Mitä eroa opissa; Lappi-lapinluottamusoppi ja ns perinteinen Es.lest oppi mm suomessa? Kumpi nojaa raamattuun vai kumpikin??
Ero EL Jellivaara- EL Suomi
61
753
Vastaukset
Tuollaista analyysiä ei mielestäni voi kertakaikkiaan tehdä
Pitäisi määritellä perinteinen El-oppi Perinteisesti käsitys esikoisuudesta antaa vähän konservatiivin kuvan, joka osittain kyllä omaksuu modernia tekniikkaakin, mutta toisaalta itsepintaisesti julistaa sopimattomiksi asioita, jotka kumminkin ont tulleet jäädäkseen.
Aiemmin Lapin suhteet hoidettiin delekaatiotasolla. Tällaista määrää henkilökohtaisia suhteita, mitä nykyisin on, ei ole ollut. Näinollen tieto kohteiden välillä on yleensä kulkenut kerran vuodessa neljän henkilön välityksellä,.
Suhteiden tiiviys on ollut henkilökemioihin perustuvaa ja toisinaan yhteys on ollut tiivis ja toisinaan väjähtyneempi, mutta vasta parinkymmenen ehkä kolmen aikana ne ovat olleet enempi tulehtuneet ja ovat vieneet pääosan siitä huomiosta, joka olisi kuulunut tavallisille uskoville.
Jos urheilutermiä käyttäisin, niin voisin sanoa seuraavaa: Pääosa huomiosta on mennyt sukupuolitestien ja dobingtestien tekemiseen ja perinteinen urheilu on jäänyt taka-alalle.- Futishullu
siitä, että Espanja voitti MM-futiksen; katolinen maa, josta aikoinaan alkoi myös ingvisitio todellisten kristittyjen eliminoimiseksi.Sitä paitsi ottelun tuomitsi englantilainen tuomari, joka tiettävästi kuuluu anglikaaniseen kirkkokuntaan! Voimmeko siis luterilaisena tosi kristittyinä yhtyä heidän riehakkaaseen riemuunsa täysin sydämin?
- yx Uskovainen
Futishullu kirjoitti:
siitä, että Espanja voitti MM-futiksen; katolinen maa, josta aikoinaan alkoi myös ingvisitio todellisten kristittyjen eliminoimiseksi.Sitä paitsi ottelun tuomitsi englantilainen tuomari, joka tiettävästi kuuluu anglikaaniseen kirkkokuntaan! Voimmeko siis luterilaisena tosi kristittyinä yhtyä heidän riehakkaaseen riemuunsa täysin sydämin?
Kristityt seuraavat Jeesusta, vievät evankeliumia Kristuksesta kaikkialle maapallolla, eivät he katsele jalkapalloa.
- teuta
yx Uskovainen kirjoitti:
Kristityt seuraavat Jeesusta, vievät evankeliumia Kristuksesta kaikkialle maapallolla, eivät he katsele jalkapalloa.
Missä direktiivissä se on kielletty , tiedän kyllä sinävetoat lapinvanhinpiin , ja
heidän sanaan ,, ota huomioon, että he ei ole jumalia ,,Jumalan sana on tosi
siitä minäkin pidän kiinni, sanoo apostolikin, että juokse hyvän uskon kilvoitus
että joudut maaliin, ja pääset taivaaseen . Ei väärän seppeleen perässä, vaan
Jumalan sanan ,ja Jeesuksen sanan perässä. - teuta
Määriin , ei ole koskaan käyneet kerran vuodessa , on ollut jopa 9 vuoden välikin .
Mutta n. joka toinen vuosi on lapin keikkaa tehty . paitsi viime kesänä 2009 oli ja
nyt oli uuden vuoden seurat jotka markkeerasi normaalit Loppisis seurat, jotta
silleen , tänä kesän' ei ole ensikesänä luultavasti on.
Kun olin pikku poika , silloin oli 3-4 vuoden välein noin niin vakiintunut aika.
tosin on siellä nyt enempi vanhojakin , voi valita, mutta emme me voi valita sieltä
tulee varmasti ne joita he itse ovat ajatelleet . tässä asiassa on turha sanoa että
Pyhä Henki tekee valinnat, joilla he siitä päättävät. - Jeesus pelastaa
teuta kirjoitti:
Määriin , ei ole koskaan käyneet kerran vuodessa , on ollut jopa 9 vuoden välikin .
Mutta n. joka toinen vuosi on lapin keikkaa tehty . paitsi viime kesänä 2009 oli ja
nyt oli uuden vuoden seurat jotka markkeerasi normaalit Loppisis seurat, jotta
silleen , tänä kesän' ei ole ensikesänä luultavasti on.
Kun olin pikku poika , silloin oli 3-4 vuoden välein noin niin vakiintunut aika.
tosin on siellä nyt enempi vanhojakin , voi valita, mutta emme me voi valita sieltä
tulee varmasti ne joita he itse ovat ajatelleet . tässä asiassa on turha sanoa että
Pyhä Henki tekee valinnat, joilla he siitä päättävät.Älä ota mitään tuollaisa kantoja; "eivät koskaan ole käyneet kerran vuodessa". Puheesi on perätön.
Sitä paitsi kyse ei ole NIINKÄÄN käyntikerroista, vaan LÄHETYSTEN OPETUKSEN SISÄLLÖSTÄ!!! - teuta
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Älä ota mitään tuollaisa kantoja; "eivät koskaan ole käyneet kerran vuodessa". Puheesi on perätön.
Sitä paitsi kyse ei ole NIINKÄÄN käyntikerroista, vaan LÄHETYSTEN OPETUKSEN SISÄLLÖSTÄ!!!Kuitenkin , kaikki mitä kirjoitin oli asiaa , Ja "sitä piatsi kyse ei ole niinkään käyntikerroista " .Mistä vihne
sitten puhui , jollei käyntikerroista. sinun sanomasi lähetyksen opetuksen sisällöstä , ei kukaan puhunut
vielä sanaakaan , paitsi sä, .
Muuten sanoit toisessa viestissä nasevaan. Ja saat siitä pikkuisen liennytystä .
Siksi toiseksi kukaan ei ole vielä vastannut siihen sanaakaan josta päätellen ei
ole niin kamalan kysytty aihe , ehkä on syytä olla soukkana vaan . - Huomioon
teuta kirjoitti:
Kuitenkin , kaikki mitä kirjoitin oli asiaa , Ja "sitä piatsi kyse ei ole niinkään käyntikerroista " .Mistä vihne
sitten puhui , jollei käyntikerroista. sinun sanomasi lähetyksen opetuksen sisällöstä , ei kukaan puhunut
vielä sanaakaan , paitsi sä, .
Muuten sanoit toisessa viestissä nasevaan. Ja saat siitä pikkuisen liennytystä .
Siksi toiseksi kukaan ei ole vielä vastannut siihen sanaakaan josta päätellen ei
ole niin kamalan kysytty aihe , ehkä on syytä olla soukkana vaan .Kirjoittele omia viestejäsi, äläkä koko ajan kiehnää muiden viestien kimpussa sotkemassa muiden asiallisia vietejä.
- teu.
Huomioon kirjoitti:
Kirjoittele omia viestejäsi, äläkä koko ajan kiehnää muiden viestien kimpussa sotkemassa muiden asiallisia vietejä.
Minä en tee sellaista tahallaan , kuin eräs ei voi jättää mitään silleen , vaan aina
pitää saada toinen ihminen veri nahalle , ennen et voi lopettaa, jos sittenkään. - Huomioon
teu. kirjoitti:
Minä en tee sellaista tahallaan , kuin eräs ei voi jättää mitään silleen , vaan aina
pitää saada toinen ihminen veri nahalle , ennen et voi lopettaa, jos sittenkään.Viesteihisi jää usein niin paljon korjattavaa, pelkästään asiavirheitäkin, etten edes maksua vastaa alkaisi niitä korjaamaan. Viesteistäsi ei useimmiten saa luettavia korjaamallakaan
Minulle riittää, kun jätät tästä päivästä lukien kirjoitukseni rauhaan ja lopetat jatkuvan häiritsemisen. - teuta
Huomioon kirjoitti:
Viesteihisi jää usein niin paljon korjattavaa, pelkästään asiavirheitäkin, etten edes maksua vastaa alkaisi niitä korjaamaan. Viesteistäsi ei useimmiten saa luettavia korjaamallakaan
Minulle riittää, kun jätät tästä päivästä lukien kirjoitukseni rauhaan ja lopetat jatkuvan häiritsemisen.Ja vielä kehtaa kehua itseään , sellainen on julki jumalaton , en paremmin sano .
Joka ei taida enempi itseään kiittää, ei se taida ymmärtää Jeesuksen sanoja
vaikka kehuukin . Tästä saa olla eri mieltä , mutta minä olen tätä mieltä .
Eihän se vaadi mitään että voi latistaa teutaa , mutta se vaatii jotain
että voi häntä nostaa. siihen et ole pustynyt kun harvoin .
- asiall, vast,
Ettei lapinopit perustuisi kuin heidän itsensä nostamiseen liikkeessä. Välillä lähes palvonnan tasolle mennyt esim "lapinkokoukset", lapinluottamus- / ohjeet seurakunnille Suomeen.
Lisäksi saarnaajia ajettu sivuraiteelle jos ne ovat lapin sijaan tukeutuneet raamattuun. Totta tai tarua,
tuntuu, että liikkeestä puuttuu missio, selkeä sävel, rytmi. - teuta
Se vaihtoehto jossa sanottaisiin kumpi ei käytä Raamattua , se voittaa sillä
Lapinluottamus ei kuulu lainkaan Raamattuun , se on vähän niinkuin Roomalais katolinen oppi.
Ja ne jotka sitä ihannoivat yli kaiken ne ovat myös lukeneet Raamattua liian vähän.
Palataan .- Levi-Topi 13v.
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
- Ot selvää tarkemmin
Levi-Topi 13v. kirjoitti:

Ei Raamatussa pohjoiskalotin maista puhuta, vaan Israelin pohjoispuolella silloin sijainneista valtioista.
- teuta
Levi-Topi 13v. kirjoitti:
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
Vaikka ei se mitään Raamattua opeta tai lisää , ei ainakaan lapin oppia.
Tiesitkö , että Sakarjan kirjaan ja siihen alkuosaan minäkin uskon . Se on nimittäin kirjoitettu kahdessa
osassa ,, 2. osa on laadittu , aivan eri asioista tekevät tekevä't selkoa Herran antamat ilmoitukset ovat
vaikuttaneet , että tämä osa poikkeaa huomattavasti kirjan alkuosasta . Ne ovat kuitenkin selvästi
saman profeetan käsialaa. . Olettamukset kirjan toisenosan, toisen paljon myöhemmän eläneen profeetan
( ns. Toisen eli Deutera-Sakarjan) laatimana ovat riittäviä perusteita vailla . Israelin historiassa ei ole vähäisintäkään viitausta tälläiseen myöhemmin eläneeseen profeettaan.
Vetosi oli väärä , ei siellä ollut mitään mainintaa valkeista hevosista , mutta muuta kyllä .
Sakrja . 5:1-3. : 12:4. - teuta
Levi-Topi 13v. kirjoitti:
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
Kertoa paikkaa löytyi sieltä jotakin , Ensin kääntyivät pohjoiseen mustat hevoset ,
sitten valkeat seurasivat mustia , mitä tarkoittaa?
Daarejaves / darius I :n vv. 521-465 , Hallituksen aikana valtakunnan POHJOISOSISA OLI KAPINALIIKKEITÄ.
Ne olivat Jumalan Hengen vastaisia ,ks. Snl. 17:11. Hän sai tyydytyksen/ levon , kun ne tulivat kukistetuksi,
vaikka se merkitsi monille kuolemaa .
Tässä ei ole kysymys hengellisestä herätyksestä Pohjolassa , kuten on ajateltu , (Herralle kiitos että niitä on ollut!) , mutta kylläkin osoitus siitä, mitä Jumala ajattelee aikamme monilukuisista kapinaliikkeistä . Jeesus sanoo : joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu . Matt. 26: 52.
Sak. 6:4-5 . minä kysyin mitä nämä ovat , Herra ?
5. Enkeli vastasi ja sanoi "Nämä ovat neljä taivaan tuulta , jotka lähtevät liikkeelle seisottuaan kaiken maan Herran edessä. - teuta
teuta kirjoitti:
Kertoa paikkaa löytyi sieltä jotakin , Ensin kääntyivät pohjoiseen mustat hevoset ,
sitten valkeat seurasivat mustia , mitä tarkoittaa?
Daarejaves / darius I :n vv. 521-465 , Hallituksen aikana valtakunnan POHJOISOSISA OLI KAPINALIIKKEITÄ.
Ne olivat Jumalan Hengen vastaisia ,ks. Snl. 17:11. Hän sai tyydytyksen/ levon , kun ne tulivat kukistetuksi,
vaikka se merkitsi monille kuolemaa .
Tässä ei ole kysymys hengellisestä herätyksestä Pohjolassa , kuten on ajateltu , (Herralle kiitos että niitä on ollut!) , mutta kylläkin osoitus siitä, mitä Jumala ajattelee aikamme monilukuisista kapinaliikkeistä . Jeesus sanoo : joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu . Matt. 26: 52.
Sak. 6:4-5 . minä kysyin mitä nämä ovat , Herra ?
5. Enkeli vastasi ja sanoi "Nämä ovat neljä taivaan tuulta , jotka lähtevät liikkeelle seisottuaan kaiken maan Herran edessä.äläkä vouhkaa kaikkien hevosten perässä.
- teutatess
teuta kirjoitti:
Vaikka ei se mitään Raamattua opeta tai lisää , ei ainakaan lapin oppia.
Tiesitkö , että Sakarjan kirjaan ja siihen alkuosaan minäkin uskon . Se on nimittäin kirjoitettu kahdessa
osassa ,, 2. osa on laadittu , aivan eri asioista tekevät tekevä't selkoa Herran antamat ilmoitukset ovat
vaikuttaneet , että tämä osa poikkeaa huomattavasti kirjan alkuosasta . Ne ovat kuitenkin selvästi
saman profeetan käsialaa. . Olettamukset kirjan toisenosan, toisen paljon myöhemmän eläneen profeetan
( ns. Toisen eli Deutera-Sakarjan) laatimana ovat riittäviä perusteita vailla . Israelin historiassa ei ole vähäisintäkään viitausta tälläiseen myöhemmin eläneeseen profeettaan.
Vetosi oli väärä , ei siellä ollut mitään mainintaa valkeista hevosista , mutta muuta kyllä .
Sakrja . 5:1-3. : 12:4.Oli mitä oli pitäisi jonkun selittää . Sitä ennen kuin ehdin sen pilata .
Olen sitä mieltä että jos täällä suorii , niin miksei souri useammin,
mitä apua tuosta maininnastasi oli kenellekkään , kun ei selitetä
sitäkään joka on aloitettu . - teuta
Levi-Topi 13v. kirjoitti:
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
VOIT USKOA VÄHEMMÄLLÄKIN , kuin valehtelemisella , sillä kaikki se mikä puuttuu Raamatusta on valhetta.
Nyt odotan selvää tekstiä , sinulta ja vastuun kantoa . - Jeesus pelastaa
Levi-Topi 13v. kirjoitti:
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
Vai on sinun mielestäsi?
Mitähän jos oman mielen sijasta ottasit Raamatun hyllystä ja tutustuisit mitä mieltä Raamattu asiasta on? - TEUTA
Levi-Topi 13v. kirjoitti:
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
VAI ETKÖ TINNYT ... JOS SINULLA EI OLE AIKAA 0.5 -1.0 TUNTIIN KIRJOITUKSESIJÄLKEEN OLLA KUULOSALLA .
NIIN ÄLÄ TEE OLLENKAAN VIESTEJÄ TÄNNE , MENEE VAIN TOISTENKIN AIKAA .
PS . EI JÄÄNYT CAPS LOCK ,,PÄÄLLE .. ON TAHALLINEN. - teu.
Levi-Topi 13v. kirjoitti:
Lapinluottamus on peräisin Raamatusta. Tarkemmin sanoen Sakariaan kirjasta. Siellähän puhutaan Pohjoisesta maasta, jossa Herran henki saa levätä viimeisillä ajoilla; sen tekevät nuo valkeat orhiit, jotka pohjoiseen maahan menivät ja tietysti rattaidensa kanssa.
Se ei ole yhtään suurenpi synti kuin se, että olet jo käenyt täällä ,
aivan hyvin voit sitten kertoa mikä on oikein sinun mielestä . - teu.
teutatess kirjoitti:
Oli mitä oli pitäisi jonkun selittää . Sitä ennen kuin ehdin sen pilata .
Olen sitä mieltä että jos täällä suorii , niin miksei souri useammin,
mitä apua tuosta maininnastasi oli kenellekkään , kun ei selitetä
sitäkään joka on aloitettu .Siellä snotaan että ensin kääntyi mustat hevoset pohjoiseen ? Miksi ?
Sitten sanottiin että valkeat menivät perään jonkin ajan kuluttua Miksi?
Ellei kiinosta vastata , ei sitten minusta törkeää aloittaakkaan jos meinaa
muuta kuin kiukutella ,, eikä sitäkään, , Mitään ei ole tapahtunut Kolmeen viikkoon .
- Jeesus on autuus
1800/1900 lukujen taitteessa lestadiolainen liike hajaantui kolmeen eri joukkoon. Itälestadiolaiset länsilestadiolaiset ja uudestiheränneet. Lapinmaan seurakunta Jellivaarassa edusti länsilestadiolaisia
Heitä johtanut Joonas Purnu oli vähän aiemmin kuollut. Noin vuosi ennen Purnun kuolemaa kuoli
Johan Raattamaa. Länsilestadiolaiset tunnetaan suomessa esikoislestadiolaisina. Hajaannuksen traagisista tapahtumista johtuen Jellivaara on muodostunut siksi paikaksi josta esikoislestadiolaisuutta johdetaan.
Siksi puhutaan (suorastaan sairaan) korostuneesti käsitteestä lapinvanhimmat. Muut pois sulkeva (ekslusiivinen) seurakuntaoppi pitää yllä väkevää ruotsinlappi- perinnettä joka syntyi jo ennen hajaannusta käydyissa ankarissa valtatataisteluissa.
Vanhoillislestadiolaiset nimittävät edelleen Joonas Purnua Jellivaaran paaviksi, mikä kerrtoo mielestäni hyvin silloin (vai pitäisikö sanoa silloinkin) vallinneesta tilanteesta. Vanhoillislestadiolaisten "jellivaaraksi" muosotui Oulun kaupunki Suomessa.
Yllättävääkö lie mutta lakihenkisyys ja muut pois sulkeva seurakuntaoppi jyllää siinäkin liikkeessä edelleen eteenpäin, hampaat irvissä ja veren maku suussa. Siellä on käytössä esikoislestadiolaisuudesta poikkeava raaka pois potkiminen koko liikkeestä ja helvettiin tuomitseminen, ellei "kumarra" liikkeen johtajia. Raskauden ehkäisy esimerkiksi on jo riittävä syy liikkeestä pois potkimiseen ja helvettiin tuomitsemiseen. - justjoo20
ei ole eroa. Molemmissa keskitytään luomaan oppia lapin erehtymättömyydestä ja että "vain me" olemme oikeita uskovia.
Suuri osa saarnamiehistä näyttää jättäneen Raamatun opetuksen hiukan lapsipuolen asemaan ja Suomessa ovat luomassa asemia johtavan saarnamiehen roolia ajatellen, kun pl näyttää menettävän auktoriteettiaan ja on joutunut toisen pl:n pyöritetäväksi.
Lapissa opin paikalla on isossa osassa omat korvasyyhyt, kuten myös suomessa. Taistellaan tuulimyllyjä vastaan, mutta todelliset, hankalat kysymykset sivuutetaan.
Tosin sitten Suomessa löytyy edelleen muutama Raamattua ohjenuoranaan pitäviä saarnamiehiä.
Muuten tuo kysymyksenasettelu on hiukan erikoinen..- teuta
olisit kirjoittanut siihen jatkoa,
- teuta
En tiedä , mutta minusta tuntuu , Että ellei ennenkään maksanut jäsen maksuja ei nytkään.
tämä pl. ja maksut pitää tarkistaa koska yhdistyksen säännöt kieltävät, jopa äänestyksen, jos ei ole maksut
sevitetty , Ehdotan että asiasta , valvovat ottavat asian huolekseen ja , jollei ole maksut maksettu ,
purkavat tämän valinnan . - Ei nimiä viesteihin
teuta kirjoitti:
En tiedä , mutta minusta tuntuu , Että ellei ennenkään maksanut jäsen maksuja ei nytkään.
tämä pl. ja maksut pitää tarkistaa koska yhdistyksen säännöt kieltävät, jopa äänestyksen, jos ei ole maksut
sevitetty , Ehdotan että asiasta , valvovat ottavat asian huolekseen ja , jollei ole maksut maksettu ,
purkavat tämän valinnan .Paikallisyhdistysten kokouksissa jäsenmaksuista on puhuttu. Mutta pääyhdistyksen kokouksissa on nimenomaan mainittu (kun itse olin viimeksi paikalla), että jäsenmaksun suorittamatta jääminen
ei estä äänestämästä.
