Itsenäisyyspuolueen väki tänään Lahdessas

Tänään kokoonnumme vuosikokoukseen Lalden Kristillisen kansanopiston suojiin.

Puolueen johto esittelee meille näkemyksensä Suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä, maan tapahtumista edellisen kokouksaen jälkeen aina tähän päivään.

Me jotka olemme seuranneet omassa maassamme tehtyjä päätöksentekoa voimme todeta, että eduskuntapuolueet ovat epäonnistuneet kansamme asioiden hoidossa.
Eduskunta on päättänyt pääasiallisesti maailmantaloudelta / EU:lta eduskunnan päätettäväksi asetettuja lakeja.
Ulkopuolisten vaatimuksiin alistuessaan eduskunta pn loukannu verisesti oman kansan turvallista elämää.

Suomen kansan vastattavaksi eduskunnan ottamat velat, pankkituet, rahastotakuut, suuryrityksille annettavat tuet ja täysin kieroutetut verolait suojaavat pääoman omistajien varallisuden.

Itsenäisyyspuolue riveistä olemme lähes viikoittain ottaneett kantaa Suomessa tehtävien väärien päätösten johdosta.
Eduskunnalla ei ole ollut valtuuksia asettaa ihmisiä nykyisen suuruisen velkataakan maksajaksi.

Jos ja kun maailmalla on tehty virheitä ei niitä tule maksattaa Suomen kansalla.

Laman hoitaminen toistuvasti kulutus kysyntää lisäämällä on virhe.

Oman maan ulkopuolelta tuotettujen tavaroiden kulutus syö kansantalouden, ihmisten rahat ja lisää työttömyyttä Suomessa.

Suomen suljetun talouden ajalta ovat peräisin palkkaperusteiset etuudet jotka eivät sovi enää tähän aikaan.

Suurten palkkkojen, palkka perusteisten sosiaali-etuuksien maksattaminen on tavalliselle keski-ja pienituloisille palkansaajille ja eläkeläisille koitukut kohtuuttomaksi rasituksekse. Näin voidaan sanoa koska pyrokratian maksaa kansa verona.

Tuloerot eivät korjaannu jos niihin ei tahdota puututtavan.


Kansalaisten perustoimeentulo, asuminen, ympäristön viihtyisyys, koulutus, terveydenhoito ja työhön osallistumis mahdollisuus ovat ihmisten arkipäivän huolen aiheita.

Itsenäisyyspuolueella ovat edistykselliset kannanotot ja perusohjelmat jotka kattavat itsenäisen valtion hoitamisen kansainvälisessä maailmassa niin, että valta on omalla kansalla kunnioittaen ihmisoikeuksia ja pitäen huolta maailmanlaajuisesti kansakuntien voimin maa ihmisten asumiselle kelvollisena terveellisenä paikkana. Luomakunta on ihmisten vastuulla!
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sinä et ole päivittänyt fb-profiiliasi, kun siellä vielä julistat olevasi perussuomalainen ja täällä nimimerkin takana kuulutkin ipuun??!!
Vaihda nyt hemmetin äkkiä se perussuomalaisuus sieltä pois ja ipu tilalle!!

Äänestä
  • että ipulaiset haukkuvat jatkuvasti persuja hinuripojiksi ja uusin jäsenensä Veikko-poika haluaakin ollaa Aune m tyylilyyli.... HIH HIH HIH!!!!!

    Äänestä

  • melekonen kimuli kirjoitti:

    että ipulaiset haukkuvat jatkuvasti persuja hinuripojiksi ja uusin jäsenensä Veikko-poika haluaakin ollaa Aune m tyylilyyli.... HIH HIH HIH!!!!!

    Oikeaa tietoa nimimerkeille:

    Miksi Veikko dorkaa hei 7.8.2010 05:25 ja
    Aika jännittävää, melekonen kimuli 7.8.2010 05:29

    Kirjoittaja on ilmeisesti sama henkilö molemmissa valheellisissa kommenteissa, sillä ne on kirjoitettu 05.25 ja 05.29 eli 4 minutin aikana molemmat.

    Perussuomalaiset eivät edes ottaisi minua jäsenekseen nehän keräävät "pisteitä" haukkumalla minua, ovat haukkuneet minua ennen kuin V.V saattoi SMP tilaan jossa koko jasenistö häpaistiin ja haettiin SMP konkurssiin!

    Hyvää Kesää vain provoilijoille tai provoilijalle!


    Klikkasin coogleen aune mänttäri fb-profiilias, tulos on 7.8.2010 luloksen kaltainen koka vastaus on ala sitaateissa.

    "Tarkoititko: aune mänttäri fb-profiiliasi

    Kaikkia hakutermejäsi sisältäviä normaaleja sivustoja ei löytynyt.

    Hakusi - aume mänttäri fb-profiiliasi - ei vastaa yhtään sivua."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aune m. kirjoitti:

Tänään kokoonnumme vuosikokoukseen Lalden Kristillisen kansanopiston suojiin.

Puolueen johto esittelee meille näkemyksensä Suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä, maan tapahtumista edellisen kokouksaen jälkeen aina tähän päivään.

Me jotka olemme seuranneet omassa maassamme tehtyjä päätöksentekoa voimme todeta, että eduskuntapuolueet ovat epäonnistuneet kansamme asioiden hoidossa.
Eduskunta on päättänyt pääasiallisesti maailmantaloudelta / EU:lta eduskunnan päätettäväksi asetettuja lakeja.
Ulkopuolisten vaatimuksiin alistuessaan eduskunta pn loukannu verisesti oman kansan turvallista elämää.

Suomen kansan vastattavaksi eduskunnan ottamat velat, pankkituet, rahastotakuut, suuryrityksille annettavat tuet ja täysin kieroutetut verolait suojaavat pääoman omistajien varallisuden.

Itsenäisyyspuolue riveistä olemme lähes viikoittain ottaneett kantaa Suomessa tehtävien väärien päätösten johdosta.
Eduskunnalla ei ole ollut valtuuksia asettaa ihmisiä nykyisen suuruisen velkataakan maksajaksi.

Jos ja kun maailmalla on tehty virheitä ei niitä tule maksattaa Suomen kansalla.

Laman hoitaminen toistuvasti kulutus kysyntää lisäämällä on virhe.

Oman maan ulkopuolelta tuotettujen tavaroiden kulutus syö kansantalouden, ihmisten rahat ja lisää työttömyyttä Suomessa.

Suomen suljetun talouden ajalta ovat peräisin palkkaperusteiset etuudet jotka eivät sovi enää tähän aikaan.

Suurten palkkkojen, palkka perusteisten sosiaali-etuuksien maksattaminen on tavalliselle keski-ja pienituloisille palkansaajille ja eläkeläisille koitukut kohtuuttomaksi rasituksekse. Näin voidaan sanoa koska pyrokratian maksaa kansa verona.

Tuloerot eivät korjaannu jos niihin ei tahdota puututtavan.


Kansalaisten perustoimeentulo, asuminen, ympäristön viihtyisyys, koulutus, terveydenhoito ja työhön osallistumis mahdollisuus ovat ihmisten arkipäivän huolen aiheita.

Itsenäisyyspuolueella ovat edistykselliset kannanotot ja perusohjelmat jotka kattavat itsenäisen valtion hoitamisen kansainvälisessä maailmassa niin, että valta on omalla kansalla kunnioittaen ihmisoikeuksia ja pitäen huolta maailmanlaajuisesti kansakuntien voimin maa ihmisten asumiselle kelvollisena terveellisenä paikkana. Luomakunta on ihmisten vastuulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu