Suomi on todellinen takapajula muihin länsimaihin verrattuna ja moniin itäeuroopan maihinkin verrattuna, varsinkin tässä silikonitissiasiassa. Täällä tavallinen toppatakkikansa keskustelee ja kirjoittelee, onko silikonien laittaminen oikein mooraalisesti ym. Muissa maissa tuskin tällaista keskustelua edes käydään. Siellä on ihan selvää, että naiset laittavat silikonit ja ei siitä sen enempää puhuta eikä huudella.
Täällä silikonien laittaja on lähes rikollinen ja varsinkin suurten silikoni-implanttien laittaja ansaitsisi vähintään elinkautistuomion.
Miksi suomessa kaikki itseensäpanostaminen ja vartalonsa muokkaaminen on niin negatiivissävytteistä? Miksi meille tulee kaikki uudet tuulet ja ajatukset mielipidemuutoksineen vasta 20-vuotta muita maita jäljesssä?
Muualla euroopassa ja amerikassa lähes kaikki kynnellekykenevät tytöt ja naiset suurentavat rintojaan, mutta suomalainen pikkutissinainen itkee koko elämänsä surkeita pieniä rintojaan, vaikka vaihtoehtokin olisi olemassa, mutta kun ei voi laittaa silikoneja, kun ympäristö tuomitsee ja itse ei uskalla, kun kaikki ovat pelotelleet puolikuoliaaksi silikonien vaaroista. voi kauheeta, mikä kohtalo.
Lopettakaa lässytys suomalaiset naiset ja astukaa nykymaailman naisten joukkoon ja ottakaa itsellenne rohkeasti isot silikonirinnat ja olkaa ylpeä niistä ja uhkeasta naiseudestanne. ps. Oma naiseni on juuri menossa ottamaan itselleen isot implantit, todella ihailen hänen rohkeuttaan ja varmasti myös sitä lopputulosta..;)

Vastaukset 9
Vanhimmat
provo....
toinen puoli, vai voitteko väittää vastaan.
Kirjoituksessa on paljon asiaa. En tiedä onko tällaisia kirjoituspalstoja ulkomailla ylipäätään ollenkaan? Ei tällaisia asioita siellä pohdita ja muiden ratkaisuja arvostella. Kyllä Suomi on takapajula, ei sille mitään voi. Täällä tosiaan on kauhistus, jos joku laittaa isot silarit.
siinäkin että edes laitetaan silarit, vaikka ne olisi kohtuullisen kokoiset ja antaisi normaalikuppikoon.
Isoja silareita kauhistelee toiset silarien omistajatkin.
totta tuo kirjoitus, mutta miks ihmeessä pitäis ottaa hillittömän isot implantit ja kärsiä sitten niska- ja hartia, ym. kivuista? Luulen kyllä, että suurin osa täälläkin kirjoittelevista naisista haluaa itselleen vain rinnat, eikä mitään järjettömiä lolloja. Itse olen ainakin todella tyytyväinen C-kokoisiin uusiin rintoihini, jotka näyttävät tosi luonnollisilta, en haluaisi yhtään isompia, enkä pienempiä. En toki tuomitsekaan naisia, jotka ottavat isoja implantteja, jokaisella on oikeus tehdä omalle kropalleen, mitä haluaa, ja mitä hittoa se muille kuuluu. Ärsyttää vaan sekä semmoiset miehet, jotka vauhkoavat, että naisella pitää olla todella isot rinnat ja myös semmoiset, jotka moralisoivat täälläkin, että silikonirinnat on kauhea asia, suurin osa semmoisistakin miehistä ei ole koskaan edes silikonirintoja livenä nähnytkään!
Ystäväni Australiasta oli luonani heinäkuun ja hän (27v) oli ottanut viime talvena itselleen silikonit. Lääkäri oli kysynyt, miten suuret hän tahtoo, oli kaverini vastannut; niin isot kuin mahtuu. (laitettiin 625cc:n Mentorit). Siellä on kuulemma ihan yleistä, että otetaan niin paljon kokoa lisää kuin saadaan mahtumaan. Täällä mietitään 2,5dl:n implantteja, että ovatko ne liian suuret?
Täällä suomessa näköjään liika seksikkyys ja uhkeus on negatiivisia asioita. Aloittaja on täysin oikeassa.
Suuresti kyllä ihmettelen miksi on niin ihailtavaa ottaa muka ne jättimelonipallot (niska-selkäkivut)-joo miehet ei niitä kanna itse niin naiset menee höplään..Onko tosiaan amerikantyttöjen tai muiden eurooppalaisten itsetunto niin huono että pitää ottaa jättimelonit tunteakseen riittäväksi-kauniiksi-seksikkääksi?...En ainakaan itse halua näyttää b-luokan pornotähdeltä muoviset pallot keskivartalossa...olen ihan seksikäs normivartaloinen nainen ja mieheni rakastaa minua ja haluaa minua...Minullä ei olekaan itsetunto.ongelmia...(toki ymmärrän jso rinnat häviää imetyksen myötä niitä voi korjata)...
Miksi ottaisin silarit kun on luonnostaan C/Dkuppi? ja olen tosi tyytyväinen ja paljon kehujakin kuulee:) ja hoikka olen, 160cm/49kg
Mutta ei mulla ole mitään ketään vastaan joka haluaa silarit ottaa, jokainen tekee itselleen mitä haluaa. Mutta itse en menisi itseäni leikkelemään tai pistämään mitään täytettä minnekkään vaikka maksettais. Hyvältä näytän näinkin;) Mutta kuten sanoin, jokainen tekee itselleen mitä haluaa, en tuomitse.
ottaisitkaan, kun rinnat on hyvät omastakin takaa? Ja olethan vielä nuorikin. Suurella osalla silikonit ottaneilla naisilla on joko mitättömän pienet rinnat luonnostaan tai sitten tyhjäksi imetetyt patalaput. Hienoa, että on niitäkin, joille luonto on suonut muotoja:)