Miesten apuja kaipaan

Vaikea propleema

On ollut miehen kanssa säpinää, tunteita pelissä pitkään, juttu on heitellyt hyvin intohimoisesta fyysisestä kiinnostuksesta hyvin aidoksi ja tunnepitoiseksi. Viime aikoina ei olla päästy keskustelu taajuudelle(nähty on mutta ei siis pystytty rauhassa keskustelemaan) ja kaikki välillämme ollut tuntuu ainakin minusta kaaottiselta tunnetasolla.

Miksi mies ei katso silmiin enää, ei ota enää katsekontaktia? Miten se tulisi tulkita?
Kysyisin toki jos siihen olisi mahdollisuus ja kysynkin kun siihen tulee mahdollisuus mutta pääni hajoaa kun koitan miettiä tätä naisen logiikallani.

Joko ei enää kiinnosta tai sitten kiinnostaa pelottavan paljon?

Hän on kuitenkin toiminut samalla siten että tiedän hänen haluavan nähdä minua ( sellainen meidän keskinäinen juttu josta sen tiedän ).

176

30086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä veikkaan, että miestä ujostuttaa.

      • Vaikea propleema

        Niin..yksi mahdollinen sekin olisi. Se sotii (ujous) kuitenkin miehen peruspersoonaa vastaan, miksi olisi nyt yht`äkkiä tullut minua kohtaan ujoksi kun ennen on minua kohtaan ollut rohkeampi, jopa ärsyttänyt tahallaan saadakseen reaktion aikaan, ymmärrätkös mitä tarkoitan?

      • 27v mies
        Vaikea propleema kirjoitti:

        Mulla oli tässä vähän aikaa sitten sellanen tyttöystäväehdokas, joka sanoi jälkeenpäin olleensa tosi kiinnostunut musta. Silloin kun tapailtiin ei kuitenkaan antanut minkään näköisiä merkkejä kiinnostumisestaan tai vastakaikua mun lähestymisille. Viimeisenä tapaamiskertana ennen hänen ulkomaille töihin lähtöä, kun olin jo ilmoittanut haluavani olla pelkkä kaveri hänen kanssa, päätti hän kuitenkin antaa vastakaikua kunnolla ja vietellä mut sänkyyn. Nyt asustelee ulkomailla. Ota naisista sitten selvää.

        Teetkö sä selväksi, että olet kiinnostunut myös siitä miehestä? Toi on kyllä outoa, jos katsekontakti ei enää luonnistu.

      • tohtori xz

        Jos hän katsoo naista jota lienee himoitsee, hänen katsoessaan naista silmiin hän totaalisesti räjähtää seksuaalisesti ja sehän on noloa...

      • wilhelmiina 24
        27v mies kirjoitti:

        Mulla oli tässä vähän aikaa sitten sellanen tyttöystäväehdokas, joka sanoi jälkeenpäin olleensa tosi kiinnostunut musta. Silloin kun tapailtiin ei kuitenkaan antanut minkään näköisiä merkkejä kiinnostumisestaan tai vastakaikua mun lähestymisille. Viimeisenä tapaamiskertana ennen hänen ulkomaille töihin lähtöä, kun olin jo ilmoittanut haluavani olla pelkkä kaveri hänen kanssa, päätti hän kuitenkin antaa vastakaikua kunnolla ja vietellä mut sänkyyn. Nyt asustelee ulkomailla. Ota naisista sitten selvää.

        Teetkö sä selväksi, että olet kiinnostunut myös siitä miehestä? Toi on kyllä outoa, jos katsekontakti ei enää luonnistu.

        Voisin tunnistaa kuvauksesta itseni. Saatan olla kaiken aikaa tosi viileä ja etäinen, jopa torjuva. Vaikka sisällä tuntisin aivan toisin. En tiedä johtuuko se ujoudesta, omista estoista vai siitä ettei uskalla lupailla käytöksellään mitään. Kärsin ite tosi paljon siitä, etten voi osoittaa kiinnostustani ikinä. Myöhemmin kun tilanne alkaa toisen osapuolen kohdalla laimeta, niin silloin pakko antaa jotain itsestään. En nyt ihan sänkyyn viettelisi, mutta jotenki pakoittaisi itsensä antamaan sille toiselle viestiä että odottaisi mua. Että saisin joskus punnittua haluamiseni loppuun ennen kuin mies kyllästyy pelkkään ystävyyteeni.

        yleensä ne miehet on luovuttaneet, vaikka olisivatkin olleet oikeesti kiinnostuneita.

        t. Jäätyneenä lukkoihinsa

      • teebooo

        Mun on ollut joskus tosi vaikea katsoa tyttöystävääni suoraan silmiin vaikka rakastan häntä valtavasti. Tyttöystäväni on tosi kaunis enkä tuntenut olevani kelvollinen hänelle. Puhumalla asiat selviävät. Kysy häneltä rohkeasti että onko hän ujo. =)

    • frost-free

      varmaan pirun seksikäs ja hyvä pano. Mies ei kuitenkaan halua rakastaa sinua, mutta panna voi.
      Siksi hän ei katso silmiin ja koettaa vältellä kaikkea syvempää keskustelua välillänne..

      Olet menetetty tapaus.

      • panija.

        hyvä pano? uskon nii

      • Vaikea propleema

        Millä tavalla menetetty tapaus?

      • Vaikea propleema

        on niin vaikea uskoa tähän "teoriaan", että panna vain voisi, kaiken sen jälkeen mitä hän on puhunut minulle minusta miten olen vaikuttanut häneen pelottavan syvästi ym. Olemme olleet avoimia ajatuksistamme ja tunteistamme toisillemme, fyysinen vetovoima on todellinen en sitä kiellä ja pääpaino onkin ollut aina alusta asti sillä, mutta taustalla on muutakin. Sitä ei hänkään voi kieltää.
        Ennen hän vilkuili, otti katsekontaktia jne, sitä ei ole enää ollut vähään aikaan mutta kuten jo aloitusviestissäni totesin, hän toimii niin että haluaa kuitenkin nähdä minua.

      • mies vain mies

        Huoh. Olet lihonnut tai unohtanu pestä hampaas. Tukka sekaisin tai liian räikeet meikit... EHKÄ miehen mielenkiinto yksinkertaisesti on vain loppumassa??? Turhaan vatvot, menetit mahdollisuutes

      • PANKKISETÄ
        panija. kirjoitti:

        hyvä pano? uskon nii

        puhuvat panosta ja hyvästä panosta.. ihan joutavia lapsellisia hörhöjä. Hyvä pano on sitä että laittaa pankkiin rahaa tilille ja siinä lukee PANO!

      • 22

        Ihminen ei katso silmiin myöskään silloin, kun hän "katsoo itseensä", eli kertoo itsestään, omista tunteistaan ja toiveistaan, on haavoittuvimmillaan. Liittyykö tämä käytös näihin tilanteisiin? Eri asia on, jos tämä tapahtuu esim. kauppalistasta keskusteltaessa. :)

      • Mies33

        Mitäs siinä pähkäilet helpommalla pääset kun sanot että hyvästi.

      • kk
        Vaikea propleema kirjoitti:

        on niin vaikea uskoa tähän "teoriaan", että panna vain voisi, kaiken sen jälkeen mitä hän on puhunut minulle minusta miten olen vaikuttanut häneen pelottavan syvästi ym. Olemme olleet avoimia ajatuksistamme ja tunteistamme toisillemme, fyysinen vetovoima on todellinen en sitä kiellä ja pääpaino onkin ollut aina alusta asti sillä, mutta taustalla on muutakin. Sitä ei hänkään voi kieltää.
        Ennen hän vilkuili, otti katsekontaktia jne, sitä ei ole enää ollut vähään aikaan mutta kuten jo aloitusviestissäni totesin, hän toimii niin että haluaa kuitenkin nähdä minua.

        jospa hänellä onkin vaimo ja laps

      • tilivelvollinen
        PANKKISETÄ kirjoitti:

        puhuvat panosta ja hyvästä panosta.. ihan joutavia lapsellisia hörhöjä. Hyvä pano on sitä että laittaa pankkiin rahaa tilille ja siinä lukee PANO!

        Ennen kesä ilman lehmää kuin Joulu ilman akkaa.

      • muumöö
        PANKKISETÄ kirjoitti:

        puhuvat panosta ja hyvästä panosta.. ihan joutavia lapsellisia hörhöjä. Hyvä pano on sitä että laittaa pankkiin rahaa tilille ja siinä lukee PANO!

        Aivan oikein vain se on todella hyvä pano!

      • Panetuttaa.
        PANKKISETÄ kirjoitti:

        puhuvat panosta ja hyvästä panosta.. ihan joutavia lapsellisia hörhöjä. Hyvä pano on sitä että laittaa pankkiin rahaa tilille ja siinä lukee PANO!

        laihialta. Laihialaisen seksilehti on tiliote,lukee vain pano,pano,pano.

      • Ei silmiin
        22 kirjoitti:

        Ihminen ei katso silmiin myöskään silloin, kun hän "katsoo itseensä", eli kertoo itsestään, omista tunteistaan ja toiveistaan, on haavoittuvimmillaan. Liittyykö tämä käytös näihin tilanteisiin? Eri asia on, jos tämä tapahtuu esim. kauppalistasta keskusteltaessa. :)

        Eikä silloin, kun katselee vain rintoja :)

      • wilhelmiina 24
        mies vain mies kirjoitti:

        Huoh. Olet lihonnut tai unohtanu pestä hampaas. Tukka sekaisin tai liian räikeet meikit... EHKÄ miehen mielenkiinto yksinkertaisesti on vain loppumassa??? Turhaan vatvot, menetit mahdollisuutes

        harmittaa että pitää heittää tommosta lannistavaa viestiä. Toinen avannut keskustelun ihan asiallisesti ja kaipaa tukea tunnemylläkkään.

        "vaikea probleema" - tsemppiä sulle sen miehen kanssa. Toivottavasti saatte tilaisuuden puhua.

      • Men77
        Vaikea propleema kirjoitti:

        on niin vaikea uskoa tähän "teoriaan", että panna vain voisi, kaiken sen jälkeen mitä hän on puhunut minulle minusta miten olen vaikuttanut häneen pelottavan syvästi ym. Olemme olleet avoimia ajatuksistamme ja tunteistamme toisillemme, fyysinen vetovoima on todellinen en sitä kiellä ja pääpaino onkin ollut aina alusta asti sillä, mutta taustalla on muutakin. Sitä ei hänkään voi kieltää.
        Ennen hän vilkuili, otti katsekontaktia jne, sitä ei ole enää ollut vähään aikaan mutta kuten jo aloitusviestissäni totesin, hän toimii niin että haluaa kuitenkin nähdä minua.

        Jonkinlainen sitoutumiskammo iskenyt mieheen, pelkää ottaa seuraavan askeleen teidän suhteessa ja jarruttelee ehkä siksi, kun ei tiedä miten nyt edetä.

    • ap.

      Tässäkö miesten mielestä vaihtoehdot sitten oli: joko ujostuttaa jostain syystä (miksi?) tai olen vain pirun seksikäs ja pantava? Tämä on todellinen tilanne, joka painaa mua, päätelmiä otetaan vastaan. Miksi sinä mies toimisit siten kuin kuvailemani mies toimii?

      • scale

        jos mä olen kiinnostunut tai ihastuntut johonkin ja tunnen vielä saavani vastakaikua, niin mähän tunkeen sen seuraan ihan simona. Sovin tapaamisia, pyrin pöksyihin, treffeille, pussailen jne...

        Ei todella tartte miettiä, että mitä mä meinaan.

        Tätä taustaa vasten mä epäilen, että sitä ei kiinnosta. Tässä on kuitenkin yksi pieni mutta, jokainen ihminen on erilainen ja reagoi rei tilanteisiin erilailla, joten päätelmäni voi olla ihan päin persettä.

      • Te olette yhdessä jo nyt. Kuuntelette toisianne, reagoitte toisiinne ja olette yhdessä samaa kaaosta. Kaikki on avointa, kaikki on mahdollista ja kaikki on pelottavan uutta. Sinun yksityisessä universumissa on nyt toinen ihminen.

        Nyt. Pyydä kaikkea sitä mitä haluat siitä toisesta, mikä sinulle on tärkeää. Älä turhia kursaile, ota kaikki mitä haluat. Kerro se sanoin. Sinulla on etuoikeus jos avaat ensinnä suusi ;-)

      • m34vee

        on monia. Jotain on tapahtunut, mitä, en tiedä. Ensimmäisenä tuli mieleen että hän on käynyt kuksimassa jotain muuta ja välttelee nyt katsettasi. Hän kuitenkin katuu tätä eikä saa öitään nukuttua pelätessään menettävänsä sinut.

      • ap.
        scale kirjoitti:

        jos mä olen kiinnostunut tai ihastuntut johonkin ja tunnen vielä saavani vastakaikua, niin mähän tunkeen sen seuraan ihan simona. Sovin tapaamisia, pyrin pöksyihin, treffeille, pussailen jne...

        Ei todella tartte miettiä, että mitä mä meinaan.

        Tätä taustaa vasten mä epäilen, että sitä ei kiinnosta. Tässä on kuitenkin yksi pieni mutta, jokainen ihminen on erilainen ja reagoi rei tilanteisiin erilailla, joten päätelmäni voi olla ihan päin persettä.

        Jos luit aloituksen, niin siitä selviää sellainen juttu että mies kuitenkin joka tapauksessa toimii siten että haluaa nähdä mua. Sopii tapaamisia, pyytää kahville jne. Silloin kyllä katselee minuakin eikä seiniä ;) mutta isommassa porukassa ei vahingossakaan katsele enää. Se on muuttunut.

      • ap.
        m34vee kirjoitti:

        Emme ole yhdessä. Hän voi kuksia ketä tahansa. Tuo vaihtoehto on pois suljettu kokonaan. Tosin HÄN on mustis musta.

      • m34vee
        ap. kirjoitti:

        Emme ole yhdessä. Hän voi kuksia ketä tahansa. Tuo vaihtoehto on pois suljettu kokonaan. Tosin HÄN on mustis musta.

        Sinun puolesta hän voikin kuksia ketä vain. Oma näkökantansa alkaa epäröidä. Nyt on pelkkää mutuilua, mutta alunperin kysyit mitä mies ajattelee, ja heitän tässä nyt erään kuvion ilmaan.
        Teillä synkkaa puolin ja toisin. Sälli on ihastunut sinuun. Kiintymyksensä sinuun alkaa syventyä, hän itse voisi nimittää sitä jopa loivaksi rakastumiseksi. Kuitenkin ´suhde´ ei ole varsinaista seurustelua ja kumpikin kulkee paljon omillaan. Sitten on käynyt sellainen juttu että hänellä on käynyt ´flaksi´, ja tässä kohtaa mieli on kyllä vahva mutta liha käy heikoksi. Hetken huuma ja sitten tolkuton morkkis. (Kyllä, tällaisiakin miehiä on). Kaverinsa tietävät asian, hän taas ei halua sinun tietävän. Hän yrittää olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut mutta muuttunut käytös kertoo muuta. Kysy häneltä nukkuuko hän yöllä hyvin.

      • -Kylmät silmät-

        ...komppaan m34veetä sen verran että jokin mieltä painaa, ei välttämättä satunnainen saanti.
        Saattaa myös painia jonkin menneen/sanomatta jääneen asian kanssa.
        Reippaasti lämpöä, läheisyyttä jne. kyllä se syy sieltä ulos tulee.

      • Fakta28
        ap. kirjoitti:

        Emme ole yhdessä. Hän voi kuksia ketä tahansa. Tuo vaihtoehto on pois suljettu kokonaan. Tosin HÄN on mustis musta.

        Jos ette ole yhdessä = ette seurustele, niin miksi tämä edes häiritsee? joskus sitä vaan käy
        niin että alussa toimii vaan fyysinen kemia ja sitten sitä luulee että on tunteitakin, mutta huomaa ettei oikeasti ole yhtään mitään.. Sitten sitä saattaa päätyä kohteliaisuudesta,säälistä tai pelkästä tottumuksesta jatkamaan vanhoja kuvioita vielä hetken. (varsinkin kun aina lohkee)

        JA kun ette kerran seurustele, niin eihän tällä ole mitään väliä: panosuhde se sellainen on, jossa ei ole väliä jos panee muita. Panosuhteet päättyvät aina, kyllä mä ainakin reilusti olen yhdessä sitten oikeasti niiden mujien kanssa joista oikeesti yhtään välitän.

        Itse olen samaa tyyppiä, eli huono jättäjä, kuten ukkos: tuo on fakta.

      • mutku!
        Fakta28 kirjoitti:

        ei niillä ollu panosuhdetta.

      • ap.
        -Kylmät silmät- kirjoitti:

        ...komppaan m34veetä sen verran että jokin mieltä painaa, ei välttämättä satunnainen saanti.
        Saattaa myös painia jonkin menneen/sanomatta jääneen asian kanssa.
        Reippaasti lämpöä, läheisyyttä jne. kyllä se syy sieltä ulos tulee.

        Tätä just mietin, jokin asia painaa mieltä mutta on niin huono puhumaan siitä. Jokin sanomatta jäänyt asia. Alemmas kirjoitinkin jo, että meillä oli pieni "draama" joka on jäänyt selvittämättä sillä lailla oikeasti kunnolla. Päällisin puolin pöytä on puhdas, mutta sisältä ei.

      • työpaikkaromanssi
        ap. kirjoitti:

        Jos luit aloituksen, niin siitä selviää sellainen juttu että mies kuitenkin joka tapauksessa toimii siten että haluaa nähdä mua. Sopii tapaamisia, pyytää kahville jne. Silloin kyllä katselee minuakin eikä seiniä ;) mutta isommassa porukassa ei vahingossakaan katsele enää. Se on muuttunut.

        No tuossahan jo vastasit kysymykseesi: miksi välttelee katsekontaktia. Hän ei halua muiden tietävän teistä. Joku on varmaan jo käynyt kysymässä, onko teillä kahdella jotain sutinaa ja hän on kieltänyt. Selvä pyy.

        Hyviä syitä, miksi haluaa salata, on monia. Viisaitakin.

      • kerrohan
        ap. kirjoitti:

        Emme ole yhdessä. Hän voi kuksia ketä tahansa. Tuo vaihtoehto on pois suljettu kokonaan. Tosin HÄN on mustis musta.

        No höh, voihan hän silti tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka onkin vapaa kuksimaan ketä vaan. Miksi edes jahtaat jotain, jota kiinnostaa samalla pyörittää muita naisia?

      • kovatyyli

        Jos se haluu hidastaa vauhtia ettet menetä kiinnostusta häneen yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin ? Evt. paras vaa kysyä eikä pohtia itsekseen liikaa -.-.

      • ap. kirjoitti:

        Jos luit aloituksen, niin siitä selviää sellainen juttu että mies kuitenkin joka tapauksessa toimii siten että haluaa nähdä mua. Sopii tapaamisia, pyytää kahville jne. Silloin kyllä katselee minuakin eikä seiniä ;) mutta isommassa porukassa ei vahingossakaan katsele enää. Se on muuttunut.

        kaksi mahdollista

        1. kaverit on huomanneet hänen vilkuilunsa sinuun ja antaneet sinusta valheellista informaatiota.

        2. hän on kuullut perättömiä huhuja sinusta kavereiltaan ja siksi on varovainen jengissä, ettei katsekontaktianne huomattaisi.

        3. et ole enää niin mielenkiintoinen hänen mielestä

        4. kyse sittenkin pelimiehestä ja tämä vain yksi kikka kuutonen saada sinut sänkyyn. Mikä sinänsä ei olisi nytkään mikään suuri taivutustapahtuma?

        tai 5. hän haluaa kanssasi sukuhautaan, mutta ei osaa kertoa sitä

      • Nyt tajusin!
        scale kirjoitti:

        jos mä olen kiinnostunut tai ihastuntut johonkin ja tunnen vielä saavani vastakaikua, niin mähän tunkeen sen seuraan ihan simona. Sovin tapaamisia, pyrin pöksyihin, treffeille, pussailen jne...

        Ei todella tartte miettiä, että mitä mä meinaan.

        Tätä taustaa vasten mä epäilen, että sitä ei kiinnosta. Tässä on kuitenkin yksi pieni mutta, jokainen ihminen on erilainen ja reagoi rei tilanteisiin erilailla, joten päätelmäni voi olla ihan päin persettä.

        tämähän on ihan totta! Kiitos scalelle tästä vastauksesta, sai satunnainen palstalla kävijä hyvää tietoa!

    • ~cissi~

      En ole mies, mutta kerron näkemykseni kuitenkin.

      Jos hän olisi rakastunut, katsoisi sinuun. Kun välttelee katsetta, ei ole rakastunut. Haluaa vielä tavata hyvän seksin takia, mutta tuntee jo etukäteen syyllisyyttä siitä, miten tulee käymään. Voi tuntea syyllisyyttä muustakin.

      Sen enempää ei kannata asiaa miettiä. Kyllä sieltä tullaan vaikka parrulla oven läpi, kesytetään leijonat ja pysäytetään vesiputoukset, soitetaan 42 kertaa yössä ja tunnustetaan rakkautta, jos sitä on.

      • ap.

        Hän ei ole saanut hyvää seksiä. Emme ole olleet sängyssä.

      • scale

        ajoin takaa. Eli jos on ihastunut, niin kyllä sen huomaa. Mä luulen, että ap. haluaa kuitenkin kuulla jotakin muuta.

      • Juuri jätetty :(

        Loistava määritelmä rakastumisesta :). Noinhan se on, jos tosiaan tuntee voimakasta ihastusta toiseen, ei häntä todellakaan halua vältellä millään tavalla.

      • ap.
        scale kirjoitti:

        ajoin takaa. Eli jos on ihastunut, niin kyllä sen huomaa. Mä luulen, että ap. haluaa kuitenkin kuulla jotakin muuta.

        Ei ole kyse siitä et odotan teidän vastaavan tänne että hän rakastaa sinua ja muuta vaaleanpunaista höhhöä, vaan en ainoastaan käsitä sitä miksi mies kuitenkin haluaa nähdä ja tavata minua vaikka käyttäytyy ihan oudosti muutoin.

        Juuri eilen sain tekstiviestin jossa kyseli minua kahville viikonloppuna. Tiedän ettei olla silloinkaan kahden, kavereitaan on mukana. Kun olen ehdottanut kahden menoa niin vastaa vain että ehtiihän sitä ja samaan ympäripyöreään tyyliin vastaa kun kerran pyysin että juteltaisiin kahden, että minulla olisi "päänvaivaa".

      • ~cissi~
        ap. kirjoitti:

        Hän ei ole saanut hyvää seksiä. Emme ole olleet sängyssä.

        Jos tunnet fyysistä vetoa häneen, niin kannattais kokeilla. Jääpähän ainakin muistot ;)

      • Naisen mielipide
        ap. kirjoitti:

        Ei ole kyse siitä et odotan teidän vastaavan tänne että hän rakastaa sinua ja muuta vaaleanpunaista höhhöä, vaan en ainoastaan käsitä sitä miksi mies kuitenkin haluaa nähdä ja tavata minua vaikka käyttäytyy ihan oudosti muutoin.

        Juuri eilen sain tekstiviestin jossa kyseli minua kahville viikonloppuna. Tiedän ettei olla silloinkaan kahden, kavereitaan on mukana. Kun olen ehdottanut kahden menoa niin vastaa vain että ehtiihän sitä ja samaan ympäripyöreään tyyliin vastaa kun kerran pyysin että juteltaisiin kahden, että minulla olisi "päänvaivaa".

        Sillä on useampi kierroksessa.

        Esittää julkisesti "vapaata riistaa"

      • ap. kirjoitti:

        Ei ole kyse siitä et odotan teidän vastaavan tänne että hän rakastaa sinua ja muuta vaaleanpunaista höhhöä, vaan en ainoastaan käsitä sitä miksi mies kuitenkin haluaa nähdä ja tavata minua vaikka käyttäytyy ihan oudosti muutoin.

        Juuri eilen sain tekstiviestin jossa kyseli minua kahville viikonloppuna. Tiedän ettei olla silloinkaan kahden, kavereitaan on mukana. Kun olen ehdottanut kahden menoa niin vastaa vain että ehtiihän sitä ja samaan ympäripyöreään tyyliin vastaa kun kerran pyysin että juteltaisiin kahden, että minulla olisi "päänvaivaa".

        jos et halua kavereiden kans, älä mene. Sano 'ei kiitos'. Pihtaa.

      • Sinice
        ap. kirjoitti:

        Ei ole kyse siitä et odotan teidän vastaavan tänne että hän rakastaa sinua ja muuta vaaleanpunaista höhhöä, vaan en ainoastaan käsitä sitä miksi mies kuitenkin haluaa nähdä ja tavata minua vaikka käyttäytyy ihan oudosti muutoin.

        Juuri eilen sain tekstiviestin jossa kyseli minua kahville viikonloppuna. Tiedän ettei olla silloinkaan kahden, kavereitaan on mukana. Kun olen ehdottanut kahden menoa niin vastaa vain että ehtiihän sitä ja samaan ympäripyöreään tyyliin vastaa kun kerran pyysin että juteltaisiin kahden, että minulla olisi "päänvaivaa".

        Miksi et kysy suoraan, että mikä tyyppiä mättää !!

    • ******

      En usko mihinkään erillisiin miesten ja naisten logiikoihin, jokainen on yksilö ja ajattelee omalla tavallaan. Minä en ole sellainen nainen niin kuin oletetaan, sanon asiat suoraan enkä kiertele, en harrasta nalkuttamista enkä todellakaan ymmärrä, miten me naiset haluttaisiin puhua ja puhua, mitä tuota puhumaan jos ei ole asiaa ? Tunteista jauhaminen on suoraan sanottuna p*rseestä, kuka jaksaa tunteistaan höpöttää ja kuka jaksaa miettiä toisten sanomisia ja vatvoa niitä vielä puhelimessa ? Ei helvetti, en minä ainakaan.

      Ja mikä siinä silmiin katsomisessa on niin mahtavaa ? Valehteleva ihminenkin voi katsoa sinua suoraan silmiin ja suoltaa suustaan paskaa suupielet ruskeana. Epäilen että mies on ujo ja sinä olet liian päällekäyvä, toisin sanoen mies pelkää, että olet jo hääpukua alkanut sovittelemaan ja kirkon varannut.

      • ap.

        Oon joo syyllistynyt päällekäymiseen..mutta sen jälkeen olenkin ottanut nolona itse takapakkia vähän. Muistaakseni oltiin kai molemmat hiukan hämillämme.

      • Hohohhahaha

        Jep, mies ujostelee. Miksi pyytää sua kahville tekstarilla? Miksei halua nähdä kahdestaan. Hassu ukko. Mitä tekee silloin kun olette hänen kaveriensa seurassa? Eihän siinä edes pysty kaksistaan puhumaan. Ehkä hän olettaa sinun olevan kiinnostunut kavereistaan ...

      • ap.
        Hohohhahaha kirjoitti:

        Olen ajatellut, että kavereistaan saa jotain suojamuuria tms, en tiedä... kanssani kahden ollaan enemmänkin silloin kun olemme hyvin suomalaisittain baarissa :) Silloin uskaltaa lähestyä enemmän ja puhua.

    • puskalartsa

      etusivun juttu, ilmankos lukijoita tuliki yhtäkkiä valtavasti. että etköhän tuu saamaan vielä hyviä vinkkejä!

    • Yks vaan

      miehellä olla oikea suhde ja siksi ei halua muiden tietävän teidän pikku puuhista ettei toinen osapuoli saa sitä tietoon..

    • ..........

      että sillä muitakin eikä osaa päättää,on sitten esim. sen aiemmin tapaamansa tytön kanssa ku tuntee sen paremmin ja helpompi näin ollen olla...sitten miettii myös sinua,uutta tapaustaan...

      • hauki on kala on on

        Suomi 24:ssä ei ole muita kun kaheleita miehiä.

        Koulutustaso olematon.

        Älykkysosamäärä alle 70.
        Revi siitä sitten!!!!!!!!!!!!!!!!!!:)

    • 12321

      Salaa tai häpee jotai jos ei kato silmiin.

      • fnlw

        Vastaus on erittäin yksinkertainen. MIes ei luota sinuun. Hän ajattelee,ja hänellä on siihen joku syy miksi,että sinä panet jonkun muun kanssa myös. Siksi siis tälläinen käytös

      • naisella

        voi ainakin käydä niin, jos on "liikaa" tunteita, miksei siis miehelläkin..?

    • valtsu855

      Löysin vastauksen kysymykseesi vitsistä jonka kanssa aina rupeen hihittämään. =)
      ..............................................
      SIVU AVIOVAIMON PÄIVÄKIRJASTA

      Lauantai-ilta - mieheni käytös on outoa.
      Olimme sopineet tapaavamme Caruselissa yhteistä kahvikupposta varten.

      Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko päivän ja ajattelin että
      ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä.

      Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.
      Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen.

      Ehdotin että, siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta
      voisimme keskustella.
      Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

      Kysyin häneltä oliko hänellä murheita- hän vastasi : " Ei tässä
      mitään."

      Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän
      sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.

      Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi
      ajamista.
      En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei
      vastannut rakkaudentunnustukseeni.

      Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan,
      ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja
      tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.

      Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua
      10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini,
      rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.

      Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille.
      Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.

      En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde.
      Elämäni on katastrofi.

      SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA

      Lauantai-ilta - Tänään TPS hävisi, mutta sainpahan pillua.

    • kakskymppinen_-

      Minä veikkaisin että mies on kiinnostunut toisesta, eikä kehtaa kertoa sitä sulle.

      • sivusta..

        no miksi sitten ylipäätään ehdottelee tapaamisia??

      • rewr3wrq3g
        sivusta.. kirjoitti:

        no miksi sitten ylipäätään ehdottelee tapaamisia??

        jos olet varattu, ymmärrän miehen käytöksen hyvin.

        "ei kukaan nainen yritä toista jos on itse varattu, ainakaan minä" tuo on kuultu ennenkin, ja nähty

      • sivusta..
        rewr3wrq3g kirjoitti:

        jos olet varattu, ymmärrän miehen käytöksen hyvin.

        "ei kukaan nainen yritä toista jos on itse varattu, ainakaan minä" tuo on kuultu ennenkin, ja nähty

        missä sanotaan, että nainen on varattu? multa ainakin meni ohi..

      • ap.
        sivusta.. kirjoitti:

        missä sanotaan, että nainen on varattu? multa ainakin meni ohi..

        En ole varattu.

      • Kahvilanpitäjä
        sivusta.. kirjoitti:

        no miksi sitten ylipäätään ehdottelee tapaamisia??

        Tapailu ei herätä huomiota, kun hän ei ole kahdestaan tämän misun kanssa. Se on sama kuin tapaamista ei olisikaan. Keneltä hän haluaa salata, että teillä on jotain?

      • eräs mies
        ap. kirjoitti:

        En ole varattu.

        Mies 43v, Moi! Epäilen hyvin paljon että tapailemasi mies on varattu, eikä ole vielä varma kumman kannalle kääntyisi. Tai, ei ole vielä osannut kertoa nykyiselle kumppanilleen, että haluaa erota. Pahoittelen, mutta itse olen ollut samassa tilanteessa.

      • fghff
        sivusta.. kirjoitti:

        no miksi sitten ylipäätään ehdottelee tapaamisia??

        pitää naisen varavaihtoehtona, jos toinen ei innostukaan.

    • Kokemusta on

      vaikka miesnäkökulmaa haetkin, niin haluan myös vastaavanlaisen tilanteen kokeneena naisena kertoa oman mielipiteeni. Itse jostain syystä kohtaan aina päättämättömiä miehiä, jollaisen sinäkin nyt tunnut kohdanneen. Päättämättömät miehet saattavat aluksi olla hyvinkin kiinnostuneita ja herättää mielenkiintosi kaikin mahdollisin tavoin, kun he pääsevät päämääräänsä, ja olet kiinnostunut, he jotenkin kyllästyvät ja lopettavat kiinnostuksen osoittamisen. Tällöin tilanne vain on paikallaan, ollaan yhdessä muttei samalla olla. Jos mies ei lukuisista vihjeistä ja muista huolimatta tee tilanteelle mitään, suhde ei edisty, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tehdä itselle tilanteelle jotain. Mieheltä pitää kysyä suoraan mitä hän haluaa, haluaako hän suhteen vai haluaako lopettaa tapailemisen. Tässä on riski, että hän haluaa lopettaa tapailun, jolloin hänet menettää kokonaan, mutta se on silti parempi vaihtoehto kuin tuhlata loputtomasti aikaansa mieheen joka EHKÄ haluaa sinut tai sitten ei..

      • ap.

        Aionkin kysyä kun saan siihen tilaisuuden. Hän kuitenkin sanoi minulle kerran ettei koskaan pääse minusta, eikä koskaan aio jättää minua rauhaan, en tiedä mitä tarkoitti sillä.

        Se mitä hän puhuu ja on siis puhunut on niin ristiriidassa tähän hetkeen.

        Jos hän ei enää ole kiinnostunut niin se vain täytyy hyväksyä, en voi ketään pakottaa pitämään itsestäni. Mutta jotain häikkää nyt kuitenkin on tapetilla. Itse olen häneen erittäin syvästi ihastunut, ja hän tietää sen.

        "ettei koskaan pääse minusta, eikä koskaan aio jättää minua rauhaan, en tiedä mitä tarkoitti sillä."

        sain tuon lauseen kuulostamaan ihan psykopaatilta;) sen sanoi hymyillen, ilkikurisesti hymyillen.

      • ihminen kun

        tosissaan ihastuu, saattaa iskeä myös riittämättömyyden tunne.

      • asdfghjkjhgfd

        Jokin niitä miehiä alkaa arveluttaa.

      • lattiarätti

        "Tällöin tilanne vain on paikallaan, ollaan yhdessä muttei samalla olla. Jos mies ei lukuisista vihjeistä ja muista huolimatta tee tilanteelle mitään, suhde ei edisty,"

        Mitä tuo tarkoittaa, ollaan muttei olla. Mitä tilanteelle pitää tehdä? Miten suhde edistyy ja miten se ei edisty. Kertokaa joku minulle.

      • "
        ap. kirjoitti:

        "ettei koskaan pääse minusta, eikä koskaan aio jättää minua rauhaan, en tiedä mitä tarkoitti sillä."

        sain tuon lauseen kuulostamaan ihan psykopaatilta;) sen sanoi hymyillen, ilkikurisesti hymyillen.

        Ole kuitenkin varovainen.Sanat voivat kuitenkin olla totta,vaikka ne hymyillen lausutaankin.Niitähän me uutisista luetaan...vahinkoja.

      • =))//&%

        minulla loppui juuri tämänlainen suhde, juuri tälläisen tyypin kanssa. oli riitaa ja kysyin haluaako hän sopia vai erota. -erota. ja oli ollut passiivinen ja päättämätön kauan. surettaa, mutta parempi näin

    • kendu

      toivottavast se ei oo yx mun tuttu joka pääs laitoksesta joku aika sitten.sen tyyliin kuuluu hurmata ensin nainen ja sit jonkin ajan kuluttua se kontrolloi kaikkea.ja sit alkaa mäiskiminen yms.jos kaikki ei mee sen pillin mukaan.mustasukkasuus tulee myös kuvioihin ilman mitään syytä.sen etunimi alkaa p:llä.keski-ikäinen.se on saanu tosi pahaa jälkee aikaseksi.eli jos noi merkit pitää paikkansa ni lemppaa ukko heti.niin sil ei oo työhistoriaa muualla ku selityksissä.mytomaani.

      • ap.

        Ei ole tuntemasi henkilö.

    • Yualle

      "Miksi mies ei katso silmiin enää, ei ota enää katsekontaktia?"

      Kuinka paljon mies on sitten aiemmin katsonut silmiin? Onko tässä tapahtunut joku dramaattinen muutos?

      • ap.

        No on tapahtunut.. Ei mitään mullistavaa mutta kuitenkin on. Olen ajatellut että mahdanko minä vain suurennella asiaa itsekseni, voihan sekin olla yksi osatekijä kun tässä nyt kuitenkin on kulunut aikaa välissä kun emme ole keskustelleet meistä yms. Meillä oli yksi "draama" tässä välissä josta emme ole päässeet puhumaan oikeasti kunnolla, voisi kuvailla väärinkäsitykseksi. Kerran siitä suoraan puhuttiin mutta tilanne oli väärä ja paikkakin, joten sen paremmin asiaa ei päästy selvittämään. Ennen mies olisi varmaan tullut läpi seinien luokseni yms, on se jälkeenkin ihan halunnut seuraani ja järjestellyt asioita ja sopinut niin että näemme mutta kuitenkin...hän on muuttanut käytöstään.

        Sen jälkeen mies muuttui kuvailemallani tavalla.

      • miesten mies

        Naiset eivät ymmärrä miehen tunteita. Se on vain paras hyväksyä, ja lakata kuvittelemasta muuta. Mies tuntee mitä tuntee, eikä voi sille mitään. Ei voi kukaan muukaan tunteilleen mitään.

        Jos teillä on puhevälit, ja osaat kuunnella, niin voit saada vastauksen. Aika iso osa naisista ei osaa kuunnella, koska eivät ymmärrä, niitä tunteita siis. Niaset yrittävät sovittaa miehen tunteet omien tuntittensa muottiin, ja ne eivät sinne sovi. Eivät sovi toisinpäinkään, ei siinä mitään, mutta miehet eivät yleensä edes kuvittele ymmärtävänsä naisia.

        Rakkaudessa on vaiheita, ja ne kestävät oman aikansa. Ihastuminen menee aikanaan ohi, kiimakin hellittää. Yleensä ei ole niin onnellisesti että ne vaiheet kulkevat molemmilla samaan tahtiin.

        Jos siis olet fiksu - mitä kyllä hiukan epäilen kirjoittamasi perusteella, anteeksi nyt vaan - niin tässä vaiheessa rauhoitut ja koetat kuunneella. Sen kuulemisen jälkeen siten voit koettaa ymmärtää kuulemaasi, ja toimia sen mukaan.

      • ap. kirjoitti:

        No on tapahtunut.. Ei mitään mullistavaa mutta kuitenkin on. Olen ajatellut että mahdanko minä vain suurennella asiaa itsekseni, voihan sekin olla yksi osatekijä kun tässä nyt kuitenkin on kulunut aikaa välissä kun emme ole keskustelleet meistä yms. Meillä oli yksi "draama" tässä välissä josta emme ole päässeet puhumaan oikeasti kunnolla, voisi kuvailla väärinkäsitykseksi. Kerran siitä suoraan puhuttiin mutta tilanne oli väärä ja paikkakin, joten sen paremmin asiaa ei päästy selvittämään. Ennen mies olisi varmaan tullut läpi seinien luokseni yms, on se jälkeenkin ihan halunnut seuraani ja järjestellyt asioita ja sopinut niin että näemme mutta kuitenkin...hän on muuttanut käytöstään.

        Sen jälkeen mies muuttui kuvailemallani tavalla.

        vastasit itsellesi....syynä on se käsittelemätön "draama". En tiedä mikä se on....ei välttämättä iso asia edes, mutta näin miehenä se käsittelemättömänä vaivaisi minuakin. Käytökseni voisi olla aivan samanlaista, silti alla on sinusta pitäminen....puhukaa draama auki....jos ei iso asia, niin homma etenee hyvin...ehkäpä jopa sille "oikealle" suhteelle.

      • fdsgfhsh
        ap. kirjoitti:

        No on tapahtunut.. Ei mitään mullistavaa mutta kuitenkin on. Olen ajatellut että mahdanko minä vain suurennella asiaa itsekseni, voihan sekin olla yksi osatekijä kun tässä nyt kuitenkin on kulunut aikaa välissä kun emme ole keskustelleet meistä yms. Meillä oli yksi "draama" tässä välissä josta emme ole päässeet puhumaan oikeasti kunnolla, voisi kuvailla väärinkäsitykseksi. Kerran siitä suoraan puhuttiin mutta tilanne oli väärä ja paikkakin, joten sen paremmin asiaa ei päästy selvittämään. Ennen mies olisi varmaan tullut läpi seinien luokseni yms, on se jälkeenkin ihan halunnut seuraani ja järjestellyt asioita ja sopinut niin että näemme mutta kuitenkin...hän on muuttanut käytöstään.

        Sen jälkeen mies muuttui kuvailemallani tavalla.

        enempiä kun itse jo tiedät että on ollut joku draama, joka käsittelemättä?? me emme tiedä mikä se on, joten vaikea antaa neuvoja miten sitä pitäisi käsitellä. itse tiedät.

        ja toinen juttu, että kyse voi hyvinkin olla myös ujoudesta. Kun suhde alkaa syventyä, joillekin voi vasta siinä vaiheessa iskeä ujous. Mitä läheisemmäksi toinen tulee, sitä ujommaksi aletaan muuttua... niin kauan kuin ollaan varmoja että toinenkin tykkää yhtä paljon.

    • sdfghjjhgvc

      Nyt vaan äkkiä naimisiin ja sota on valmis. Miehellä on sinuun viha/rakkaussuhde eli on kiintynyt, mutta jossakin asiaassa tökkii pahasti.

    • IamJ.S

      ...tunne!
      Itse olisin erään naisen vuoksi valmis vaikka antamaan henkeni, eli taidan siis olla rakastunut!
      Kuitenkin mieltäni vaivaa epäilys toisen tunteista, mahdollisesta toisesta henkilöstä.
      Olen pattitilanteessa, koska tiedän ettei hän voi kertoa minulle tunteistaan vaikka olisikin erittäin kiinnostunut.
      Yritän ilmeisesti alitajunnaisesti torjua ajatuksen pahimmasta eli siitä, ettei hän olekkaan kiinnostunut minusta mikäli aiemmin oli.
      Aiemmin nauroimme toistemme mokille ja sanojen sotkeamisille ja aina, aina kun näin hänet, pelkästään se pelasti päiväni.
      Nyt kuitenkin sattuu todella lujasti koska en tiedä hänen tunteistaan minua kohtaan.
      Se repii minut hajalle kun en ujouteni takia pysty hänelle tunteistani kertomaan.
      Se todella sattuu kun yritän tahtomattani tappaa tunteeni häntä kohtaan koska en halua häiritä mikäli hänellä on tunteita toista kohtaan.
      Ennemmin pysyn hiljaa ja kärsin itse kuin vahingossakaan loukkaan tätä kaunista, herkkää ja hentoa naista.
      Rakastan häntä liikaa että tekisin jotain niin alentavaa, loukkaisin häntä.
      En myöskään näytä ulkoisesti "kipuani" eikä minusta tätä asiaa näe päältäpäin, koska olen elämän karaisema enkä mikään herkkä ja paljon tunteistani puhuva.
      Ehkä kyseinen henkilö ei ole varma tunteistasi tällä hetkellä, eikä vain välttämättä kehtaa asiaa esille ottaa.
      Minä ainakin toivoisin rakkauteni kohteen kertovan edes silmillään ta

      • ct-jkc

        Peili...

        Silmät kertovat tuhat sanaa, riittää jo vilkaisu kun tietää mitä toinen tuntee :))
        Tuijotella ei tarvitse;)

    • Ota selvää

      Miksi mies ei katso silmiin enää, ei ota enää katsekontaktia? Miten se tulisi tulkita? Sanoit taanoin.

      Tiedätkös, ettää miehellä voipi olla oma lehmä ojassa, lusikat ja vellit sekaisin eli olisiko kaksoiselämää viettävä henkilö sinun pauloissasi?

      Jos mies haluaa sinua , hän katsoo varmasti sinua syvälle silmiin ja pohjalle asti!!

    • ap.

      Kiitos kaunis.

      Olette antaneet minulle paljon ajattelimisen aihetta kuten halusinkin. Voin vain katsoa peiliin ja antaa toiselle aikaa ja odottaa ja sitten kuunnella mitä hänellä on sanottavana.

      Hän kuitenkin haluaa olla kanssani, tiedän sen. Meidän pitää vain jotenkin saada selvitettyä tämä. Ennen kuin pääsemme sen pidemmälle..

    • yx waan

      samaa kuin nimim.ratikkakuski,eli miehellä ujostuttaa...mitä jos sanoisit miehelle et haluat että häntä katsotaan silmiin kun jutellaan....

    • -assamies-

      Jos vaikka hän on aspergeri??

    • Nvm59

      Jos kiinnostus-, kiintymys aito, et olisi epävarmaa.
      "Kiinnostaa pelottavan paljon".. ja jos ei mahd keskusteluun (mikä on outoa).
      Mies on varmaan varattu
      ja sinä hänen salarakas.

      • jos olisi

        ukko varattu, miksi tapaisi naista omassa kaveripiirissään??

      • Elämää nähnyt
        jos olisi kirjoitti:

        ukko varattu, miksi tapaisi naista omassa kaveripiirissään??

        Ei olisi ensimmäinen kerta kun mies tuo uuden misun kavereiden keskelle. Kaverit ovat lojaaleja eivätkä puhu mitään.

    • lafhlajdsflkadsjf

      Siis jos ukko on sanonut ettei pääse sinusta koskaan yli, se tarkoittaa sitä että olet hänelle jokin luvaton, mutta myös saavuttamaton. Yli ei pääse vaikka tämä suhteentynkä loppuisikin. Kysy suoraan onko sillä muita.

    • nainenvs...

      Anteeksi vain, olen nainen ja vastaan silti: Kysymykesi on tyypillinen naisen kysymys. Mies tekee jotain, ja kuvittelet heti, että se on jotenkin hyvin merkityksellistä ja liittyy ehdottomasti vain ja ainoastaan sinuun.
      (on sanottu ihan yleisesti, että suurin osa naisista tulkitsee vastakkaisen sukupuolen käytöstä tästä lähtökohdasta)

      Mitäpä jos muuttaisit näkökulmaasi - entäpä jos miehellä onkin jokin henk.koht. onglema, joka ei liity sinuun, vaan pelkästään häneen? Ette selvästikään tunne toisianne ollenkaan, kun kysyt tällaisia kysymyksiä.

      Neuvoni sinulle: Ota iisisti ja keskity elämän olennaisiin puoliin.

    • YxMiesVaan

      mutta mulla itellä tulee joskus jonkin asteinen rimakauhu vastaavassa tilanteessa. Toisaalta kiinnostaa niin pirusti, mutta ei sitten kuitenkaan uskalla heittäytyä täysillä mukaan. Onko se sitten "todellisen" kiinnostuksen puutetta, itseluottamuksen puutetta tai jotakin muuta. Sinun tapauksessa minusta tuntuu, että hänelle riittää kun saa silloin tällöin touhuta sängyssä, eikä vakava sitoutuminen ainakaan tässä vaiheessa ole hänelle ollenkaan tärkeää tai edes mikään vaihtoehto.

    • Tukkatakussako

      Yleensä mies valehtelee tai salaa jotain jos ei pysty puhuttaessa katsomaan silmiin! Tämä kylläkin naisen mielipide mutta kokemuksella ja varsinkin jos välttelee sinua muiden läsnäollessa.

    • ...........

      a) pettää sua
      b) viettää kaksoiselämää
      c) ei ole kertonut sulle kaikkea
      d) rakastaa toista
      e) ei koe silmiin tuijottelua enää tarpeelliseksi, vaan ihastuksesta on tullut rakkautta ja "itsestään selvyyttä"
      f) ujostuttaa
      g) sitoutumiskammo

    • eskimoko

      Jospa sillä on kyntöhommia muualla, ja kun kesäkin on näin lämmin.Voi olla ujokin tai sitten olet liian pornon näköinen.

    • yks mies

      aika selvästi on jo uus kierrossa muttei halua kertoa ja miettii miten kertos.. eli ei haluais loukata mutta loukkaa loppujen lopuksi pahemmin.. tuttu juttu ikävä kyllä

    • liirunlaarummmm

      Mulla on yhden miehen kanssa ihanaa ja haluan häntä tooosi paljon. Olen varattu ja niin hänkin. Kuitenkin välillemme on syntynyt paljon säpinää ja ihmettelemme sitä itsekin kuinka ihana toinen on ym. Kirjoitellaan paljon ja soitellaan joskus ja aina kun tavataan, se on menoa. Emme voi sille liekille mitään, se vaan roihahtaa.
      Kuitenkin toisinaan tulee aikoja jolloin minusta tuntuu etten saa häneen yhteyttä jos kirjoitan, hän kyllä vastaa mutta asiat on ihan liirumlaarumia, ei välttämättä vastaa kysymyksiin joita kysyn.
      Hänellä kotiasiat välillä vaikeita, voisiko johtua siitä? Ikäänkuin hän kieltäisi itseltään sen mitä tuntee...??
      Kuitenkin hän on kahdenkesken mitä suloisin ja huolehtivin mies...... Mitähän tää meinaa?
      (Ja ihmettelijöille tiedoksi että meil kummallakin on avoimet suhteet liitoissamme).

      • sfdsdfds

        (Ja ihmettelijöille tiedoksi että meil kummallakin on avoimet suhteet liitoissamme).

        Jos on avoin liitto, ei silloin ole VARATTU.

      • liirumlaarummmmm
        sfdsdfds kirjoitti:

        (Ja ihmettelijöille tiedoksi että meil kummallakin on avoimet suhteet liitoissamme).

        Jos on avoin liitto, ei silloin ole VARATTU.

        Tavallaan sä olet varattu vaikka toisia saakin tavata...Mikä ihme saa luulemaan ettei avoimes suhteessa ole tunteita???

    • Tuota voi tulkita monella eri tapaa tietty,mutta jotenkin tuntuu että hän haluaa hallita sinua,eli manipuloi sinua jo. Voi olla että olen täysin väärässäkin,mutta sanomasi perusteella sellaista ajattelin. Mielestäni jos aidosti haluaa toisen kanssa olla,miksi pitää jotain erikoista juttua pitää yllä..............?? Mutta,se on tietty sinun omassa päässä miten asian ajattelet ja koet tietty. Toivon kuitenkin ettei sinun tarvi kärsiä siitä tollaisella tapaa että pääsi puhki yrität miettiä mikä on hänen pointtinsa. Lykkyä pyttyyn sinulle! :)

    • Lommalloa

      Veikkaan toista naista jonka kanssa hän on aloittanut suhteen, joten hän välttelee sinua.Mutta voihan sitä olla väärässä... Sinuna kysyisin mieheltä miksi hän välttelee sinua

    • 24

      "mies?"
      kyseessä siis aikuiset ihmiset?
      hmm..miten olisi sellainen radikaali ajatus/teko : kysy!
      ei se elämä voi olla noin vaikeata

    • hellys

      En oikein usko teidän rakkauteenne. Minä uskon , että kyllä katsetta täytyy kestää. Ota vähän etäisyyttä-

    • ghjghj

      Enpäpä, jos toinen osapuoli ajattelee samoin? Puhuminen kannattaa aina.

      • niiiinaaa

        Minulla on yksi suhde ollut sellainen että silmiin katsominen oli molemmille vaikeaa. Mies itse lähestyi minua ensin ystäväni kautta ja sen jälkeen tuli puhumaan yöelämässä kanssani. Oikeastaan se koko aika mitä tapailtiin nähtiin vain baareissa ja aina se puhuminen ja silmiin katsominen oli takkuista. Intohimoa kyllä riitti. Nyt näin häntä ohimennen ja kaukaa huomasin hänen tuijottavan minua, mutta kohdalla käänsi katseen pois, taas. En jäänyt siihen sitten juttusille, kun en voinut edes moikata. Silti mies toivottaa hyvät syntymäpäivät viesteillä jne. Eli minäkin veikkaisin kuitenkin ujoutta. Itsekkin kun kiinnostun jostakin niin voi olla vaikeampaa olla rennosti saati katsoa sielun peiliin. Vaikka siis alussa olenkin pystynyt katsekontaktiin.. kiinnostus saa käyttäytymään ihan päinvastasesti. Ainakin tässä osoitteessa.

    • nn1

      En ole mies, mutta jos suhde tuntuu kaoottiselta ja mies välttelee katsomasta silmiin niin se yleensä kertoo siitä, että miestä vaivaa sitoutumiskammo ja hän yrittää pyrkiä sille ystävä/panokaveri linjalle. Sitoutumiskammoisella on tapana pitää tietty etäisyys "seurustelukumppaniin" ja jos sitoutumiskammoista yrittää väkisin kiskoa sinne syvemmille tasoille hän ottaa jalat alleen ja katoaa. Suosittelen, että jätät sen miehen omiin oloihinsa vähäksi aikaa ja keskityt tekemään omasta elämästäsi mukavaa :) Sitoutumiskammoisen hyviä tunnusmerkkejä ovat jatkuva selittely ja "kiire".

      • malinjasmin

        sitoutumiskammo on hyvä termi ja sopii syvällisiin miewtteisiin. Nyt vaikuttaa siltä, että mies vaan haluaa vähin äänin kadota, ei varautunut naisen reaktioon. Eihän se häntä kiinnosta.

      • Villi arvaus

        jos mies onkin homoseksuaali, joka haluaisi olla kuitenkin hetero? Tiedän, että sellaisiakin tapauksia löytyy. Jos hän sinun kanssasi halusi yrittää "normaalia" suhdetta, mutta on huomannut, etteivät tunteet ja vietit ole kuitenkaan noin vain hänen tahtonsa hallittavissa. Nimittäin tuosta tulee sellainen olo, että tahto ja tunteet ovat ristiriidassa, että hän tahtoo kyllä tavata sinua ja olla hyvä ja uskollinen ja luotettava, mutta kuitenkin kokee oman olonsa sekavaksi tai vaikeaksi syystä tai toisesta eikä sen vuoksi voi katsoa sinua silmiin.

        Puhuminen on varmaan ainoa tapa todella selvittää asioita. Jos puhuminen tasavertaisesti ei onnistu nyt vähään aikaan, niin se todennäköisesti ei onnistu jatkossakaan. Jos hän ei oikein halua tavata sinua kahden kesken, ei hän taida kyetä todella keskustelemaan tilanteestanne. Mielestäni sinun kannattaisi ottaa välimatkaa jos vain tunteilstasi/tahdoltasi voit.

    • malinjasmin

      Voi sitä nainen analysoida, siitä vaan. Mies on saanut mitä haluaa, ja ottaa jatkossakin omilla ehdoillaan, jos olet noin tyhmä. Mieskin voi opetella ottamaan jopa katsekontaktin, jos haluaa.

    • kohtamies

      se on tuuliviiri eikä mies. Eli ei oikeasti ole vielä kasvanut mieheksi... aidot miehet eivät voi olla mitään tuuliviirejä... harmi vaan ettei jotkut koskaan kasva.... ja joillakin se vaatii paljon tuskallisia kokemuksia...

      • lc.dzföszf

        homo?

    • Kaikki ei niin helposti katso silmiin, eikä silmiin katsomattomuus aina tarkoita sitä, mitä se joillekin kulttuuripohjoltaan voisi tarkoittaa.

    • sorgen

      ...touhua, jos ei suoraan osaa toimia ja osoittaa ja näyttää tunteitaan---siis jos nitä oikeasti on---vaikuttaa lusmuilulta ja aika omituiselta...pyh, sanon minä :) ei tuosta tuu mittää !

    • "Miksi mies ei katso silmiin enää, ei ota enää katsekontaktia? Miten se tulisi tulkita?!"

      Sitä ujostottaa? Katsos kun joskus homma alkaa mennä liian vakavaks, niin silloin ottaa jalat alle tai jotain muuta sekavaa tekee. Joo, typerää, mutta näin tää yleensä menee.

    • 22

      lentäjä Maunulasta niin unohda koko tyyppi.

      • xl-l

        ...mies joka katsoo silmiin ja muihin naisiin ... aina kun toinen nainen on lähettyvillä, se terästyy ja lähtee haistelemaan olisko mahdollisesti mahdollisuuksia...kiva sen kanssa on elää, on paljon yhteistä mukavaa, mutta ei voi koskaan ottaa tosissaan...hyvin ristiriitainen persoona kaikin puolin. Naisena ällöttää miehissä roikkuvat naiset, tuijottajat ja vaatijat - naisen pitää olla itsenäinen ja rohkea ja ylpeä itsestään, silloin jaksaa näitä kaiken maailman ääliöitä...sama pätee mieheen. Voi että ihmiset ovat yksinkertaisia näissä asioissa. Snif, se ei tuijota mua...ei varmaan rakastakaan mua - siinä sitä sitten ajankulua kun miettii päivät pitkät...jääkö jotakin elämättä?

    • risto.vanhanen

      unohda

    • Mimpsukka

      Mulla on kaveri (nainen) jolla on lähes samanlainen ongelma, hän vaan on se, joka ei uskalla katsoa silmiin. Hän on kertonut tälle toiselle osapuolelle olevansa kiinnostunut, mutta hän pelkää, että jos tulee katsekontakti, voi tapahtua jotain tosi peruuttamatonta. Hänellä kun on tilanne, että koulupaikka ja asunto toisella puolella suomea ja hän pelkää, että jos hän katsoo miestä silmiin, se voi johtaa suutelemiseen ja se taas lopulta seksiin ja sen jälkeen voi tulla peruuttamaton päätös lopettaa koulu kesken ja muuttaa takaisin kotipaikkakunnalle missä mieskin on. Tiedä nyt sitte auttoiko tämä yhtään, kun miesten ja naisten ajatusmaailmat ovat hyvin erilaisia. Voi olla, että sinun tilanteessasi, mies olisi tajunnut tunteiden muuttumisesta syvemmiksi, muttei halua myöntää sitä, ettei tapahtuisi jotain jota ei voi jälkeen päin perua, hän ei esim. halua satuttaa sinua ja pelkää tekevänsä sen ennemmin tai myöhemmin, tarkoitan siis henkisesti.

    • "näkijä"

      Sinuna en menisi kyselemään mitään, ehkä juttunne on edennyt liian nopeasti ja nyt mies tarvitsee omaa aikaa, omille ajatuksilleen. Anna myös itsellesi omaa aikaa, äläkä murehdi suotta miehesi käytöstä.
      Kyllä varmasti kaikki järjästyy, kun molemmilla on tilaa hengittää ja edetä suhteessa omaa vauhtia.
      Rakkaus on se suurin voima jolla onnistut.

    • Kuuleppas niitä ei ole koskaan tarjolla kun haluat .Lopeta tuo vanhapiikamainen naivius ja ala elämään .Mies löytänyt uusia panoja ,mutta pitäis sinutkin varalla . Rohkesti vain ja jo tänään .Älä sitä enää odota ,äläkä uhraa ajatustakaan ,vaan ota uusia tuulia vastaan . Jos on vanhempi nainen ei varmasti kukaan halua auttaa mmissään kuin omat lapset ,mutta jos nuori vähäpukeinen riparihuora kyllä on apuja tarjolla .Tietysti miehen omista tarpeista silloinkin .Tälläistä on maailman meno.

    • uskova75

      Puhumalla ne on isoimmat ja hankalammatkin asiat ratkottu. Eikun ukko ja sinä jalat saman pöydän alle ja puhutte asiat selviksi. Tsemppiä tuleviin keskusteluihinne.

    • "Miksi mies ei katso silmiin enää, ei ota enää katsekontaktia? Miten se tulisi tulkita?
      Kysyisin toki jos siihen olisi mahdollisuus ja kysynkin kun siihen tulee mahdollisuus mutta pääni hajoaa kun koitan miettiä tätä naisen logiikallani. "

      no hö! panee muita, onks tuos jotai epäselvää?

      • Teuvo.

        Parisuhdejutut. Itse olen kohdannut miehenä naisen, jolla on tusina mieshoitoja. Hän oli kylmä nainen. Hän ei välittänyt minusta yhtään. Naisen on helppo saada sexiä.

    • käytä järkeä

      sillä on mitä ajattelee (kysy sitä mieheltä. eihän täällä kukaan voi tietää toisen ajatuksia). eikö teot ole paljon tärkeämpiä?

    • Santeri777

      Naisille tuntuu olevan kynnyskysymys tuo silmiin tuijottelu, todella ärsyttävä piirre.
      Tuohon törmää lähes jatkuvasti paikassa kuin paikassa, silmiin tuojotetaan ja "ihastunein" kasvoin hymyillään.

      Tottakai flirttailen ajoittain takaisin, riippuen tapauksesta.
      Mutta en edelleenkään tajua mikä mysteeri on tuo "silmiin katsomisen" logiikka, naisille tuntuu toimivan ns.mittarina tuo tuijottamisen taso ... tai se ettei tuijoteta.

      Ehkä se on parempi kun näitä asioita ei turhia pähkäile, olkoon naisen ja miehen logiikan ero positiivinen asia joka pitää virettä yllä. Aloittajalle tiedoksi ettei miehillä ole tapana loputtomasti tuijottaa koska tietävät sen olevan loukkaavaa/ärsyttävää mielestänsä, eikä se tarkoita sitä että silmien edessä oleva näky siitä olisi muuttunut mihinkään.

      • JAAAHAS.

        meillä oli pieni "draama" joka on jäänyt selvittämättä sillä lailla oikeasti kunnolla. Päällisin puolin pöytä on puhdas, mutta sisältä ei.

        Jaa mikä tämäpikku draama muka on kun sitä ei muka voi lopullisesti selvitää. ei taida olla vaan ihan pieni.. tai sitten kärpsestäon tullu härkänen.

        Sanoit ettäse on mustis. Kävitkä kenties flirtaan sen kavereille tai painaan sen ystävää..

        Jos niin ohi on.

      • urpoleoäijät

        on sielun peili, miehenä sä koet sen jonain urosten mittailuna toisistaan. Naisena silmistä näkee mitä toinen ajattelee ja kuinka vakavissaan se asioita höpöttelee sekä plus se on kohteliasta, ajattelevaista, huomioivaa ja jne. Aika vähän se sinultakin vaatisi, mutta onko se sitten niin että ne pallit estää kaiken järkevän, inhimillisen ajattelun, ollaan vain miehiä ota tai jätä-periaatteella. Miehet on muutenkin niin idiootteja että eipä yllätä että joku silmiin katsominen on maailmanlopun paikka.

      • Bakken

        hänen pelkäävän joutuvansa utelun kohteeksi? Mikäli ymmärsin oikein, koet hänen kuitenkin haluavan tavata sinua ja sitten välttävän katsekontaktia muiden seurassa. Ehkä hän ei halua muiden "kuvittelevan turhia" ennen kuin tilanteenne on selvinnyt. Eihän ole mukava vastailla kavereiden kysymyksiin, missä mennään, kun se ei ole itsellekään selvänä. Lisäksi muut huomaavat aina "ylimääräiset" katsekontaktit ja se lisää ystävien/kavereiden uteliaisuutta. Mies ehkä ajattelee, että hiljaa hyvää tulee ja haluaa rauhassa katsella mitä tulevaisuus tuo. Hän kuitenkin haluaa viettää aikaansa sinun kanssasi, vaikkakaan ei kahden. Ehkä se kahdenkeskeinen aikakin joskus tulee. Odota!

      • ,,,,,,,,,,,
        urpoleoäijät kirjoitti:

        on sielun peili, miehenä sä koet sen jonain urosten mittailuna toisistaan. Naisena silmistä näkee mitä toinen ajattelee ja kuinka vakavissaan se asioita höpöttelee sekä plus se on kohteliasta, ajattelevaista, huomioivaa ja jne. Aika vähän se sinultakin vaatisi, mutta onko se sitten niin että ne pallit estää kaiken järkevän, inhimillisen ajattelun, ollaan vain miehiä ota tai jätä-periaatteella. Miehet on muutenkin niin idiootteja että eipä yllätä että joku silmiin katsominen on maailmanlopun paikka.

        tulee taas tää,et miehenä sä et tarvi osata/haluta osata mitään,puhuukaan mitään,silti sulla on valta....naiselle jää tää odottajan osa, silti vaik miten nainen itte ottas härkää sarvista tai nostas kissoja pöydälle,miehellä on valta naiset;)....

    • Valassaari

      Mitä se fyysinen kontakti on jos ette oo edes pannu? Blowjobbi, suuteleminen vai halaus? :D Vai nää kaikki?
      Sitä vaan ketuttaa sikana ku et tajuu antaa ja pikkuhiljaa hiipuu mielenkiinto kun ajattelee että oot pihtari ja kiusaat vaan.. Kohta se lähtee menee, ei se jaksa enää venata.

      Varmaan löytäny jo toisen kenen kans synkkaa jotenki mut harmittaa niin vietävästi ku ois halunnu stedaa suakin ku varmaan sut nähny sitä toista ennemmin.. Miettii vaan et menipäs aikaa paljon hukkaan. Nyt ei jaksa ees kattoo silmiin enää kun suurin kiinnostus ohi jo, mut silti vähän kyl vielä himottas ja koittaa siitä antaa merkkejä..

      • MONEENjunaan

        jos olisi6.8.2010 18:56
        ukko varattu, miksi tapaisi naista omassa kaveripiirissään??

        Olen itse ainakin törmän nyt tälläiseen tapaukseen vailettavasti näitä on. Nuorempana ja naivimpana tämä lojaalisuus ja ilahtuminen että " vau se esitteli mut kavereilleen > taidan merkitä sille jotain todella isoa"-kokemus olivat tärkeitä enkä tajunnut ihastumiseltani sitä että tilanne oli täysin päinvastoin. Raaka oli se päiväkun sain tietää että Miehellä oli kotona avovaimo paksuna.

        Mies oli suhteemme alussa heitetty ulos ovesta ja hänen suhteensa oli kriisissä . Minullehän ei kertonut tästä mitään. Tapasimme samoissa ympyröissä liikkuessamme ja juttu alkoi siitä. Kymmenisenkunta iltaa olimme kahden kesken ja juttelimme tunteja kaikesta maan ja taivaan välissä ja meillä oli hyvin paljon yhteistä. Hellyyttäkin oli puolin ja toisin mutta ei seksiä. Tuteeni alkoivat syventyä ja hän kertoi minulle tuntevansa samoin.
        Mutta sitten kaikki yhtäkkiä muuttui ( Täss vaiheessa en siis vielä tiennyt että hän on varattu) näimme enää miehen kavereiden läsnä ollessaja hän otti etäisyyttäminuun silloin. Kun näimme viimeisiä kertoja kahden hän vältteli katsettani olin hyvin huolissani tilanteesta. Samana iltana sain kuulla ystävältäni että kaveripiiritä yksi oli tunnustanut ystävälleen miehen olevan varattu.
        Kukaan ei miehen kaveripiiristä ollut kertonut sitä minulle, koska he olivat ajatelleet että miehen kertovan ihan itse. Mutta sitten yksi oli muuttanut mieltänsä ja kertonut ystävilleni tilanteesta. Muut miehen kavereista ja tämä kyseinenkin olivat keskenään ihmetelleet miten minä viitsin tapailla varattua miestä. He olivat vaan olleet lojaaleja toisilleen ja olettaneet minun tietävän ja miehen kertoneen todelisen tilanteensa minulle.

        Mainittakoon vielä että miehen raskaana olevaa avokkia en ole koskaan kohdannutenkä tiedä hänen nimeään tänäpäivänäkään.

        Nuori sydämeni särkyi totaalisesti ja minun on ollut hänen jälkeensä hyvin vaikeaa luottaa miehiin. Mitä avoimmemmin mies suhteen alussa puhuu ja näyttä tunteitaan sitä varautuneempi minä olen. Nyt kun tuosta suhteestani on kulunut se 10-vuotta olen hyvin hyvin skeptinen aina jos mies vie minua kavereilleen sisaruksilleen tai vanhemmilleen nähtäväksi suhteen alkuaikana. Se on hälytyskello.

      • likkalaps28

        Kuulostaa suoraan sanoen vähän teiniprinsessameiningiltä. Ei nyt ihan mutta sinne päin: "Se katsoo mua, se katsoo mua - nyt se ei enää katsokaan, apua, mistä on kyse? Mitä se tarkoittaa?"

        Ei millään pahalla, mutta joskus lisäksi naisten vaatimukset "asioiden selvittämisestä", olivat sitten ääneen lausuttuja tai eivät, ovat miesten mielestä kummallisia ja kiusallisia. Ajatus saattaa kulkea rataa "mitä selvittämistä tässä nyt on?", ja nainen on tuhannessa tuskassa, palaa halusta päästä puimaan asioita.

        Niin nainen kuin itse olenkin, olen tainnut alkaa ymmärtää miehiä tässä (eivät kaikki tietenkään ole samanlaisia). Luulisin, että miehet ja naiset ovat tässä keskimäärin aika erilaisia. (Vaikka naiset olisivatkin avoimempia, ylutulkintoja piisaa!) Ja eläköön se pieni ero!

        En tarkoita kommunikoinnin puutetta silloin, kun siihen on todella tarvetta. Monesti on vain parempi
        antaa ajan kulua ja katsoa sen myötä.

        Jos kovasti rassaa, voihan sitä kysäistä. Mutta tällaiset syväluotauskeskusteöut eivät minun kokemukseni mukaan innosta kovinkaan monia miehiä.

      • MoneenJUNAAN
        MONEENjunaan kirjoitti:

        jos olisi6.8.2010 18:56
        ukko varattu, miksi tapaisi naista omassa kaveripiirissään??

        Olen itse ainakin törmän nyt tälläiseen tapaukseen vailettavasti näitä on. Nuorempana ja naivimpana tämä lojaalisuus ja ilahtuminen että " vau se esitteli mut kavereilleen > taidan merkitä sille jotain todella isoa"-kokemus olivat tärkeitä enkä tajunnut ihastumiseltani sitä että tilanne oli täysin päinvastoin. Raaka oli se päiväkun sain tietää että Miehellä oli kotona avovaimo paksuna.

        Mies oli suhteemme alussa heitetty ulos ovesta ja hänen suhteensa oli kriisissä . Minullehän ei kertonut tästä mitään. Tapasimme samoissa ympyröissä liikkuessamme ja juttu alkoi siitä. Kymmenisenkunta iltaa olimme kahden kesken ja juttelimme tunteja kaikesta maan ja taivaan välissä ja meillä oli hyvin paljon yhteistä. Hellyyttäkin oli puolin ja toisin mutta ei seksiä. Tuteeni alkoivat syventyä ja hän kertoi minulle tuntevansa samoin.
        Mutta sitten kaikki yhtäkkiä muuttui ( Täss vaiheessa en siis vielä tiennyt että hän on varattu) näimme enää miehen kavereiden läsnä ollessaja hän otti etäisyyttäminuun silloin. Kun näimme viimeisiä kertoja kahden hän vältteli katsettani olin hyvin huolissani tilanteesta. Samana iltana sain kuulla ystävältäni että kaveripiiritä yksi oli tunnustanut ystävälleen miehen olevan varattu.
        Kukaan ei miehen kaveripiiristä ollut kertonut sitä minulle, koska he olivat ajatelleet että miehen kertovan ihan itse. Mutta sitten yksi oli muuttanut mieltänsä ja kertonut ystävilleni tilanteesta. Muut miehen kavereista ja tämä kyseinenkin olivat keskenään ihmetelleet miten minä viitsin tapailla varattua miestä. He olivat vaan olleet lojaaleja toisilleen ja olettaneet minun tietävän ja miehen kertoneen todelisen tilanteensa minulle.

        Mainittakoon vielä että miehen raskaana olevaa avokkia en ole koskaan kohdannutenkä tiedä hänen nimeään tänäpäivänäkään.

        Nuori sydämeni särkyi totaalisesti ja minun on ollut hänen jälkeensä hyvin vaikeaa luottaa miehiin. Mitä avoimmemmin mies suhteen alussa puhuu ja näyttä tunteitaan sitä varautuneempi minä olen. Nyt kun tuosta suhteestani on kulunut se 10-vuotta olen hyvin hyvin skeptinen aina jos mies vie minua kavereilleen sisaruksilleen tai vanhemmilleen nähtäväksi suhteen alkuaikana. Se on hälytyskello.

        Niin ja lisätäkseni juttuuni vielä,

        Jälkikäteen sain tietä että silloin kun miehen käytös muuttui hänen avokkinsa oli ottanut hänet takaisin hoteisiinsa. Mies oli sen eronsa aikaa asunut vanhemmillaan enkä siksikään tajunnut epäillä mitään. Minullehän kertoi etsivänsä uutta kämppää. (En ollut udellut syytä asunnottomuuteen)

        ap:nä luottaisin vaiston ja intuition varoitukseen ja olisin hyvin valppaana. Sillä voi olla toinen muija kierteessä tai kuten tapauksessani vaimo vatsa pystyssä kotona.

      • hyvin-hyvin
        MoneenJUNAAN kirjoitti:

        paljon samanlainen juttu, kuin mitä minulle tapahtui viime talvena.. :(

    • heta66

      1. huomasi että tunteet onkin pelissä mukana oikeaasti.
      2.ei jaksanut odottaa ja kävi vieraissa
      3.ei osaa sana että lopetetaan koko touhu

    • minus.virus

      kylmä totuus, eli homma toimii vain yhdellä osa-alueella, eikä hää tahdo sellaista.

      • sillä on jo joku

        Hän on tässä välissä löytänyt jo jonku toisen. Eikä kehtaa sitä sanoa suoraan kun on jo niin selväksi tehnyt ensin tarkoitusperänsä. Nyt tullut toisiin ajatuksiin,kun on uusi jo kuvioissa. Tai vanha tullu takas.

      • minus.virus
        sillä on jo joku kirjoitti:

        Hän on tässä välissä löytänyt jo jonku toisen. Eikä kehtaa sitä sanoa suoraan kun on jo niin selväksi tehnyt ensin tarkoitusperänsä. Nyt tullut toisiin ajatuksiin,kun on uusi jo kuvioissa. Tai vanha tullu takas.

        välttämättä. Joskus ihmiset joutuvat kummallisiin tilanteisiin; tietäsit vaan.

    • haavaankinsaadaan

      Yleensä suomi 24:stä löydetyt miehet eivät osaa ees ajatella.
      Huono menestys koulunkäynnissä lienee yksi syy.

      Muita syitä lienevät ne, ettei kukaan välitä edes heistä.

      Useimmiten taustalla, esin. rikollisuus ym.

    • Mansikka_80

      Juuri ollut vastaava miessuhde itselläni. Huvittavaa, että hän itse kommentoi, että en voi katsoa sua silmiin tms. Suhteen alkuvaiheessa mietinkin millaiset silmät hänellä todella on..! Kyseessä erittäin menevä mies, jolla värikäs tausta. Mustasukkainen ja saattaa olla ujokin. Paljon tunteita pelissä. Suuren luokan pelimies ennen, ja en tiedä onko muuttanut tapojaan tähän päivään mennessä (?) Kyllä näen hyvänä, että nainen käyttää vaistojaan ja kyselee palstalla suhteessa olevia häiritseviä asioita. Eipähän tarvitse tuhlata aikaa mieheen, joka ei ole tosissaan mukana jutussa.

      Mutta kyseessä sulla oletettavasti eri mies ;) joten tsemppiä ja onnea suhteeseen!

      • Polarbeep

        Yksi vaihtoehto on että mies on bipolar-häiriöinen.
        Minä itse olen ja voin joskus käyttäytyä just tolleen.
        Yritä selvittää miehen taustat, syökö lääkkeitä jne...
        Muista myös että olet äärimmäisen tärkeä henkilö hänelle jos
        on näin että on tämä häiriö.
        Mekin tarvitsemme rakkautta.
        Jaksamisia sinulle!

    • topi2010

      UNOHDA SE MIES! Hän ei KUNNIOITA SINUA. Jos ihminen ei katso toista silmiin, niin tunteet tai kemiat ei kohtaa.

    • namnteckning

      Kuulostaa siltä että mies piilottelee jotain.

    • äijä1958

      kyl se on miehillä, jos ei uskalla silmiin katsoa, on raskaat ajatukset mielessä, jotain luurankoja tai muuta salaista ajatgeltavaa.
      kuulostaa siltä että oikeasti miettii onko loppuelämä nyt tässä, ei enää riiuureissuja!?.
      tai kävin tuossa toisen luona, mitenhän tän kertois, tai huommaakohan??.

    • FearFire

      Mutta vaikuttaa siltä että teillä ei ole muuta kuin se fyysinen kontakti. Jos kerta teillä on se fyysinen-suhde toiminut tähän asti, niin kyllä ujokin mies siinä vaiheessa puhuu. Luulenpa ettei kiinnostusta muuhun ole.

    • hash

      Mies tarvitsee selvästi pientä kurinpalautusta!Sido miehesi tuoliin(mielellään alasti) ja kuulustele!
      Kysy suoraan mitä mies haluaa!

    • Peluri

      Tahtoo lopettaa suhteen, mutta ei ole munaa tehdä sitä suoraan. Yrittää siis saada sinut kyrpiintymään ja tekemään likaisen työn. Esittää, että muka tahtoo tavata sinua, se on miehen tapa pelata aikaa. Loppu peleissä kysymys on siitä, että mies on raukka. Teepä mulkun elämä vaikeaksi: älä eroa, pysy sinnikkäästi kainalossa. Lopulta sen on pakko tehdä likainen työnsä itse.

    • RUThless

      Miestä kiinnostaa päästä pukille, mutta nyt kun kiima ei enää käy niin kovana, tahtoo rakentaa susta kulissin nimeltä 'me ollaan aina oltu VAAN kavereita', ts. tahtoo sun valehtelevan kaikille, myös tarvittaessa miehen omalle naiselle, ettei välillänne ole tapahtunut mitään.

      Saattaa haluta sua myös pysymään panopuuna pelissään, mutta on epävarma siitä onnistuuko pelittäminen. Mies pelkää yli kaiken että meet kaatamaan 'me ollaan aina oltu VAAN kavereita'- kulissin; tietohan leviäisi sinne minne mies ei sitä suurin surminkaan halua, eli siihen vakisuhteeseen.

      Vinkki: Mee Iraniin ja hanki paikallinen mies niin ainakaan sulle ei jää epäselväksi mitä mies susta ajattelee ja minkä arvosena pitää. Sen jälkeen sun ei tarvi huolehtii muusta ku oman pääsi sisäisestä kaaoksesta.

      • Aikuinen Mies 45

        tänään? Oletko tavannut, ja onko asiat muuttuneet? Toivon, jotta parempaan suuntaan.
        Ihan realistisesti ajatellen- uskon, että jatkatte- kun annat hänelle hieman aikaa & keskustelette asiat järjestykseen...

    • Näin se menee

      ...aivan selvä juttu; mies ei halua sitoutua suhteeseen, haluaa sinusta vain seksikumppanin silloin kun hänelle sopii. Niin äärimmäisen tyypillistä tämän päivän miehille; henkisestä kypsyydestä ei tietoakaan,miesten maailmassa jyllää ainoastaan ja vain lihanhimo ja haluttomuus luopua omasta vapaudestaan. Unohda koko tyyppi ennenkuin satutat itseäsi. Surullista sanoa, mutta miehillä ne aivot todellakin sijaitsevat siellä jalkojen välissä.

      • ...

        Millä aivot saataisiin sinne ylös? Naiset joutuvat usein kärsimään.

    • Äijä vm.-59

      tuo on just sitä ihmeellistä suota jossa naiset vaeltaa. Olen takuu varma ettei sun äijäs pohdi sen kummempia, sitä vaan saattaa ottaa päähän jos ette ole viime aikoina päässeet olemaan kahden kesken. Ja olette kaksi vapaata aikuista ihmistä niin ihmettelen suuresti miten ette saa järkättyä aikaa itsellenne. Ehdotan, että otat aloitteen, järkkäät aikaa ja paikan teille olla kahden kesken vaikka viikonloppu ja kutsu se kundi sinne. Jos se susta tykkää se tulee tukka putkella. Jos taas ei tule, niin voit unohtaa sen jutun. Sillä lienee jos uusi kiikarissa.
      Itse olen mies ja ollut monenlaista suhdetta. Joskus vaan tulee sellaisia tilanteita että vaikka olisi kuinka mukava nainen niin homma liukuu käsistä. Ja myöhemmin ajatellen niissä on ollut perus syynä se ettei kumpikaan ole halunnut mitään yrittää. On ollut joku skitso ajatus, että jos yrittää niin antaa itsestään liian innostuneen kuvan. Semmoiset jutut kannattaa unohtaa. Joten ei muuta kuin unohdat turhat ohdiskelut ja hommiin siitä

    • kysymällä selviää..

      Kyllä näitä miehiä on kuuleppas paljonkin...
      Kannattaisiko kysyä häneltä itseltään että mitä hänellä on mielessään.. Oletko pelkkä pano jonka vuoksi haluaa että olette tekimisissä vai haluaako jotakin syvällisempää.
      Nimimerkillä kokemusta on että miesten merkeistä voi saada vääriä käsityksiä, joten nosta kissa pöydälle ja kysy, et sitä ihmettelemällä selville saa.

    • mä oon mä

      Kokemuksieni mukaan näistä tämän tyyppisistä ei tule mitään. Kaukorakkauksia, jos ei pystytä ajamaan asioita normaalilla tavalla, mulla on ollut monta tälläistä. Syynä tunne-elämän vammat ja-tai kypsymättömyys, tai jokin ulkonäkötrauma, kyllä ujotkin keksii yleensä jotain. Näis halutaan pitää toista etäällä vain ja ihailla kaukaa. Sitoutumiskammokin varmaan tulee tunne-elämän lapsellisuudesta.Mulla on näitten kans aikaa palanu tuhottomasti hukkaan, siihen jää vain kiinni. Tilanne pitäis kriisiyttää että kumpikin tietäis katella itelleen uuden. Vedättäjiä löytyy aina, oon mäkin ollu sellainen, vaikka oon tykännykki toisesta, niin ei oo niin paljon tunteita,että olis varma.

    • Mies itsekkin

      Ottaisin asian esille ja kysyisin, missä mennään? Vastaus saattaa vähän pelottaa, mutta asia tulisi selväksi. Kuitenkin, jos olette jo pitemmän aikaa tunteneet, niin kyllä sitä uskaltaa kysyä toisen tunteista. Toivotaan parasta, ja pelätään pahinta.

    • D

      Ehkä se on mennyt sänkyyn jonkun toisen kanssa. Voisiko olla että sillä on niin syyllinen olo ettei voi katsoa sinua silmiin? Omatunto kolkuttaa...

      • okkkkkkk

        Haluatko tienata helposti rahaa, joka vie sinulta päivässä 5min ja käytät vain omaa internettiä. PTC sivut ovat ratkaisu pieniin ja suuriin rahaongelmiin ja vaikka pikavipin voi jättää ottamatta kun saman määrän saat täältä, mutta aivan ilmaiseksi. Sivulla saat jokaisesta välilehdessä auki pitämästä mainoksesta 3$ (joka muuttuu tililläsi euroiksi) ja päivässä voit klikata 9 mainosta, joten päivässä 27$ -> 10pv 270$. Payput eli määrä jonka saatuasi saat rahan ulos on 350€ joten tämän saat muutamassa viikossa-

        Mikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
        Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.

        Saako tästä oikeasti rahaa?
        Kyllä saa, kaverin sai 270€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman satasen :)

        Minne se raha sitten saadaan?
        Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.

        [url=http://www.buxglobal.com/?ref=mrmoneygreen]

        Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.

        Kun olet sivulla paina register, laita tänne omat tietosi, sen jälkeen paina register ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen paina log in ja voit kirjautua :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.

        ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA AIKA JOTA SE VAATII (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.

    • Kokemusta on.

      Se on aika varmasti varattu tai ei vaan halua sitoa itteensä kehenkään.. Pelailee vaan sun tunteilla ja mielellä. Yrittäsin unohtaa vaan, jos ei uskalla suoraan kysyä/toinen sanoo aina ympäripyöreesti mikä on... :/ Kokemusta on, että yleensä nää tämmöset jutut ei pääty hyvin. Valitettavasti. Varsinki jos joutuu liikaa pohtimaan mikä sillä miekkosella oikeen on.

    • Tuolla sun miehellä on toinen nainen...Se että hän kääntää katseensa pois kertoo pelosta, se pelko voi olla mitä vain, mut ihminen jolla ei ole mitään salattavaa sun suhteen ei tarvitse salata mitään. Se et jos pitää salata jotain niin siihen liittyy aina jotain moraalisesti kyseenalaista, jotain mikä ei siedä päivän valoa...Nosta kissa pöydälle ja kysy mistä tämä epäilyttävä käytös johtuu, se on ainut ja yksinkertaisin ratkaisu pulmaan.

    • kasinoooo

      sanoisin että miestä kiinnostaa pelottavan paljon mutta te näette vissiin toisianne kahdestaan vain kännissä tai sitten kotosalla. kavereista saa suojamuurin ujouteen kun ei selvinpäin uskalla. ujo mutta varma tyyppi kännissä, niin tuttu juttu. menee ohi ajan kanssa. katsekontakti seurassa voi pelottaa tunneryöpyn pelossa, koska isommassa porukassa näkeminen tuo aina tunteet enemmän esille toista kohtaan.

    • on katkera..

      Eiköhän kysymys ole kuitenkin siitä, että miehesi on pettänyt sinua ja on pahoissa omantunnon tuskissaan. Ei kehtaa katsoa silmiin ja pelkää että jokin keskustelu sivuaa aihetta, joten ei siis halua aloittaa keskusteluja.

      Pitää kuitenkin sinusta ja pelkää menettävänsä sinut totuuden tullessa julki. Olisikohan ollut joku saunareissu poikien kanssa syynä??

      Kysypä tästä aiheesta ja saattahan olla, että jonkunlainen tauti on iskenyt ja ei senkään takia voi olla yhteydessä kanssasi.

    • ap.

      Joku tuolla kyselikin miten juttu on edennut.. :) hyvin on :))

      Mies pyydellyt pe la ja su luokseen, käymään kahville ja jopa hetken kahden saimme olla:) voin vain todeta olleeni turhan hysteerinen *nolo* asian kanssa. En kysynyt mitään, itse avautui ja kaikki on hyvin. Tunteet on muuttuneet eikä ainakaan huonompaan suuntaan. Hänellä on ollut omia murheita kuten joku tuolla kirjoittikin ettei kaikki naisen ympärillä pyöri vaikka niin me luulemme,heh ja pöh :) Oli oma leikkisä ja ihana jälleen. Sopi jo uuden tapaamisen ensi viikkoon.

      • eräs mies

        Mies 43v, Moi! Epäilen hyvin paljon että tapailemasi mies on varattu, eikä ole vielä varma kumman kannalle kääntyisi. Tai, ei ole vielä osannut kertoa nykyiselle kumppanilleen, että haluaa erota. Pahoittelen, mutta itse olen ollut samassa tilanteessa. Varmista asia, tavalla tai toisella. Et voi menettää siinä mitään. Itse kerroin suoraan uudelle kumppanilleni että olen avoliitossa, joka on hajoamassa ( ollut hajoamassa jo kauan ennen hänen tapaamistaan ) ja pyysin häneltä kärsivällisyyttä, sillä en halunnut suhdetta ennen entisen lopettamista. Kaikki kävi hyvin ja nyt asun uuden vaimoni kanssa. Avoimuus oli tie.

      • ...
        eräs mies kirjoitti:

        Uusi oli odottamassa kun vanhan lopetit. Oli kiva temppu exää kohtaan.

    • voihan...

      Tiedätkö varmaksi onko hän vapaa mies?

    • näin se vaan on

      Tuli heti mieleen, et ahaa se sun mieshän on ilmiselvästi varattu tapaus, eikö niin? Ja sä olet hänen ns. salarakkaansa? Joten nythän on tietysti niin et mies on tullut siihen tulokseen ettei haluakkaan oikeasti jättää rakasta avo- tai aviovaimoaan ja perhettään. Ja sä olet jäämässä ns. lehdellä soitteleen. Ei sil ole muita tunteita sua kohtaan kun sääli ja kiusallinen olo, kun sä roikut siinä ja vingut huomioo. Mun neuvo onkin et etsi ittelles sinkku mies ja unohda tää ukkomies. Seksi ja rakkaus on täysin kaks eri asiaa ja täs tapaukses ei ole rakkaudesta kyse.

    • gaugama

      ... koko ketju. Mielikuvitus laukkaa vastaajilla yhtä paljon kuin ap:llä. Mennään toisista naisista ja tautiluokituksista allikkoon. Kukaan vastaajista ei tunne asianomaisia mutta teorioita on tusinoittain.

      Kysy jos haluat tietää ja sano samalla suoraan mitä itse haluat. Älä oleta mitään äläkä anna mielikuvituksesi laukata

      • zippadai.d<fs

        just. Juttele rauhallisesti miehen kanssa.oo reilu mut sellainen että haluut vastauksia..

    • Mies ei ole vielä varma omista tunteistaan.Pelkää että saa pakit,sen tähden järjestää tapaamiset aina siten,
      että läsnä on aina muita selusta turvana.
      Ei pidä Sinua salarakkaana koska tuo muiden nähtäville. On ilmeisen estoinen ja arka puhumaan omista asioistaan,varsinkaan muiden kuullen. Siksi järjästää aina muita paikalle,tapaamiseenne.
      Anna Hänelle aikaa,jotta saa ajatuksensa järjästykseen!
      Älä MISSÄÄN tapauksessa vaadi kertomaan missä mennään,tms.Silloin tulee toppi,todennäköisesti heti.
      Yleensä jos suhteessa ruvetaan vaatimaan jotain,se on lopun alku.. Ilmeisesti seurustelunne ei ole vielä
      kestänyt montakaan kuukautta? Joten ei ole kysymys vielä siitä, että olisit temppuillut liian monta kertaa.. "Vieraiden" hakeminen tähän on väärä lääke.
      Neuvoksi antaisin:aikaa,elä hosu, yritä saada kahdenkeskisiä tapaamisia,ilman että SINÄ niitä ehdotat.
      Me seurustelimme 4v---naimisissa oltu40v ,perillisiäkin tullut. On alkutaival ollut samankaltainen,ei samanlainen.

    • pekka68a

      Ota korvista kii ja Suutele!!!

      • Mies pelkää ottaa seuraavan askeleen suhteessanne. Ehkä hänet on joskus torjuttu tai jätetty niin, että pelkää, eikä tiedä kuinka uskaltaisi edetä. Tee selväksi että olet tosissaan hänen kanssaan, jos et ole sitä vielä tehnyt ja saada hänet tuntemaan että olet tosissaan suhteessa.

    • *

      Selvästi.

      Tähän asti on ollut pelia ja leikkiä. Siinä silmät toimii ja ihminen yrittää olla kiinnostava. Nyt olisi seuraavan askeleen vuoro. Pelottaa ja jännittää. Uutta ja ihmeellistä tulossa. Jokaisessa on sen verran muutosvastasuutta että pieni epävarmuus pitää sallia.

      Tässä tilanteessa tuskin kannattaa kauheesti alkaa tivaamaan. Parempi toimia niin, että askel eteenpäin on helppo ja toinen puoli tuntee olonsa varmaksi. Istu miehen kainaloon, kierrä hänen käsi kaulalle ja sano, että tässä on hyvä olla...

    • liebfraumilch

      Imaise pamppu kiiltäväksi ja tarkkaile mihin katsoo.

      • nauraja 3

        Riippuu jo kaveri on poliisi? Ei muuten oikeis tuo pamputus onkkaa!! Hahhahahahahaahhahahahaahahahahhahahahhahahahahahahahhah

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe