Caravankauppa

Onkohan kenellä muulla samanlaiset kokemukset kyseisestä huijarikaupasta. Tilasin kesäkuun alussa vaunun tukijalat, ja menin vielä maksamaan etukäteen, vaan eipä ole sen jälkeen mitään kuulunutkaan. Ei vastata puhelimeen, eikä sähköposteihin. Kehottaisin kaikkia kyseisen kaupan asiakkaiksi aikovia kiertämään kaupan sivut hyvin kaukaa, on muitakin asiallisia netttikauppoja !!!!!!!
10858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä!!! Tilasin ja maksoin hätäjarruvaijerin toukokuussa eikä ole vaijeria näkynyt eikä vastaa emailiin eikä puheluihin. VAROKAA MAKSAMASTA ETUKÄTEEN, huijarifirma. Täytyy ilmoittaa viranomaisille.

Äänestä
  • hyvät ystävät hoitoon, sama jupina oli jo muutama kuukausi sitten laihoin tuloksin. Onko kenties Vesilahdella joku antanut teille koivuhalosta kun noin katkeria olette rehelliselle ja asialliselle kauppiaalle. Vai kuulutteko siihen karavaanareiden alajärjestöön : Mulkuttajiin. Jos kuulutte niin kuulukaa rauhassa hekin saavat olla suhteelliisen rauhassa. Lueskellessani tänään Etuteltan 20 vuotta vanhoja jupinoita havaisin että mulkuttajat olivat tänään taas olleet kyynelehtimis päällä . Olivat taas poistattaneet ystävämme Jorma K asiapitoisia kirjoituksia.

    Äänestä

  • Halme kirjoitti:

    hyvät ystävät hoitoon, sama jupina oli jo muutama kuukausi sitten laihoin tuloksin. Onko kenties Vesilahdella joku antanut teille koivuhalosta kun noin katkeria olette rehelliselle ja asialliselle kauppiaalle. Vai kuulutteko siihen karavaanareiden alajärjestöön : Mulkuttajiin. Jos kuulutte niin kuulukaa rauhassa hekin saavat olla suhteelliisen rauhassa. Lueskellessani tänään Etuteltan 20 vuotta vanhoja jupinoita havaisin että mulkuttajat olivat tänään taas olleet kyynelehtimis päällä . Olivat taas poistattaneet ystävämme Jorma K asiapitoisia kirjoituksia.

    Taitaa Vesilahdella olla eri käsitys rehellisyydestä, ja asiallisuudesta. Jos esim, toimitusajaksi ilmoitetaan kaksi viikkoa, niin yli kuukausi on liikaa, eikä vastata mihinkään kyselyihin. Toivottavasti tommoinen ajatusmaailma ei ole yleistä Vesilahdella, kuten Mulkuttajaksi ilmoittautunut antaa ymmärtää.

    Äänestä

  • Halme kirjoitti:

    hyvät ystävät hoitoon, sama jupina oli jo muutama kuukausi sitten laihoin tuloksin. Onko kenties Vesilahdella joku antanut teille koivuhalosta kun noin katkeria olette rehelliselle ja asialliselle kauppiaalle. Vai kuulutteko siihen karavaanareiden alajärjestöön : Mulkuttajiin. Jos kuulutte niin kuulukaa rauhassa hekin saavat olla suhteelliisen rauhassa. Lueskellessani tänään Etuteltan 20 vuotta vanhoja jupinoita havaisin että mulkuttajat olivat tänään taas olleet kyynelehtimis päällä . Olivat taas poistattaneet ystävämme Jorma K asiapitoisia kirjoituksia.

    Ystävämme Jorma K? Täytyy ihmisellä mennä huonosti, jos on tuollaisia "ystäviä" Ainakin jos heidän kanssaan käy kauppaa.
    Kyllä kauppaa pitää käydä rehelliseltä pohjalta - jos meinaa, että sitä tekee myös tulevaisuudessa.
    Ei siinä ystävyydellä ole mitään tekemistä - vaan rahasta ja rehellisyydestä.

    Äänestä

Kyl se ne toimittaa. Ei ole kaveri huijaritarkoituksella liikkeellä. Ei vain ole pääasiallista työtä ja välillä sattuu vähän unohtumaan noi toimitukset, mutta kyllä toimittaa jos jaksaa mailia laittaa tai soittaa perään.

Äänestä
  • ja soitettu, eikä vastaa mihinkään. 2 kuukautta jo odotettu, ei kuluttajaa voi noin kusettaa.

    Äänestä

  • HL kirjoitti:

    ja soitettu, eikä vastaa mihinkään. 2 kuukautta jo odotettu, ei kuluttajaa voi noin kusettaa.

    Nettikaupan pito on hänelle vapaa-ajan harrastus. Tosin nykyään vapaa-aika tuntuu olevan kortilla. Tilauksia hoidetaan kun keritään menetelmällä. Nettikauppiaalla ei ole omaa varastoa, vaan kauppias jatkotilaa tarvikkeet itselle tulleiden tilausten perusteella tavaran toimittajilta.

    Äänestä

  • haihui kirjoitti:

    Kyllä liiketoimintaa säätelee esim. kuluttajansuojalaki. Siis siinä tapauksessa, että yrittäjä ei itse ymmärrä mistä kuluttajakaupassa on kysymys.
    Katteeton lupaus ei muuksi muutu, vaikka sitä kuinka selittäisi.
    Ei sitä selitellä, että toimitaan "harrastuspohjalta"

    Kyllä näitä selityksiä on helppo antaa - vaan kun tuolta yritykseltä ei saa edes minkäänlaista vastausta, kun jotain selitystä haluaa tuotteen toimituksen venyessä kuukausien pituisiksi.

    Minun mielestäni toiminta hipoo jo härskiyden rajoja. Tilauksia otetaan netissä edelleen vastaan ja siinä sivussa kelpaa tilauksen mukana suoritettu maksu, mutta tavaraa ei tule. Huijausta?

    Äänestä

  • pettynyt2 kirjoitti:

    vastaan on ainostaan yksi lääke. Heti kun toimitus alkaa venyä eikä yhteyden ottoihin vastata, niin asia poliisin hoitoon.
    Tuntuu olevan se tyyli, että rikosilmoituksen jälkeen palauttaa rahat.
    Ja poliisin mielestä juttu kuivuu kokoon.
    Mutta kun tarpeesi moni yhtä aikaa näitä ilmoituksia tekee, niin kaverin rahat loppuu ja ensimmäiset petostuomiot lähenee.
    Ja sitä kautta saadaan yksi koijari pois.
    Ja niille jotka vielä siltä jotain tilailee, niin maksakaa luottokortilla, sillä silloin kortti-yhtiö palauttaa teidän rahat jos ette tavaraa saa. Ja ne kyllä hakee omansa pois tuomion kera

    Äänestä

  • Vesilahti humppaa kirjoitti:

    Kyseisestä firmasta on tehty nyt niin monta rikosilmoitusta, että eiköhän ala jo yleinen syyttäjä toimia. Tutkintanimikkeet "lievä petos" on muutettu nimikkeeksi petos.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

oskupa kirjoitti:

Onkohan kenellä muulla samanlaiset kokemukset kyseisestä huijarikaupasta. Tilasin kesäkuun alussa vaunun tukijalat, ja menin vielä maksamaan etukäteen, vaan eipä ole sen jälkeen mitään kuulunutkaan. Ei vastata puhelimeen, eikä sähköposteihin. Kehottaisin kaikkia kyseisen kaupan asiakkaiksi aikovia kiertämään kaupan sivut hyvin kaukaa, on muitakin asiallisia netttikauppoja !!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu