Vapaakirkon kuolema?

tätäihmetellen

Toivottavasti Helluntaikirkko ei koe samanalaista historiallista kehitystä.

Osaako joku vanhempi vapaakirkollisuutta tunteva kristitty kertoa koska Vapaakirkko kuoli ?

Osaako joku kertoa senkin, että miksi Vapaakirkko kuoli ?

Tiedän kyllä että on yhä olemassa vapaakirkon nimellä olevaa toimintaa, mutta koska se ei eroa luterilaisuudesta, eikä joissakin tapauksissa edes karismaattisesta luterilaisuudesta, juurikaan millään tavoin, en pidä sitä vapaakirkollisena toiminta. Pelkkä nimitys ei tee toiminnasta sitä, mitä nimeä se kantaa.

Vapaakirkko oli muinoin aktiivinen ja ulospäinsuuntautuva seurakunta, jonka toiminnan kautta syntyi useita herätyksiä ja monia sieluja pelastui. Vapaakirkossa oli nimekkäitä yleisestikin arvostettuja puhujia. Nykyisin vapaakirkko tuntuu olevan suureksi osaksi perusluterilaista toimintaa ja kokoukset ovat yhtä kuivia ja elottomia kuin luterilaisessa kirkon tilaisuudet.

Vapaakirkon ja Helluntaikirkon historiassa ja toiminnassa on paljon yhteistä. Ehkä voimme helluntailaisina oppia jotakin siitä, mitä tapahtui Vapaakirkolle.

Torontolaisuutta pidetään yhtenä syyllisenä Vapaakirkon kuolemaan.

Vapaakirkon sotkeentuminen Torontolaisuuteen alkoi aivan Torontolaisuuden alusta, vuodesta 1995, jolloin Jyväskylän Vapaaseurakunta järjesti suurella innolla Torontolaiskokouksia. Torontolaisuus otettiin innolla vastaan monissa vapaakirkon seurakunnissa, tunnetut Torontolaiset kiersivät opettamassa vuosien ajan. Eikä se ole vieläkään kadonnut, vaan muutamissa seurakunnissa (Jyväskylä, Järvenpää, Vuosaari, Tampere, Turku) sitä yhä ihannoidaan. Onneksi näin huonosti asiat eivät ole kuitenkaan kaikissa Vapaaseurakunnissa.

Vapaakirkollisten seurakuntien "elämä" on sangen vähäistä ja se muistuttaa aivan liiaksi luterilaisen kirkon kuivaa toimintaa. Väki viihdyttää toinen toistaan, mutta hukkuvat sielut ovat jätetyt oman onnensa nojaan; "Hukkukoot, kunhan me saamme ylistää ja karkeloida!"

Toivon, että Vapaakirkolliset heräisivät suloisesta unestaan, muistaisivat herättyään kaivaa pölykerroksien alta vanhat raamattunsa esille, heittäisivät sitten Bruce Wilkinson:in ja Nicky Gumbel:in kirjat roskakoriin. Alkaisivat muistelemaan menneitä aikoja ja löytäisivät uuden innon ja voiman sielujen voittamiseen.

Toivon että helluntailaiset tekisivät sen mitä vielä on tehtävissä, ettei Helluntaikirkosta tule yhtä kuollutta ja kuivaa paikkaa kuin mitä Vapaakirkko on.

4

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Ahaa, helluntailaisena sinä siis kannatat kokouksia, joissa saarnaaja saarnatessaan HUUTAA, koska HUUTAMINEN on varma merkki siitä, että Pyhä Henki toimii väkevästi. Myös saarnaajan levoton kuljeskelu esiintymisshown lavalla ja käsien heiluttelu on varma merkki siitä, nyt ei ole kuivaa vaan kosteaa, kun Hengen syyssade kastelee, vai mitä? Ja kun paikalla olijat kaatuilevat ja hihkuvat, röhkivät, murisevat ja ulisevat yhtenä sekasortoisena laumana, se on sitä oikeaa hengellisyyttä, halleluja! Ja silloin, kun kuulijan suupielissä alkaa kuohua valkoinen vaahto, kun hänen silmämunansa muljahtelevat villisti ympäriinsä, pää tekee nykivää liikettä ja koko keho tärisee kuin kaatumatautisella, ollaan Jumalan voiman lähteillä.

      • Anonyymi00003

        pitää saarnata Saatanasta ja Jeesuskesta


    • toronto???

      "Torontolaisuutta pidetään yhtenä syyllisenä Vapaakirkon kuolemaan." Mutta jos viitsit vilkaista esim. hienäkuun juttua nettipokesta tällä palstalla, niin muitakin syitä on kuin tuo torontolaisuus.

    • Anonyymi00004

      Ei kai sitä ihminen voi esittää vaatimuksia siitä mitä usko on, miten Jumalan Pyhä Henki koskettaa ihmisiä. Tai voi esittää tietenkin, toivoa vaikka että seurakuntaan tulee itse Jumala puhumaan ja seurakuntalaiset ovat Jumalan enkeleitä, mutta ei se toivo toteudu.

      Usko ja tapahtumat tulevat ylhäältä ja pitäisi rukoilla sitä että Jumala lähettää oikean hengen. Ei mitään marisevaa, syyttelevää ja herjaavaa henkeä että eivät nyt asiat ole kunnossa, vaan Hengen jossa Jumala vaikuttaa toivotulla tavalla.

      Sehän on varma että kun ihminen rakentaa uskon, kun ihmisen toiveen mukaan suoritetaan asiat, niin ei sillä ole silloin mitään tekemistä Jumalan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      926
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe