Ajan paljon ja minulle on vakioitunut oma nopeuteni. En kirjoita tätä sillä, etteikö toisen perässä voisi ajaa ja vieläpä vähän tinkien omasta standardista. Ainoa ehto on se, että jokin johdonmukainen linja on valittava ajonopeudeksi.
Mutta nykyään sattuu jatkuvasti niin, että edellä ajavalla on valtava tarve pysyä edellä ajavana. Se näkyy niin, että kun perässä tulija on kaukana niin hänen ajonopeus on alhainen mutta kun perästä tulija alkaa olla lähellä niin sitten tapahtuu erittäin väkinäinen ja vastahankainen nopeuden nosto. Vasta kun ajaa liian lähellä edellä ajavaa nopeus alkaa pysyä perässsä tulijan nopeudessa. Mutta kun tulee vastaan jokin pienikin "liikennetilanne" niin nopeus jälleen laskee samoin jos (kun) jättää turvavälin.
Ennen yritin olla hienotunteinen näiden kavereiden kanssa ja pyin välttämään "turhaa" ohitusta mutta nyt ohitan välittömästi jos tunnistan em. kuskityypin ja vedän hänen etupuskuriin kiinni jos hänen nopeus nousee ohituksen aikana. Siinä ne sitten mussuttaa vähän aikaa takapuskurissa mutta seuraavalla silmäyksellä ne ovat jääneet jo 0,5 km taakse.
Mutta nykyään sattuu jatkuvasti niin, että edellä ajavalla on valtava tarve pysyä edellä ajavana. Se näkyy niin, että kun perässä tulija on kaukana niin hänen ajonopeus on alhainen mutta kun perästä tulija alkaa olla lähellä niin sitten tapahtuu erittäin väkinäinen ja vastahankainen nopeuden nosto. Vasta kun ajaa liian lähellä edellä ajavaa nopeus alkaa pysyä perässsä tulijan nopeudessa. Mutta kun tulee vastaan jokin pienikin "liikennetilanne" niin nopeus jälleen laskee samoin jos (kun) jättää turvavälin.
Ennen yritin olla hienotunteinen näiden kavereiden kanssa ja pyin välttämään "turhaa" ohitusta mutta nyt ohitan välittömästi jos tunnistan em. kuskityypin ja vedän hänen etupuskuriin kiinni jos hänen nopeus nousee ohituksen aikana. Siinä ne sitten mussuttaa vähän aikaa takapuskurissa mutta seuraavalla silmäyksellä ne ovat jääneet jo 0,5 km taakse.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja ihan samat johtopäätökset on tullut vedettyä. On se kumma, miten nämä perästä työnnettävät matelee satasen alueella 80-85 km/h keskinopeudella yksinään, mutta ohituksen jälkeen pitää liimautua perseeseen (10 m "turvavälin" päähän) muutamaksi minuutiksi roikkumaan, vaikka jatkan matkaa tasan (vakkari GPS) 100 km/h.
Ajan toistuvasti samaa valtatienpätkää eestaas ja jatkuvasti tulee vastaan tilanne, jossa ajan vähän yli suurinta sallittua nopeutta ja joku ohittaa minut.
Tilanne olisi ihan hyvä jos ohittaja menisi menojaan, mutta usein ohittaja ajaa vain vähän matkaa ohitusnopeuttaan ja sitten jääkin ajelemaan eteeni tasan nopeusrajoitusta tai korkeintaan jo käyttämääni nopeutta.
Näin toimiessaan ohittaja häiritsee minun matkantekoani.
Olen pari vuotta toiminut niin, että ajan omaa nopeuttani vaikka eteeni kampeaisi pakko-ohittelija. Vaikka se ohittaja ajaisi vain 1km/h hitaammin, niin ajan sitä 1km/h suurempaa nopeuttani sitten vaikka siitä ohi jos se ei tajua lähteä menemään. Ensin tietenkin tulen ihan siihen perään kiinni toivoen, että jos se tajuaisi.
Muutamia kanssa-autoilijoita asia on kai häirinnyt varmaan kovin kovasti, mutta minua se ei enää häiritse. eivät kai huomaa omaa hölmöyttään, mutta kai luulevat minun tahallani provosoivan. Senkun ajan vaan omaa nopeuttani.
Ohitukset saattavat kestää melko pitkän matkaa ja olla hieman värikkäitä, jos turvelot ajavat vain ihan vähän hitaammin kuin minä. En yleensä kiihdytä yhtään lisää.
En tee näin risteyksistä eteen tuleville enkä hitaammin normaalisti liikkuville, vaan vain ohittajille, jotka jäävät eteeni tupeksimaan.
Minkä takia pitää ohittaa jos aikoo ajaa hiljempaa?
Älä helvetissä tule siihen puskurin eteen vaan mene reilusti ohi. Näin vältytään vaara tilanteilta.
Just sun eteen pitääkin tulla, että sä pääset sillä kotterollasi mukaan "imuun". Näin sinullakin matka taittuu ripeämmin kuin körötellessäsi yksinäsi 20 km/h alle rajoituksen.
Itse ajan ihan rajoitusten mukaan. Jos haluut ajaa ylinopeutta niin senkus ajat, mutta älä vaaranna liikennettä tyhmillä ideoillasi.
No eihän sille tietenkään mitään voi, jos on luonteeltaan perän tyrkyttäjä. mutta täytyisi kuitenkin liikenne tilanteet jättää pois omista seksuaalisista mielihaluistaan aivan yleisen turvallisuuden takia.
Alkuperäinen puhui siitä, että tulee suoraan eteen, jos ohitettava nostaa nopeuttaa ohituksen aikana.
Minulle on käynyt niinkin, että jonoa ohitettaessa edelläoleva on yrittänyt vetää edessään olleen välin kiinni siinä vaiheessa, kun vastaantulijat alkavat lähestymään... Olisin kiilannut ilomielin vaikka ojaan moisen...
mitenkähän oikeudessa asia ratkaistaisiin, jos ja kun vielä oltaisiin molemmat hengissä. Ohittava kiilaaja taitaisi olla se maksumies :-D
jos edes mikään mies olet. Kun erehdyt minun kohdalle tekemään noita temppujasi liikenteessä , runttaan nyrkillä nenäsi niskan kautta poskelle.
Jos tilanne selostettaisiin totuudenmukaisesti oikeusistuimelle, ei maksumiehestä olisi epäilystäkään.
Katsotaanpa:
1. Liian pieni turvaväli
2. Kiihdyttäminen, kun havaitsee ohituksen vastaantulijoiden kaistaa käyttäen
3. Yritys estää ohitus
4. Tahallinen liikenteen vaarantaminen
Vastaan:
1. Yritys välttää nokkakolari pienellä sivukosketuksella :)
Jokainen neljästä ensimmäisestä kohdasta on laiton, kun taas ohittajan toiminta on laillista.
Pitää huomata, että ohitukseen lähdettäessä tilanne on normaali, eli ohituksen ehtii tehdä ja turvallisesti palata omalle kaistalle. Tämä estyy vain ohitettavan mulkkumaisen ja laittoman toiminnan takia
Mielestäni olet kyllä tässä oikeassa. Noita 'välin kiinni vetäjiä' kylläkin kohtaa silloin tällöin ja jopa kun yrittää tulla kiihdytyskaistalta liikenevirtaan mukaan. Tunnustautumatta sovinistiksi syyllisinä ovat olleet tuossa useimmiten naiskuskit. Kerroinpa taannoin eräässä palaverissa tälläisestä 'välin kiinni vetäjästä' jolloin erä lady totesi että "tottakai, teen niin joka kerta, en halua että kukaan tulee eteeni kiihdytyskaistalta"
Tuollaisia "teiden kuninkaita" on ihan liian paljon.
Riippuu nopeudesta. Jos ajan liikennevirtaa tai rajoitusta hitaammin, pyrin hieman nostamaan nopeutta jos takaa alkaa tulla autoja. Näin siksi etten viitti hirveän hitaasti ajaa kun muut näkee.
Vastaavasti jos ajan selvästi rajoitusta nopeammin, hidastan vähän jos edestä tai takaa tulee auto. Mitä lähemmäksi se tulee sitä varmemmin ajan toleranssin sisällä. Koskaan ei voi tietää jos se vaikka on poliisi. Kertaakaan en ole muuten sakkoja saanut.