Olen löytänyt uskoni tai oikeastaan kaivanut sen lapsen uskoni takaisin sydämestäni, koska minua kutsuttiin takaisin vaikean eron ja pitkän suhteen jälkeen. Suhteen toinen osapuoli oli ilmeisesti jotenkin häiriintynyt, koska pahoinpiteli minua syttä suotta ja syytteli milloin mistäkin.
Me saimme kuitenkin yhdessä kolme lasta, joista kaksi sai pahat traumat kokemuksistaan tällaisen pariskunnan lapsina.
Olen hieman yli 40v ja yksin uskonin kanssa. Minulla on yksi uskova ihminen, joka on tavallaan ohjannut minut takaisin sille tielle, minne olin tarkoitettukin.
Olen aina halunnut kaikille vain hyvää, mutta kohdannut itse paljon pahaa. Olen ollut masentunut, mutta usko on pelastanut minut ja TV7 on antanut minulle myös valtavasti voimia.
Asun Treen seudulla, mutta jos joku kiinnostuu kirjoittelemaan mistäpäin vaan,meiliä saa laittaa osoitteella [email protected]
ps. en ole uskaltautunut mihinkään seurakunnan tilaisuuksiin yksin, mutta kovasti tekisi mieli. Jospa löytyisi joku toinen yksinäiseksi itsensä tunteva/tuntenut, jonka kanssa se oli olisi helpompaa?
Kasteelle tahtoisin, jos vain...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jeesus armollaan ja rakkaudellaan sinua auttakoon ja johdattakoon kaikissa elämäsi vaiheissa. Pysy Jeesuksessa. Hän hoitaa sinua ja pitää sinusta huolen.