Sanoin tänään kiitos terapeutilleni siitä että hän on jaksanut kuunnella minua kaikki nämä vuodet. Hyvin rauhallisesti pystyin tosin kertomaan hänelle että olen päättänyt lähteä tästä maailmasta. En tee sitä kuitenkaan aivan heti. Pyrin tapaamaan mahdollisimman monta ystävääni ensin ja viettämään heidän kanssaan hauskoja iltoja jotta minusta jäisi heille mukava muisto. Itsemurha sinänsä tuntuu vastenmieliseltä sanalta joten käytänkin siitä sanontaa luonnonvalinta. Rakkautta ei ole elämäni aikana vastaan tullut tai ainakaan mitään sellaista mikä pitäisi minua täällä. Olen sellainen ylijäämämies joka ei herätä mielenkiintoa kenessäkään. Yksi nainen on elämässäni ollut joka on tuntenut minua kohtaan jotain sellaista mistä kuka tahansa mies voisi olla kiitollinen. Hän on kuitenkin valintansa tehnyt ja oma tuskani varmasti satuttaa myös häntä. Nuoria miehiä muutenkin on tässä maassa liikaa joten paikkaa kaikille ei vaan löydy ja olen yksi heistä. Olen tehnyt tarvittavat valmistelut, mutta niistä en ala tässä mainitsemaan sen enempää. Olen onnellinen niiden ihmisten puolesta jotka ovat löytäneet viime hetkellä otteen elämänlangasta. Tietenkin minulla on tässä aikaa tulla vielä toisiin aatoksiin, mutta niin monta vuotta ajatus on hautunut päässäni ettei se taida sieltä koskaan lopullisesti kadota.
kiitos
-m--
3208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Menetetty rakkaus ei koskaan ole syy tappaa itseään. Naiset(ja miehetkin kai) ovat kuin 10-linjan ratikat, kun yksi menee, niin toinen tulee. Sinun täytyy ensin rakastaa itseäsi, vasta sitten saat osaksesi rakkautta. Ole itsellesi armollinen ja avaa silmäsi, niin huomaat jonain päivänä, kuinka typeriä nyt suunnittelet.
Miltä luulet kavereistasi tuntuvan, jos päädyt tuollaiseen ratkaisuun, vai välitätkö heistä(-kään?)? Kaverisi syyllistävät itseään, kun eivät huomanneet tai auttaneet, siinä eivät hauskat illat mieleen muistu.Muutaman vuoden kuluttua voit hyvinkin olla isä ja sinulla on syytä olla onnellinen.
Ihan ikioma valintasihan tuo ajatuksesi päiviesi päättämiseen on. Luonnonvalinnalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ja miksi haluat tavata mahdollisimman paljon ystäviäsi, että heille jäisi kiva muisto sinusta. Heille ei nimittäin jää sinusta kivaa muistoa! Sen tiedät itsekin, joten lopeta tuollaiset ajatukset.
Elä hyvä ihminen; naisia on maailma täynnä! TSEMPPIÄ!!!!!!!!!!!
Ensimmäisestä ja ainoasta vakavasta yrityksestä on kulunut nyt lähes 20 vuotta. Olin syvästi masentunut ja asiani sotkenut. Tuntui ettei tulevaisuudella ole mitään tarjottavaa. Edes pari pientä lasta eivät tuntuneet syyltä elää.
Sen jälkeen olen muutaman kerran huutanut apua itsemurhayrityksillä. Surullista, että pitää laittaa henki panokseksi, että saa huomiota. Ja lopulta se huomiokin on vääränlaista. Sairaalassa ja terapiassa toki oppii kaikenlaista itsestään.
Tässä välissä olen kokenut uskomattoman ihania asioita, jotka olisivat tietysti jääneet kokematta, jos olisin kuollut. Nyt on suruaika rakkaan kuolemasta, mutta vaikka miten pahalta tuntuu, uskon että jälleen kerran elämä kantaa ja ajallaan tästäkin selviän.
Elämä on kaunis. Siihen pitää vain luottaa. Työttömyys, sairaus, epävarmuus, rakkaan kuolema... Nyt kaikki on hyvin suruaikaa lukuunottamatta. Eivät asiat silti nopeasti tai helposti korjaantuneet.
Kerro ystävillesi ajatuksistasi. Ehkä joku heistä herää ja huomaa, että olet ainutlaatuinen. Pidämme niin usein asioita itsestäänselvyytenä.
Oma mantrani on: "Kaikki voisi olla niin paljon huonommin". Ja tämä on niin totta kuin voi olla. Oikeasti.