Kerran aiemminkin jo avaus poistettiin, kun käytit tunnistettavien henkilöiden nimiä. Sinua toruttiin silloinkin kovasti, uskoakseni erään saarnaajan toimesta täällä. Joten pannaan piste tähän asiaan. - Jeesus pelastaa
Tuo sama, "vain me olemme ainoa oikea Kristuksen seurakunta"- seurakuntaoppi, vaivaa lähes kaikkia lestadiolaisia ryhmiä. Tämä oppi on kristinuskon vastainen, helposti myös Raamatusta dokumentoitavissa.
Kristittyjen yhteys ei perustu pilkulleen samanlaisiin jumalanpalvelusmenoihin ja samanlaisiin raamatunselityksiin, Vaan YHTEEN JUMALAAN, YHTEEN JUMALAN SANAAN JA YHTEEN KRISTUKSEEN, joka on seurakunnan pää.
Seurakunta on siis yksi koska:
- Jumala on yksi
- Kristus on yksi
- yksi Kaste, yksi ja sama lupaus, joka koskee KAIKKIA jotka tuon lupauksen uskova ja Kastetaan Isän Poja ja Pyhän Hengen nimeen.
Kristus ei ole siis minkään yhteisön omaisuutta sillä tavalla, että tuo yhteisö voisi julistatua ainoaksi oikeaksi Kristuksen seurakunnaksi, ja sulkea taivaan muilta. Kristus ei ole myöskään kenenkään henkilön omaisuutta, niin että hän voisi asettua Kristuksen sijaisena työntelemään muita pois evankeliumin ulottuvilta.
Kristus on yksi, hän on tie totuus ja elämä, JOKISELLE JOKA YKSIN HÄNEEN PANEEE AUTUUTENSA TOIVON ja Kastetaan isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, yhdessä Kristuksen kanssa kärsimisen, kuolemaan ja kuolleista ylösnousemiseen. - Jeesus pelastaa
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Tuo sama, "vain me olemme ainoa oikea Kristuksen seurakunta"- seurakuntaoppi, vaivaa lähes kaikkia lestadiolaisia ryhmiä. Tämä oppi on kristinuskon vastainen, helposti myös Raamatusta dokumentoitavissa.
Kristittyjen yhteys ei perustu pilkulleen samanlaisiin jumalanpalvelusmenoihin ja samanlaisiin raamatunselityksiin, Vaan YHTEEN JUMALAAN, YHTEEN JUMALAN SANAAN JA YHTEEN KRISTUKSEEN, joka on seurakunnan pää.
Seurakunta on siis yksi koska:
- Jumala on yksi
- Kristus on yksi
- yksi Kaste, yksi ja sama lupaus, joka koskee KAIKKIA jotka tuon lupauksen uskova ja Kastetaan Isän Poja ja Pyhän Hengen nimeen.
Kristus ei ole siis minkään yhteisön omaisuutta sillä tavalla, että tuo yhteisö voisi julistatua ainoaksi oikeaksi Kristuksen seurakunnaksi, ja sulkea taivaan muilta. Kristus ei ole myöskään kenenkään henkilön omaisuutta, niin että hän voisi asettua Kristuksen sijaisena työntelemään muita pois evankeliumin ulottuvilta.
Kristus on yksi, hän on tie totuus ja elämä, JOKISELLE JOKA YKSIN HÄNEEN PANEEE AUTUUTENSA TOIVON ja Kastetaan isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, yhdessä Kristuksen kanssa kärsimisen, kuolemaan ja kuolleista ylösnousemiseen.Mutta JOKAISELLE JOKA USKOO!!!
- teuta
Ei nimiä viesteihin kirjoitti:
Paikallisyhdistysten kokouksissa jäsenmaksuista on puhuttu. Mutta pääyhdistyksen kokouksissa on nimenomaan mainittu (kun itse olin viimeksi paikalla), että jäsenmaksun suorittamatta jääminen
ei estä äänestämästä.
Kerran aiemminkin jo avaus poistettiin, kun käytit tunnistettavien henkilöiden nimiä. Sinua toruttiin silloinkin kovasti, uskoakseni erään saarnaajan toimesta täällä. Joten pannaan piste tähän asiaan.Kun siitä riemu syntyy .
- teuta
Ei nimiä viesteihin kirjoitti:
Paikallisyhdistysten kokouksissa jäsenmaksuista on puhuttu. Mutta pääyhdistyksen kokouksissa on nimenomaan mainittu (kun itse olin viimeksi paikalla), että jäsenmaksun suorittamatta jääminen
ei estä äänestämästä.
