vaalikampanjoinnin. Martti Pohjolainen aloittaa oman vaalikiertueensa yhteisillä grillijuhlilla vapaaehtoisten vaalityöntekijöiden kanssa. Vaalikiertueen ohjelma on jo tietenkin jo suunniteltu ja siitä annetaan tieto sekä vapaa Juankoski sivuilla: www.vapaajuankoski.ehdolla.fi ja IPU: n sivuilla.
Vaalityö pyörähti käyntiin jo Tammikuussa, mutta varsinainen kampanjoinnin ohjelma on vielä julkistamatta. Kiertue tulee kattamaan koko Pohjois-Savon piirin ja kampanjaan kuuluu myös mainoksia lehdissä ja televisiossa. Martin vaalirahoitus on todella hyvässä kunnossa, kertoo vaalipäällikkö ja nyt kuulemma odotetaan innolla lähtölaukausta vaaleihin.
Onnea Masa ja tsemppiä koko vapaaehtoisjoukko, johon kuuluu noin sata henkilöä.
Vaalityö pyörähti käyntiin jo Tammikuussa, mutta varsinainen kampanjoinnin ohjelma on vielä julkistamatta. Kiertue tulee kattamaan koko Pohjois-Savon piirin ja kampanjaan kuuluu myös mainoksia lehdissä ja televisiossa. Martin vaalirahoitus on todella hyvässä kunnossa, kertoo vaalipäällikkö ja nyt kuulemma odotetaan innolla lähtölaukausta vaaleihin.
Onnea Masa ja tsemppiä koko vapaaehtoisjoukko, johon kuuluu noin sata henkilöä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
hehee he he!
että yli sata henkilöä. Ja kun heidän perheensä äänestää Maakunnan Masaa, niin sillä jo tulee tehtyä maakunnallinen teko Pohjois- Savossa, jonka vuoksi kaikki puolueet Masaa kiittää. Ja varsinkin ne työttömät, jotka huokaisevat helpotuksesta kun eivät tarvitse ”Perus-Pentin” ehdotuksen mukaisesti
lähteä työttömyyskorvauksen sijasta marjametsään toimeentuloaan hankkimaan.
Masan kampanja edesauttaa PerusS-ehdokkaan läpipääsyä. Koska kukaan ei tunne IPUa ja äänestäjä pelkää äänensä menevän hukkaan, niin PerusS korjaa äänet.
Katsotaampas kuinka käy ja palataan vaalien jälkeen asiaan.
persuuksilla ja heti alkoi paskanjauhanta. Piti todettaman, että kutsukirjeitä lähti lähes 200 kappaletta vapaaehtoisille vaalityöntekijöille, mutta luultavimmin paikalle saapuu lomien takia vain vähän yli 100 vierasta ja heidän perheensä.
Toiseksi, emme odota vaalien jälkeen, vaan täysi rähinä päälle. Pohjois-Savossa ei ole yhtään varteenotettavaa persua ehdokkaaksi, joten muutosta hakevat ja nykyiseen kyllästyneet ovat jo huomioineet uudet tuulet ja IPU: n todellisen mahdollisuuden muuttaa maakuntaa ja maatakin. Sääliksi käy persuja heidän hajoamisen takia, mutta politiikka on kova ja älyllinen laji, joten ei sittenkään kannata sääliä roikkuhousuja, vaan huomioidaan persujen entisetkin kannattajat ja annetaan vihdoin vaihtoehto ja muutosmahdollisuus.
Hyvästi persut ja tervetuloa IPU.
on mitattu jossain Kallion kaljakuppilakierroksella jossa tosin ps-kannatuksen pitäisi hipoa jotain 50 prossaa joten huonosti menee jos edes kaljakuppilagallupeilla ei irtoa 10 prossaa enempää.
kovin kannatus ja se oli n. 4 promillea joka roikkuhousulla ja mämmikypärällä ja lisäksi putsareiden illassa kannatusluku oli putsattunakin vain pari promillea, siis kun otat istu samalla kusiaispesään.
http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=505
oma lehti, jota emme tyrkytä persuille, vaan todellisille kannattajille, ja silloin tyrkyttämistä ei tarvita, vaan lehdet menee kädestä.
häirintä käynnissä, mutta olkoon, me vain olemme saaneet näköjään kansaa liikkeelle ja sana leviää tätäkin kautta. Kiitos persuuksille hyvästä kampanjan jatkamisesta, parempaa ei voisi uneksiaakaan. Nythän on niin, että kutsut on lähtenyt IPU: n grillijuhliin, jonne on saapumassa ainakin sataviisikymmentä vierasta seuralaisineen, joten emme voi ikävä lähettää kutsua inetin kautta, sillä nythän lukijoita ja kävijöitä on jo selvästi enemmän, kuin persuilla. Mutta kiitos persuuksille ja käykkä uudemma kert.
pantavaa, että perut koitavat häiriköidä saittia. Niin ne teki myös viimevaaleissa aivan tietoisesti.
Vaikka olivat olevinaan vaaliliitossa eräillä paikkakunnilla. Nyt ei kusetus enää onnistu ja petturimaisuus mitkä on jo piirteenä persuille. Sillä aina persu pettää
Koska nyt on tietoa asiasta sillä on sen verran persuja eronnut puolueesta ja liittynyt Itsenäisyyspuolueeseen, joten kyllä tietoa tästäkin tulee. Mutta nyt on sellaisia päteviä henkilöstöä aikaisempien vuosien mukana olleiden henkilöiden lisäksi tullut mukaan eri maakuntiin, että Itsenäisyyspuoluetta ei ole mitään mahdollista persujen alistaa. Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliehdokkaiden lähtökohta on aivan toinen kuin edellisissä vaaleissa.
Takaan, että myös kannatuslukemat ovat nyt monikymmen ellei satakertaiset, paikkakunnista riippuen.
Jatkakaa vaan samaan tylliin esille vaan persujen esitykset majanpoiminnoista ja ministerin itkettämisestä ym. hauweli jutusta niin kyllä se tepsii. Enää ei pelkällä populismilla äänestäjää huijata.
Mutta se vaan tuo lisävärijä kun persut tälle saitille populismi juttua pukkaa. Ei se meitä haittaa päin vastoin.
suotavaa, että persut lopettaisivat loanheiton IPU: n sivuille, mutta hyvä asia on myös se, että Varkauden putsarit lopettivat kirjoitusten perusteettoman poistamisen- oliko syy viranomaiselle viety tieto asiasta.
kun Pohjois-Savon perussuomalainen piirijärjestö munasi koko hyvän yrityksen menestyä Pohjois- Savossa. Onneksi Maakunnan Masa, joka oli meidän perussuomalaisten äänestäjien toivo koko Savon, perusti Itsenäisyyspuolueen Pohjois- Savon piirijärjestö ry:n. Mikä parasta koska ilmoittautui sitten vielä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Se oli meille perusuomalisille äänestäjille tosi hyvä juttu, että nyt voimme sankoin joukoin äänestää Masaa eduskuntaan. Miestä me jo pidimme parhaana henkilönä makunasta silloin jo kun hän oli persu piirin varapuheenjohtaja. Ero hieman persuista hieman säikäytti, että jää nyt hyvämies menemättä eduskuntaan, mutta nyt on hyvä mieli ja kaikki hyvin. Äänestämme kaikki ja varsinkin me joita "Perus-Pentti" hättyytteli marjankeruuseen työttömyyskorvauksen sijaan. Ei meille ole se tärkeää missä puolueessa mies on , mutta se millainen mies on se on Pohjois- Savolaisille tärkeää. Ja nyt varsinkin kun mies on Itsenäisyyspuolueen edustajajana. Nimikin kertoo miksi me Maakunnan Masaa äänestämme.
Perskele meidän Masa kun meni persujen palstalle sekoilemaan sekavia. Kyllä hävettää, liikaa oli niitä kirjoitusvirheitäkin vaikka ollaanhan me siitä yritetty huomauttaa. Mitenkähän se siellä eduskunnassa pärjää kun ei oikein suju tuo kirjoitushomma. Nyt kyllä hävettää.
...nimimerkki "mikä moka," perussuomalaisten palstalla nimimerkki "joku vaan". Etkö muuhun pysty kuin pilkkamaan? Martti kirjoittaa omalla nimellään, toisin kuin sinä. Sen mitä sanoo, pitää pystyä sanomaan omalla nimellään - ja kenelle tahansa.
Helppoa ja yksinkertaista.
Outoa on välillä kirjoittaa omalla nimellä ja kohta taas nimimerkillä.Suurin osa kuitenkin kirjoittaa nimimerkillä näillä palstoilla, se on näitten palstojen tyyli.
persu-häiriköinnissä, mutta muutama kuitenkin , jolla on munaa, kirjoittaa omilla nimillään. Minä kirjoitan nimimerkillä, mutta vain kriittisesti ottaen kantaa, en räksyttämällä, kuin pikku piski, nimimerkin avulla ja myös esiintymällä mukamas IPU:laisena- alentavaa.
kirjoituksia otsikoina ja sehän on heidän alatyylin ja paskanheittäjinä onnistuu.
tosissaan miellyttävä ja huomionosoituksena on persujen pelkokerroin, joka on jo suurempi, kuin persujen äänimäärä tulevissa vaaleissa, mikä ei kyllä todista paljoakaan.
Mikä ihmeen pelkokerroin, ei persujen tarvitse ipua pelätä.Ei ipu ole vakavasti otettava vaihtoehto 0,1%:n kannatuksella, mutta perussuomalaiset on 10,1%:n kannatuksella.
itse olet nimimerkillä perusukko kirjoitellut ja Masa taas monella nimimerkillä herjannut. Aulis Taskinenkaan ei kirjoita omalla nimellään vaikka hänet tunnistimme sanoista joita muut eivät olisi voineet kirjoitaa ;)
tunnistaa vaikka silmät kiinni. Luulosairas Varkauden pääputsari ja valehtelijoiden klubin perustaja itse. Terkut vaan sinne ja muista pitää mämmikypärä päässä.
vaalikampanjointi alkoi epävirallisella IPU: n pohjois-Savon piirin hallituksen kokouksella ja jatkui sunnuntaina grillijuhlilla, jossa todella paljon porukkaa(150) ja luotiin Masan uusi vaali-lauseke. Julkaistaan myöhemmin. Nyt jatkuu Kaavilla 14.8 ja siittä sitten Tuusniemeen.
Kannattaja joukot ja vapaaehtoiset odottavat ensimmäistä virallista vaali-aloitusta.
Masa saa todella runsaasti ääniä. Kuitenkin on niin, että vaaleissa käytetään normaalia laskentaa.
ja tuloksena elon laskuopin mukaisen laskutavan perusteella on se, että persut jäävät muutamaan tuhanteen ääneen ja Masa saa itse enemmän ääniä, kuin koko pers-puolueen pohjois-Savon muutamat ehdokkaat. Näin se vain mennöö ja kyllä persuuksia ottaa mämmikypärän alle.
-että pudotat pSS:n roikkuhousu-Pentin pois eduskunnasta pelleilemästä. Pena on sopiva marjastusopas hauveleille ja muille vastaaville otuksille.
jatkuu