Nainen jumiutui vuorokaudeksi

"Eläkeläisnainen jäi vangiksi aseman hissiin Tapanilassa Pohjois-Helsingissä viikonloppuna. Vartin mukaan kauppareissulla ollut nainen meni hissiin lauantaina iltapäivällä ja pääsi pois sunnuntai-iltana".

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vartti Nainen jumiutui vuorokaudeksi aseman hissiin Tapanilassa/1135258694474?ref=rss

Hissiyhtiö Schindlerin mukaan vikailmoitus oli mennyt perille palvelukeskukseen, mutta sen mukaan hississä ei ollut ketään. Tämän vuoksi huoltomies meni Tapanilaan vasta seuraavana päivänä.

PS. Olisiko KONE laskenut hissistä aikaisemmin pois ?
673334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

lauantai, joten toki huoltomies oli niin kännissä ettei uskaltanut ajaa paikan päälle. Sunnuntaipäivä sitten meni krapulan potemiseen, niin pääsi vasta illalla paikalle.

Äänestä

Mikä Suomalaisia vaivaa, maailman kylmin kansa joka ei lähimmäisistään välitä:

"Naisen tyttären mukaan apua ei irronnut myöskään muilta asemalla liikkujilta, joille nainen kertoi viittilöineensä läpinäkyvien hissin ovien läpi.

– Jonkun perheen lapset kävivät katsomassa, että joku on jumissa, vanhemmat olivat katsoneet että juu, niin taitaa olla. Paljon oli ihmisiä kulkenut ja ovet ovat läpinäkyvät"

Äänestä
  • "Mikä Suomalaisia vaivaa, maailman kylmin kansa joka ei lähimmäisistään välitä"

    Tuollaisia kansalaisista väistämättä tulee kun maan oikeusjärjestelmäkin toimii ylimielisesti, välinpitämättömästi ja puolueellisesti.

    Suomesta on tullut arvomaailmaltaan vääristynyt maa.

    Äänestä

  • suomalaisia? kirjoitti:

    "Mikä Suomalaisia vaivaa, maailman kylmin kansa joka ei lähimmäisistään välitä"

    Tuollaisia kansalaisista väistämättä tulee kun maan oikeusjärjestelmäkin toimii ylimielisesti, välinpitämättömästi ja puolueellisesti.

    Suomesta on tullut arvomaailmaltaan vääristynyt maa.

    Ehkä tämä viesti voisi saada teidät ymmärtämään.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8757551

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Ehkä tämä viesti voisi saada teidät ymmärtämään.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8757551

    Ulkoministeriön mukaan Kremlissä kiertää huhu, joka varoittaa jo ennestään räjähdysalttiin tilanteen USAssa olevan muuttumassa entistä huonompaan suuntaan. Presidentti Obama on hyväksymässä lakia jonka seurauksena jopa 500 000 amerikkalaista saattaa päätyä vankilaan hallituksen vastustamisesta.
    http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/20/obama-haluaa-kansalaiset-kalterien-taa-the-violent-radicalization-and-homegrown-terrorisn-prevention-act/

    Uudenajan verkkojulkaisu. Uutisia kotimaasta ja maailmalta
    http://uutissanomat.fi/

    Äänestä

  • raivoa,, raivoa,, ihmiset on idiootteja kun eivät auta, ei tarvi kun soitta 112, niin apu tulee. eikä puhelu maksa soittajalle. Hississä voi tulla paniikki jo 2minuutissa.

    -jos voit, auta niin sinuakin autetaan-

    Äänestä

  • paniikkiggg kirjoitti:

    raivoa,, raivoa,, ihmiset on idiootteja kun eivät auta, ei tarvi kun soitta 112, niin apu tulee. eikä puhelu maksa soittajalle. Hississä voi tulla paniikki jo 2minuutissa.

    -jos voit, auta niin sinuakin autetaan-

    Hätäkeskushan kehoittaa soittamaan taksin.

    Äänestä

  • blkjblkb kirjoitti:

    Ulkoministeriön mukaan Kremlissä kiertää huhu, joka varoittaa jo ennestään räjähdysalttiin tilanteen USAssa olevan muuttumassa entistä huonompaan suuntaan. Presidentti Obama on hyväksymässä lakia jonka seurauksena jopa 500 000 amerikkalaista saattaa päätyä vankilaan hallituksen vastustamisesta.
    http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/20/obama-haluaa-kansalaiset-kalterien-taa-the-violent-radicalization-and-homegrown-terrorisn-prevention-act/

    Uudenajan verkkojulkaisu. Uutisia kotimaasta ja maailmalta
    http://uutissanomat.fi/

    Ja tämän vuoksi toivon että päädyt sairaalahoitoon tajuttomana yhtä nopeasti kuin tekisit aikahyppäyksen!!!

    Äänestä

  • Kaipa ne on luullee, että apua on tulossa. Toisaalta miksi nainen sitten viittilöisi...
    Aikamoista välinpitämättömyyttä. Kuka vaan voisi joutua itse pulaan ja tarvita apua. Kas kun ei menneet oven taakse naureskelemaan ja heiluttelemaan...

    Äänestä

"tsekkaamaan" onko siellä hississä joku vai ei. Eikä se ole meidän vika jos joku "spuge" käy siellä meidän hississä paskalla, se on YHTEISKUNNAN ja POLIITIKKOJEN vika se. Me vaan "huolletaan" niitä hissejä ei sen kummempaa. Älkääkä soittako tänne enää koskaan! Meillä on tärkeämpääkin tekemistä, kuin "tsekkailla" onko siellä hississä joku vai ei.

Äänestä
  • Näytteletkö tyhmää vai oletko noin helvetin tyhmä

    Äänestä

turhia tarkastuskäyntejä, jos se kello meillä vaikka soikin. Usein se on vaan poikien leikkejä, muutenhan me saisimme siellä koko ajan juosta. Mitä siitäkin tulisi?

Äänestä
  • Se hissin hälytin ja hissin palvelukeskuksen päivystäjä ovat todistetusti hyödyttömiä turhakkeita.

    Äänestä

Älkää menkö niihin Schindlerin valmistamiin hisseihin enää koskaan, kuuletteko!

Äänestä
  • kyseessä on vanha romaninainen, jonka pahat suomalaisrasistit ovat tieten tahtoen jättäneet hissiin kuolemaan.

    Äänestä

Ai onko siellä hississä joku?
Ai ei ole vai?

-----------------
Käykö joku huomenna tsekkaamassa, että onko siellä hississä joku vai ei?
Tänään ei jaksa lähteä.

Äänestä

Näkeehän sen jo tästä viestin lukumäärästä, että suomalaisia ja ainakaan STADILAISIA ei kiinnosta, että onko siellä HISSISSÄ joku vai ei!!!

Äänestä

hissin hälytyskello soinut, sehän on hississä sisällä. Eli jos kello soi niin sopii olettaa että hississä on joku sisällä.

Äänestä

Laittasitteko niihin hisseihinnen tarran, missä lukisi: Hissin käyttö omalla vastuulla. Mahdollisessa hätätapauksessa huoltomies pääsee paikalle vasta seuraavana päivänä.

HAVE A NICE DAY :D

Äänestä

Mielestäni on kamalaa että kukaan ei mennyt auttamaan...entä jos vanhus olisi kuollut sinne? Kuollut vain sen takia että kukaan ei viitsi mennä auttamaan, ei paljoa omaa aikaa vaatisi. "ai, on hätä vai, no soitanpa poliisille". Ei menisi kauaa siinäkään...toivottavasti itselleni ei tapahdu koskaan mitään, koska kukaan ei auttaisi. Itse olisin mennyt kyllä auttamaan jos ohi olisin kävellyt. Tämä maailma on pahasti sairas...

Äänestä

Parempi kaiketi käyttää portaita ? Kallis investointi tuollainen hissi, jota ei sitten edes huolleta, jotta asiakas ei jäisi sinne jumiin. Mummolla olisi pitänyt olla viinapullo matkassa, niin varmasti joku olisi soittanut sille poliisit.

Äänestä

etteivät ohikulkijat piitanneet naisen avunpyynnöistä.
Millainen seutu se Tapanila oikein on? Sen tiedän, että siellähä asuu näitä taiteellisimpia ihmisiä, kuuluisuuksia, käyttävät hekin junaa. Ja tietty muitakin ihmisiä kuin taiteilijoita. No, missä vika, kun ei avunpyyntöihin reagoitu? Oliko nainen liian huonosti pukeutunut? Ei täyttänyt stadilaisten mielestä vakavasti otettavan avunpyytäjän kriteereitä?

Kerrassaan omituista! Vaikka kyllähän se tiedetään, että kukaan ei auta silloin kun pitäisi, sen sijaan ollaan tsiigaamassa ja pelleilemässä ja vitsailemassa. No, toivottavasti joutuvat itse joskus samaan jamaan!

Äänestä
  • eiväthän he niitä hissejä pysty liikauttamaan, mutta jos olis ollut vaikka känny mukana, niin ois voinut soittaa vaikka 112 ja pyytää pelastauslaitoksen apuun kirveineen ja moottorisahoineen.
    Mitenkäs se kännyn käyttö onkaan niin vaikeeta ....... Onneksi ei ollut joku sokeritautinen/sydäntautinen/epilepsikko/keuhkoahtaumaa sairastava tai joku muu kroonikko!

    Äänestä

  • auta auta - en auta kirjoitti:

    eiväthän he niitä hissejä pysty liikauttamaan, mutta jos olis ollut vaikka känny mukana, niin ois voinut soittaa vaikka 112 ja pyytää pelastauslaitoksen apuun kirveineen ja moottorisahoineen.
    Mitenkäs se kännyn käyttö onkaan niin vaikeeta ....... Onneksi ei ollut joku sokeritautinen/sydäntautinen/epilepsikko/keuhkoahtaumaa sairastava tai joku muu kroonikko!

    täytyy olla aseellinen ryöstö,tai pippurikaasuhyökkäys,ennenkuin apua lähetetään.Ambulanssia on turha tilata jos ei ole suolet ulkona.

    Äänestä

Hyvin tyypillistä ettei helsinkiläis idiooteilla riitä älliä auttaa muita.

Äänestä

Pisti kyllä todella pahasti silmään:

"Lisäksi iäkäs nainen sairastaa epilepsiaa"
"Iäkäs nainen pääsi hissistä pois vasta sunnuntaina"

Oma äitini on 66-vuotias ja edelleen kokopäivätyössä. Hän on ainakin 10 vuotta ikäistään nuoremman näköinen (ilman kauneusleikkauksia). Sanon häntä 66-vuotiaaksi naiseksi, en millään säälinimellä.

Johtuuko tässä iäkäs-sanan käyttö siitä, että nainen oli pulassa?

Omasta mielestäni
80 iäkäs
70 vanhempi rouva
60 keski-ikäinen, eläkeläinen, eläkeikäinen
50 työelämässä oleva, keski-ikäinen

Äänestä
  • mitä väliä sillä on, minkä ikäinen ihminen on kun on pulassa.
    Jos kyseessä olisi ollut lapsi, niin kaikki olis naama punaisena vaatimassa vastaavien tahojen päitä vadille, siis jos lapsi olisi jumittunut hissiin.

    Kyllä minun mielestäni iäkäs-sanan käyttö on aiheen, sillä joskus se iäkäs ei ehkä snaijaa asioita nii kuin joku 18v. Että silleen. Iäkäs aiheen mainita myös siksi, että iäkkäillä - sanotaan 50 v ja eteenpäin, saattaa niitä henkeä uhkaavia sairauksiakin olla!

    Mitäs sinä nyt siihen iäkäs sanaan puutuit? Entäs olisko ollut tarpeen sanoa, että lapsi, jos siellä olisi ollut lapsi jumissa, sitten vaan sanottais aina vaan että ihminen - iästä viis!

    Jos siellä ois ollut koira , niin kyllä mun mielestä varmaan olis rotu sanottu, jos se vaan olis tunnistettu se rotu! Mäyräkoira jumittui hissiin - dobermanni jumittui hissiin.

    Äänestä

  • Vaikka äitisi olisikin "ikäistään nuoremman näköinen" ei se hänen todellista ikäänsä vähennä. ikäistään nuoremman näköinen iäkäs henkilö on silti edelleen iäkäs. "Iäkäs" ei ole säälittelyä tai pilkkaa.

    Äänestä

  • Itse myös aloin ihmettelemään jo suomi24:n otsikkointia "vanhuksesta".. kaipa se on katsojan/lukijan mukaisesti suhteellista mutta itse 26 vuotiaana en pitäisi 60 ihmistä vanhuksena!

    Äänestä

  • Mikä sääli nimi on iäkäs? Nytkö sekin on jo paha sana. Aikasemmin oli haloota vanhuksesta...

    Äänestä

Herlinin vesat vois järjestää piilokameran samasta tilanteesta. Sitten vaan tulokset ohikävelijöistä iltauutisiin.

Äänestä

Osoitus itsekkäästä ajastamme tämä on, ei mitään muuta. Aivan uskomatonta, että ihmiset vieläpä on huomanneet tämän pulassa olleen, eivätkä siltikään tehneet mitään! Uskallan lisäksi väittää, että tämä ei olisi ollut mahollista muualla Suomessa. Helsingissä nähdään paljon kaikenlaista ympärillä, joten ihmiset turtuu ja mikään ei kiinnosta lopulta, ei vaikka sen näkee.

Äänestä
  • Totta puhut, ihan täysin olen samaa mieltä.

    Enkä siksi että inhoisin helsinkiä, mielestäni se on maailman elävin, kiinnostavin, ja, no, parhain kaupunki! Se on niin moniulotteinen, värikäs ja se tosiaan elää - yöllä ja päivällä, eloa täynnä. Mutta juuri siksi tapahtuukin se mitä sanoit; ihmiset turtuvat.

    Youtubessakin on video siitä, mutta olin itsekin jonkin matkan päässän kahvilassa kun vartija yritti saada puukon kanssa heiluvaa sekavaa miestä kuriin. Lopulta vartija hyökkäsi miehen kimppuun vaarantaen oman henkensä siviilien turvallisuuden puolesta. Ja ketään - ei siis ketään - mennyt apuun, miettinyt sitä, tai osa ei edes pystähtynyt matkallaan ohi. Helsinki jatkoi normaalia elämäänsä ympärillä, vaikka monien henget olivat vaarassa, ja he saattoivat olla ainoita jotka näkevät vartijaa enään elossa, edes hänen perheensä ei tiennyt vartijan vaarantavan henkeään sillä hetkellä. Saattoi olla, että aamupäivä oli vartijan viimeiset tunnit elossa.
    Silti Helsinki jatkoi normaalia rutiiniaan, "life must go on"..

    Onneksi tilanne loppui kun vartija hyökkäsi miehen kimppuun, ja kamppailtuaan maassa hetken hän sai puukkomiehen käden ja sitä kautta puukon. Tämän jälkeen eräs toinen vartijat rynnisti paikalle avittamaan miehen raudoituksessa. Loppu hyvin kaikki hyvin.

    Mutta saivatkohan vartijat edes mitään kunniamainintaa siitä että he estivät välinpitämättömien hesalaisten tappamisen tai vahingoittamisen? Että he tarjosivat jälleen yhden turvallisen tien kotiin, kauppaan, työpaikalle, tai kaverille? Ketä heitä siitä kiitti? Tai kiittääkö heitä siitä ketään ikinä?

    Äänestä

aion jatkossa olla astumatta schindlerin hisseihin viikonloppuiltaisin tai juhlapyhisin tää tapaus opetti sen verran

Äänestä
  • paskoja hissejä.Yliopistollakin ne on vähän väliä epäkunnossa.

    Äänestä

  • ostettu paskaa kirjoitti:

    paskoja hissejä.Yliopistollakin ne on vähän väliä epäkunnossa.

    Nehän ovatkin Shitlerin hissejä...

    Äänestä

Amerikassa kuoli juuri vanhempi pariskunta yksityishissiin kotonaan, hissi jai jumiin ja apua ei saanut. Yksityishississa pitaisi mielestani olla vahintaan kaksi avun kutsunta valinetta, muuten se on aika vaarallista touhua. Tuossa Suomen jutussahan oli se hyva etta ulos kuitenkin paasi, mutta toki odottelu aika on aika pitka, varsinkin kun ei ole vessoja eika muita hississa. http://mattiviikate.newsvine.com/

Äänestä

Täytyykin jatkossa laittaa käsilaukkuun avaimen, kännykän ja lompakon lisäksi

-sorkkarauta
-paksu musta tussi
-valkoinen kartonki kokoa A1
-vuvuzela
-ruokaa ja juomaa
-vaihtovaatteet
-happipullo maski
-LottaPotta
-Maailmanhistorian pikkujättiläinen/Raamattu/Sinuhe Egyptiläinen

Äänestä

Ihan tyypillistä Suomessa. Ei ole koulussa opetettu, niin ei osata mitään tehädä ihan omin avuin ja aivoin. Jos joku opettaja lukee tätä, niin nyt heti otettava opetukseen: Mitä tehdä, jos joku on jumissa hississä.

Kiitos. Asiahan kuuluisi tietysti kouluhallitukselle, mutta...

Äänestä

Eikö asemalla muka käynyt vuorokauteen vartijoita? Vanhus ei varmaan jaksanut pitää meteliä. itse olisin laittanut hissiä remonttiin voimalla... kyllä olisi vartijat olleet nopeasti paikalla.

Äänestä

64-vuotias ei ole vanhus! Hyvänen aika, suuri osa sen ikäisistä on töissä. Omat vanhempani ovat yli 70-vuotiaita, eikä tulisi mieleenkään kutsua heitä vanhuksiksi. Rakensivat juuri puuliiterin keskenään ja kantoivat itse pilkkomansa puut sisään! Eikä apu kelpaa, osaavat itse paremmin...

Äänestä
  • tosiasioita on pakoilla, kun ihminen on vanha niin silloin se on vanha. Jos keski-ikä on 70-80v, ja yli 70v ei ole mielestäsi vielä vanhus, niin koska ihminen sitten kerkeää olemaan vanha?

    Äänestä

  • .......ja moni vanhus on pirteä kuin pippuri, poikkeuksia on aina. Mutta ikä ja sairaudet tekevät tehtävänsä eikä 60 vuotiailta voi odottaa samaa kuin nuorilta. Ihmettelen suuresti tapausta... normaali-ihmisen vaiston jo pitäisi ohjata antamaan apua jos lapsi tai vanhus on pulassa, se on inhimillisyyttä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    .......ja moni vanhus on pirteä kuin pippuri, poikkeuksia on aina. Mutta ikä ja sairaudet tekevät tehtävänsä eikä 60 vuotiailta voi odottaa samaa kuin nuorilta. Ihmettelen suuresti tapausta... normaali-ihmisen vaiston jo pitäisi ohjata antamaan apua jos lapsi tai vanhus on pulassa, se on inhimillisyyttä.

    Itse kanssa kummastelin, että miksi kukaan ei auttanut. Sitten mietin. Hetkinen. En itse kaupungilla kävellessäni katso ihan joka suuntaan, vaikka joku käsiään heiluttaisi. Toisekseen...Hissi tuskin oli rakennettu johonkin keskelle, jossa jokaisella on mahdollisuus ihan tarkasti huomata, että katso perkele siellä on vanhus jumissa. Todennäköisesti vain luulivat, että odottelee kunnes hissi naksahtaa paikoilleen ja ovet aukeavat.

    Hissistä ilmoituksen tehneen henkilön olisi pitänyt käydä katsomassa se hissi ja huomata, että siellä oikeasti on joku sisällä. Todennäköisesti vain kurkattu ohimennen ja sitten ilmoitus. Jolloin korjausfirmalla ei ole palavaa kiirettä paikanpäälle. Lisäksi kannattaisi varmaan se puhelin olla mukana...Ihan niinkuin tommoisia pieniä hätätilanteita varten.

    Nykynuoriso ei jaksa käydä armeijassa. Moni nuori ei siellä pärjännyt 10, 20, 30, 40 vuotta sitten...Oletatko kaikkien pärjäävän intissä? Vaikka faktaahan se on että, että intissä vedetään 6/9/12kk lepiä nykyään.

    Äänestä

  • Vanhus-sanan käyttö ei välttämättä ole vähättelyä! Itselle sanasta vanhus tulee kunnioitus mieleen ja itse jopa teitittellenkin tuntemattomia vanhuksia. Ihminen ei siitä nuorru, jos hänestä käytetään vaikkapa termiä "varttunut" näin se vaan on.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    tosiasioita on pakoilla, kun ihminen on vanha niin silloin se on vanha. Jos keski-ikä on 70-80v, ja yli 70v ei ole mielestäsi vielä vanhus, niin koska ihminen sitten kerkeää olemaan vanha?

    Sekunti ennen kuolemaa?

    Äänestä

Ois esittäny sammunutta nii ois ollu alle puoleen tuntiin apu paikalla.

Äänestä

Missäs vaiheessa 64-vuotiasta on ruvettu vanhukseks kutsumaan? :DDD Voi sanonko mikä...

Äänestä

"Tapanilan hissistä vastuussa olevan hissiyhtiön Schindlerin toimitusjohtajan Antti Rokalan mukaan tilanteelta olisi varmaankin vältytty, jos hissi olisi täyttänyt uusien hissien turvavaatimukset. Hän nostaa esiin niin sanotun robottipuhelimen, joka muodostaa puhelinyhteyden palvelukeskukseen nappia painamalla. Puhelin myös ilmoittautuu itsestään keskukseen automaattisesti kolmen päivän välein.

"Keskeisimmät asiat ovat hissikorin turvapuhelin ja -ovi", Rokala sanoo".

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Robottipuhelin olisi luultavasti pelastanut eläkeläisnaisen hissistä/1135258713842?ref=rss

Euroopan komissio antoi 1999 voimaan tulleen hissidirektiivin yhteydessä vanhoja hissejä koskevan suosituksen, mutta Suomessa sen noudattaminen on vapaaehtoista.

"EU:ssa on tietääkseni kaksi maata, Suomi ja Portugali, jotka eivät ole ottaneet miltään osin näitä suosituksia mukaan lainsäädäntöönsä."

PS. Hälytyssummeri ei toiminut, naisella ei ollut kännykkää, eivätkä ohikulkijat auttaneet.

Äänestä
  • Shitlerin hissit haisevatkin aina kuselle ja paskalle.

    Äänestä

olla kyse inhimillisestä virheestä tai väärinkäsityksestä. Mutta yhtä hyvin tässä saattoi olla kyse nykyajalle ominaisesta välinpitämättömyydestä, jota ei ollut ennen.

Äänestä

sen olen täs jonkusen vuoden aikana huomannut tääl etelässä et porukka on niin kiireistä ettei kiinnosta kuin oma napa.. ihan sama vaikka pommi räjähtäis vieressä nii ei sil väliä kun itselle ei mitään sama liikenteessä kaikkialle on helvetinmoinen kiire mut kuitenkaan ei olla sen nopeempaa.. päin vastoin sitten haitataan liikennettä ja ohitellaan siten hiastetaan muita jotka kuitenkin yrittää mennä fiksusti... ei niiku oikeesti tuol enään ulkona ole järkee.. luotiliivit kypärät ja valtiolta ostaa panssarivaunu nii uskaltaa kulkee johki.. keneltäkään ei voi pyytää apua vaikka jäis tien poskeen kun silloinkaan kukaan ei pysähdy et mikäs on et voinko auttaa.. huhuh siinäkin tilanteessa heti kuvitellaan et tuol on jotain ongelmii et se on varmaan hullu ei sinne voi mennä... sit kyllä pysähdytään ja hiastellaan kun katsotaan ku joku hullu kiireinen on ajanut oman auton tuusannuuskaksi.. sit kiinnostaa mut ei vielkään nousta autosta silloin ehkä soitetaan jos on akkua... ei helvetti oikeesti tätä etelää ku pohjoisen poikana on ollut oppimista tääl... ja edelleen joutuu opiskeleen et voi olla... sääntöi on älä pyydä älä anna älä katso älä tervehdi älä huomioi mitenkää mitään.. siten noi tuol menee.... huhuhuh kiitos sai purkautua:)

Äänestä
  • iso-äiti paljon tärkeämpi!!!ja tämä Pride isku!!!

    Äänestä

Vartin uutinen: "Naisen tyttären mukaan apua ei irronnut myöskään muilta asemalla liikkujilta, joille nainen kertoi viittilöineensä läpinäkyvien hissin ovien läpi.

– Jonkun perheen lapset kävivät katsomassa, että joku on jumissa, vanhemmat olivat katsoneet että juu, niin taitaa olla. Paljon oli ihmisiä kulkenut ja ovet ovat läpinäkyvät, mitä lienevät ajatelleet, kertoo naisen tytär Suvi Dahl-Malaska."

Jos Suomessa on niin väliinpitämätöntä ja itsekästä porukkaa että ei edes hissiin jumittuneen auttaminen kiinnosta niin arvatkaapa kaksi kertaa kiinnostaako minua mennä esim rintamalla sotimaan Suomen=Kansan puolesta ja jopa uhraamaan henkeni heidän takiaan.

No joop, on sille elämälle tosiaan parempaakin käyttöä kun uhrata se ihmisten puolesta jotka eivät välitä toisistaan paskan vertaa. Suomi on hyvin sairas maa.

Äänestä
  • "naisen tytär Suvi Dahl-Malaska"? Joko ne ählämit tukkii meiän hissitkin??

    Äänestä


  • ma kusun vaan kirjoitti:

    "naisen tytär Suvi Dahl-Malaska"? Joko ne ählämit tukkii meiän hissitkin??

    Schindlerin lis... eikun hissi. Ei vain se kaasutustoiminto toiminut tällä kertaa, valitettavasti.

    Äänestä

Tapanila,että hisistäkin on tehty putka.

Äänestä

Ei kannata ostaa Shitlerin hissejä.

Äänestä

Millä perusteella Kone olisi laskenut hissistä aikaisemmin pois? Sama tieto heillekin olisi mennyt ja päivystäjä olisi reagoinut samoin!

Onneksi ei ollut Espoolaisen yhtiön huollossa. Suolaisen laskun olisi haltija saanut vaikka hissi ei olisi tullut kuntoon toisellakaan käynnillä - jos nyt "ammattitaito" olisi riittänyt edes pelastamiseen ensimäiselläkään kerralla!

Äänestä

tän takia en käytäkkään hissejä ikinä, tai mahollisimman vähä jos voin,mulla on ahtaanpaikankammo ja tämmöset uutiset pelottaa entistä enemmän :(

Äänestä

Lintulahdenaukio 8:ssa on 12 kerrosta, huoltoyhtiö on Lassila&Tikanoja, hissi on Koneen valmistama ja sen huollosta vastaa Schindler. Talomme hissi simahti 27.07, ilmoitettiin Lassila&Tikanojalle jossa päivystäjä pyysi soittamaan hissin valmistajalle, eikävarmasti välittänyt tietoa eteenpäin. Schindler taas on joutunut pyytämään apua Kone-yhtiöltä kun eivät kuulemma itse osaa korjausta tehdä.Hissiä ruvetaan korjaamaan viikolla 30. ON TOSI HUONOA PALVELUA LASSILA&TIKANOJALTA ,SCHINDLERILTÄ JA KONE-YHTIÖLTÄ.
Isännöitsijä tuskin tietää missä talomme sijaitsee.

Äänestä
  • Toivottovasti Lintulahdenaukio 8:ssa on edelleen portaat tallella, että pääsette kulkemaan! Kamalaa kun hissi on rikki ja jotkut joutuvat kävelemään...
    Kokeile asua siellä vaikka vain yksi päivä ilman sähköä ja vettä. Vertaa sitten miltä tuntuu kun hissi ei toimi.

    Oli tässä yksi vähän maailmasa valmistettu Nissan Almera kuusi viikkoa kolarikorjaamolla odottamassa toista ajovalon umpiota!
    Ei Koneellakaan kaikkia osia Suomesta löydy ja prioriteetti lienee omat asiakkaat ensin. Lisäksi, onko isännöitsijänne tilannut korjauksen Koneelta?

    Äänestä

  • Hip som hap kirjoitti:

    Toivottovasti Lintulahdenaukio 8:ssa on edelleen portaat tallella, että pääsette kulkemaan! Kamalaa kun hissi on rikki ja jotkut joutuvat kävelemään...
    Kokeile asua siellä vaikka vain yksi päivä ilman sähköä ja vettä. Vertaa sitten miltä tuntuu kun hissi ei toimi.

    Oli tässä yksi vähän maailmasa valmistettu Nissan Almera kuusi viikkoa kolarikorjaamolla odottamassa toista ajovalon umpiota!
    Ei Koneellakaan kaikkia osia Suomesta löydy ja prioriteetti lienee omat asiakkaat ensin. Lisäksi, onko isännöitsijänne tilannut korjauksen Koneelta?

    Meilläkin pamahti Schindlerin hissi rikki Salossa Turuntiellä. Tämä pamahdus on nyt kolmas kerta, ja talo on alle 5 vuotta vanha. Isännöitsijän mukaan näitä hissejä Salossa (Schindlerin kaikki) on pamahdellut useampia.

    Joka kerta on korjaus kestänyt n. viikon, minimissään 3 päivää!

    Eikö yhtiöillä ole mitään takuuta antaa taloyhtiölle - uhkasakkoa vastaan? Laiskoja saatania, ja sitten vielä rakentajayhtiö ottaa halvimman hissin ja samalla huonoimman eli Schindlerin!

    Osia ei kuulemma ole Suomessa - mitä järkeä tässä systeemissä on?

    Seuraavaksi ostan taloon jossa joku muu kuin Schindlerin hissi!

    Äänestä

  • Bynde71 kirjoitti:

    Meilläkin pamahti Schindlerin hissi rikki Salossa Turuntiellä. Tämä pamahdus on nyt kolmas kerta, ja talo on alle 5 vuotta vanha. Isännöitsijän mukaan näitä hissejä Salossa (Schindlerin kaikki) on pamahdellut useampia.

    Joka kerta on korjaus kestänyt n. viikon, minimissään 3 päivää!

    Eikö yhtiöillä ole mitään takuuta antaa taloyhtiölle - uhkasakkoa vastaan? Laiskoja saatania, ja sitten vielä rakentajayhtiö ottaa halvimman hissin ja samalla huonoimman eli Schindlerin!

    Osia ei kuulemma ole Suomessa - mitä järkeä tässä systeemissä on?

    Seuraavaksi ostan taloon jossa joku muu kuin Schindlerin hissi!

    Mitä ihmettä? Onko Salossa yli kolmikerroksisia taloja? Ai niin, taitaa siellä olla yksi viisikerroksinen
    talo - tosin yksi kerros on maan alla! Onko kyseessä tämä viisikerroksinen talo?

    Äänestä

  • Millaista apua odotit saavasi Lassila&Tikanojalta? He ovat huoltoyhtiö, joka vastaa asuntojen ja piha-alueiden ylläpidosta. Tuskinpa huoltomiehiä on koulutettu korjaamaan hissejä... Seuraavan kerran jos näette naapurin kissan pihakatajassa, niin älkää ainakaan soittako Lassila&Tikanojalle vaikka piha-alueet kuuluvatkin huoltoyhtiölle...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hissiin Tapanilassa kirjoitti:

"Eläkeläisnainen jäi vangiksi aseman hissiin Tapanilassa Pohjois-Helsingissä viikonloppuna. Vartin mukaan kauppareissulla ollut nainen meni hissiin lauantaina iltapäivällä ja pääsi pois sunnuntai-iltana".

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vartti Nainen jumiutui vuorokaudeksi aseman hissiin Tapanilassa/1135258694474?ref=rss

Hissiyhtiö Schindlerin mukaan vikailmoitus oli mennyt perille palvelukeskukseen, mutta sen mukaan hississä ei ollut ketään. Tämän vuoksi huoltomies meni Tapanilaan vasta seuraavana päivänä.

PS. Olisiko KONE laskenut hissistä aikaisemmin pois ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu