mahdollista, etuteltassa annetaan mielipiteeseen oikeus vai muutamalle harvalle häirikölle, onko johto tietoinen moisesta. Alkaa vaikkuttaa vähitellen että karavaanarit on sisään lämpiävä savusauna, tai ainakin kivikauden jäännös savusaunasta- Nämä muutama henkilö ovat omiaan pilaamaan kunnollisten karavaanareiden mainetta, täällä kotimaassa kuin maailmallakin. Olisi varmastikin toivottavaa että nämä muutamat häiriköt suljettaisiin et palstalta pois koska emme voi itse ottaa osaa tuollaiseen kirjoitteluun sivistyneinä ihmisinä. Katsomme että kirjoitukset ovat alaarvoista kiusantekoa muita kirjoittajia kohtaan johdon suostumuksella.
Jotenkin meistä tuntuu että nyt ei ole karavaanareissa kaikki kohdallaan, Saatta olla niin että pako alkaa karavaanareissa vauhdilla. Häpeämme jo olla karavaanareita ainakin rekisteröityneitä. Sukulaisetkin pitävät toisen luokan kansalaisina, ollessamme jäseniä kyseenalaista mainetta hankkineessa järjestössä.
Jotenkin meistä tuntuu että nyt ei ole karavaanareissa kaikki kohdallaan, Saatta olla niin että pako alkaa karavaanareissa vauhdilla. Häpeämme jo olla karavaanareita ainakin rekisteröityneitä. Sukulaisetkin pitävät toisen luokan kansalaisina, ollessamme jäseniä kyseenalaista mainetta hankkineessa järjestössä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Nyt ei oikein onnistunut kärryille kiipeäminen, mutta jos jokin ryhmittymä kirjoituksillaan aiheiuttaa harmia keskinäisllä kinasteluillaan, voisivatko he vaikka siirtyä skypen puolelle, koska siellä voi olla samanaikaisesti livenä kaikki taistelijat mukana kirjoittelemassa sekä myöskin puheyhteydessä. Saa siellä myös kuvayhteyden, kuten näköpuhelimessa. Myös tavallinen sähköposti keskenäiseen jutusteluun on käyttökelpoinen eikä häiritse muita. Kannattanee kokeilla.
suositeltavaa olisi, koska muutkin haluaisivat kirjoitella kaikkien karavaanareiden etutelttaan, mutta tuntuu aivan sulalta mahdottomuudelta. Nämä muutamat kaverit alkavat heti terrorisoimaan omilla hieman jo vanhahtavilla typerillä kommenteillaan. Sitä toisten kirjoittajien aliarvioimista on kestänyt jo vuosikausia jopa minunkin kohdalla. Aikoinaan siitä taisi olla karavaanarissakin, tarkoitan tietenkin lehteämme, kirjoitus. Kirjoituksessa valitettiin juuri samaa asiaa, näistä muutamasta linkkipirusta. Ottaessani yhteyttä silloin erääseen nimeltä mainitsemattomaan johtohenkilöön, piti hän kirjoituksia jopa mukavina kannanottoina. Minusta ne olivat pahemman luokan häiriköintiä toisia kohtaan. En tiedä sitten ymmärsikö kyseinen henkilö mitä tämä aiheuttaa toisissa karavaanareissa. Uskoisin että johdon tiedossa on ketkä henkilöt harrastavat tai ovat harrastaneet jo vuosikausia hevosenliha juttujaan ym rantakirppu ajeluitaan tai oopperajuhlilla käyntejään. Onhan sekin tietysti sivistystä kun käy kuuntelemassa taidetta mistä ei ymmärrä hevon paskaakaan, niin kai.
Keskustellessani asiasta muiden tuntemieni karavaanareiden kanssa, oli heidän mielipiteensä yhteneviä kassani. Miksi ja kuinka kauan annetaan tyhmyyden tiivistyä etuteltassa. Eikö johdon mielestä ole mitään sellaista kanavaa missä, jokainen saisi ilmoittaa mielipiteitään shakaalijoukon irvimiseltä kiusanteolta, sekä nälvimiseltä. Jos seuraa kirjoituksia niin kyllä niistä kuvastuu henkilöt jotka harrastavat moista pilkkaa ja mielestään kovinkin älykästä pilkkaa/ herjaa. Tyhmyyttä sanoisin mutta, minähän en johdakaan karavaanareita. Sen tekevät muut herrat, vai tekevätkö.
Jos ei johto saa muutosta aikaiseksi etuteltassa niin minun rahoillani eikä varmasti monen muunkaan keskustelemieni henkilöiden rahoilla ole tarkoituksen mukaista pitää ettuteltan lurinoita. vain muutaman häiriköivän kirjoittajan tähden.
Kyllä karavaanius on menossa hurjaa vauhtia alaspäin, kaikista juhlavista puheista huolimatta. Olisikohan jo syytä ottaa kurssin muutos, tai ainakin lusikka jos ei peräti soppakauha johdon kauniiseen käteen.
puolelle pitäisi näille omaa ehdotonta mielipidettään aktiivisesti joka väliin tunkeville perustaa aivan ikioma keskusteluosio "sekalaisia ajatuksia" tai "sitä sun tätä", sinne voisi kirjoitella omia mielipiteitään ja keskustella ja väitellä saman henkisten keskustelupalstojen keisareiden kanssa teemalla tiedän ehdottomasti parhaiten ja tikusta asiaa omalaatuisella huumorilla höystettynä. Ja pysyä myös siellä. Keskustelupalstat kaipaisivat uudistusta, muutoin ne jäävät vain "keisareiden " omaksi sisäpiirin vitsi temmellyskentäksi ja oman egon nostamiseksi.
puhut veliseni, viimeaikoina on ollut havaittavissa kovaakin vastusta kentällä kyseisestä ilmiöstä. Onhan selvää, jos ei sikariporras tee asian korjaamiseksi muuta kuin puhuu vain kauniista unelmista ja taivaspaikoista, huomioimatta meitä asiallisesti kirjoittavia karavaanareita. Kyllä taivaspaikat ja unelmat silloin menevät uusjakoon, mutta vain näiden kaikkitietävien mollikoiden kesken . Ei ole kohta enään ketään muita kenelle unelmia ja paikkoja jakaisi.
Vaikka 24 palstalla kirrjoittelee hoitolaitoksen häirikkö niin, kuitenkin täällä saa äänensä kuuluviin. Täällä ei solistit kitenkaan niskan päälle pääse hyppimään koska heidät yleensä jätetään syrjää keskusteluista. Suurella joukolla kirjoittajaa vastaan ei ole koskaan toteutunut täällä. Mitä se osoittaa kirjoittajista, tietysti sen että korvien välissä on muutakin kuin rusinoita. Valitettavasti etuteltassa on rusinat pesiytyneet muutamien korvien väliin.
Käyhän täälläkin vierailijoita etuteltasta, purkamassa pahaa mieltään ja vaimon aiheuttamaa painetta hermostossa. Yleensä heidät jätetään omaan arvoonsa, mikä oikein onkin. Mitäpä sitä kenenkään huonoa oloa ja heikkoa menestystä kentälläkään rupeaa puimaan saatika saitilla.
Onpahan meillä täällä oman leirintäalueen väen kesken ollut puhetta asiasta, yleensäkin tuosta nettiterrorista. Onhan siitä ollut jo vusia puhetta asioiden korjaamiseksi mutta puheet näkyvät kaikuvan edelleenkin kuin kuuroille korville. Voin rehellisesti sanoa että, meidän alueella ei etuteltassa poikkea kuin 1 tai 2 henkilöä, nekin vain katsastamassa vieläkö imeläiset saittailevat. 24 palstaa pitävät paljon asiallisempana. Tietysti minunkin mukavana karavaanarina on ikävä seurata tälläistä menoa mutta, Johtohan kaiketi voisi puuttua kyseiseen epätasa-arvoon, että muutkin voisivat ilmaista mielipiteensä tulematta häirityksi.
Onhan se tietysti turhaa toivoa että asioille voisi tehdä jotain, muuta kuin perustaa oma karavaanari porukka ja rekisteröidä se lain vaatimalla tavalla. Tai tietysti toinen mahdollisuus on tehdä asia julkiseksi, saattaa muidenkin tietoon missä mennään ja mihin päädytään. Ken ties allikko on SF seuraava kohde.
Onneksi meillä on Jorma K joka taistelee tuulimyllyjä vastaan rohkeasti, aina keräten pisteet omaan vakkaan häiriköiden suureksi häpeäksi. Miestä en tunne kuin mitä joskus on kohdattu. Muutama sana on vaihdettu kodatessa, aivan asialliselta kaverilta vaikutti. Taitavat turhaan haukkua mutta, sellistahan se on meidän muutaman pölhön kanssa. Eihän se haukku haavaa tee, muuta kuin kunnia ja maine karttuu.
terroristeja voisi vaikkapa savustaa pois koko yhdistyksestä ennen kuin pilaavat lopullisesti kunnollisten karavaanareiden maineen.
on kait kirjottaa asiaa ja ei lähde mukaan keskusteluihin minkä kokee provosoivaksi...tms.
Leikinlasku on???ehkä niihinkään ei kannata vastailla..Kyllähän kaikki tietää miten käyttäytyy kunnon karavaanarit.
Onko joku muukin Jorman lisäksi kirjoittanut samaan aloitukseen, siis ennen minua? Aloituksen ja kaikkien vastausten kirjoitustyyli on täysin yhteneväistä, samoin kirjoitusten sisältö. Kukaan palstan vakiohemmoista ei pääse tarkistamaan yhtään Jorman esittämää väitettä vieraalta (vain rekisteröityneen ja kirjautuneen jäsenen salasanan tietävä) keskustelupalstalta.
minunkin on jotain sanottava perättömään väitteeseesi. Minusta alkaa jo viimeikin tuntumaan että vainoharhaisuutesi ja luulosairautesi on saavuttanut hieman liian suuret mittasuhteet, Olin jo aikaisemmin ajatellut suoisitella sinulle hoitoa lisääntyviin vaivoihisi, nyt suosittelen sitä todella vakavasti.
Kysyn sinulta vainoharhaisuuden perikuvalta miksi, minä täällä saitilla päiväkaudet kirjoittelisin jonnin joutavia lurinoita. Ei kuule ei varmasti minua kiinnosta alemman sosiaaliluokan henkiset eikä taloudelliset ongelmat, eikä muukaan epäsosiaalinen ajatustenvaihto. Koska en kuulu karavaanareihin tuskin tulen kuulumaankaan. Syy; toistensa kyräilijöita velkavetoista kännäävää paska porukkaa, noin 50 % heikoilla älyllisillä lahjoilla varustettu, siis miksi.?
Sinäkin olet kuin pahainen ämmän puolikas joka ei saa elämältään muta kuin toisia, kunnon kansalaisia rienaavia kirjoituksia aikaiseksi, leikkimällä salapoliisia kuin pikkupojat konsanaan. Onko mielestäsi oikei sanottu minun mielestäni on. Kyllä kai minuakin rupeaa joskus vituttamaan tuollainen turhanpäiväinen paskan jauhaminen toisista ihmisistä. Pitäisit vaikka akkaasi hyvänä sen aikaa kun täällä leikit suurta ja mahtavaa karpaattien neroa, tai hänen jo ammuttua muijaansa. Samaa luokkaa olet.
Kaivele vaikka housujasi jos ei muijasi päätä sinua lähelleen mikä on todennäköistä. Saat siitä varmastikin parempaa tyydytystä kuin tuosta paskan jauhamisesta, eikö kätesi jo haise. Nuuskaise ja kirjoittele siitä netissä, voisi olla monelle palsta ääliölle mielenkiintoisempaa luettavaa.
Terveisin Jorma K kaikkien kieroutuneiden epäluuloisten henkisesti löyhäpäisten kaveri vaikka ei karavaanareihin kuulukkaan. Kirjoittelen taas joskus kun kiireiltäni kerkiän.
Kysyt minulta "Kysyn sinulta vainoharhaisuuden perikuvalta miksi, minä täällä saitilla päiväkaudet kirjoittelisin jonnin joutavia lurinoita."?? Sitä samaa minäkin olen monesti ihmetellyt, eikö sinulla TODELLAKAAN ole muuta tekemistä? Ei näytä olevan. Muuta en osaa vastata kysymykseesi.
Tarjoat TAAS monta herkullista aihetta perusteellisesti ruodittavaksi omassa vastauksessasi.
Katsotaan, katsotaan ! Kunhan kerkeän kunnolla istumaan koneen ääressä pidemmän tovin. Voin vähän lisä valaista vääristeltyjen väitteidesi taustoja. Minulla on varsinainen elämä netin ulkopuolella. Näin lämpimänä ja kauniina kesänä nautin joka hetkestä minkä saan touhuta ulkosalla askareitani. Palaillaan asiaan uudemman kerran myöhemmin. Koita viihtyä siihen asti.
uusiakin kirjoittajia.
Mukavaa kesää!Hellettä piisaa.
jokohan sade pian lppuu, pääset sinäkin sieltä hellan ja nyrkin välistä koneellesi kirjoittelemaan . Paskaa tunnut jauhavan jatkuvasti, mutta jauha vain. Onpahan sinullakin jotain miettimistä.
Ajatko Jorka sormella omaa persettäsi päivittäin?
Keitä nämä sfc-jäsenkeskustelun terroristit ovat????
kuin seurata keskusteluja niin kyllä huomaa kuka tai ketkä ovat häirinneet muita kirjoittajia. nimiä en halua ruveta luettelemaan. En ole itse muiden kirjoittajian häiritsijä.
katin Jorma on avannut hairiköiden listan, pitää paikkansa minäkin voin pari nimeä tuiskasta . Merilinna, Nyyssönen, Lahti. Helvettiin et stä. kunnon karavaanareita kiusaamasta, Johto herätys vai eikö asiat kiinnosta. Ovat jo tarpeeksi terrorisoineet. ? Löytyyköhän nimiä lisää ja kuinka paljon . Minua ei eden karavaanareiden jäsenyys kiinnosta eikä varmasti monen muunkaan noiden pölhöjen vuoksi, eikä irjoittelukaan. Eipä ole muutamaan vuoteen tullut poikettua et.ssä. eikätaida kiinnostaakaan.
Jorma K vapaiden karavaanareiden kaveri
Juuri saapuneessa sfc- lehtisessä oli myös jäseneksi tullen kauhistelu etuteltan menosta ja surkeasta tilasta. Nyt yksi on kaivanut tämän ketjun virallisel paikal siel essiin ja kalapaliikki on kovaa. Yks samaa mieltä oleva sai heti turpaseensa, mut kuin vois muuten ollakaan. Oli rasistikeskuselu pantu roskakoriin hämmeenlinnassa, mikä oli kans esim miten alhaalla tasolla juttuu väännetään. Mielipitteen ilmaisu on jäsen osastolla tosian muutaman jo mainitun terrorissa. Pittäkää henkireikää täälä!
miehen tai naisen puhetta. Eihän etuteltan ääliöillä mitään järkevää koskaan ole sanottavaa, eikä tule varmaankaan olemaankaan. Mitä muutaman mielipiteeseentulee, niin kyllä eroavat vahvasti normaaleiden ihmisten mielipiteistä. Kuitenkin täytyy sanoa että suurin osahan on karavaanareistakin lähinnä normaaleihin verrattavia, valitettavasti. Normaalithan välttävät kirjoittelua et ssä.
Mutta, onhan se päälliköiden asia siivota etutelttaa ainakin 3 kertaa 10 vuodessa niin, kuin tähänkin asti. Eihän sitä kukaan kavereidensa puheita kovin herkästi tietenkään poistele, ainakaan jos hyödyn saa. Kyllä Jorma K kirjoittaa asiaa siinäkin että on parempi pysyä pois koko etuteltasta, mutta parempi olisi näköjään erota koko järjestöstä. Eihän siitä enään mitään hyötyjä saa kuin muutaman sentin vuodessa. Tai saahan siitä hirveää itsetunnon korotusta merkillä omat kehut. Hirveää on rummutus jäsenmäärän kasvustakin, mutta taitaa olla poistuma nykyisin voimakkaampaa. Kepullakin oli havaittavissa näitä haamujäseniä, mutta lienevät olevan jo laitettu poistoihin.
Turha urputtaa täällä etuteltan puheista täällä.Samaa paskaahan tämäkin löpinä oli alusta loppuun asti.Oikeastaan pahempaa täällä.
"koska muutkin haluaisivat kirjoitella kaikkien karavaanareiden etutelttaan" (lainaus ylempää)tässäkö syy urputtamiseen kun ei pääse kirjoitteleen etu telttaan.
Se ei ole yleinen sivusto.Joten miksi valitatte täällä,ketkä pääsevät? Sivuilla ei ole kartellia vaikka jotkut niin luulevatkin.
taas tuli etutelttalaisen mielipide, tosin vailla suurempaa kiinnostusta. Eihän sinne kukaan normaali viitsi kirjoitella, vanhojen ukkojen ja akkojen Raumalaisia jaarituksia.
Näyttää se teltan kirjoittelu kuitenkin kiinnostavan paljon. Kun haluaa tännekin siitä oman mielipiteensä laittaa.
Voisin naida kanssasi
Terveisin Jorma K.
tulin juuri Pursiseuran kokouksesta ja avasin tietokoneen. Hämmästykseni oli suuri kun huomasin, että kalapaliikki on kovimmillaan etuteltan hörinöistä. No kyllähän Piilosen punaposket saisivat kadota etuteltalta, voisivat ihmisetkin sinne kirjoitella. Tuskin se kovin montaa kotipupua kiinnostaisi, mutta tasapuolisuuden nimissä. Annettakoon pupuillekin mahdollisuus vähän järkeviä sormistaan päästellä.
Näkyy se hölmö kaksoisolentonikin taas olevan vapaalla noita patoutuneita tunteita päästelläkseen. Lieneekö hpoitajat taas antaneen vanhan remingtonin rievulle. Noo jotainhan muutakin viihdykettä hänellä pitää olla kuin , paskaleikit ? Joten ei kannata kenenkään vaivautua, kohtahan kone taas viedään varastoon odottamaan seuraavaa selvempää päivää.
Kyllä tämä saitti on sentään paras kaikista karavaanareita sivuavista . Täällä on sentään asiaakin, vaikkakin minä takaan oman tekstini asiat. Muutamien muiden tietenkään en. Enhän minäkään kaikkea voi taata.
Kovasti taas näkyivat karavaanilehden sivuilla matkustaneenkin, tai sanottaisiinko: paljon ovat lukeneet kirjoittajat, päätoimittajaa myöden, tietoa ulkomaiden matkaoppaista. Hyvähän se jos ei itse mitään kirjoitettavaa keksi, niin kyllä kirjoista suoraan lainaaminen sentään huononkin jutun voittaa. Tulee ainakin asiaa juttuihin, sitä kun nykyään vaaditaan. Onhan kyllä niinkin, kun 20 vuottakin on kirjoituksia lukenut tietää lukemattakin mistä ja mitä lehdessä kerrotaan. Ehkäpä sen vuoksi minullekkaan ei lehteä ole tullut useampaan vuoteen, mutta huonomuistisille voi kyllä tulla.
Kova paperi niinkuin lehti on ei taida käydä enään vc hommeleissakaan, taitaa painomustekin olla jo vesiliukoista. Siitä vain päättelin kun kaaravaanialueiden uimarannalla on paljon noita värikkäitä reisiä uimapuku kansan keskuudessa. Niin miehissä kuin naisissakin, kuitenkin säästäväisyys on molemmalle sukupuolelle luonteen omaista. Siittä vain päättelin kun uffen laatikoiden vieressä on öisin paljon puskaparkkilaisia, puoliksi laatikoiden sisällä. Vai vanhoja lumppuja ja tuulipukujako ovat sinne heittelemässä. Minä en kyllä koskaan mene laatikkoon kun jotain pois heitän. Vaikka enhän minä niin kovin usein, ei voi muuten pukeutua muodin mukaisesti. Mutta en minä markettien takapihoillakaan könyä, on se niin pirun vaarallistakin. Kun kauppiaan perkuleet laittoivat ne pakkaavat roskalavatkin, moni on mennyt mukana varissuolle, sitäkö jäsen kato ?
Matkailuautojakin lehdessä kovasti kehutaan, noo ei siinä mitää antaa kehua jos, vaikka jota kuta sattuisi mokoma härveli kiinnostamaan. Minulla on kyllä kiinnostus loppunut niitäkin kohtaan, ovat niin helvatun ahtaitakin. Sehän niissä on ainoa hyvä puoli kun tuo käyttömaksu on niin korkea. Isompivelkainen staattus sympoolin omistaja ei taida paljon talvella ajella. Ei taida. osamaksutkin painavat päälle. Sellaista sekin on, pirullista on olla vähävarainenkin, mutta hyvähän se kun voi naapurille näyttää. Mikä pihassa seisoo, muukin kuin ukkorievun järki. Voi helskatti sitä kateuden määrää, oikein harmittaa katsella naapuria. Minä kun tulen iltamyöhällä töistä niin naapuri on nukunut jo monta tuntia, mutta ei hänella olekkaan mitään taattus sympoolia, mökki, mersu vene ja oma talo ja tietysti talvella ja kesällä muutama maailmanympärysmatka. Sellaista se on se köyhyys.
Onneksi karavaanareiden oma yhdistys sentään älysi valittaa niistä matkailuautoihin kohdistuvista verovääryyksistä, Tosin vasta sitten kun laki oli jo voimassa. Joo eihän sitä Suomessa ole tapana valittaakaan kuin naapurista, tosin siitäkin ennen kuin mitään vielä on kerinnyt tekemäänkään. Sellaistahan se on tämä ihmis elo.
Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri, pikkaisen hevosmiestenkin
ooks sama porvoonkolli, joka pelaa sanajahtii? :)
Tämä oli ihan viihdyttävää lukemista. Ei pääse nykysaitin solvaukset lähellekään tätä tasoa.
Etkö sinä pidä Joksun liitteistä nykyään, yötä, päivää?
Piilosen kaverit siellä, kilvan toisiaan kehuvat.
Olen sitä mieltä, että jokainen voisi vähän kyllästää ohutnahkaisuuttaan ja ymmärtää hiukan huumoria. Vaikkakin joskus kirpaisevaa se onkin vähäsen, mutta joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Pienen mielipidenäkemyksen pitää kestää. GJON.
Ihmisille on yhteisössään kehittynyt käytöstapoja, jota kutsutaan sivistykseksi.
Sitten on näitä jossain tampereella konepajan taukohuoneessa työelämänsä illusta puhuneita mettäläisiä, joita hädintuskin apinaa oppineemmaksi voi sanoa.
Kas vain , heinosjorma kaivoi esille oman yksinpuhelu ketjunsa vuosien takaa .