Kunnianarvoisa kansalliskirjailijamme Ilmari kianto oli yksi suurista Suomen sankareista Mannerheimin ohella. Hän totesi jo vuonna 1918 punaisten naisista:
"Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan yhteiskuntaruumiissa on tehtävä "keisarinleikkaus" – kirurgimme olkoon kansan tuomio."
1918 teloitettiin paljon 15- 25 vuotiaita tyttöjä ja naisia joista suuri osa oli sinänsä syyttömiä mutta eikö olekin niin että kyseessä oli tämä kirurginen poisto- operaatio jossa eliminoitiin mahdolliset huligaanien synnyttäjät. Kyseesssä oli siis Maqnnerheimin ja valkoisten puolelta kaukaa viisas päätös. Ennaltaehkäisevä toimi. Tämä oli itsenäisen ja yhden maailman demokraattisimman valtion oikeutta jota on turha yrittää mustamaalata.
"Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan yhteiskuntaruumiissa on tehtävä "keisarinleikkaus" – kirurgimme olkoon kansan tuomio."
1918 teloitettiin paljon 15- 25 vuotiaita tyttöjä ja naisia joista suuri osa oli sinänsä syyttömiä mutta eikö olekin niin että kyseessä oli tämä kirurginen poisto- operaatio jossa eliminoitiin mahdolliset huligaanien synnyttäjät. Kyseesssä oli siis Maqnnerheimin ja valkoisten puolelta kaukaa viisas päätös. Ennaltaehkäisevä toimi. Tämä oli itsenäisen ja yhden maailman demokraattisimman valtion oikeutta jota on turha yrittää mustamaalata.
Vastaukset 17
Vanhimmat
pohtia näitä hyviä ideoitasi tuon Rookilan isännän kanssa Karjalan palautuksessa.Kaksi äärimmäisen mittavaa "Ajatuksen Tonavaa" yhdessä painaisi lähtemättömän jäljen Suomen kirjallisuuden historiaan...
sinä sitten miksi muuten näin olisi toimittu? Kyllä Suomessa toimittiin täysin maan lakien ja asetusten mukaan.
Olet ilmeisesti niitä jotka väittävät myös Kiantoa homoseksuaaliksi ym. Me keskustelemme täällä historiasta. Sinä voit mennä torille räksyttämään koirien kanssa.
suu puhuu. En ole sanallakaan maininnut Kiantoa tai saatika homoseksuaalisuutta.
oli aikamoinen kirjailija, mutta ihmisenä täysi tollo, naisten perseen metsästäjä ja hunsvotti.
tytöt olivat ryhtyneet aseelliseen kapinaan. Syyttömiä ta ei, hävinnyt maksaa aina laskun.
Naiset ammuttiin nimenomaan kapinallisina.
Mannerheimilla ei ollut mitään osuutta asiaan. Hän pyrki kaikissa vaiheissa estämään omavaltaiset teloitukset.
Kianto tuomittiin talvisodan jälkeen maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt talonsa Turjanlinnan kuistinpöydälle tyhjän sikarilaatikon, jonka kanteen hän oli kirjoittanut venäjänkielisen viestin:[2]
"Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä huvila itään päin muine rakennuksineen. – Olen minäkin ollut Moskovassa v. 1901–03."[2] Saaressa, johon hän viittasi, olivat hänen kaksi omaa kalamajaansa, ja huvila itäänpäin tarkoitti hänen vanhimman sisarensa kookasta asumusta – sisaren kanssa hänellä oli ajoittain huonot välit. Länteen hän ei halunnut venäläisiä neuvoa, koska hänen vaimonsa ja pikku tyttärensä olivat juuri sinnepäin lähteneet jäätä pitkin sotaa pakoon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto
Kurja ruikuttaja se oli. Inisi ja aneli, että selvisi vain puolen vuoden tuomiolla typerästä maanpetoksestaan.
.....Syyttömiä ta ei, hävinnyt maksaa aina laskun. ....
Taisitkin vahingossa tunnustaaa. Piti tappaa työläisiä oli syytön tai syyllinen. Yks lysti, sama lopputulos, kuulaa kalloon syyttömillekin. Mitäs on köyhä ja/tai työläinen, oma vikansa. Olisi opiskellut ylioppilaaksi ja lukenut herraksi niin ei olisi ollut mitään hätää.
......Mannerheimilla ei ollut mitään osuutta asiaan. Hän pyrki kaikissa vaiheissa estämään omavaltaiset teloitukset. ......
Nimenomaan oli. Päällikkö on aina vastuussa joukoistaan ja hän kokeneena rintamakomentajana tiesi miten pannaan ukot tottelemaan. Vai onko joku kuullut, että valkoisissa joukoissa olisi langetettu ainoatakaan tuomiota ja rangaistusta vankien surmaamisesta.
Kuten hän antoi käskyn: "Vankeja saa ottaa päällikön harkinnan mukaan". Voikos sen enää selkeämmin sanoa mitä vangeille kuuluu aikuisten oikeasti tehdä.
suljettiin leireille alusta alkaen. Esimerkiksi mmaaliskuun puolivälissä leireillä oli noin 4 000 vankia. Noin 800 oli ammuttu.Vankien surmaaminen alkoi kostona syksystä jatkuneista punaisten veriteoista. Suinula ym. joukkomurhat pahensivat asiaa.
Kouluttamattomat ja usein heikon kurin alaiset joukot eivät l'äheskään aina välittäneet ylijohdon käskyistä, vaan toimivat oman harkintansa mukaan. Mannerheimin määräämät kenttäoikeudet tuomitsivat yleensä kuolemaan 3-7 % syytetyistä. Ne siis vähensivät veritekoja, mikä yleensä unohdetaan niiden toimintaa arvioitaessa..
Mananerheim kielsi omavaltaiset teloitukset mm. 23.3. ja 11.5.
Korppi ei ole selvillä tästäkään asiasta, niin kuin ei mistään muustakaan.
Tämä oli itsenäisen ja yhden maailman demokraattisimman valtion oikeutta jota on turha yrittää mustamaalata.
Ja kuten valkoiset näissäkin keskusteluissa jankuttaa niin kaikki muka perustui lakiin ja asetuksiin. Tosin on vieläkin jäänyt hämärän peittoon, että mihin lakiin kansanosan järjestelmällinen hävittäminen on voinut perustua. Esim. ei Ruotsin eikä Venäjänkään sen ajan laki tainnut kumpikaan tuntea ihmisten joukkosurmaamista nälkään leireissä.
Onko sinun täysin mahdotonta ymmärtää, ettei Pohjoismainen sekatalousdemokratia kaipaa bysanttilaista kommunismia tai myöskään vajaaseen viiteentoista vuoteen jäänyttä saksalaista fasismia. Mikä ihme teitä molempia äärilaitoja estää ymmärtämästä ettei teitä kumpaakaan kukaan kaipaa.
ruuan puutteesta. ei niitä kukaan ollut suunnitellut. Kun asia viimein selvisi päättäjille, kiirehdittiin armahduksia. Ne oli käynnistetty jo kesäkuussa. On muistettava, että kyse oli kapinallisista, ei mistään kansanosasta.
Jos olisi ollut kyse järjestelmällisesta tuhoamisesat, olisi toiminta ollut aivan toisenlaista. Nyt 90 000:sta
leirivangista kuoli eri syistä 12 500 eli noin 13 %. Henkiin jäi 87 %, vaikka Korppi ei osaa sitäkään laskea.
tavoittelussaan maansa. Äkkiäpä ukon mielipiteet muuttuivat, parissakymmenessä vuodessa ryhtyi itse ryssän kätyriksi, josta myös tuomittiin. Luuserien aatelia.
"Oikeanlaista tuomiotaktiikkaa" olisi ollut ampua maanpetturiraukka Kianto heti talvisodan aikana.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Punavangit armahdettiin, koska Britannia ja USA painostivat Suomen tekemään niin.
omin päätöksin.
Länsivallat vaativat vain saksalassuuntauksesta luopumista ja vaaleja. Se oli selvää jo 1918 lopulla. Ulkoministeri Holsti vetosi USA:n presidenttiin, joka sai suurvaltojen ulkoministerien neuvoston tekmään 3.5. 19 päätöksen Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta. Punavangeista ei ollut mitään puhetta.
Heidät oli jo armahdettu. Jäljellä oli 5 000.
"Punavangit armahdettiin, koska Britannia ja USA painostivat Suomen tekemään niin."!
Marjo Liukkonen, Hennalan naismurhat 1918
Tuosta kirjasta Kiantoa koskevaa juttua:
Kovin vähällä tuo veristen Veenuskiharoitten ihailija Ilmari Kianto (Aarni Suursalo, Elämän ja Kuoleman kentältä kertoo sivulla 202) päästetään uutuuskirjassa. Vain kolme mainintaa (sivut 134, 220 ja 270) ja tuo siteerattu lehtikirjoituspätkä yhtenä niistä kolmesta.
Miksi Kianto oli niin sairaan kiinnostunut punaisten kaatuneista? Hän kuvailee kirjassaan yksityiskohtaisesti jopa ammuttujen punaisten naisten veren tahrimat "veenuskiharatkin".
Kirjassa on sivulta 199 alkaen luku VIA MORTIS - TUONEN TIE ja siinä kuvataan ruumiita eri asennoissaan ja -paikossaan. Sivulla 202 on tuo kuuluisa "sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa..." -kuvaus.
Heti perään on sivulta 206 alkaen luku HÄVITYKSEN KAUHISTUS ja sama meno jatkuu. Kuvaukset on 1918 keväältä Raudun ja Antrean rintamalta.
Kirjassa kuvataan moneen otteeseen kuinka valkoiset ampui läjäpäin naisia, lapsia, vanhuksia ja haavoittuneita. Siis kaikkia joita pidettin punaisina.
Kiannon kirja julkaistiin vasta 10 vuotta tapahtumien jälkeen ja sittenkin sitä piti kuulema "siistiä".
Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.
Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928
Vihasiko Ilmari Kianto punaisia?
"Suomen vapaussota, se on nyt päättynyt ja vasta nyt saattaa sanoa, mitä se oli. Se oli kuin koko ilmapiirin valaiseva sähkö, rätisevä pyrstötähti, joka äkkiä sammui. Se oli kuin hurmaava unennäkö elämän ja kuoleman kukkineen. Nyt istumme kaikki pimeässä kuin riitelevät katurakit."
Ilmari Kiannon sisällissodasta kertova kirja Elämän ja kuoleman kentältä julkaistiin vasta sodan kymmenvuotismuistelon yhteydessä. Vielä sotavuonna oli Kustannusyhtiö Kirjan toimitusjohtaja Eino Railo epäillyt kirjailijan menettäneen järkensä tämän piikitellessä sotarunoilija Aarni Suursalon suulla tunnettuja valkoisia ja kuvatessa alastomia punaisia naisvainajia. Railo uskoi teoksen tuhoavan Kiannon kirjailijauran.
Julkaisematon työ leikkasi tietysti aimo loven kirjailijan kukkaroon. Mutta Kianto pelkäsi myös maineensa tahraantuvan: Kiannon mukaan Pohjanmaalla ihmeteltiin muistelmakirjan julkaisun viivästymistä. Voitokkaan sodan kuvaamiseen oli taloudellisten syiden lisäksi myös sosiaalisia paineita.
Rahvaan punaiseen rappioon oli syynä sukupuolimoraalinen rappio. Sotakirjassaan hän kertoo: "Ei ollut ryhtiä venäläisissä, vetelyksissä, jotka olivat tuomittuja kadotukseen jo senkin takia, että suunnaton parvi Suomen porttoja heikonsi heidän miehuuttaan. Molempien kansallisuuksien häpeä se oli - tulisiko siitä vihdoin loppu? Kuin mikäkin sikopahna oli tuo kasarmi, jossa erään lajin naiset loppuun asti rypivät... Kuinka monta tyttöä olikaan noiden ilkiöiden syliin juossut ja iäksi itsensä saastuttanut! 'Siperian koirat! Suuri Jumala!' Niillä kahdella sanalla se oli naulittuna kuin tallin takaseinään koko viheliäinen slaavilainen rotu ja punakaartilainen saki." Pahan poisleikkaaminen saastuneesta kansanruumiista sai sotarunoilijan mielen ylevään hurmokseen: "Historian jumalatar näytti antavan koston Suomen kansan käsiin - kerrankin. Se oli kuin unennäköä." Punaiset edustivat seksuaalivietin luonnotonta puolta, jonka sosialistit, uuden herrasluokan jäsenet olivat saaneet aktiiviseen toimintaan. Punaryssät ja venäläiset miehet olivat kiimaisia raiskaajia ja heidän naisensa himokkaita porttoja.
Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä - kurjuuden symbooli. Sotarosvojen leikkiä!" Mutta vajan hämärässä makaavat valkoiset kaatuneet herättivät toisenlaisia tunteita: "Äänetönnä hän katseli nuoria, solakoita urhoja, joista monen kauluksessa kimmelsivät upseerin tähdet - siinä oli sekä mökinpoikia Karjalasta, että helsinkiläisiä herraspoikia..."
Elämän ja kuoleman kentältä-teos esittää sotaa reaalisesti valkoisen paatoksen läpi. Valkoiset eivät kuitenkaan ole puhtaan valkoisia, vaan heidän joukossaan on myös teennäisiä ja koreilevia ihmisiä. Sotarunoilija myös hetkittäin epäilee kaikkien julmuuksien tarpeellisuutta. Kianto ironisoi romaanihenkilönsä valkoisuutta: pikkaraisessa tuikkumyötäisessä Suursalo julistautuu valkoiseksi anarkistiksi. Mutta totta toinen puoli: näin sotarunoilijan identiteetti erosi molemmista osapuolista.
http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm
Tuo vielä loppuun:
"Kun Kiannon sotakirjalle ei löytynytkään kustantajaa, Kianto kirjoitti joulukussa 1918 Eino Railolle, ettei tämä sovellu edes hänen kengännauhojensa solmijaksi. Kiannon mielestä kirjan isänmaallisuus olisi kestänyt vertailun muiden sotakuvausten rinnalla: "Sinä tartuit naisten ruumiisiin ja tahdoit häpäistä minua aivankuin et sinä ikinä olisi syventynyt suurten kirjailijain sodankuvauksiin, kun tahdotaan paljastaa ihmissielun tunteet alastomuudessaan... Sinä sekoitit tähän sotakirjaan paljon persoonallista mielipahaasi minun kaksoisavioliittoani kohtaan."
Kianto näki julkisen maineensa ja sotakirjan kielteisen julkaisupäätöksen välillä yhteyden. Kiannon maine korpimaan donjuanina ajoi hänet korostamaan omaa siveellistä suoruuttaan punaisten eläimellisyyden julistamisen kautta. Kianto kävi kahden rintaman sotaa, jossa hän punaisille kuolemansäkeitä sepitellen tukki häntä arvostelleiden valkoisten paheksuvia suita."
http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm
Kiannon kuvaus valkoisten lahtareiden suorittamasta venäläisten sairaalan (ambulanssin) hävityksestä on ylivertainen kaikista: Kuolleita hoitajanaisia siellä ja täällä sekä heidän tapettuja koiriaan. Ruumiita joka puolella. Venäläiset olivat Kiannon mielestä kaikki veneeristen tautien saastuttamia ja tautien hoitamiseen tarkoitettuja opaskirjoja lojuikin kaikkialla lattioilla. Kaikkialla oli saastaista ja likaista, sekä ruokatarvikkeita lojui lattiollla ruumiiden seassa. Tapetuista suurin osa oli potilaita ja siis haavoittuneita. Missään kohtaa kirjaa hän ei tuomitse vanhusten tai lasten tappamista tai haavoittuneiden ampumisia.
Hänestä oli tullut hetkessä ankara saksalaisten ihailija ja jääkäreiden suuri suosija.
Onkin kuin kohtalon ivaa että Kianto tuomittiin juuri venäjänkielisen tekstinsä takia Talvisodan aikana vankilaan maanpetoksesta!