Kun siitä kuitenkin puhutaan henkenä joka on kaikkialla, niin miksi kummassa sanotaan hän?
Mistä on tullut tapa sanoa jumalasta hän?
Kössönöm
8148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...siksi kun jumalaa pidetään isänä ja kaikki sen tietävät miten isäksi tullaan. Taitaa olla hengellä aika pyhät kulkuset...häähähähähähäähääää...
miksi kaksi erilaista tulkintaa? Ei henki voi olla "hän".
..."hän" on väärä tulkinta. Jos olematon saa persoonamuodon, jokin on pielessä.
jumala oli varmaan persoona, ainakin minun mielestäni raamattu näin esittää. mutta kun sellaista jumala kuvaa vastaan alkoi tulla kritiikkiä niin uskovaiset keksi jotain muuta. jotenkin huvittavaa kun joskus kuulee väitettävän että jumala on rakkaus, jos näin on niin en käsitä miksi sitä pitää sanoa jumalaksi.
Ollaan siis tarkkoja:)
Jumalan persoonaan viitaten puhutaan hän-muodossa, eli jumala mielletään yhtälailla persoonaksi ja todelliseksi kuin viitatessa kehen tahansa ihmiseen. Tosin jumalan tapauksessa tämä "hän" kirjoitetaan vielä isolla alkukirjaimella.
Jumalan on oltava jotain erityistä, jota muilla ei voi olla ja rakkaus vastaa tähän kuvaukseen. Vaikka sekään ei ole (välttämättä) kovin järkevä kuvaus, jos jumala on rakkauden tunne.
Raamattu on ihmisen (oikeastaan ihmisjoukon) kuvaus siitä, miten he maailman näkevät ja Jumalan kokevat. Jumalan (jumalien) läsnäolon kokeminen on vaikea kuvata. Jumalaa on kristillisessä piirissä kuvattu isäksi: turvalliseksi, ohjaavaksi, mutta myös vaativaksi ja rankaisevaksi.
Ihminen ei voi kuvata henkeä "oikein", eihän sitä voi ihmiselle varmaan edes "oikein" kuvatakaan. Eihän meidän käsityskykymme sen ymmärtämiseen riitäisikään.
Kun tutkit uskontojen kuvauksia jumalasta(Jumalasta, jumalista), huomaat että kuvaukseen vaikuttavat kuvaajan kulttuuritausta ja syntynyt jumalakuva. Vaikka kuvaukset ovatkin ristiriitaisia, on mahdotonta sanoa, että yksi näistä kuvauksista olisi oikea ja toinen väärä.
Eli kukaan ei siis tiedä mistä puhuvat ja sille pohjalle rakentuu uskonkirjat, jotka ovat uskontojen ohjenuoria.
Ongelma ei ole ihmisen rajallinen käsityskyky, vaan mielikuvituksen puute ja se että kaikki haluavat keksiä oman jumalansa itse. Siksi niitä jumalakuvauksia on niin paljon, jumalana voidaan pitää luontoa, taivaankappaletta (esim Aurinko), tai vaikka ihmisen kuvaa... Entisaikoihin oli hyvin vaikea kuvitella muuta kun ei vielä oltu keksitty mitään sci-fi leffoja tai vastaavia. Jos asuisi tuhansia vuosia sitten jossain savimajassa tai bambumökissä, ehkä alhainen sivistystaso jne, olisi yhtäkkiä hankala kuvitella joku erikoinen jumaluus selittämään asioita. Sitä pidän syynä sille, että jumaluudet kuvataan ympäröivää luontoa pohjana käyttäen.