Mäki-Ketelä erotetaan Muutoksesta

Juha Mäki-Ketelä on paljastunut epälojaaliksi oman pesän likaajaksi, jonka viime aikaiset lausunnot vahingoittavat, paitsi Muutos 2011- puoluetta, koko maahanmuuttokriittistä kansanliikettä. Mäki-Ketelä on pettänyt luottamuksemme ja saa kärsiä seuraukset. "JMK:n toiminta tähtää Muutoksen kaatamiseen", eli hän on rikkonut Muutoksen sääntöjä, toteaa Tapio Arjo Hommaforumilla:

http://hommaforum.org/index.php/topic,31982.msg426180.html#msg426180
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kerosen ja ReinoLeinon mielipidettä odotellessa...

Äänestä

...Siikala ja muut pääherjaajat nyt edes ymmärtävät mitä on tapahtumassa - epäilen tosin - niin käykin toisin kuin he olivat päiväunissaan haaveilleet. Sen sijaan, että hommalaiset olisivat hajoittaneet koko perussuomalaisten kentän, he [hommalaiset] ovatkin hajoittaneet omat rivinsä ja siten vahvistaneet oikean PS-puolueen rivejä.

Mahtaa v.tuttaa!

Äänestä
  • jo ymmärtää, että hommalaisista vain pieni osa on Muutoksen kannattajia. Suosituin puolue Hommassa on Perussuomalaiset. Useat perussuomalaisten valtuutetut toimivat Hommassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oli jo aikakin kirjoitti:

Juha Mäki-Ketelä on paljastunut epälojaaliksi oman pesän likaajaksi, jonka viime aikaiset lausunnot vahingoittavat, paitsi Muutos 2011- puoluetta, koko maahanmuuttokriittistä kansanliikettä. Mäki-Ketelä on pettänyt luottamuksemme ja saa kärsiä seuraukset. "JMK:n toiminta tähtää Muutoksen kaatamiseen", eli hän on rikkonut Muutoksen sääntöjä, toteaa Tapio Arjo Hommaforumilla:

http://hommaforum.org/index.php/topic,31982.msg426180.html#msg426180

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu