Nettifennoilu perustuu vilkkaaseen mielikuvitukseen, väärinkäsityksiin, oman maan puutteelliseen tuntemiseen, disinformaatioon, ksenofobiaan, kateuteen, historian vääristelyyn ja samojen päättömien valheiden loputtomaan toistoon = Sitä on pienet nettifennot tehty!
Mistä on pienet nettifennot tehty?
A L
28224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Unohdit ruotsalaisuuden, tarkemmin sanottuna ruotsinkielisten tekemät monet virheet, jotka ovat läpäisseet suomalaisuuden ja ovat nyt siellä painolastina. Oliko ruotsalaisten pakko vastustaa suomalaisia kouluja ja suomen kielen merkityksen kasvua?
Se, että eräät ruotsinkieliset sivistyneet ihmiset aikanaan tukivat suomen kieltä, ei riitä häivyttämään häpeää, että monet ruotsinkieliset jarruttivat ja vaikeuttivat kieliolojemme kehitystä. Virheet ja huono käytös ovat osa ruotsalaisuuden historiaa, joka läpäisee myös suomalaisuuden, kuten Henri Meinader osuvasti sanoo. Ruotsinkieliset tutkijat pitävät tärkeänä, että ruotsinkielisten aikaansaannokset muistetaan, ja niihin kuuluu myös paljon sellaista, jota ruotsinkieliset eivät haluaisi muistettavan.
Ruotsinkieliset, kuten aloituksen kirjoittanut Ankdam, eivät näköjään halua suomenkielisten ystävyyttä.
Kuinka monta aseetonta suomalaista siviiliä Meinaderin isoisä lahtasi vuonna 1918?
Millaista häpeää koet siitä, että eräät suomenkieliset hidastivat ja jarruttivat olojemme kehitystä? Entä hävettääkö sinua se, että eräät suomenkieliset julistavat että joitakin maanmiehiämme on syytä inhota ja vihata samoin kuin naapurimaatakin?
Se on sitä ruotsalaisuuden vaikutusta, josta Meinander puhuu. Mielestäni toki pintakuohuntaa, koska maamme lainsäädäntö antaa ruotsin kielelle erittäin vahvan aseman. Toisin oli silloin, kun suomenkieliset joutuivat ponnistelemaan saadakseen omakieliset lailliset oikeudet.
Mielestäni sinä ja Ankdam teette ruotsin kielelle karhunpalveluksen nälviessänne ja tahallaan ärsyttäessänne suomenkielisiä. Käytöstänne voi verrata niihin, jotka puhuvat kuvailemallasi tavalla.
Mielestäni teet karhunpalveluksen itsellesi ja muille netti fennoille nälviessäsi ja ärsyttäessäsi meitä suomenkielisiä esiintymällä jonkinlaisena suomenkielisten puolestapuhujana vaikka tarkoituksesi taitaakin olla vain Itä-talainmaan marqiisin mallin mukainen hurrivihan kylvö.
Minun ei tarvitse hyväksyä väitettä, jonka mukaan kirjoitukseni "perustuvat vilkkaaseen mielikuvitukseen, väärinkäsityksiin, oman maan puutteelliseen tuntemiseen, disinformaatioon, ksenofobiaan, kateuteen, historian vääristelyyn ja samojen päättömien valheiden loputtomaan toistoon." Tuollaiset yliolkaiset, heitot ovat tarpeettomia, ja on aika sanoa se ääneen.
Ei tietenkään tarvitse hyväksyä ja tuskinpa itsekään oletat, että kenenkään tarvitsee sen kummemmin hyväksyä väitteitäsi ruotsinkielisistä tai vaikkapa minun kirjoittelustani.
ja "netti svekona" Lapio-Aku (http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9204273/44970961) on ankkalinnassaan saanut Ankdam-Iineksensä kanssa korkea-arvoisen kilpailijan Itä-Taalainmaan markiisista. Taitaa olla kilpalua nimittelyssäkin. Kumpi puoli mahtaa enemmän rakastaa sitä taitoa?
"Taitaa olla kilpalua nimittelyssäkin. Kumpi puoli mahtaa enemmän rakastaa sitä taitoa? "
Höh. Olipa tuhannen nikin aarnoltilla siinä kysymys! Marqiisi ilman muuta. Onhan hän nimennyt itsensä paitsi marqiisiksi myös ainakin kuninkaaksi ja keisariksikin.
on ylentänyt itsensä ja sinut, Tapio-Aku, vähintään samoihin korkeuksiin ankkalinnassanne. Tuuleeko siellä kovasti?
No, eihän nyt kuninkaallisen marqiisin vertaista voi ollakaan!
Onko suunnitteilla hurrivihan lietsontaa, tuhannen nikin aarnoltti?
kuningas Tapio-Aku ja kuningatar Ankdam-Iines sentään enemmän kuin joku markiisi, joka on aatelisessa loistossaan vasta prinssien jälkeen. Kaipaatko hurrivihan lietsontaa? Ettet vaan olekin suunnittelemassa vääristelyillä hurrivihan kerjäämistä.
"Suomenkielisenä suomalaisena ja "netti svekona" Lapio-Aku (http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9204273/44970961) on ankkalinnassaan saanut Ankdam-Iineksensä kanssa korkea-arvoisen kilpailijan Itä-Taalainmaan markiisista.
Huom! Me emme ole saaneet mitään kilpailijaa!!
ENSIN OLI KIELIPOLITIIKAN KUNINGAS, sittemmin Itä-Taalainmaan markiisi joka suureksi mieliharmikseen on saanut Tapsasta ja allekirjoittaneesta kyseenalaistajat pöhköille jutuilleen, faktatehtailulleen ja vihankylvämiselleen.
Itselläni ei ole mitään syytä osallistua varsinaiseen kielipoliittiseen keskusteluun, pakkoruotsi ei minua kiinnosta eikä muuten kiinnosta Tapiotakaan, ainoastaan nämä valheet, disinformaatio ja vihankylvö kiinnostavat.
No, sieltähän se tittelienjakaja sitten löytyikin! Tuhannen nikin aarnoltilta kuninkaalliset arvot tippuvat ihan samaa vauhtia kuin Itätalainmaan marqiisilta konsanaan. No, toki marqiisi jakaa niitä lähinnä itselleen...
Mutta vastaus tuhannen nikin aarnoltin kysymykseen nimittelyn rakastajasta selvisi: sehän on tietysti tuhannen nikin aarnoltti itse! Ja siksi hän tietysti kysymyksensä esittikin.
riittääkin pelkkä ankkana olo, kuten Ankdam-Iines alunperin asiasta vihjasi (http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9204273/44970961). Mutta mitäpä tuosta, kunhan viihdytte itsenne ylentäneinä tai alentaneina nettisvekoina ankkoina, nettisvekona ankkaparina.
Mehän selvästi Tapsan kanssa edustamme teille netti fennoille jotain suurta ja pelottavaa kun teillä on niin hirmuinen tarve olla jatkuvasti kimpussamme.
Minä katoan täältä välittömästi kun lakkaatte kirjoittamasta skeidaanne tänne palstalle.
En ylipäätään ymmärrä miksi te netti fennot vuodesta toiseen viitsitte riekkua täällä RKP:palstalla muka poistamassa pakkoruotsia.
Menisitte sinne omienne (luo suomenkielisten) pariin ja poistaisitte sen pakkoruotsinne, ei siinä RKP:n itkuraivaritkaan auttaisi jos todella löytäisitte asiallenne riittävää kannatusta.
Valtasuhteet RKP - muu Suomi ovat 9 - 191 joten .. mikä teitä pidättelee?? Siitä vaan!
Ei RKP lähde pakkosuomea / pakkoruotsia poistamaan, turha täällä on mitään armoa anella.
Olen sanonut sen aiemmin ja sanon taas, politiikassa ei ole tapana itkeä, anella ja vinkua armoa ja luovutusvoittoja vaan politiikassa äänestetään asiat nurin.
Toki jätän suosiolla valekuninkaan ja valeaatelisten tittelit sille, jolle ne lööperinlaskettelun perusteella kuuluvatkin eli marqiisille itselleen samoin kuin suosiolla jätän tuhannet nikit aarnoltille kun hän niitä tarvitsee yrittäessään muuttaa sanojen merkityksiä.
kuten nettifennojakin on moneen junaan: asiallisia ja asiattomia, viisaita ja vähemmän viisaita, mukavia ja ilkeitä jne.
RKP on ensisijaisesti kielipuolue, siksi on sopivaa - riekkuen tai riekkumatta - puhkoa reikiä juuri täällä tähänkin pakkoruotsittajien linnakkeeseen, jonka sotureihin Ankdam (itseään hauskasti ironisoiden: Ankdam-Iines) ei halua lukeutua, ainakaan änkyräsiipeen, vaan evvk-siipeen, minkä olen iloiten pannut merkille.
Koska RKP edustaa pientä vähemmistöä, saattaa olla viisasta kypsyttää RKP joukkoineen nielemään ajoissa tappion karvas kalkki. Aivan kiltisti RKP ei enemmistön pakkoruotsista luovu, kuten Ankdam aivan oikein vihjailee politiikan luonteeseen viitaten. Onhan pakkoruotsi kaikkine seurannaisilmiöineen kätevä vippaskonsti, jolla voi estää suureen enemmistöön kuuluvia etenemästä omassa maassaan omalla kielellään. Sen ymmärtää hyvin, kun ajattelee, mikä ylenmääräinen etu pakkosuomi Ruotsissa olisi ruotsinsuomalaiselle kielivähemmistölle.
No, ei kuudesta netti fennosta nyt älyttömän moneen junaan ole!
Räksyttävä vanha ämmä Ankdam on tehty pas0kasta kuten suurin osa ruotsalaisista. :D
kävi kaksi aitoa Ruotsalaista kylässä Suomessa ja tuli puheeksi suomenruotsin kielestä niin nämät sanovat et suomenruotsalaiset puhuvat 1500 luvun Ruotsia et ei heitä ymmärrä kunolla huomakaa miten heikkoa ruotsinkieltä te puhutta yleensä,ruotsia puhutaan Ruotsissa ei Suomessa, MIKÄ ON SELLAINEN KÄÄNNÖS NESTEKAASU SE KÄÄNNETÄÄN FLYTGAS HYMYY ei se ihme ole jos aidot Ruotsalaiset nauraa suomenruotsille det kiva va jette kiva. Mitä kieltä suomeruotsalaiset tarvii kun menevät Saksaan ruotsia tai?
ohjelman, jossa ruotsalaisia huvitti tämä suomenruotsalaisten vanhanaikainen ruotsin kieli.
pitäneet sitä pikemminkin kauniina? En tuollaista ohjelmasta muista, tuli ainakin FSTltä.
Ruotsia sekoitettuna suomalaisilla sanoilla. Ei tosiaan ne pidä sitä kauniina. Ei edes Kiirunassa ja muualla Norrbottenissa. Korkeintaan jossain Uumajassa ja Haaparannassa mutta se siitä sen jälkeen sitten.
heheheh olisi se hauska katsoa kun ålanti paska menee TUKHOLMAAN ja tilaa ruokaa vaikka ahvenanmaan murteella.
sinun jfk ymmärtää kaiken imartelusta, jota olette oppinneet ruotsalaisilta ja olette sitä onnistuneesti käyttäneet mm. Lipposelle.
nää jutut alkaa olla NIIN ilman päätä ja häntää että kukaan järkevä enää näitä kaljanhuuruisia jorinoita sen enempää jaksa lukea. Nämä RKPn ja ruottalaisuuden vihaajat onneksi luulevat tekevänsä ansiokasta työtä nettifoorumeilla (hyvä niin -jatkakaa) vaikka tilanne on päinvastoin ja argumentointi heikkenee koko ajan..Huomasi aikaisemmin että näillä oli jokin läpimeno valtakeskustelussa mutta nyt on mopo mennyt pöpelikköön ja nyt kiukutellaan sitten katkerana..
Riikinruotsissa huvittaa ja kummastuttaa se tarpeeton laulaminen sekä eräät äänteet, varsinkin ii. Kuulin kerran, että ruotsalaiset pitävät päinvastoin suomenruotsia laulavana puhetapana. Silloinhan heistä suomenkin täytyy kuulostaa laulavalta.
Poikkeaako suomenruotsi varsinaisesti muuten riikinruotsista? Sanastossa on tietysti vähän erilaisuutta, myös suomalaisuutta. Ainakin eteläsuomalainen puhetapa on asiallinen ja selkeä eli minun mieleeni.
Yleensäkin vieras kieli kuulostaa vähän huvittavalta. Miksi ne eivät puhu niin kuin ihmiset ...?
mutta ei mitenkään oleellisesti. Suomenruotsalaisilla ja riikinruotsalaisilla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää toisiaan mikäli nyt ei kyseessä ole jotkut todella vaikeat murteet, joita toki on mutta niitä ei aina ymmärrä omat maanmiehetkään.
http://dictionnaire.sensagent.com/finlandssvenska/sv-sv/