Suomessa on edullisempaa olla tuottamatta ruokaa kuin poistaa ruokapulaa. Valmista peltoa on 700 000 hehtaaria poissa viljelykäytöstä. Se on sitä Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa.
Maanviljely on Suomessa kallista puuhaa – monessa eri merkityksessä. Siihen liittyen lehdessä oli pikku-uutinen, jonka mukaan ”EU:n komissio on hyväksynyt Suomen ohjelman valtiontuen myöntämiseksi viljelijöille, jotka ovat vaikeuksissa talouskriisin vuoksi”. Uutinen jatkui niin, että ”tukiohjelmalla pyritään turvaamaan rahoitus tämänhetkisessä finanssikriisissä”.
Mielenkiintoni heräsi. Missä sellaisissa erityisissä vaikeuksissa ”talouskriisin vuoksi” ovat viljelijät, että heille ruvetaan maksamaan Suomen valtion varoista kriisitukea? Mitä sellaisia erityisiä vaikeuksia ovat kohdanneet viljelijät ”tämänhetkisessä finanssikriisissä”, että on perusteita avustaa navettojen rakentajia ja puimakoneen ostajia kaikkien muiden veronmaksajien varoin?
Kun selvitin asiaa, kävi ilmi, että kepun entisen puheenjohtajan Matti Vanhasen hallituksen lakiesityksessä 34/2010 ehdotettiin annettavaksi viljelijöille velkojen hoitoon ilmaista rahaa 22 miljoonaa euroa, enimmillään 15 000 euroa tilaa kohden. Eduskunta demareineen oli asiassa yksimielinen.
On totta, että osa maanviljelijöistämme eli maatalousyrittäjistä on ajautunut velkavaikeuksiin. On muitakin yrittäjiä, mutta kuitenkin vain viljelijöiden pankkilainojen takaisinmaksua avustetaan. Sen sijaan muille persaukisille yrittäjille ei ole jaossa ilmaista rahaa.
Pieni Suomi käytti vuonna 2008 EU-maista kolmanneksi eniten omaa rahaa kansalliseen tukeen. Sitä kului 1,2 miljardia euroa. Enemmän maksoivat viljelijöilleen itse vain suuret Ranska – kaksi miljardia – ja Saksa – 1,3 miljardia.
Suomi siis maksaa omista varoistaan maataloustukia enemmän kuin suurtuottajat Italia, Espanja ja Kreikka, tai maatalousriippuvaiset Puola ja Hollanti, tai pohjoiset Tanska ja Ruotsi. Tanska maksaa 112 miljoonaa ja ruotsi 99 miljoonaa. Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna meille syntyy tätä kautta yli miljardi euroa enemmän nettojäsenmaksua!
Se, että Suomessa maksetaan tänä vuonna velka-avustuksia viljelijöille ”talouskriisin vuoksi”, on sumutusta, kikkailua ja pelleilyä meidän suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Se on suomalaisten pankkien vuoristotukea. Sillä tavalla nimittäin turvataan myös pankkien saatavia.
Viljelijöiden velkaantumiseen vaikuttavat peltomaapohjalle maksettavat ruhtinaalliset korvaukset siitä, että maata ei käytetä viljelyyn. EU:n ”luonnonhoitopelloista” – joiden viljelemättä jättämisen EU-korvauksista yli kaksi kolmasosaa maksetaan Suomen valtion varoista – ja muista tosiasiallisista kesannointitoimista maksettava ilmainen raha nostaa peltojen vuokrat niin korkeiksi, että oikeat viljelijät velkaantuvat tarvitessaan vuokrapeltoja viljelyyn.
Viljelijöiden ylikorkeasta ja EU:n viljelemättäjättämistukien vääristämästä peltomaan hinnasta aiheutuneita velkoja maksetaan nyt Suomen valtion varoista ”talouskriisin” verukkeella, kun sen verukkeen EU sallii Ranskan tarpeen perusteella myös muille.
Maanviljelijöiden velat eivät aiheudu mistään yleisestä ”finanssikriisistä”, kun taas monilla muilla yrittäjillä on aitoja velanmaksuvaikeuksia. Ne johtuvat siitä, ettei Suomen vienti vedä – minkä johdosta Suomen kansantuote aleni viime vuonna kahdeksan prosenttia, eli enemmän kuin koskaan. ”Talouskriisi” on todellisempi monille muille yrittäjille kuin viljelijöille.
Maalaisliitto elää, eli ”ajetaan me poijat kyydillä, kyllä valtio kyydin maksaa…”

Vastaukset 4
Vanhimmat
Otahan Jungner rauhallisesti.
Maatalous on kansantaloutemme loinen, joka lihoo loisimalla veronmaksajan lihassa. Se on todellinen vampyyri.
Suomen Keskusta on viimeinen Euroopan agraaripuolueista. Sen aika alkaa olla ohi, sillä Keskusta ei ole pystynyt uudistumaan aikojen muuttuessa. Keskusta on edelleen se sama MTK:n poliittinen siipi, joksi se aikanaan perustettiin. Keskusta ajaa edelleen maatalouden asiaa etujärjestömäisellä tavalla. Mikään muu ei puoluetta kiinnosta.
Demarit on viimeinen Euroopan perinteisistä sosialistipuolueista. Sen aika alkaa olla ohi, sillä sosialistit ei ole pystynyt uudistumaan aikojen muuttuessa. Demarit on edelleen se sama SAK:n poliittinen siipi, joksi se aikanaan perustettiin. Demarit ajaa edelleen sosialistien asiaa etujärjestömäisellä tavalla. Mikään muu ei puoluetta kiinnosta.