Kerran aiemminkin jo avaus poistettiin, kun käytit tunnistettavien henkilöiden nimiä. Sinua toruttiin silloinkin kovasti, uskoakseni erään saarnaajan toimesta täällä. Joten pannaan piste tähän asiaan.en nytkään , väärä henkilö ei voi tulla kyseeseen , jos ei haluta asiaa oikoa , viaton olen ...
- Vastine viestiisi
teuta kirjoitti:
Kun siitä riemu syntyy .
Kyllähän kyseisen hepun maineteot ovat kiirineet kaikkialle Sumessa ja varmaan muissakin pohjoismaissa.
Henkilöiden nimien mainitseminen nimimerkin takaa, on internetissä kielletty. - teuta
Vastine viestiisi kirjoitti:
Kyllähän kyseisen hepun maineteot ovat kiirineet kaikkialle Sumessa ja varmaan muissakin pohjoismaissa.
Henkilöiden nimien mainitseminen nimimerkin takaa, on internetissä kielletty.Minä kyllä olin niin tuohtunut että kirjoitin varman sen koko nimenä.
Jos Ko . kaveri tuli armeijasta , ja halusi käydä kaveria tervehtimässä
no kaveri oli korkealla tellinkillä ,,, kun kyseiselle nm. tuli pisi hätä
Mitä siinä hän siirtyi tellinkin renaan ja antoi mennä, Sattui Mestari olemaan
alla , ja sai kaaren niskaansa. Huusi alhaalta , mene konttorinkautta sait juuri
lopputilin, nimi ja aika pl. maanantai . Kun hän tuli alas ,ja meni konttoriin
sai 3,5 päivän palkan , eikä tehnyt mitään . - Epä-Tietoonen
Pyörittääkö Paavo Pekkaa? Mihin päin mennähän tuos piiris?
- teu.
Epä-Tietoonen kirjoitti:

Jos tiukka pyörittää , lepsua se on aivan selvä tapaus helvettiin ovat matkalla.
- teu.
Epä-Tietoonen kirjoitti:
Pyörittääkö Paavo Pekkaa? Mihin päin mennähän tuos piiris?
Voisiko se olla lähellä sitä , kun toiset rakentaa kirkkoa , ja toiset mustat linnut toista paikkaa.
- teuta
Ei nimiä viesteihin kirjoitti:
Paikallisyhdistysten kokouksissa jäsenmaksuista on puhuttu. Mutta pääyhdistyksen kokouksissa on nimenomaan mainittu (kun itse olin viimeksi paikalla), että jäsenmaksun suorittamatta jääminen
ei estä äänestämästä.
Kerran aiemminkin jo avaus poistettiin, kun käytit tunnistettavien henkilöiden nimiä. Sinua toruttiin silloinkin kovasti, uskoakseni erään saarnaajan toimesta täällä. Joten pannaan piste tähän asiaan.Nyt halutaan tietää onko pl maksanut jäenmaksunsa ,koska hä uutena voi jatkaa saamaa venkoilua kuin ennenkin. Jos rahaston hoitaja tarkistaisi , se olisi paljon varmempaa. Kun pl. on suoriutunut ministamuistakin asioista siten että ei noudata lähellekkään laki tarkasti omia asioitaan , kuinka nyt.
Ps se jakke on aina seinän vieressä siis kirkon vaikkei ole lainkaan lupaa. - ! Huomautus
teuta kirjoitti:
Nyt halutaan tietää onko pl maksanut jäenmaksunsa ,koska hä uutena voi jatkaa saamaa venkoilua kuin ennenkin. Jos rahaston hoitaja tarkistaisi , se olisi paljon varmempaa. Kun pl. on suoriutunut ministamuistakin asioista siten että ei noudata lähellekkään laki tarkasti omia asioitaan , kuinka nyt.
Ps se jakke on aina seinän vieressä siis kirkon vaikkei ole lainkaan lupaa.Keskitytään nyt seurakunnassa saatavan opetuksen sisältöön ja jätetään yksittäiset henkilöt rauhaan.
Saarnoja saa ja tuleekin arvostella, mutta ei saarnaajaa henkilönä. Toimielimiin valittuja henkilöitä
ei saa, lainkaan mukaan, arvostella nimeltä julkisella nettisivulla. Varsinkaan kun toista nimellä
arvosteleva henkilö esiintyy itse nimimerkin suojassa.
Vakka kantensa valitsee. Seurakunta on mainitun henkilön valinnut tehtävään, asia on loppuun käsitelty. - TEUTA
! Huomautus kirjoitti:
Keskitytään nyt seurakunnassa saatavan opetuksen sisältöön ja jätetään yksittäiset henkilöt rauhaan.
Saarnoja saa ja tuleekin arvostella, mutta ei saarnaajaa henkilönä. Toimielimiin valittuja henkilöitä
ei saa, lainkaan mukaan, arvostella nimeltä julkisella nettisivulla. Varsinkaan kun toista nimellä
arvosteleva henkilö esiintyy itse nimimerkin suojassa.
Vakka kantensa valitsee. Seurakunta on mainitun henkilön valinnut tehtävään, asia on loppuun käsitelty.Näissä valinnoissa on puhuttu vain äänestyksen tuloksista , ja ei siitä mitään josta kysyin .
voiko äänestettävä olla ehdokkaana , vaikka ei maksa jäsenmaksua..
TARKISTAKAA !
- teuta
Ei mainita missään kohtaa Raamattua.
- Jouko Hainen
Kalevan pojista puhutaan parissakin paikassa; Lieneekö Väinämöisen seurakuntaa? Tästä ei ole pitkä matka lappalaisiin ja siitä jo ollaankin lapin vanhoissa! Näinhän tämä on mennyt, sano Teuta mitä tahansa.
- teuta
Jouko Hainen kirjoitti:

Luulen silti että nekin poijat oli muita , vaikka UKK:n poikia.
- teuta
Jouko Hainen kirjoitti:
Kalevan pojista puhutaan parissakin paikassa; Lieneekö Väinämöisen seurakuntaa? Tästä ei ole pitkä matka lappalaisiin ja siitä jo ollaankin lapin vanhoissa! Näinhän tämä on mennyt, sano Teuta mitä tahansa.
Olisiko noita kavalan poikia , muualla kun viros.
- teuta
teuta kirjoitti:
Olisiko noita kavalan poikia , muualla kun viros.
Olisiko noita, Kalevalan poikii kuin viros. Siellä on Kalev poik ,kirja
- teutatess
Jouko Hainen kirjoitti:
Kalevan pojista puhutaan parissakin paikassa; Lieneekö Väinämöisen seurakuntaa? Tästä ei ole pitkä matka lappalaisiin ja siitä jo ollaankin lapin vanhoissa! Näinhän tämä on mennyt, sano Teuta mitä tahansa.
Noi sanat on Jeesus pelastajan .
- teu.
Jouko Hainen kirjoitti:
Kalevan pojista puhutaan parissakin paikassa; Lieneekö Väinämöisen seurakuntaa? Tästä ei ole pitkä matka lappalaisiin ja siitä jo ollaankin lapin vanhoissa! Näinhän tämä on mennyt, sano Teuta mitä tahansa.
Onko nyt mieli hyvä.
- TEUTA
Niin kuin aluksi vastasin , kysymys oli asetettu väärin "se oli näin mitä eroa opissa lappi -lapinluottamusoppi
ja noin sanottu perin teinen Es /Lesta oppi mm.Suomessa ? Kumpi nojaa Raamattuun vai kumpikin ??
Olet saanut muutämän vastauksen , Parhaan kirjoitti Jeesus pelstaa. Ei kumpikaan.
Puidaan vähän ensin pitää määritellä mikä on perinteinen oppi suomessa , Minusta se on lakihenkisten
tiukkisten oppi ,,joka ei voi olla Raamatunmukainen, koska he laittaa tekojen päälle autuutensa , ja niin
ei määrätä kristityn tietä Raamatussa , se oppi loppui jo 2000 vuotta sitten, kun saimme Jeesuksen
Kristuksen syntiuhriksi. kaikkien puolesta , jotka siihen uskoo .
Ei tarvitse tehdä periaatteessa mitään ( vain usoo) Jos nyt ajattelemme lapin oppia ... He ovat kovia
tekemään ja vaatimaan , se ei ole Raamatunmukainen oppi . vaan Usko on sitä ja se kantaa ihmisen
autuuteen ,,Rakkaus on se joka vie kristityn perille ,ei laki , laki on sitä varten että se herättää
ihmisen , Pyhäheki antaa uskon ja saattelee meidät taivaan tielle .
Niin , tässä tapauksessa ei kumpikaan ole täyttänyt sitä vaatimusta , jonka kysymyksen teit .
Meillä Suomessa on , molempia siis Armosta uskovia vapaasti , ja lakihenkisiä jotka sanovat
uskovansa armosta , mutta ei ole sata varmaa tietoa onko heillä kuin vain sana armo . Tässä
olen nyt yrittänyt muutamin sanoin tuoda julki tätä kaunista kristillisyyttä. Jotanimitystä
myös käytetään väärin , että enenevässä määrin lisätään puheisiin RISTILLISYYS , Ja uhotetaan
sman tien KRISTUS.- phklskspym
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
- Kohtuutta valehteluu
phklskspym kirjoitti:

Tässä liikkeessä on toisenlainen kutsumisjärjestys.
Puheet haluista saarnata esikoislestadiolaisuudessa, on täyttä paskapuhetta. Liikkeessä astetaan johdon nuolijat virkoihin, ei missään tapauksessa Jumalan kutsumia ja tehtävään koulutettuja henkilöitä. Tuosta sii pitäisi osata tehdä oikeat johtopäätökset.
Joka asettuu liikkeen johdon Jumalan sanan vastaisia toilailuja vastaan, Kristuksen sanan puolesta taistellen, ei koskaan pääse liikkeessä puhujan virkaan. - teu.
phklskspym kirjoitti:
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
Jos satut olemaan topi . Sulla on paljon vanhastaan vastaavaa. Eikä lainkaan tartte ketään
pistää alta lipan , kun se ei tahdo osua kodikkain kuitenkaan . En ala viestiä morkkaan
kun selvästi teit siitä kapulaa . Mutta vastaa nyt kuitenkin aikaisempiin kysÿmyksiin. - teuta
phklskspym kirjoitti:
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
Kerro muutamin sanoin miten satuit sen saamaan , ?
Nyt kun tämä meni jo vilkkaaksi voit selvittää mistä kohtaa Raamatusta löytyy lapin luottamus .?
Sitä jo aiemmin täällä tarjosit , ihan hevosilla toit niitä ja jotain lappiin .? - teuta
phklskspym kirjoitti:
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
On se kumma kun ukko ,on saanut vapaaillan niin viitsii penko asioita ... ei paha
siellähän niitä kysymyksiä riittää myös. - teutatess
Kohtuutta valehteluu kirjoitti:
Tässä liikkeessä on toisenlainen kutsumisjärjestys.
Puheet haluista saarnata esikoislestadiolaisuudessa, on täyttä paskapuhetta. Liikkeessä astetaan johdon nuolijat virkoihin, ei missään tapauksessa Jumalan kutsumia ja tehtävään koulutettuja henkilöitä. Tuosta sii pitäisi osata tehdä oikeat johtopäätökset.
Joka asettuu liikkeen johdon Jumalan sanan vastaisia toilailuja vastaan, Kristuksen sanan puolesta taistellen, ei koskaan pääse liikkeessä puhujan virkaan.En tunne montkaan jotka olis , Kohtuutta pitää saada mukaan , ei voi millään
ymmärtää sellaisia sanontoja joita tämä saivare heitti kehään. en pasremmin sano. - kalle.
phklskspym kirjoitti:
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
Jos ei meinaa vastata , niihin sanoihin joita tänne lataa . Siinä on paljon enempi pahaa kun
kun täällä kirjoittelevat koskaan tekee. Komeilla sanoilla , jotka kalskahtavat hyvää asiaa
niillä ei voi mitään voittaa. Totuus pitää olla mukana.
Käy jo keskusteluun , että saadaan jotain selvyyttä asioihin , ei se ole mistään kotoisin
että käyt heittää viestin kerran kahdessa viikossa , etkä antaudu mihinkään muuhun
ole niin iso kuin oletkin . Kukaan ei hyödy mitään. - teuta
phklskspym kirjoitti:
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
Olemme tuoneet selville , jo ainakin kahdesti että sulla on samanlainen halu puskea kuin
ärsytetyllä Paavalilla, Atp. 8:1 -4. - teuta
phklskspym kirjoitti:
Miten te oottekin noin viisaita,ja tiedätte uskosta ja uskomisesta kaiken ja myös siitä kaiken kuka on oikeassa uskossa ja kuka ei,ja se tuntuu teille olevan selvää onko lapin luottamus oikein vai ei,saarnaajista teillä on kristallin kirkas tieto kuka on oikea ja kuka ei,kun näitä kirjoituksia lukee niin väkisin tulee sellainen mielikuva että,tänne kirjoittelee suuri joukko sellaisia ihmisiä jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi kun heitä ei ole ymmärretty asettaa saarnamiehen virkaan,olisivat he omastamielestään senverran erinomaisia sananjulistajia,ainakin osaavat kovasti arvostella isoa osaa nyky saarnaajia,vaikka itse Jumala heidät kutsuu ja asettaa virkaan,ja antaa heille tarpeelliset lahjat.
Et tiennyt että me täällä tiedämme joitakin asioita todella , kuten sen että Jumala ei sitä vaintaa tee
Mutta on sanonut että valitkaa pieni köyhä nöyrä ihminen , niin Jumala sen palkitsee.
Sinulla on kumma tyyli käydä täällä rääpimässä jotain asiaa , ja sitten häviät jopa kk:ksi
Ei sellainen ole keskustelua , vaan se että asettuu linjolle joksikin aikaa , se ei nimittäin
ole yhtään suurempi synti kuin tuo puikkaaminenkaan . - teu.
teuta kirjoitti:
Et tiennyt että me täällä tiedämme joitakin asioita todella , kuten sen että Jumala ei sitä vaintaa tee
Mutta on sanonut että valitkaa pieni köyhä nöyrä ihminen , niin Jumala sen palkitsee.
Sinulla on kumma tyyli käydä täällä rääpimässä jotain asiaa , ja sitten häviät jopa kk:ksi
Ei sellainen ole keskustelua , vaan se että asettuu linjolle joksikin aikaa , se ei nimittäin
ole yhtään suurempi synti kuin tuo puikkaaminenkaan .On pahempi tehdä mittään viestiä kuin olla vastaamatta niihin jotka on tehty kysymyksenä sulle.
- bibliam,,
toinen perustuu postillaan ja toinen raamattuun, ?
- teuta
Niinkuin jo aiemmin täällä on puhuttu , Kumpikaan vaihtoehto ei ollut Raamutn mukainen ,
Mutta suomalinen on se osa , joka ei ole tiukkis/perinne , Ymmärrätkö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen132067- 1091863
Naisten pitäisi lähestyä miehiä enemmän.
Milloin viimeksi lähestyit miestä ja pyysit kahville tai treffeille?1311483Jos Harris saa naiset liikkeelle,niin kenties.....
Myöskin Nikki Haleyn tukijat lupasivat Harrikselle tukensa.Harris vain 2-3% jäljessä vaikka ei ole edes viellä ehdokas.1531108Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?
Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin. Luulin olevani ainoa, joka t961072- 761064
Joonas Rask viettänyt omasta
mielestään kivaa iltaa hyvässä hengessä.. https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000010582941.html2841- 38788
Yksi syy miksi kaipaan sua
On se että luulen sun ymmärtävän mua hyvin. Ollaan jokseenkin samanlaisia vaikka hyvin erilaisia.52780- 67779