli paljon lapsia ja lapsiperheitä... ERITTÄIN vaarallista ja kammottavaa! Sellaista ei ole totuttu näkemään kuin muslimimaissa terroristien tekemänä.

    Äänestä

  • kuolemia,itkin kun luin 27v kuolleen isän tilitystä ja tuskaa iltalehdessä.
    Oma poikani on 30v.Isän ainoa poika ja tuollainen kuolema!Harvoin tulee niin
    paha olo kuin tässä tapauksessa.Olin pitkään hiljaa,enkä voinut pidättää itkua.
    Voi vain kuvitella isän tuskaa.Ja äidin.
    Ikävä kyllä pakko sanoa,toivon että tämä kaveri ei pääse pois enään
    vapauteen,se on niin että tällaisia kulkee vapaina ihan liikaa.
    Milloinkaan ei tiedä milloin paukahtaa.
    Lähisukulaiseni 20 v nuori tyttö tapettiin kylmästi vuosia takasinpäin,
    kaveri sai 10v ja tuli ulos muistaakseni 4,5v kuluttua,että näin halpaa on
    ihmishenki suomessa.Venäjällä saa jopa 10v toistuvista varkauksista ja väkivallasta.
    Ja se istutaan sitten päivälleen.Jopa 20v miten vaan oikeus päättää.
    Ihmiset sekoaa kun tulee lämmin ja viina virtaa.

    Äänestä

  • .pekka.. kirjoitti:

    Mustalaiset harvensivat itse omia rivejään ongelmallisimmasta päästä ja yhteiskunta säästi rahaa! Tässä hyökkäyksen kohteena eivät olleet mielivaltaisesti valitut sivulliset sekin hyvä asia!

    Homoparaatiin tehty hyökkäys oli pelottavampi ja vaarallisempi. Siinä hyökkääjät kävivät rauhallisten aseettomien tuntemattomien ihmisten päälle keskellä päivää keskellä kaupunkia missä oli paljon lapsia ja lapsiperheitä... ERITTÄIN vaarallista ja kammottavaa! Sellaista ei ole totuttu näkemään kuin muslimimaissa terroristien tekemänä.

    käsityksen olet saanut, että uhrit olivat mustalaisia?
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2222470

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ampumista? kirjoitti:

Surmista epäilty riehui Gammelbackan ostoskeskuksella ennen surmia.
Iltalehden tietojen mukaan kolmen ihmisen surmaan johtanut tapahtumaketju sai alkunsa jo maanantai-iltana Porvoon Gammelbackassa.
Useat ihmiset kiinnittivät huomiota Gammelbackan ostoskeskuksen pihalla tapahtuneeseen romanien välienselvittelyyn.
Porvoon ammuskelusta epäilty mies haki aseen alunperin siksi, että hänen kaveriaan oli uhkailtu alkuillasta ruuvimeisselillä.

Eikä kukaan ymmärtänyt soittaa poliisia paikalle, tai sitten ne ei uskaltaneet tulla paikalle viemään putkaan koko lössiä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070912009628_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu