- Tampereen Särkänniemen Lasten eläintarhasta vietiin 7-vuotias valkoinen kääpiövuohi. Afrikkalainen kääpiövuohi Nasu vietiin pois verkkoaitaan tehdyn aukon kautta. Vuohivarkaus on yhä selvittämättä.
- Laukaan Lievestuoreella Keski-Suomessa murtauduttiin Nokkakiven huvipuistoon. Saaliiksi kertyi muutamia narunvetokojun voittoesineitä. Myös huvipuiston kioskiin murtauduttiin, mutta sieltä ei viety mitään.
- Nuori motoristi suhtautui erittäin vähättelevästi hirvikolarin mahdollisuuteen Reisjärven suunnalla. Poliisi kysyi reipasta ylinopeutta ajaneelta mieheltä, oliko tämä ajatellut, mitä voisi tapahtua jos esimerkiksi hirvi hyppäisi tielle. Tämä vastasi, että sehän vain lisää jännitystä.
- Maaningalla tehtiin muuttomatkaa viinan voimalla. Seurue liikkui kahdella autolla, joihin oli lastattu muuttokuormaa kattoa myöten. Kuljettajat puhalsivat yli kahden ja lähemmäs puolentoista promillen lukemat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.