Elikkäs, näin tässä pääsi käymään...
Unohdin ottaa levyn toiseksi viimeisen pillerin (se päivä jolloin avomieheni kanssa oli aamulla kivaa), ja tajusin sen vasta seuraavana iltana jolloin minun olisi pitänyt ottaa viimeinen pilleri. Hädissäni otin molemmat pillerit yhtä aikaa. Eipä siinä mitään, mutta tajusin että en pysty jatkamaan toisella levyllä heti perään, koska se oli paketin viimeinen levy, ja reseptikin oli 200 km päässä kun oli unohtanut sen kotiin ja olemme nyt lomalla. Toisena vaihtoehtona minulla oli pitää tauko niin, etten olisi ottanut pillereitä. No, tämän vuoksi pakotin muutaman minuutin sisään pillerien ottamisen jälkeen itseni oksentamaan, jotta pillerit eivät ehtisi vaikuttaa.
Miksi ihmisen pitää olla niin tyhmä, että ensinnäkin unohtaa ottaa pillerin joita on jo kuuden vuoden ajan syönyt, ja sitten vielä lisäksi toheloi ohjeiden kanssa nuin lahjakkaasti? Niin, ja unohtaa ottaa reseptin mukaan... Onneksi ollaan matkalla vain vajaan viikon ajan. (olen kerran yrittänyt saada e-pillereitä apteekista ilman reseptiä, ei onnistu. ikääkin on jo yli 22)
Hätäilen varmasti turhia, mutta miten hyvä tuuri pitää olla jotta tämmöisen shown jälkeen tulee raskaaksi?

Vastaukset 6
Vanhimmat
on jos et JATKA taukoviikon jälkeen pillereiden ottoa...Miksi ihmeessä moinen oksenteluyritys.....
Miksi ihmessä sinä oksensit? Ei siihen ollut mitään syytä. Ei se ole mitenkään vaarallista, jos ottaa pari pilleriä taukoviikolla. Koska niinhän tuossa kävi. Taukoviikko alkoi siitä unohduksesta. Jos haluat ehkäisytehon säilyvän, sinun pitää laskea 7 päivän tauko alkaneeksi siitä päivästä, kun pillerin unohdit. Sitten oletkin ottanut tauolla kaksi pilleriä ja huvikseen vaan oksentanut ne pois.
mutta eikö kierto mene ihan sekaisin jos taukoviikolla ottaa pillerin?
Voi tietenkin mennä. En minä muuta ole väittänytkään. Tässä on kuitenkin turha mietiskellä sitä enää, jos tahtoo ehkäisytehon säilyvän.
Siis voihan laatan jälkeen jatkaa pillereiden syömistä niin että syö joko 1 ylim.tai 2 tai 7 tai 9 tai koko laatan!Minä en ymmärrä mikä ongelma tässä oli?
venytä taukoviikkoa, se on se 7 vrk maksimissaan!!!