takaisin baariin

veepää

Puolen vuoden haku tuolla treffit-osastolla päättyi osaltani kesäkuun alussa. Samat naiset - erittäin valikoivat sellaiset - siellä hakevat herra täydellistä vuodesta toiseen, tuloksetta. Milloin mikäkin mättää, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa se, että nainen ei tykkää, jos miehellä on profiilikuvassa paidassaan vaakaraitoja! Siis aivan käsittämättömiä tapauksia. Milloin etsitään henkilökohtaista autokuskia joka kuljettaisi harrastusten perässä paikasta toiseen ja monesti myös halutaan suhde ikään kuin kaupan hyllyltä, siis sellainen suhde, jonka eteen ei tarvitsisi nähdä vaivaaa, vaan palat loksahtaisivat paikoilleen jo ennen ensitapaamista. Monella näyttää olevan se käsitys parisuhteesta todella vääristynyt. Sellaisia naisia kannattaa heti alussa karttaa, joilla on ollut useita suhteita parin viimeisen vuoden aikana, sillä se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että nainen etsii itselleen suhdetta, jonka on valmis lopettamaan heti kun kyllästyy tai se ns. arki iskee suhteessa päälle. Pelinaisia, heitäkin on yhtä lailla kun niitä pelimiehiäkin.

Jaa, että tuliko käytyä treffeillä? Tuli. Puuduttavaa hommaa sellainen kahviloissa istuminen ja turhanpäiväisyyksien lässyttäminen - kaipaan intohimoa, ja sitä ei näytä nettipalstoilta löytyvän.

Tämä entinen profiili etsii sitä oikeaa tai niitä parjattuja yhden yön suhteita tästä lähin baareista ja jättää ne prinsessat nettipalstojen lasivitriineihinsä pölyttymään pystyyn.

40

1672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karvainen mussukka

      Totta turiset kuomaseni. Olen ajatellut asian siten, ettei kyseisten naisten deitti-palstoilla vuodesta toiseen oleminen ole sattumaa. Ilmoituksia vilkuillessa tulee fiilis, että ilmoitusten laatijat hakevat jotakin "heti valmis" -pakettia jokaisen palan loksahtaessa paikoilleen heti kättelyssä. Olen luopunut ajatuksesta, että detti-ilmoitusten kautta voisi löytyä mitään kestävää, edes mitään mahdollista. Kyllä se kumppani löytyy oikeasta elämästä, jos on löytyäkseen. Sekin tosin tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta näinä aikoina, kun en omista uuden uutukaista urheiluautoa ja perustan enemmän muista asioista kuin materiaalisista rikkauksista. Eipä siinä mitään, elämä on jo muutenkin varsin täysipainoista.

      • Ekaviikko

        Moi, ai mulla on ollut viikon päivät suomi24:treffipalstalla ilmoitus. Muutaman kanssa olen kirjoitellut,
        pari näistä ei ole kirjoitellut ekan kirjoituksen jälkeen ollenkaan. Ja pari oli varmaan jotain humalassa kirjoitettua, joten dellasin ne samantien.

        Tänään ehdotin yhdelle miehelle treffejä.. ei kelvannut nyt päivällä treffit eikä myöskään tänä iltana.
        Ehkä myös sellaisia miehiä on olemassa, jotka eivät uskaltaudu sokkotreffeille naisen kanssa??
        Itse tykkään tutustua uusiin tuttavuuksiin. Jos fiilis on kuin hammaslääkärin tuolissa, kannattaa homma katkaista heti. Sellaista fiilistä ei ole tullut kuin jossain baarissa... Ihmismyönteisyys on kai se mun juttu ja fiiliksellä mennään. Mä sain pakit ja miehen sähköpostit poistin sekä lähetetyt että saapuneet-kansiosta.

        Ehkä deittailen edelleen jonkin aikaa..

      • Miten te tiedätte että samat naiset on vuodesta toiseen jos itse olette siellä vasta vähän aikaa olleet?

      • gjgjghjghjgj
        sanna-76 kirjoitti:

        Miten te tiedätte että samat naiset on vuodesta toiseen jos itse olette siellä vasta vähän aikaa olleet?

        itsellä ainakin oli reilun puolentoista vuoden aikana parikin eri profiilia, sillä siinä välissä ehdin seurustellakin muutaman kk.

      • gjgjghjghjgj kirjoitti:

        itsellä ainakin oli reilun puolentoista vuoden aikana parikin eri profiilia, sillä siinä välissä ehdin seurustellakin muutaman kk.

        No siitä vaan sitten. Mutta silloin on varmaan turhaa narista siitä että jollain muullakin on profiili "vuodesta toiseen", vai mitä?

    • ei enää kiitti

      Minäkin lopetin yli vuoden kestäneen nettideittailun. Alkuhuuman jälkeen huomasin, että treffailin enemmän tai vähemmän sairaita tyyppejä - varattuja miehiä, yksi jopa käytti tekaistua nimeä, jota varten oli oma sähköpostikin. Sitten oli niitä ällöttäviä hali-pusu miehiä.
      Nyt riitti tälle tytölle. Jos livestä ei löydy, niin sitten olen mielummin yksin.

      • 19+6

        Kommentoin vain tuohon ällöt hali-pusu -miehet: ne ON todella ällöjä. Mies joka ensimmäisissä viesteissä lähettelee *haleja* ja *pusuja* on todella limaisen oloisia. Yäk. Mutta vielä en ole luopunut toivosta että sieltä joku sopiva löytyisi minullekin.

      • Halipusu exä
        19+6 kirjoitti:

        Kommentoin vain tuohon ällöt hali-pusu -miehet: ne ON todella ällöjä. Mies joka ensimmäisissä viesteissä lähettelee *haleja* ja *pusuja* on todella limaisen oloisia. Yäk. Mutta vielä en ole luopunut toivosta että sieltä joku sopiva löytyisi minullekin.

        Minun ex-mieheni oli yksin noista ällöistä hali-pusu miehistä ja hän jäi kiinni nettideittailusta. Hän esiintyi sinkkuna tietenkin. Ikää oli 35v ja hän valehteli naisille suorittavansa jatko-opintoja. Näin hänen ei tietenkään "köyhänä opiskelijana" tarvinnut investoida naisiin rahallisesti. Myös pakolliset ukkomiehen koti-illat ja viikonloput selittyivät opiskelijan ilta-ja viikonloppuduunilla. Heh. Ja mistäkö tiedän? No kun tein oman valeprofiilin ja houkuttelin hänet kertomaan itsestään. Hyi yök, minkä kanssa minäkin vihille erehdyin. Mies sanoi, että se oli vain harmitonta pilaa, ja minä olen huumorintajuton tosikko...

    • huoria ja rahanmenoa

      Baariin paluu merkitsee monelle paluuta viinan ja sekoilun pariin, herää aamulla milloin mistäkin jonkun limaisen haisevan naisen vierestä. Selvinpäin baarit on peestä, pitäisi kuitenkin ryypätä itsensä ääliöksi, jotta voisi olla muiden kanssa samalla tasolla.

      • yksinhuoltajista

        päässyt siihen käsitykseen että yksinhuoltajia bareissa olisi.Nehän ovat kotonaan lapsensa kanssa pienillä tuloilla,ei heillä ole varaa istua siellä juomassa.Ja yksinhuoltajuushan on juuri juoppojennmiesten syytä joille naisten kusetus on maailman tärkein asia.
        Siispä treffipalstoilla on monesti kilttejä joskin köyhiä yksinhuoltajia joilla ei ole varaa matkusteluun eikä muihinkaan ylenpalttisiin harrastuksiin,puhumattakaan turhaan baarissaistuskeluun.

      • oli varaa tai ei
        yksinhuoltajista kirjoitti:

        Yksinhuoltajia on baareissa paljonkin, kakarat ties missä, myyvät seuraansa paukkuja vastaan ravintoloissa, siis roikkuvat epätoivoisten alemmantason miesten seurassa, niin pitkään kun viinaa tarjotaan.

    • meritiikeri

      "nainen ei tykkää, jos miehellä on profiilikuvassa paidassaan vaakaraitoja! "

      Itse kirjoitin hiljattain naiselle, joka korosti urheiluharrastuksiaan ja haki urheilullista miestä. Sain vastaukseksi, että olen "liian urheilullinen" ;-)

      No, otin sen kyllä ihan kohteliaisuutena, kun enemmänkin kuntoilijaksi lasken itseni.

    • Tämäkin on nähty

      Eipä ole jutuista päätellen nettideittailu muuttunut sen, kun joskus v. 2004 sitä kokeilin. Mr. Oikeaa (eli rahaa) etsivät prinsessat ja pikapanoa etsivät varatut äijät jallittavat toisiaan :)

      • ***vex***

        jos 50:n suomimies etsii ikäistään seuraa,törmää 45-50 kalkkunakaulaisiin naisiin joilla 4-50 kiloa ylipainoa.
        zumpataan ja harrastetaan kaikki pintakotkotukset mitä keksitään ja haussa 25-39 vuotias pitkä,intohimoinen,
        mielellään koninhäntä,tatuointi plussaa,ei lapsia mutta kovat tulot...säälittävää odottaa vuosikausia tietsikan äärellä siideriä latkien ihmeen tapahtuvan.
        laiskanpulskeiden suomilottien sijaan suosittelen ulkolaista vaihtoehtoa,voi löytyä ahkera,siisti,hehkeä ja realistinen kumppani.oikea järkevä suhde.

    • 18+5

      Homma menee yleensä niin, että nämä nettiprinsessat eivät itse laita tikkuakaan ristiin eli tee edes aloitetta, muusta nyt puhumattakaan. Vaatimuksia löytyy kyllä joka lähtöön, ja ennakkoasenne on sellainen, että deiteillä etsitään toisesta lähinnä vain puutteita. Maailmankuva on jo valmiiksi pessimistinen, ja ennakkoasenne miehiä kohtaan välillä käsin kosketeltavissa. Ihme juttu, kun sitä unelmien poikaystävää ja satuprinssiä ei vai löydy, tai kaikki netin kautta tavatut miehet ovat paskoja.

      • 3+3

        Noista nettiprinsessoista vielä sen verran, että myös profiilista näkee aika paljon noita mainitsemiasi asioita.
        Henkilö joka kirjoittaa kaksi kappaletta A4:sia toiveistaan, haluistaan ja runoilee ties mitä on yleensä aika pihalla siitä mitä oikeassa suhteessa oikeastaan tarvitaan.

        Huvitti tässä parisen päivää sitten saamani viesti jossa nainen etsi "isäntää" omakotitaloonsa.
        Ruohonleikkuuseen? Remonttiin?

      • 18+5 vastaa
        3+3 kirjoitti:

        Mulle kyllä kelpaa ruohonleikkuu ja remontointi. Mutta, jos naisen lähestymistapa on sellainen, että hän on hakemassa lähinnä palvelijaa ja renkaanvaihtajaa, antaa olla....

      • BÖÖ ja VALIVALI..

        ..mitä valitusta ja pessimismiä - ja PIENTÄ YLEISTYSTÄ! Pitäisikö sitten tapailla miestä, joka ei kolahda ei sitten pätkääkään! Haloo!! P.S. Löytyyhän niitä toki sellaisiakin kaljamahaisia äijiä, jotka latelevat hurjat vaatimukset naisen ulkonäöstä, vaikka omassa ei juurikaan kehumista! Mutta - ei toki yleistetä..

      • nainen50v

        Älä yleistä homma ei menen niin . minä ainakin olen tehnyt monta aloitetta, ja en etsi puutteita.

    • PetettyLyyli

      Sinne minäkin, 40 nainen nyt suunnistan. Mulla oli vuosi sitten profiili noin 3 vkoa, saldona oli tosiaan varatut miehet seksinvonkaajina ja nuoret kaverit seksinvonkaajina. Pari potentiaalia joita treffasin ja sitten yksi kunnollisen ja tunnollisen oloinen mies joka kolahti. Aloimme tapailemaan etäsuhteessa ja homma toimi.

      Paitsi että jokunen aika sitten olin huomaavinani jonkinlaista etäisyyttä hänen käytöksessään. Kaikki on kuulemma ennallaan. No jokunen vko keksin mennä katsomaan profiileja ja kappas, siellähän herra taas poseerasi eronneen statuksella uudella profiililla. Siltä istumalta päätinkin mennä tapaamaan ilmoittamatta, ja tadaa, grande finale: siellähän olikin sängyssä toinen nainen. Ei mitään vakavaa, enemmänkin ajankulua ja tää nyt on vaan tällainen tilapäinen hoito. Ja niitä kuulemma oli ollut useampiakin. No kusetuksen makuhan siitä jäi, mutta elämä on.

      Puolen vuoden tapailun jälkeen minulle oli lisäksi valjennut, että kaverin alkoholin käyttö on kaikkea muuta kun kohtuullista. En minäkään lasiin sylje, mutta hyvin voi olla ilman kuukauden tai kaksi jos ei ole riittävän hyvää syytä. Hänellä sen sijaan aina tavatessamme siinä vähin äänin hävisi kirkas pullollinen miestä väkevämpää, lisäksi muutama olut, yleensä molempina vkonlopun päivinä, mutta sitä olin sietänyt, koska hänen käytöksestään asiaa ei juurikaan havainnut. Siksi minultakin meni useita kuukausia edes rekisteröidä tämä seikka.

      Näinpä päätös olikin huomattavan helppo: pankoon hän nettinaisiaan sen kun kerkiää, minä siirryn oikean elämän pariin.

      Vahingosta viisastuneena ja yhtä kokemusta rikkaampana jätän minäkin nettimiehet rauhaan. Siellä ei kokemukseni mukaan ole yhtään oikeasti kunnollista rehellistä miestä ilman päihde tai seksi riippuvuutta.

      Mutta en silti kadu, yhdessä viettämämme aika oli kivaa, toivottavasti oikea onnikin vielä osuu kohdalleni

      • 18+12

        Koitit tietysti nettideittejä sillä perinteisellä kaavalla eli odotit passiivisena miesten yhteydenottoja, ja voin veikata että niitä myös tuli. Harmi vain, että ei välttämättä kaikista parhaimmalta A-miesten eliitiltä. Montako aloitetta teit nettideiteissä ?

        Omien kokemuksieni mukaan naiset eivät juuri tee netissä aloitteita, vaan tyytyvät miesten yhteydenottoihin. Tuokin kertoo jo jotain...

      • PetettyLyyli
        18+12 kirjoitti:

        Toki laittelin viestejä kiinnostavan oloisille profiileille. Osa niistä potentiaaleista tuli juuri sitä kautta ;)
        Mutta sanoisin ettei maksa vaivaa alkaa samaan rumbaan uudestaan enkä uutta profiilia nyt tässä tilanteessa todellakaan tee.

        Kyllästyin siihen "karjamarkkina" meininkiin ja niiden muutamien kanssa joita treffailin vaihdoimme sposti osoitteet. Tuo yksi siitäkin porukasta sitten jäi haaviin.

        Sanomattakin selvää, että yksi niistäkin joita sinkkuna tapasin, olikin sitten oikeasti varattu, tämän hän sai kakaistua vasta treffeillä

        Mutta varmaan tää nettideittailu joillekin sopii paremmin kuin toisille. Mun psyyke ei kestänyt sitä menoa
        Onnea etsintään niille keiden psyyke sen kestää. Etenkin kun ei sinne mahtunut niitä viestejäkään kuin rajattu määrä ja niitä varattujen viestejä pukkasi ovista ja ikkunoista tukkimaan muut.
        Ja taatusti en siihen kannustanut, päin vastoin profiilissani oli rautalangasta väännettynä että varattuihinh ei ryhdy milloinkaan enkä ikinä

      • voi taivas

        Tosta sun jutustas saa sellasen käsityksen että lähinnä pelimiehet ja ym. ovat aktiivisia kirjoittelussa ja yhteydenotoissa naisten suhteen.
        Nyt on kyllä pakkoa sanoa, että OLISIKO MAHDOLLISTA ETTÄ MYÖS NE KUNNOLLISET MIEHET TEKISIVÄT ALOITTEITA??? Vai odottavatko he passiivisina naisen yhteydenottoa ja jos sellainen tulee, niin pitävät moista naista pelinaisena tai helppona...

        Haloo hei!

      • SeLyyli
        voi taivas kirjoitti:

        kun otanta oli tosiaan vain 3 vkoa ja se riitti mulle. Omalle kohdalle ei osunut, eikä nyt kiinnosta enempää asiaa selvittääkään nettimiesten .

        Hyvää kesää sullekin !

      • M 44.
        voi taivas kirjoitti:

        Tosta sun jutustas saa sellasen käsityksen että lähinnä pelimiehet ja ym. ovat aktiivisia kirjoittelussa ja yhteydenotoissa naisten suhteen.
        Nyt on kyllä pakkoa sanoa, että OLISIKO MAHDOLLISTA ETTÄ MYÖS NE KUNNOLLISET MIEHET TEKISIVÄT ALOITTEITA??? Vai odottavatko he passiivisina naisen yhteydenottoa ja jos sellainen tulee, niin pitävät moista naista pelinaisena tai helppona...

        Haloo hei!

        Ehkä voisin pitää itseäni tuohon "kunnoliset" ryhmään kuuluvana, olen siis 100% vapaa, en ryyppää, en sepitä keksittyjä tarinoita jne, pitkä, lihaksikas, suht varakas ja kuvan saatuaan naiset ovat lähdössä treffeillekin. Teen aloitteita mielummin itse, mutta en enempää kuin keskimäärin 1-3 kuukaudessa ja aina entistä tarkemmin valituille naisille. Ne kunnolliset miehet, joilla on jotakin myös korvien välissä, tekee varmaankin aloitteita, mutta tuskin samaan tahtiin kuin massapostittajat ja pelimiehet, joten naisen on harvinaisempaa saada kunnolliselta mieheltä viestiä, ainakin minulta ja sekin saattaa mennä ohi, kun ei osata tarttua tilaisuuteen.

      • vastaus...
        PetettyLyyli kirjoitti:

        Toki laittelin viestejä kiinnostavan oloisille profiileille. Osa niistä potentiaaleista tuli juuri sitä kautta ;)
        Mutta sanoisin ettei maksa vaivaa alkaa samaan rumbaan uudestaan enkä uutta profiilia nyt tässä tilanteessa todellakaan tee.

        Kyllästyin siihen "karjamarkkina" meininkiin ja niiden muutamien kanssa joita treffailin vaihdoimme sposti osoitteet. Tuo yksi siitäkin porukasta sitten jäi haaviin.

        Sanomattakin selvää, että yksi niistäkin joita sinkkuna tapasin, olikin sitten oikeasti varattu, tämän hän sai kakaistua vasta treffeillä

        Mutta varmaan tää nettideittailu joillekin sopii paremmin kuin toisille. Mun psyyke ei kestänyt sitä menoa
        Onnea etsintään niille keiden psyyke sen kestää. Etenkin kun ei sinne mahtunut niitä viestejäkään kuin rajattu määrä ja niitä varattujen viestejä pukkasi ovista ja ikkunoista tukkimaan muut.
        Ja taatusti en siihen kannustanut, päin vastoin profiilissani oli rautalangasta väännettynä että varattuihinh ei ryhdy milloinkaan enkä ikinä

        "Kyllästyin siihen "karjamarkkina" meininkiin ja niiden muutamien kanssa joita treffailin vaihdoimme sposti osoitteet. Tuo yksi siitäkin porukasta sitten jäi haaviin."

        Mitä veikkaat, eikö nykyinen nettideittikulttuuri ole karjamarkkina-meininkiä myös miehen näkökulmasta ? Kysy vaan kuinka paljon. Jo pelkästään naisten ennakkoluulot ja -asenteet sekä kumppanille asettamat mitä ihmeellisemmät vaatimukset aiheuttavat todellakin sen, että ei tee lopulta mieli etsiä elämänkumppania (naista) netistä, eikä myöskään oikeasta elämästä. Netti ei ole mikään irrallaan oleva asia, vaan kuvastaa varsin hyvin sen, mikä on pelin henki myös face-to-face: jos et tee vaikutusta sen 2.7 sekunnin aikana, mahdollisuutesi ovat menneet. Sitähän tämä nykymeininki on karuimmillaan.

        Se vain minua tekstissäsi alkoi kyrsimään, että yleistät kaiki netissä olevat miehet seksinvonkaajiksi, alkoholisteiksi ja ties miksi. Välillä sitä oikein tulee miettineeksi, mitä pitäisi tehdä, jotta tekisi tai toimisi naisen mielestä "oikein" ? Jos et juo alkoholia, olet raitis, tylsä ja tietysti uskovainen tiukkapiko. Jos et heti ui naisen liiveihin, olet tuhkamuna joka ei osaa tyydyttää naista. Ja niin edelleen. Tähän väliin voisi todeta, että koittakaa nyt naiset päättää mitä kumppanilta (mieheltä) oikein todellisuudessa haluatte ja ennen kaikkea, ilmaiskaa asia niin, että me miehetkin se ymmärretään. (tosin vonkaajat ymmärtävät vain sen yhden päälle, niille on turha mitään selittää).

        Myönnän toki, että olin nuorempana sen verran sinisilmäinen, etten älynnyt heittäytyä valtavirran mukaan, ja suhtautua naiseen lähinnä panetuksen poistajana. Olisi voinut käydä naisten suhteen parempi flaksi kunnon pelimiesotteilla. Näin jälkikäteen, se oli naivia olettaa, että naisen kanssa voisi syntyä ihan tavallinen ja tasapuolinen suhde. Mutta ei ! Olisi pitänyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja opetella ihmissuhteilla pelailu ja vuorosanat, mitä kenenkin pitää sanoa ensitreffeillä, jne.

        "Sanomattakin selvää, että yksi niistäkin joita sinkkuna tapasin, olikin sitten oikeasti varattu, tämän hän sai kakaistua vasta treffeillä"

        Miehellä ei ole sen helpompaa. Vielä edes viikkojen tapailujen pohjalta et voi tietää, onko nainen ylipäätänsä tosissaan, vai hakemassa vain syrjähyppyä tai fuckbuddy-seuraa. Arvaa risooko, kun tuollainen vedättäjä osuu kohdalle ? Niin, yleensähän nämä tapaukset eivät saa edes omantunnontuskia, kunhan vain pääsevät toteuttamaan mielihalujaan.

        "Mutta varmaan tää nettideittailu joillekin sopii paremmin kuin toisille. Mun psyyke ei kestänyt sitä menoa
        Onnea etsintään niille keiden psyyke sen kestää. Etenkin kun ei sinne mahtunut niitä viestejäkään kuin rajattu määrä ja niitä varattujen viestejä pukkasi ovista ja ikkunoista tukkimaan muut."

        No, eipä tuolla tosielämässä asiat tunnu menevän yhtään sen hienovaraisemmin. Sama tyly markkina-arvomeininki pätee myös siellä ja yhtä tehokkaasti myös naisten toimesta.

        "voi taivas: Nyt on kyllä pakkoa sanoa, että OLISIKO MAHDOLLISTA ETTÄ MYÖS NE KUNNOLLISET MIEHET TEKISIVÄT ALOITTEITA??? Vai odottavatko he passiivisina naisen yhteydenottoa ja jos sellainen tulee, niin pitävät moista naista pelinaisena tai helppona..."

        Kunnolliset miehet (ei vonkaajat) lähettävät viestejä jo pelkästään siksi, koska heille niitä yhteydenottoja ei yleensä tule. Tai jos tulee, korkeintaan jotain "Hei, olen Tatjaana, ja puhun hoono soomi". En yhtään ihmettele, jos miehen yhteydenottokynnys kasvaa tai vähitellen hiipuu kokonaan. Se kunnollinen mies voi sentään nähdä melkoisesti vaivaa jokaisen lähettämänsä viestin eteen, eikä vain massapostita samona viestejä uudelleen ja uudelleen.Yleensä tämä vaivannäkö palkitaan vastaamattomuudella, tai viestit menevät suoraan roskikseen jäädessään vonkausviestien varjoon.

        Nettideitti on ideana hyvä, mutta toteutuksena samanlainen kuin baarien lihatiskit. Ihan sama onko kyseessä suomi24 tai joku kristillinen deitti. Samaa paskaa mutta eri paketissa.

      • voi taivas
        vastaus... kirjoitti:

        Kunnollisen miehen ja kunnollisen naisen etu on, että kunnollinen mies tekee aloitteita. Jos ottaa tuon asenteen kuin sinä, ei tarvitse tosiaankaan odottaa turhia.

        Olet kyllä melkoinen marttyyri, onko tullut koskaan mieleen pyrkiä eroon tuosta asenteesta?
        Siitäkin huolimatta, että et tunne voivasi asialle mitään.

      • voi taivas
        M 44. kirjoitti:

        Ehkä voisin pitää itseäni tuohon "kunnoliset" ryhmään kuuluvana, olen siis 100% vapaa, en ryyppää, en sepitä keksittyjä tarinoita jne, pitkä, lihaksikas, suht varakas ja kuvan saatuaan naiset ovat lähdössä treffeillekin. Teen aloitteita mielummin itse, mutta en enempää kuin keskimäärin 1-3 kuukaudessa ja aina entistä tarkemmin valituille naisille. Ne kunnolliset miehet, joilla on jotakin myös korvien välissä, tekee varmaankin aloitteita, mutta tuskin samaan tahtiin kuin massapostittajat ja pelimiehet, joten naisen on harvinaisempaa saada kunnolliselta mieheltä viestiä, ainakin minulta ja sekin saattaa mennä ohi, kun ei osata tarttua tilaisuuteen.

        Vaikuttaa melko hankalalta tämä nettideittailu. Saman asian ja paljon isomman ihmisjoukon kykenisi käymään läpi, jollain pikatreffityylillä käytännössä, jossa ihmiset menevät jonossa ja keskustelevat hetken aikaa kunkin kanssa.
        Tämän tapaamisen jälkeen voisi sitten laittaa viestiä oman kiinnostuksen kohteelle/kohteille, ja katsoa saako vastausta takaisin.

      • osiris2

        Helsingissä järjestettiin pari vuotta sitten flash-deittejä, niissä oli paljon juttuja eri lehdissä, saivat paljon julkisuutta. Kuvien perusteella paikalla oli 20 henkeä, joista miehiä noin 18.

      • voi taivas
        osiris2 kirjoitti:

        Helsingissä järjestettiin pari vuotta sitten flash-deittejä, niissä oli paljon juttuja eri lehdissä, saivat paljon julkisuutta. Kuvien perusteella paikalla oli 20 henkeä, joista miehiä noin 18.

        Myös näköjään Tampereella (19-27 vuotiaat ja 25-35 vuotiaat ). Miehiä oli kaivattu johonkin tilaisuuteen lisää, ja osanottajiakin lopulta puuttui.

        Tuleeko tässä kehtaamisongelmia? Vai miksei tämä toimi?

      • Ei sokea

        Flash-deiteissä ja noissa nopeissa treffeissä ratkaisee: ulkonäkö, status ja vaikutusvoima.

        Esimerkkinä jos paikalla on komea lääkäri niin hän kerää aivan varmasti kaikkien naisten yhteystiedot ja loput miehet kävelevät kotiin yksinään leikkimään pippelillään.

        Usein noissa speeddatingeissa painaa niin pinnalliset arvot ja varsinkin suomalaisille jotka eivät ole ilman alkoa maailman iskukykyisintä porukkaa joutuvat niissä aika koville.

        Ei monilla miehillä ole noissa mitään mahkuja koska vaikutus pitää tehdä niin nopeasti sekä vielä toisesta ei opi tuntemaan kuin sen pinnan.

        Itseäni puistattaisi ajatus moisista treffeistä ja poistuisin varmaan kesken kaiken kun ei ole viehätysvoimaa siihen ja naiset varmaan kattelisivat viereisiin pöytiin yrittäen selvitä niistä muutamasta minuutista jotka joutuu käyttämään kunkin kanssa.

        Olen kuullut kauhukertomuksia noista hommeleista ja en näe mitään syytä miksi muutamien hetkien perusteella tahtoisin tutustua kehenkään, sama iskeä vaikka kauppakeskuksesta mieluummin.

      • 16+13
        Ei sokea kirjoitti:

        Miehenä olen samaa mieltä. Mielenkiinto menee jo siinä vaiheessa, jos pitää sekuntikellon kanssa alkaa treffailemaan. Pitäkööt tunkkinsa !

        Se nyt vain on niin, että deittailuun, tutustumiseen ja yhdessä elämiseen on varattava aikaa, mikäli haluaa että suhde syntyy ja menee eteenpäin. Ei ole olemassa oikotietä onneen, mikäli haluaa jotakin pysyvämpää.

      • jksjdlaj

        Kun yksi netissä tapaamasi mies on pettäjä ja juoppo niin kaikki ovat?

      • N 45
        M 44. kirjoitti:

        Ehkä voisin pitää itseäni tuohon "kunnoliset" ryhmään kuuluvana, olen siis 100% vapaa, en ryyppää, en sepitä keksittyjä tarinoita jne, pitkä, lihaksikas, suht varakas ja kuvan saatuaan naiset ovat lähdössä treffeillekin. Teen aloitteita mielummin itse, mutta en enempää kuin keskimäärin 1-3 kuukaudessa ja aina entistä tarkemmin valituille naisille. Ne kunnolliset miehet, joilla on jotakin myös korvien välissä, tekee varmaankin aloitteita, mutta tuskin samaan tahtiin kuin massapostittajat ja pelimiehet, joten naisen on harvinaisempaa saada kunnolliselta mieheltä viestiä, ainakin minulta ja sekin saattaa mennä ohi, kun ei osata tarttua tilaisuuteen.

        Oletko valikoiva?

      • huonoja kokemuksia

      • huhslaå
        huonoja kokemuksia kirjoitti:

        Netissä etsitään tosiaan hra tai neti/rva Täydellistä. Ulkonaiset seikat painottuvat ainakin miesten ilmoituksissa. Vaikka sanotaan olevan tosi-mielellä liikenteessä, niin kyllä useimmat kuitenkin hakevat vaihtelua ja lyhyttä suhdetta. Lisäksi tarjonta on ainakin miesten osalta todella surkeaa. Olen 50 v akateemien nainen, ja minulle ainoat vastaukset ovat tulleet peruskoulu-pohjaisilta miehiltä, jotka eivä erota isoa ja pientä kirjainta toisistaan. Joukossa on myös paljon mielenterveysongelmista kärsiviä. Tarkoitan, että hyväksyn kyllä kirjoitusvirheet ja mielenterveysongelmatkin, mutta kun sitten sieltä toiselta suunnalta alkaakin tulla käsittämättömia vaatimuksia pukeutumisen ym:n suhteen niin silloin minä luovutin. Olen itsenäinen nainen, joak pistää päällensä mistä tykkää. En eää tämän ikäisenä kysele.
        Lomat etc. täytyy järjestää muuten mutta deittailua siihen ei eää sovi. Oli se niin järkyttävän turhauttavaa aikaa.

    • 1 o'clock jump

      Itseltäni (mies) loppuu juuri Math.com tilaus enka takuuvarmasti uusi tai mene enää siihen deittimestaan fyrkkaa laittamaan. Enkä näihin muihinkaan maksullisiiin. Täysin samat fiilikset kuin sinulla. Ylimieliset naiset saavat raapustella minun puolestani lisää tekstiä ja vaatimuksia omiin profiileihinsa - jos sinne enää rivejä mahtuu.

      Alan myös käydä "ulkona" eli clubit ja ravintolat saavat palata. Musiikkimestoissa ei tarvi edes tuoppia ostaa jollei halua viinaksien kanssa läträillä. Fiiliksiä silti löytyy. Valitsen mielummin tälläisen linjan kun saivartelijoiden ja itsekehuskelijoiden nettisaitit.

    • Mummeli 60

      Minä olen myöskin ollut parilla eri nimimerkillä treffipalstalla ja huomasin, että samat miehet siellä olivat molemmilla kerroilla. Tietenkin jokaisella on vapaus olla siellä, mutta ihmettelen vain, että mistä he löytävät aina uusia naisia joita juksuttaa. Tiedän siellä olevan tällaisia eronneita miehiä, joilla kuitenkin on vaimo odottassa kotona ja sitten on miehiä jotka voivat tavata ainoastaan päivällä ja silloinkin mielellään jossain vähän sivummalla siis joku on jossain. Olenkin ottanut sen tyylin, että heti kun tuntuu, että mies on mieleiseni, niin ehdotan tapaamista julkisella paikalla. Mikäli se ei sovi, niin lopetan kirjoittelun siihen, koska silloin teen sen johtopäätöksen, että mies on varattu ja koittaa hakea ainoastaan sänkyseuraa. Ei siinä tietenkään mitään pahaa ole, mutta minä en halua rikkoa kenenkään avioliittoa. Mikäli olen varma, että mies on vapaa niin suhteen etenemiseen en hukkaa aikaa. Tämä on toiminut hyvin, tosin pari juttua on loppunut alkuunsa.

      • vielä yksi kyllästyn

        Minäkin kyllästyin nettideittailuun äskettäin.

        Toivon törmääväni mieheen, jonka kanssa perustaa perhe. Perhettä haluavat ovat sitten usein kotirottia, joita ei muu elämä tunnu kiinnostavan lainkaan. Tai sitten ovat seikkailijoita, joita ajatus lapsista kauhistuttaa. Kolmas kategoria ovat ikisinkut, jotka laukkaavat maanisesti liikuntaharrastuksissa.

        Ehkäpä minä sitten olen liian ronkeli, kun haluaisin samassa paketissa reissukaverin, ystävän, rakastajan, isän lapsilleni ja sen, jonka kanssa vanheta.

        Mitä minä autonkuljettajalla teen, kun osaan ajaa autoa itsekin?

        Aivan sama, ei jaksa enää roikkua mailissa. Oikea elämä on ihan muualla....

    • SinkkuKinkku77

      Saan kirjoittaa mitä ikinä haluan. Koska se on hyvä mahdollisuus kertoa vieraalle ihmiselle, minkälainen minä olen. Se on ainoastaan ovi mahdollisesti seuraavaan kirjeeseen ja jos vielä tuntuu siltä että haluaa toisen vaikka tavata, niin se on ovi treffeille.

      Vaikka kirjoittaisin pitkän toivelistan, se on silti VAIN toivelista. Se kertoo lukijalle mitä minä toivon kumppanista, mutta tasapainoisena ja parisuhteessa eläneenä naisena, en kuitenkaan pidä siitä kiinni, koska ymmärrän että se on VAIN toive paremmasta ihmisestä.

      Minä kuitenkin kirjoitan mielelläni sen toivelistan, ennemmin kuin juoksen hätäpäissäni (ympäripäissäni, niin kuin monet ikävä kyllä tekevät) ravintoloissa. Koska haluan kuitenkin uskoa, että siellä jossain on se minun toiveeni ihan sellaisenaan omana itsenään, vaikka siinä raidallisessa paidassa ja ruudullisissa housuissa..

      =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1174
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      60
      950
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      76
      868
    7. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    8. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      99
      812
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe