Tehokas menopeli

Hankin juuri uuden tehokkaan menopelin. Sen silmiä hivelevät muodot ja moottorin voimaa uhkuva murina, herättävät kaduilla ohi ajessani tunteita.
Katseet seuraavat kulkuani, kun painelen luu ulkona rytmimusiikin pauhatessa.
Miesten naamoista voi nähdä kateuden viherryksen, kun taas naisten poskia korostaa kiihtymyksen viehkeä puna.


Usein livun iltaisin hitaasti ohi kapakoiden, upeat erikoisvanteet iltavalaistuksessa leiskuen.
Naiset huomaavat heti komean kuskin hienossa autossaan, miehet jupisevat kateellisena toisilleen.
Jokainen haluaisi olla suorituskykyisen loistoautoni puikoissa.
Ei tarvitse kuin pysähtyä hetkeksi parkkiin ja pian alkavat naiset tulla kyselemään kyytiä milloin minnekin.
Mikäs siinä on ollessa, kun saa valita naisista seksikkäimmän, kenen kanssa ajelee jatkoille.
Usein olen heitä kyytiini ottanutkin ja aina olen päätynyt muhinoimaan heidän kanssaan vällyjen väliin.
Joskus on naisia ollut jopa kolmin kappalein. Ai kuinka auvoista elämä silloin onkaan.

Joskus ovat miehet tulleet poraamaan naama sianvitulla, että vien heiltä naisen.
Silloin nousen autosta täyteen mittaani, antaakseni itkupillille ojentavan korvatillikan.
Säikähtäen he kavahtavat silloin taaksepäin, mutta turhaan.
Hetkessä saan nähdä mustasukan poistuvan paikalta poskeaan pidellen ja hampaitaan kiristellen.
Eipä ole poikaset uskaltaneet silmille hyppiä!
Voi näitä elämän iloja!
7764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ole ikinä nähnyt naisen menevän autoon auton vuoksi?

Äänestä

Melkeen yhtä kova ku mä. Mikä on enkka kapakan edustalta viikon aikana?
Mä oon saanu 12 eri pimpsaa viikossa. Pystytkö parempaan?

Äänestä
  • Eihän tuo ole vielä mitään. Parhaina iltoina olen kaatanut kome sutturaa kerralla ja lähtenyt sen jälkeen uutta jahtaamaan. Paras viikkosaldo on 15 kaatoa. Kyllä oli kyrpä nilellä ja takapenkki tahroja täynnä.
    Kyllä ovat tytöt kiitelleet kyydistä. Tiedätkö muuten miksi minua kutsutaan puntiksi?
    Siksi että punttiin laitetaan jalka. Ja kuten kaikki tiedämme on jalassa 12 tuumaa...

    Äänestä

Teki hyvää kun runkkasit mua levähdyspaikan huussissa. Tavataan toistekin.

Äänestä

Oon nähnyt sut pari kertaa "lipuvan" paikallisen räkälän ohi ja koneen kalkatuksesta ei nyt saa selvää, että oliko Bensa vai Diesel Corolla kyseessä? Ollaan Pertsan ja Masan kanssa lyöty vetoa, että olis mulkosilmä vm 99, tosin Masa väittää, että olis vm96, kun se ruostekin jo kukkii niin pahasti. Vanteet sulla Bilteman luettelosta koodilla 5991 ne halvimmat 13 tuumaiset muistaakseni. Mutta ei mitään komea peli, mutta ne naisten hymyt olet kyllä nyt tulkinnut väärin, taitaa olla sääliä, ainakin Marjukka oli sitä mieltä.

Se keneltä olet saanut on se transu huora meidän baarista, siis se jota lämmittelet vällyjen välissä. On aina sun keikan jälkeen juonut pullon keskaria ja todennut,että "voi vit.., mikä lerppa"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viljo Puntti kirjoitti:

Hankin juuri uuden tehokkaan menopelin. Sen silmiä hivelevät muodot ja moottorin voimaa uhkuva murina, herättävät kaduilla ohi ajessani tunteita.
Katseet seuraavat kulkuani, kun painelen luu ulkona rytmimusiikin pauhatessa.
Miesten naamoista voi nähdä kateuden viherryksen, kun taas naisten poskia korostaa kiihtymyksen viehkeä puna.


Usein livun iltaisin hitaasti ohi kapakoiden, upeat erikoisvanteet iltavalaistuksessa leiskuen.
Naiset huomaavat heti komean kuskin hienossa autossaan, miehet jupisevat kateellisena toisilleen.
Jokainen haluaisi olla suorituskykyisen loistoautoni puikoissa.
Ei tarvitse kuin pysähtyä hetkeksi parkkiin ja pian alkavat naiset tulla kyselemään kyytiä milloin minnekin.
Mikäs siinä on ollessa, kun saa valita naisista seksikkäimmän, kenen kanssa ajelee jatkoille.
Usein olen heitä kyytiini ottanutkin ja aina olen päätynyt muhinoimaan heidän kanssaan vällyjen väliin.
Joskus on naisia ollut jopa kolmin kappalein. Ai kuinka auvoista elämä silloin onkaan.

Joskus ovat miehet tulleet poraamaan naama sianvitulla, että vien heiltä naisen.
Silloin nousen autosta täyteen mittaani, antaakseni itkupillille ojentavan korvatillikan.
Säikähtäen he kavahtavat silloin taaksepäin, mutta turhaan.
Hetkessä saan nähdä mustasukan poistuvan paikalta poskeaan pidellen ja hampaitaan kiristellen.
Eipä ole poikaset uskaltaneet silmille hyppiä!
Voi näitä elämän iloja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu