Erään uskovan päivä
Päiväni alkoi normaalilla työnteolla, kahvitunnilla katselin työtovereitani paheksuvasti kun he naureskelivat ryyppyjutuilleen. Heidän typerään kysymykseensä "mites sun viikonloppu meni" vastasin täydellisellä äänettömyydellä ja ilmeeni pysyi totaalisen samana tuijottaessani kahvikupin pohjaa taistellen kiusausta vastaan osallistua moiseen keskusteluun. Lopulta huoneen valtasi äänettömyys ja pikkuhiljaa työkaverit hävisivät pois huoneesta. Olin voittanut kiusauksen ryhtyä synnintekijöiden ystäväksi ja tulla heidän saastuttamakseen. Saatoinpa jonkun mielenkin kääntää hurskaisiin asioihin ryypiskelyn sijasta.
Kotiin ajelin vastahankkimallani Zetorilla, olen luopunut autosta noudattaakseni herran esimerkkiä, hänhän ratsasti aasilla kun sen ajan tärkeät ihmiset käyttivät komeita hevosia. On oltava nöyrä. Körötellessäni kotimatkaa tunsin piston sydämessäni, minullahan on vielä traktorissa radio! Iskin jarrut kiinni sillan kohdalla ja kävin ankaraan parranuksen työhön. Riivin radion piuhoineen irti ja paiskasin sen jokeen huutaen kirouksia etteivät siinä asuvat riivaajat palaisi enää luokseni.
Harmitti loppumatkan hiljaisuus, kanava oli ollut ihan hyvän kuuloinen mutta pyhittyä on pakko jossei halua päätyä grillivartaaseen kuoleman jälkeen. Päätin saarnata parannusta myös naapurille, jätin traktorin hänen pihalleen ja soitin ovikelloa. Hän avasi oven uteliaan näköisenä, mutta tunnistettuaan minut näin miten hänessä asuva synti otti vallan kun hänen ilmeensä muuttui kylmäksi ja tylyksi. "Synnistä täytyy luopua, on lopunaika" Aloitin. Hänen aiempi herrasmiesmäinen käytöksensä muuttui lähes jäätäväksi kun hän kovetti sydämensä, mumisi jotain välinpitämätöntä ja sulki oven.
No olipahan tullut muistutettua jumalattomia että mukavuuksista täytyy luopua, se helpotti. Jätin jäähyväisiksi traktorillani melkoiset jäljet hänen pihaansa kun koitin kirjoittaa ruopimisjäljillä jotain evankelioivaa sanomaa hänen nurmikkoonsa, mutta totesin urakan liian vaikeaksi ja hylkäsin ajatuksen.
Parkkeerasin omalle pihalleni ja vietin hiljaista koti-iltaa, kunnes päätin ottaa kylvyn. Istuessani kylpyammeessa mieleni oli levoton, olin pissatessani ajatellut jotain siveetöntä ja yritin kuumeisesti jäljittaa mikä semmoisia ajatuksia minuun vielä istutti, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Silloin selkeä johdatus auttoi minua havaitsemaan keltaisen kylpyankkani. Tuo siveetön ja turha ylellisyys siis vielä saastutti minua! Hetken emmittyäni (olihan tuo kylpyankka yksi harvoista tunnearvoisista esineistä joita minulla oli vielä jatkuvan parannuksentekoni seurauksena jäljellä) kävin suoraan toimintaan.
Vain pyyhe ja suihkusandaalit ylläni kiiruhdin ulos sytyttämään nuotion ja annoin liekkien tuhota tuon irstaan epäjumalankuvan. Katsellessani sen sulamista muodottomaksi möykyksi tunsin voitonriemua, olin jälleen kohdannut uuden esteen vanhurskauden polulla ja maalliset tunteeni kieltäen voittanut sen.
Avatessani ulko-ovea mieleeni iski suuttumuksen tunne. Naapurini varmasti omisti vielä monta kylpyankkaa ja ties mitä muuta syntistä lelua. Minä en saisi moisia mukavuuksia tässä elämässä käyttää. Mieleni täyttyi kiivaudella, ja päätin oikaista hänen rietasta elämäänsä. Edes pukeutumatta ryntäsin vain pyyheeseen kietoutuneena hänen ovelleen ja aloin pimputtaa ovikelloa. Syntisen ovikin pitäisi vaihtaa johonkin vaatimattomampaan kunhan hän totuuden tielle kääntyisi.
Hän ei avannut mutta tarkka silmäni havaitsi hahmon vilahtavan ikkunassa, liero siis pakoili!. Aloin julistaa hänelle sanaa postiluukusta, alkaen mooseksesta ja profeetoista ja päätyen jeremiaan ja polttouhrilakien kautta kylpyankkoihin. Kurkkuni käytyä käheäksi aloin tallustella kohti takaisin kotiini, alkoi olla jo myöhä ja huomenna olisi taas uusi päivä nauttia Herran armosta ja vapaudesta, eläen yltäkylläistä pelastetun elämää Kristuksessa.
Päiväni alkoi normaalilla työnteolla, kahvitunnilla katselin työtovereitani paheksuvasti kun he naureskelivat ryyppyjutuilleen. Heidän typerään kysymykseensä "mites sun viikonloppu meni" vastasin täydellisellä äänettömyydellä ja ilmeeni pysyi totaalisen samana tuijottaessani kahvikupin pohjaa taistellen kiusausta vastaan osallistua moiseen keskusteluun. Lopulta huoneen valtasi äänettömyys ja pikkuhiljaa työkaverit hävisivät pois huoneesta. Olin voittanut kiusauksen ryhtyä synnintekijöiden ystäväksi ja tulla heidän saastuttamakseen. Saatoinpa jonkun mielenkin kääntää hurskaisiin asioihin ryypiskelyn sijasta.
Kotiin ajelin vastahankkimallani Zetorilla, olen luopunut autosta noudattaakseni herran esimerkkiä, hänhän ratsasti aasilla kun sen ajan tärkeät ihmiset käyttivät komeita hevosia. On oltava nöyrä. Körötellessäni kotimatkaa tunsin piston sydämessäni, minullahan on vielä traktorissa radio! Iskin jarrut kiinni sillan kohdalla ja kävin ankaraan parranuksen työhön. Riivin radion piuhoineen irti ja paiskasin sen jokeen huutaen kirouksia etteivät siinä asuvat riivaajat palaisi enää luokseni.
Harmitti loppumatkan hiljaisuus, kanava oli ollut ihan hyvän kuuloinen mutta pyhittyä on pakko jossei halua päätyä grillivartaaseen kuoleman jälkeen. Päätin saarnata parannusta myös naapurille, jätin traktorin hänen pihalleen ja soitin ovikelloa. Hän avasi oven uteliaan näköisenä, mutta tunnistettuaan minut näin miten hänessä asuva synti otti vallan kun hänen ilmeensä muuttui kylmäksi ja tylyksi. "Synnistä täytyy luopua, on lopunaika" Aloitin. Hänen aiempi herrasmiesmäinen käytöksensä muuttui lähes jäätäväksi kun hän kovetti sydämensä, mumisi jotain välinpitämätöntä ja sulki oven.
No olipahan tullut muistutettua jumalattomia että mukavuuksista täytyy luopua, se helpotti. Jätin jäähyväisiksi traktorillani melkoiset jäljet hänen pihaansa kun koitin kirjoittaa ruopimisjäljillä jotain evankelioivaa sanomaa hänen nurmikkoonsa, mutta totesin urakan liian vaikeaksi ja hylkäsin ajatuksen.
Parkkeerasin omalle pihalleni ja vietin hiljaista koti-iltaa, kunnes päätin ottaa kylvyn. Istuessani kylpyammeessa mieleni oli levoton, olin pissatessani ajatellut jotain siveetöntä ja yritin kuumeisesti jäljittaa mikä semmoisia ajatuksia minuun vielä istutti, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Silloin selkeä johdatus auttoi minua havaitsemaan keltaisen kylpyankkani. Tuo siveetön ja turha ylellisyys siis vielä saastutti minua! Hetken emmittyäni (olihan tuo kylpyankka yksi harvoista tunnearvoisista esineistä joita minulla oli vielä jatkuvan parannuksentekoni seurauksena jäljellä) kävin suoraan toimintaan.
Vain pyyhe ja suihkusandaalit ylläni kiiruhdin ulos sytyttämään nuotion ja annoin liekkien tuhota tuon irstaan epäjumalankuvan. Katsellessani sen sulamista muodottomaksi möykyksi tunsin voitonriemua, olin jälleen kohdannut uuden esteen vanhurskauden polulla ja maalliset tunteeni kieltäen voittanut sen.
Avatessani ulko-ovea mieleeni iski suuttumuksen tunne. Naapurini varmasti omisti vielä monta kylpyankkaa ja ties mitä muuta syntistä lelua. Minä en saisi moisia mukavuuksia tässä elämässä käyttää. Mieleni täyttyi kiivaudella, ja päätin oikaista hänen rietasta elämäänsä. Edes pukeutumatta ryntäsin vain pyyheeseen kietoutuneena hänen ovelleen ja aloin pimputtaa ovikelloa. Syntisen ovikin pitäisi vaihtaa johonkin vaatimattomampaan kunhan hän totuuden tielle kääntyisi.
Hän ei avannut mutta tarkka silmäni havaitsi hahmon vilahtavan ikkunassa, liero siis pakoili!. Aloin julistaa hänelle sanaa postiluukusta, alkaen mooseksesta ja profeetoista ja päätyen jeremiaan ja polttouhrilakien kautta kylpyankkoihin. Kurkkuni käytyä käheäksi aloin tallustella kohti takaisin kotiini, alkoi olla jo myöhä ja huomenna olisi taas uusi päivä nauttia Herran armosta ja vapaudesta, eläen yltäkylläistä pelastetun elämää Kristuksessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...että olet sie aika epeli!