Valitan jos loukkaan surevia, mutta pakko kirjoittaa johonkin...
Olen jo vuosikausia toivonut kuolevani, mutta suunnitelmani ovat aina tyssänneet siihen, että olen kokenut ettei sopivia keinoja ole tarjolla (ase). Aina nuorempana haaveilin, että eihän minun tarvitse lukea ylioppilaskirjoituksiin kun toivottavasti kuolen kuitenkin siihen mennessä. Viime viikot olen kuitenkin pakkomielteisesti suunnitellut päivieni päättämistä ja olen jo keksinyt loistavan tavan ja paikan jossa toteuttaa sen. Olen tuntikausia opiskellut eri tapoja toteuttaa itsemurha... Olen väijynyt junia tunneleissa innosta täristen (tosin päädyin toiseen tapaan) ja jotenkin tämä aihe tuottaa minulle suunnatonta iloa.
Minua vaivaa jonkinlainen pakkomielteinen uteliaisuus, mitä kuoleman hetkellä oikeasti tapahtuu. En usko kuoleman jälkeiseen elämään, vaan haluan vain lepoa. Pienetkin ongelmat ovat minulle nykyisin liikaa. Olen vasta 20 ja alunperin olin suunnitellut sinnitteleväni niin kauan kuin vanhempani elävät, en kuitenkaan koe että pystyn elämään vain jonkun muun tähden. Asiat menevät vain huonompaan päin vuosi vuodelta, sillä tulen yhä stressaantuneemmaksi ja pelokkaaksi vuosi vuodelta. En pysty luomaan ihmissuhteita ja työelämä ahdistaa niin helvetisti. Olisi vain niin hauska nukahtaa... Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka olisi miten menestynyt päivät ovat joka päivä saman toistoa, joten miksei tappaisi itseään nyt eikä huomenna?
Lopullisesta suunnitelmastani puuttuu enää köysi ja viinapullo...
Olen jo vuosikausia toivonut kuolevani, mutta suunnitelmani ovat aina tyssänneet siihen, että olen kokenut ettei sopivia keinoja ole tarjolla (ase). Aina nuorempana haaveilin, että eihän minun tarvitse lukea ylioppilaskirjoituksiin kun toivottavasti kuolen kuitenkin siihen mennessä. Viime viikot olen kuitenkin pakkomielteisesti suunnitellut päivieni päättämistä ja olen jo keksinyt loistavan tavan ja paikan jossa toteuttaa sen. Olen tuntikausia opiskellut eri tapoja toteuttaa itsemurha... Olen väijynyt junia tunneleissa innosta täristen (tosin päädyin toiseen tapaan) ja jotenkin tämä aihe tuottaa minulle suunnatonta iloa.
Minua vaivaa jonkinlainen pakkomielteinen uteliaisuus, mitä kuoleman hetkellä oikeasti tapahtuu. En usko kuoleman jälkeiseen elämään, vaan haluan vain lepoa. Pienetkin ongelmat ovat minulle nykyisin liikaa. Olen vasta 20 ja alunperin olin suunnitellut sinnitteleväni niin kauan kuin vanhempani elävät, en kuitenkaan koe että pystyn elämään vain jonkun muun tähden. Asiat menevät vain huonompaan päin vuosi vuodelta, sillä tulen yhä stressaantuneemmaksi ja pelokkaaksi vuosi vuodelta. En pysty luomaan ihmissuhteita ja työelämä ahdistaa niin helvetisti. Olisi vain niin hauska nukahtaa... Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka olisi miten menestynyt päivät ovat joka päivä saman toistoa, joten miksei tappaisi itseään nyt eikä huomenna?
Lopullisesta suunnitelmastani puuttuu enää köysi ja viinapullo...
Vastaukset 4
Vanhimmat
En halua alkaa jeesusteleen sulle jos oot tosissas oikeesti päättämässä päiväsi. Toivon kuitenkin että mietit vielä tarkkaan ja ajattelet läheisiäsi. Mitä kamalampaa vanhemmille voisi tapahtua kun oman lapsen kuolema? Ja vielä se että oma lapsi haluaa kuolla! Olet lapsi aina vanhemmillesi vaikka täysi ikäinen oletkin. Olen itse vakavasti masentunut ja ajatellut paljon samoja asioita kun sinäkin. Minä lopetin koulun kesken koska olin suunnitellut täydelllisen itsemurhan jonka toteuttaminen tuntui niin vapauttavan ihanalta. Järjestin kaiken valmiiksi ja vedin lääkkeitä määrän jonka olisi oikeasti pitänyt tappaa ja nopeasti. Psykiatrini ihmettelee vieläkin miten on mahdollista että olen hengissä ja fyysisesti edelleen terve, ei aivovammaa, eikä edes mustelmaa muistona. Vedin naamaani 100 kappaletta primperan nimistä lääkettä joka oli määrätty bulimiaani etten oksenna ruokaa ulos. Sitten otin ibu profeenia 200 kpl ja xanor 2 mg 150 kpl ja somnor 10 mg 15 kpl. Nämä ovat vain karkeita arvioita, voivat heittää jonkun verran, mut tää oli veikkaus. Laitoin myös muovipussin tiukasti kiinni että kun nukahtaisin lääkkeiden avulla, niin tukehtuisin varmasti ja kuolemani olisi kivuton. Näin ei tapahtunutkaan. Jostain kumman syystä äidilleni oli tullut tarve tulla asunnolleni käymään, sanoi että tuli sellainen tunne että kaikki ei ole hyvin. Soitteli ovikelloa, olin silloin jo tajuton enkä todellakaan kuullut enää mitään silloin. Äitini soitti ambulanssin, eikä edes tiennyt mikä minua vaivaa. Talosmies aukaseen ovi ja ambulanssilla kiireesti sairaalaan. jossa olin teho osastolla 4 päivää tajuttomana. Kun heräsin tajusin olevani hengissä, minua vitutti ja syytin pitkään äitiäni siitä että oli tullut tuhoamaan kaiken minkä olis kovalla vaivalla suunnitellut. Puolivuotta meni ja vaikka olin todella masentunut, näin unen jonka jälkeen tajusin että pelastumiseni oli suoraan sanottuna ihme. Soitin heti äidilleni, pyysin anteeksi ja kiitin. Tämä minun tarinani. Olen vieläkin kiitollinen siitä että sain uuden mahdollisuuden ja uuden elämän kipeiden muistojen jälkeen!
Toivon että kertomukseni saisi sinutkin miettimään ettei itsemurha ole ratkaisu ongelmiisi. Se on vain heikkojen ihmisten pakenemista. Jos et usko kuoleman jälkeiseen elämään, niin eikö kannattaisi "kärsiä" pitempään kun tiedossa on elämän jälkeen lepoa?
Ehdotan että otat asian käsittelyyn ammatti ihmisten kanssa joilla on vaitiolovelvollisuus.
Ja toivon että jonain päivänä sinäkin jaksat.
saanko kysyä nautitko siitä että toiset kärsii? Saatko kiksejä siitä että sinua surraan lopunelämän.
Toivotko että mahdollisesti äitisi syö rauhoittavia, masentuu ja menettää elämänilonsa?
Ne tulee meinaan kaupanpäälle...
poikANSA MENETTÄNYT
Entäs jos sinun ei tarvitsisikaan kuolla?
Jospa alkaisitkin elämään hyvää ja oikeaa elämää, jossa arvostaisit itseäsi ja kohtelisit itseäsi ja muita oikein. Jos alkaisit elämään eri tavalla kuin normaalit ihmiset. Elämään oikein. Elämään luonnollisella tavalla.
Sitten sinun ei enää tarvitsisi kuolla kun voisit hyvin tässä elämässä.
http://masennus.nettisivu.org
Junatunneleita on aika harvassa Suomessa ja jos sinne menisit, niin sut havaittais alta aikayksikön ja poliisit hakis sut pois. Jos oikeasti väijyisit junaa, tekisit sen jossain pusikossa. Missä tunnelissa oot oikeasti käynyt?