Mervi Tapola haluaa avioeron Matista

Makkaraperijätär ei ole nähnyt Matti Nykästä puoleen vuoteen, eikä aio omien sanojensa mukaan nähdä tulevaisuudessakaan.
Mervi kertoo Iltalehden haastattelussa tunteitaan ennen avioeron lopullista, kakkosvaiheen hakemusta. Yli kymmenen vuotta mäkikotkan kanssa yhteistä taivalta taivaltanut Mervi on vihdoin valmis jättämään entisen elämänsä taakseen.
– Aion käynnistää avioerossa toisen vaiheen, ja sitten ero on selvä aika pian, Mervi kertoo lehdessä.
Mervi Tapola haki avioeroa miehestään helmikuun alussa. Avioeron harkinta-aika päättyy elokuun 9. päivä, jolloin pariskunta voi hakea lopullista avioeroa. Matti Nykänen joutuu käräjille vain kahta päivää myöhemmin syytettynä törkestä pahoinpitelystä.
Matti Nykäsen epäillään pahoinpidelleen vaimonsa keittiöveitsellä joulunpyhinä pariskunnan kodissa Ylöjärvellä. Matille on määrätty myös lähestymiskielto Merviä kohtaan.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1160482/il-mervi-tapola-haluaa-avioeron-matista

Olisko.. Joko? Ei voi olla..
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt menee jo rutiinilla.

Ja kun seitemänyötä lehti heittää pari tonaa niin häämatka karibialle on työn alla.

Yhtä turhia kuin mamut suomelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Makkaraperijätär ei ole nähnyt Matti Nykästä puoleen vuoteen, eikä aio omien sanojensa mukaan nähdä tulevaisuudessakaan.
Mervi kertoo Iltalehden haastattelussa tunteitaan ennen avioeron lopullista, kakkosvaiheen hakemusta. Yli kymmenen vuotta mäkikotkan kanssa yhteistä taivalta taivaltanut Mervi on vihdoin valmis jättämään entisen elämänsä taakseen.
– Aion käynnistää avioerossa toisen vaiheen, ja sitten ero on selvä aika pian, Mervi kertoo lehdessä.
Mervi Tapola haki avioeroa miehestään helmikuun alussa. Avioeron harkinta-aika päättyy elokuun 9. päivä, jolloin pariskunta voi hakea lopullista avioeroa. Matti Nykänen joutuu käräjille vain kahta päivää myöhemmin syytettynä törkestä pahoinpitelystä.
Matti Nykäsen epäillään pahoinpidelleen vaimonsa keittiöveitsellä joulunpyhinä pariskunnan kodissa Ylöjärvellä. Matille on määrätty myös lähestymiskielto Merviä kohtaan.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1160482/il-mervi-tapola-haluaa-avioeron-matista

Olisko.. Joko? Ei voi olla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu