puoli vuotta ripulia

Hei, olen 18 vuotias tyttö ja mulla on joka päivä huono olo ja ripuli on kestänyt puoli vuotta. Noin kerran viikossa saattaa tulla yhtenä päivänä normaali uloste. Olen kokeillut eri ruokavalioita yms mutta ei ole auttanut. Lisäksi olen laihtunut paljon ja huimausta esiintyy.. Mitä neuvoksi?
8451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kai olet käynyt lääkärillä? Mulla tulee ensimmäiseksi mieleen mahdollisesti laktoosi-intoleranssi ja keliakia. Kannattaa tutkituttaa pian, jotta syy oireisiin selviää ja saat oikean hoidon.

Äänestä

ja laihtuminen voi johtua anemiasta, joka on tullut pitkäaikaisen ripulin seurauksena. Ravintoaineet ei imeydy jos maha on kokoajan kuralla. Ehdottomasti lisätutkimuksiin.

Äänestä

Mulla on täysin sama homma. Lääkärissä käyty ja mitään ei ole löytynyt. Sanovat minua "luulosairaaksi". Koulu kaatui mahaoireiden vuoksi ja avun saamattomuus johti masennukseen. Maha ei toimi vieläkään ja kohta kaksi vuotta aikaa siitä kun kävin ensimmäisen kerran lääkärissä asian takia. Onnea matkaan. toivottavasti sielläpäin suomea on paremmat lääkärit.

Äänestä

Pyytäkää että ottavat ulosteesta calpro-arvot jos niitä ei vielä ole otettu ja muutenkin tutkia uloste. Lisäksi paksusuolen tähystys olisi paikallaan kun noin kauan on jatkunut. Itselläni haavainen paksusuolen tulehdus johon kuuluu ripulia, vatsakipua jne.. Lisää tietoa löytyy www.crohnjacolitis.fi sivuilta

Äänestä

pulista!

...........jatkuu.
* Kun vatsamme (=suolisto) on täysin kunnossa (=löytyy tärkeimmät mhb.t), niin silloin ei esiinny; kipu, vihlonta, närästys, ummetus, ripuli, jne.
*Maitohappobakteerit muodostavat limakalvoilla “bakteeripuolustuksen”, jolloin jos esimerkiksi saat suun kautta Clostridium difficile tappaja-bakteerin, niin Clostridium difficile bakteeri jatkaa vahinkoa aiheuttamatta suoliston läpi ja poistuu ulosteen matkassa. Kolmella (3) tärkeimmällä bakteerilla voidaan ehkäistä tilanteen kärjistyminen, jolloin:

* Ripuli (löysä uloste), johon ei liity ripulia edeltänyttä antibiootti-kuuria:
Kertoo sen että suoliston tarpeellinen bakteeri-kanta on vajaa, mutta ei vielä vakava, joka voidaan parantaa antamalla suoliston limakalvoille hyvät/tarpeelliset maitohappobakteerit syöden, huomioiden että syöt oikeita eläviä luonnollisia bakteerikantoja (ks kolme (3) tärkeintä bakteeria), riittävästi-vähintään 3×1(suositus=3×2)-miljardia bakteeria/vrk.
Antibiootti tappaa maitohappobakteerit; ota mhb.t kolme tuntia antibiootin jälkeen ja ajoita mhb.n otto viimeiseksi yötä vasten, jne. Lisää ohjeita Mhb-ryhmässä.
Mutta jos limakalvoille ei olekaan annettu hyviä/tarpeellisia maitohappobakteereita, niin:

* Veri-ripuli (löysä uloste), johon saattaa liittyä ripulia edeltänyt antibiootti-kuuri:
Kyseessä saattaa olla Clostridium difficile-bakteerin tuottaman toksiinin (myrkky) aiheuttama ripuli. Clostridium difficile bakteeriin ei tehoa mikään antibiootti, vaan antibiootti ainoastaan pahentaa suoliston limakalvojen tilaa tappamalla hyviä/tarpeellisia maitohappobakteereita. Clostridium difficile tappaja-bakteerin kiinnittyminen/kasvu/lisääntyminen vaurioituneilla limakalvoilla voidaan estää ainoastaan kolmella tärkeimmällä bakteerilla! Luonnollisilla/elävillä maitohappobakteereilla ei ole yliannostuksen vaaraa, joten tilanteen vakavuudesta riippuen potilaalle voidaan antaa kymmeniä……satoja miljardeja mh-bakteereita/vrk! Kun limakalvot ovat kunnossa, niin Closridium difficile bakteeri ei aiheuta mitään erityis toimenpiteitä. Ainoastaan toksiinia tuottava kanta vioituneilla (=haavautuneilla) limakalvoilla aiheuttaa välittömiä toimenpiteitä. Sen vuoksi kannattaa teettää sairaalassa:

* Uloste-tutkimus:
Jossa ulosteesta määritetään bakteerit ja toksiinit. Mikäli ulosteesta löytyy Clostridium difficile bakteereita ja niiden tuottamaa toksiinia, niin paksusuolen pelastamiseksi ja Clostridium difficile bakteerin nopean häätämisen vuoksi kannattaa teettää sairaalassa:

* Maitohappobakteeri-liuoksella korvattu ulosteen-siirto:
Jossa paksusuoli tyhjennetään ja paksusuoleen ruiskutetaan maitohappobakteeri-liuosta: 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif.

Olet tässä: *Mhb-. Antibiootti-ripuli, tappaja-bakteeri, uloste-tutkimus ja Probiootti bakteerit (mhb).
Alkuun
Kokonaan linkissä:
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-pula-08092010-meijereiden-takia-maidon-kasittelyssa-on-vakava-terveys-uhka-maidon-homogenointi-on-lopetettava-valittomasti/mhb-antibiootti-ripuli-tappaja-bakteeri-uloste-tutkimus-ja-probiootti-bakteerit-mhb/


Ripulisi asettuu noilla bakteereilla. Eikö lääkärisi tiennyt noin yksinkertaista asiaa? Tuota ohjeistusta tulet tarvitsemaan:
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/

Äänestä

Mahdollinen yliherkkyys viljoille EI välttämättä näy missään tutkimuksissa. Se on helppo itse kokeilla olemalla ilman viljoja 2kk. Jos ei mitään eroa aikaisempaan huomaa, niin sitten vika ei ole viljassa.

Mutta ehdottomasti lääkäriin tutkimuksiin.

Ja muistakaa tärkeä D-vitamiini myös.

Äänestä
  • Mikkää yliherkkyys. Se pittää lopettoo se persijjeen naeminen ja sillä siisti.

    Äänestä

entä keliakia? tekee ripulia, anemiaa ym. oireita. tänä päivänä apteekissa pitäisi olla pika testi myynnissä, anto muistaakseen noin 90% varmuuden keliakiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolissaann- kirjoitti:

Hei, olen 18 vuotias tyttö ja mulla on joka päivä huono olo ja ripuli on kestänyt puoli vuotta. Noin kerran viikossa saattaa tulla yhtenä päivänä normaali uloste. Olen kokeillut eri ruokavalioita yms mutta ei ole auttanut. Lisäksi olen laihtunut paljon ja huimausta esiintyy.. Mitä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu