aivotärähdys

Olin neljä päivää sitten Serenassa ja löin vesiliukumäessä pääni hyvin lujaa. Taju ei mennyt, mutta hieman sekavassa tilassa olin sillä muistan vain maanneeni putkessa loppu liu'un ajan miettien mitähän tapahtui. Sen jälkeen huimasi, oli heikko olo ja kipu päässä oli ihan hullua.. Noin 5 min jälkee tuntui kuin jokin olisi vetänyt koukulla siitä kohti mihin isku osui (oikean silmän yläpuolelle). Seuraavana päivänä heikko ja väsynyt olo. Iskusta saakka ollut pää kipeä, edes hiuksia en voi laittaa kiinni sillä iskun saanut kohta on tosi arka.. Päähän särkee muutenkin, ajoittain enemmän. Tuota samallaista pistävää "koukkukipua" on tullut muutaman kerran nyt parin päivän sisällä. Aivotärähdys ? Pitäisikö vain antaa olla ja elää buranan voimin vai mennä lääkäriin ? Tähän saakka en ole mennyt sillä luulin kivun katoavn parissa päivässä.. :/
3834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tietysti

Äänestä
  • on ehdottomasti mentävä lääkäriin. Yleensä lievä aivotärähdys paranee suunnilleen vuorokauden levolla. Pahimmillaan tuollaisen jälkeen voi olla kallonmurtuma ja kipu johtuu siitä.

    Äänestä

tutkimuksiin menoa.
Pitäisi nimenomaan päästä magneettikuvaukseen tai tietokonetomografiaan, koska kyseessä voi olla vaikka aivoverenvuoto.
Sanon tämän ihan vakavissani, koska minulla on kokemusta kahdesta tapauksesta.

Enaimmäinen oli äitini, joka kompastui kadulla öljyputkeen ja loukkasi kasvonsa ja päänsä. Hänet vietiin TYKS:iin ensiapupoliklinikalle, missä ruhje puhdistettiin ja hänet lähetettiin kotiin.

Seuraavana päivänä, kun päänsärky jatkui, äitini meni yksin takaisin TYKS:iin ja otettiin röntgenkuva, jossa ei näkynyt mitään erikoista ja hänet lähetettiin taas kotiin.

Särky kuitenkin jatkui ja lopulta äitini tuntui jotenkin jäykistyvän, eikä ollut ihan tässä maailmassa.
Veimme hänet jälleen TYKS:iin.
Siellä suhtauduttiin hyvin välinpitämättömästi ja minulta mm. kysyttiin käynkö työssä, siis että voinko ottaa äitini meille. Olin melkoisen epätoivoissani, koska näin, ettei äitiäni siinä kunnossa missään tapauksessa olisi voitu kotiuttaa.

Lopulta tapausta seurannut hoitaja sanoi minulle lääkäriltä salaa, että jos kysymyksessä on hematooma, niin se ei röntgenkuvassa näy.
Tarrasin tähän ja sanoin lääkärille, että minähän en mitään tiedä, mutta hoitaja sanoi näin. Siinä paikassa lääkäri suorastaan hätkähti, ei puhunut mitään, vaan lähti hakemaan jotain tutkimusvälineitä. Ei tutkinut kuin vähän aikaa, kun sanot, että äitini jää sairaalaan.
Kymmenen aikaan illalla minulle soitettiin, että hänellä on suuri aivoverenvuoto ja hänet on viety leikkaussaliin kiireelliseen leikkaukseen.

Leikkauksen jälkeen hän oli ihan sekainen ja huonossa kunnossa ja oltuaan sairaalassa pari viikkoa tuli uusi aivoverenvuoto ja uusi leikkaus.
Jokainen voi kuvitella mitä tällaiset verenvuodot ja leikkaukset ihmiselle tekevät. Ei äitini siihen kuollut, mutta ei hänestä normaalielämäänkään enää koskaan ollut.

Toinen tapaus oli tyttäreni, joka kaatuessaan löi kasvonsa ja otsansa maahan. Ensin tuntui, että oli vaan pinnallisia ruhjeita, mutta kun päänsärkyä alkoi tuntua jatkuvasti, vaikkei mitenkään kovaa ollutkaan, menimme taas TYKS:iin.
Hän pääsi samalla reissulla tietokonetomografiaan, jossa todettiin pieni aivoverenvuoto.

Hän oli viikon sairaalassa tarkkailussa ja lähetettiin sitten kotiin. Sanottiin, että tilanne oli parantunut itsestään.
Miten lie ollut- Nyt, 16 - 17 vuotta myöhemmin, en muista tarkkaan, hänellä on monenlaisia vaikeuksia, joiden vuoksi hän on käynyt TYKS:ssä erilaisissa neurologisissa tutkimuksissa ja vaikka hänen sairaudentilaansa on muutakin syytä, niin yksi on mainittu myös nim. "aivoverenvuodon jälkitila°.

Kerron nämä sen vuoksi, että kaikki päähän osuvat iskut on otettava todella vakavasti ja vaadittava itse tutkimuksia, jos yritetään väkisin lähettää kotiin ja itse tietää, että kaikki ei ole kunnossa.
Aivotärähdys ei ole ainoa mahdollisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


buranaanaamariin kirjoitti:

Olin neljä päivää sitten Serenassa ja löin vesiliukumäessä pääni hyvin lujaa. Taju ei mennyt, mutta hieman sekavassa tilassa olin sillä muistan vain maanneeni putkessa loppu liu'un ajan miettien mitähän tapahtui. Sen jälkeen huimasi, oli heikko olo ja kipu päässä oli ihan hullua.. Noin 5 min jälkee tuntui kuin jokin olisi vetänyt koukulla siitä kohti mihin isku osui (oikean silmän yläpuolelle). Seuraavana päivänä heikko ja väsynyt olo. Iskusta saakka ollut pää kipeä, edes hiuksia en voi laittaa kiinni sillä iskun saanut kohta on tosi arka.. Päähän särkee muutenkin, ajoittain enemmän. Tuota samallaista pistävää "koukkukipua" on tullut muutaman kerran nyt parin päivän sisällä. Aivotärähdys ? Pitäisikö vain antaa olla ja elää buranan voimin vai mennä lääkäriin ? Tähän saakka en ole mennyt sillä luulin kivun katoavn parissa päivässä.. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu