Vaikka hän paljon omistaisi, viimeisen lähtönsä hetkellä Sielunsa jo hän kadottaa.
Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hänet maailma tuntee, mutta hänen kuuluisa nimensä Taivaassa tuntematon on.
Näin runoilee Hengellisessä laulukirjassa numerolla 468 Tytti Träff 1977.. Seppo J. Järvinen.
Miksi tuon otin esille, on siksi, kun luin pitkän litanian ”renikkarintamerkkejä” erään tuntemani henkilön muistokirjoituksesta lehdestä ja tämä laulu syttyi sydämeen.
Siinä muistokirjoituksessa ei ollut uskosta ja Kristuksesta mitään, vaan menneen samanhenkisen suurta ylistystulvaa samanmielisille, ettei kukaan pysähtyisi, pysähtyisi kuoleman äärelle, mihin henkilö on mennyt!!.
...
Kyllä meitä ylistetään, on sitä sun tätä renikkaa rintaan, että kilinä käy ja fanfaarit raikuu, mutta onko taivas iloinnut meistä??
Kun olen monen haudalla käynyt, siellä on voinut soida vaskista Narvan marssia, kun vainajaa nuortakin on saatettu haudan lepoon. On Siniristilippu peittänyt arkkua, on sotilaan päähine arkulla, tai vastaavaa.
..
Mikä on tärkeintä ihmisen elämässä, tietenkin se usko Jumalaan ja Kristukseen lunastajana, henkilökohtaisena pelastajana.
Mutta myös se, että meidät tunnetaan rehellisenä ahkerana ihmisenä, jota on hyvä muistaa.
....
En täällä arvostele ja tuomaroi edesmennyttä tuntemaani, vaan pysäytän meitä omille arkuillemme, koska kuolema kulkee perässä ja saavuttaa meidät.
Olemme syntyneet iankaikkisuutta varten, joka on lahjaa, armolahjaa Kristuksessa, onko se päämäärä?
Taistelemmeko hyvän uskon kilvoitusta, että Kristuksen rakkaudessa mahdollisemman moni löytäisi kauttamme sen iankaikkisen elämän mittaamattoman lahjan Hänessä.
...
On joskus hyvä pysähtyä ja vaikka nyt, katsoa aivankuin tulevasta tähän hetkeen ja mitata savimajamme käyttökelpoisuutta, ketä ja mitä valtakuntaa se palvelee viimekädessä. Silloin ehkä voi suuntautua jo tänään siihen Jumalan valtakuntaan, joka ajassamme elää nyt hetkeä sydämestä käsin ja sydämelle.
...
Silloin se hoitaa meitä itseämme ja hoidamme rakkaudessa toinen toistamme.
Suun tunnustuksestamme näkyy, ketä palvelemme ja ihmiset sitten ylistäisivät Isää joka on taivaassa meidän muistohetkissämme, kun olemme vaipuneet kuoleman uneen, odottaessamme Herran paluuta, jos se on viipynyt elämämme aikana.
....
Sen tähden Jumalan valtakuntaa on elettävä tämän iankaikkisuusmatkamme vaikeimmissa hetkissä, eli ajan käärmemaan keskellä, nostaen Kristuksen ylös, kuin aikoinaan erämaassa, kun käärmeet Israelin keskellä purivat kuolettavasti.
Olkoon nimemme tunnettu taivaassa, mutta tunnettavuuden määräät sinä ja minä, haluammeko me.
Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hänet maailma tuntee, mutta hänen kuuluisa nimensä Taivaassa tuntematon on.
Näin runoilee Hengellisessä laulukirjassa numerolla 468 Tytti Träff 1977.. Seppo J. Järvinen.
Miksi tuon otin esille, on siksi, kun luin pitkän litanian ”renikkarintamerkkejä” erään tuntemani henkilön muistokirjoituksesta lehdestä ja tämä laulu syttyi sydämeen.
Siinä muistokirjoituksessa ei ollut uskosta ja Kristuksesta mitään, vaan menneen samanhenkisen suurta ylistystulvaa samanmielisille, ettei kukaan pysähtyisi, pysähtyisi kuoleman äärelle, mihin henkilö on mennyt!!.
...
Kyllä meitä ylistetään, on sitä sun tätä renikkaa rintaan, että kilinä käy ja fanfaarit raikuu, mutta onko taivas iloinnut meistä??
Kun olen monen haudalla käynyt, siellä on voinut soida vaskista Narvan marssia, kun vainajaa nuortakin on saatettu haudan lepoon. On Siniristilippu peittänyt arkkua, on sotilaan päähine arkulla, tai vastaavaa.
..
Mikä on tärkeintä ihmisen elämässä, tietenkin se usko Jumalaan ja Kristukseen lunastajana, henkilökohtaisena pelastajana.
Mutta myös se, että meidät tunnetaan rehellisenä ahkerana ihmisenä, jota on hyvä muistaa.
....
En täällä arvostele ja tuomaroi edesmennyttä tuntemaani, vaan pysäytän meitä omille arkuillemme, koska kuolema kulkee perässä ja saavuttaa meidät.
Olemme syntyneet iankaikkisuutta varten, joka on lahjaa, armolahjaa Kristuksessa, onko se päämäärä?
Taistelemmeko hyvän uskon kilvoitusta, että Kristuksen rakkaudessa mahdollisemman moni löytäisi kauttamme sen iankaikkisen elämän mittaamattoman lahjan Hänessä.
...
On joskus hyvä pysähtyä ja vaikka nyt, katsoa aivankuin tulevasta tähän hetkeen ja mitata savimajamme käyttökelpoisuutta, ketä ja mitä valtakuntaa se palvelee viimekädessä. Silloin ehkä voi suuntautua jo tänään siihen Jumalan valtakuntaan, joka ajassamme elää nyt hetkeä sydämestä käsin ja sydämelle.
...
Silloin se hoitaa meitä itseämme ja hoidamme rakkaudessa toinen toistamme.
Suun tunnustuksestamme näkyy, ketä palvelemme ja ihmiset sitten ylistäisivät Isää joka on taivaassa meidän muistohetkissämme, kun olemme vaipuneet kuoleman uneen, odottaessamme Herran paluuta, jos se on viipynyt elämämme aikana.
....
Sen tähden Jumalan valtakuntaa on elettävä tämän iankaikkisuusmatkamme vaikeimmissa hetkissä, eli ajan käärmemaan keskellä, nostaen Kristuksen ylös, kuin aikoinaan erämaassa, kun käärmeet Israelin keskellä purivat kuolettavasti.
Olkoon nimemme tunnettu taivaassa, mutta tunnettavuuden määräät sinä ja minä, haluammeko me.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"On joskus hyvä pysähtyä ja vaikka nyt, katsoa aivankuin tulevasta tähän hetkeen ja mitata savimajamme käyttökelpoisuutta, ketä ja mitä valtakuntaa se palvelee viimekädessä. Silloin ehkä voi suuntautua jo tänään siihen Jumalan valtakuntaan, joka ajassamme elää nyt hetkeä sydämestä käsin ja sydämelle."
"Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme", on kautta
aikojen hoettu. Mutta mitä sekään hyödyttää - kerätä aistit täyteen
kokemuksia? Jäljelle jää kuitenkin vain ne työt jotka on tehty Herrassa.
Eikös Herra ole meille enemmän kuin ne lahjat, jotka ehkä saamme Häneltä?
Job 2:9
Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle:
"Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."
10
Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.