Persujen ohjelmapohja on köykäinen. Linjaukset

ovat vain pintakraapaisuja, ja haukutaan muita puolueita enemmän, kuin puhutaan omasta politiikasta. Persujen politiikka on helppoa, kuin heinänteko poutasäällä; se on kuin sirkus, jossa sirkus-Timppa ilostuttaa klovnien kanssa yleisöä populistisella retoriikallaan. Persut ovat vähiten tehneet varsinaisia aloitteita duunareiden suhteen. Kolme eri lausetta eri sanomalehtien poliittisen toimituksen sivuilta tänä kesänä.Taktiikka noudattaa populistipuolueiden perinnekaavaa, kirjoittaa myös poliittinen toimittaja. Yhteenvetona, kannattaako kansalaisten äänestää puoluetta, jolla ei ole varsinaisesti omaa politiikkaa lainkaan, EI EU-politiikkaa, EI NATO-kantaa ja EI mitään varsinaista kantaa mihinkään.
8183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

IPUn ohjelma tuottaa 0,01- 0,02 % kannatuksen

pSS ohjelma tuottaa 10-12 % kannatuksen

on se köyhää olla ipulainen

Äänestä
  • on mitattu nuo kannatukset. Viime eduskuntavaaleissa n. 4 prosentin kannatus on voimassa ja gallupit eivät tuo yhtään kansanedustajaa, tai sitten viisi kansanedustajaa on huonosti laskettu. Muuten nuo toimittajien kirjoitukset eivät ole IPU toimittajien kirjoituksia, vaan virallisten sanomalehtien toimittajien kirjoituksia-siteerauksia niistä.
    Joten roikkuhousu, pysy ihan rauhassa örnin baarissa kiljua kippaamassa ja odota vaalien jälkeen.

    Äänestä

  • pers luuser kirjoitti:

    on mitattu nuo kannatukset. Viime eduskuntavaaleissa n. 4 prosentin kannatus on voimassa ja gallupit eivät tuo yhtään kansanedustajaa, tai sitten viisi kansanedustajaa on huonosti laskettu. Muuten nuo toimittajien kirjoitukset eivät ole IPU toimittajien kirjoituksia, vaan virallisten sanomalehtien toimittajien kirjoituksia-siteerauksia niistä.
    Joten roikkuhousu, pysy ihan rauhassa örnin baarissa kiljua kippaamassa ja odota vaalien jälkeen.

    seuraavissa 2011 vaaleissa ja aivan oikein sanoit "eivät ole ipu toimittajien, vaan virallisten ssanomalehtien toimittajien" heh heh heh, on hyvä, että tunnustat ipu toimittajien olevan, ei toimittajia

    sinä olet hauska veitikka, moitit joskus oikein kijroitusta ja käytät samoja sanontoja, sanavarastosi on heikko, itse en hallitse täydellisesti suomea mutta en luullut kieltä noin yksioikoiseksi

    roikkuhousu
    örnin baari ja paljon, paljon muta skeidaa

    Äänestä

  • näppylä sun p.... kirjoitti:

    itseäsi tai muita. . No kyllä Siperia opettaa.Muuten sanomalehdet, joista kirjoitukset on otettu ovat:Lapin kansa, Kaleva, Kansan uutiset. Siis ei IPU: n vapaa Suomi-lehti, eikä Perssuomalainen.

    Äänestä

  • Kaarina alppijääkäri kirjoitti:

    itseäsi tai muita. . No kyllä Siperia opettaa.Muuten sanomalehdet, joista kirjoitukset on otettu ovat:Lapin kansa, Kaleva, Kansan uutiset. Siis ei IPU: n vapaa Suomi-lehti, eikä Perssuomalainen.

    ei vie puoluetta muuhun, kuin yhden vaalin menestykseen ja ne vaalit oli EU-vaalit ja sekös on ironiaa.

    Äänestä

  • Pohjanmaan kauttapoi kirjoitti:

    ei vie puoluetta muuhun, kuin yhden vaalin menestykseen ja ne vaalit oli EU-vaalit ja sekös on ironiaa.

    vain kaksi ehdokasta ja muut vain statistin osissa. Olisi kuitenkin kuvitellut, että Siilinjärven Kotimäki olisi tuotu enemmän esille, mutta tiedän Oinosen ja peräsimen linjan- peräsin, joka jo viime vuonna uhoili Soinista pressaa ja nuoli kielensä ruskeaksi jatietysti Oinonen, joka ei luovu millään eduskuntapaikasta- ja tämä linja on kaatanut persujen toiminnan Savossa. Perseelleen menee ja lujaa ja katsotaan millaiset muutokset luvassa kevään jälkeen.

    Äänestä

  • Ake japera kirjoitti:

    te ette selvästikkään tunne Perus Pekkaa se mies ei nuoleskele ketään Masahan jo siitä on saanutkin tuntea tuta ;)

    Äänestä

  • olisiko jotain muuta kirjoitti:

    te ette selvästikkään tunne Perus Pekkaa se mies ei nuoleskele ketään Masahan jo siitä on saanutkin tuntea tuta ;)

    kirjoitti jo kesäkuussa, että persuista pohjois-Savossa ei tule olemaan mitään uhkaa muille puolueille. Ja sehän on totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Runsas kaarti kirjoitti:

ovat vain pintakraapaisuja, ja haukutaan muita puolueita enemmän, kuin puhutaan omasta politiikasta. Persujen politiikka on helppoa, kuin heinänteko poutasäällä; se on kuin sirkus, jossa sirkus-Timppa ilostuttaa klovnien kanssa yleisöä populistisella retoriikallaan. Persut ovat vähiten tehneet varsinaisia aloitteita duunareiden suhteen. Kolme eri lausetta eri sanomalehtien poliittisen toimituksen sivuilta tänä kesänä.Taktiikka noudattaa populistipuolueiden perinnekaavaa, kirjoittaa myös poliittinen toimittaja. Yhteenvetona, kannattaako kansalaisten äänestää puoluetta, jolla ei ole varsinaisesti omaa politiikkaa lainkaan, EI EU-politiikkaa, EI NATO-kantaa ja EI mitään varsinaista kantaa mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu