Valtiovarainministeriön budjettiesitys ensi vuodeksi ei lupaa hyvää pieni- ja keskituloisille, vaikka rikkaiden kellokas ja rikkaiden asialmies Jyrki Katainen yrittää päinvastaista hämäysmielessä julkisuudessa vakuutella. Pieni- ja keskituloisten piiriin kuuluvien pitäisi nyt viimeisillä metreillä tajuta se, että Jyrki Katainen valehtelee - Jyrki Kataista ei pitäisi äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Aivan päivänselvää on se, että kulutusverojen nostaminen kohtelee pienituloisia suhteellisesti ankarammin kuin suurituloisia. Pieni- ja keskituloisille tämä tietää Siperiaa, jos Jyrki Katainen pääsee toteuttamaan valtiovarainministeriön budjettiesitystä sellaisenaan. Pieni- ja keskituloisilla ei ole rehellisiä puolustajia Suomessa, kuin SDP ja pieni- ja keskituloisten pitäisi pitää huoli siitä, että SDP on seuraavien vaalien suurin puolue. Pieniin- ja keskituloisiin Suomessa kuuluu liki miljoona ihmistä eläkeläiset ja eläkekapiaiset mukaan luoettuna, niin nyt pitäisi heidän jo viimein herätä Ruususen unesta ja äänestää SDP:tä.
Kulutusverot kohtelevat kaikkia henkilöitä tulotasoon katsomatta samalla tavalla, ei ministeriön esitystä voi tältä osin pitää oikeudenmukaisena. Pienituloiset kuluttavat suuremman osan käytettävissä olevista tuloistaan kuin suurituloiset, Suomessa pieni- ja keskituloisilta menee kaikki rahat välttämättömään elämiseen ja mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa saati sitten säästöihin, niin kuin Jyrki Kataisen hellimät Suomen rikkaat nyt tekevät.
Budjettiesitys jättää veronmaksukyvyn huomiotta, ja tämä taas kohti tasaverojärjestelmää, jonka kannattajiin Jyrki Katainen kuuluu.
Oikeudenmukaisuutta olisi voitu edistää kiristämällä pääomaverotusta, Jyrki Kataisen mielestä tähän ei ole vielä. Rikkaat Suomessa eivät ole vielä tarpeeksi rikastuneet, vaan rikkaiden pitää rikastua edelleen, että niitä Jyrki Kataisen ja Sauli Niinistön mainitsemia murusia sitten voisi riittää jaettavaksi köyhille rikkaiden lautaselta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomessa on opetus- ja kasvatustyö ollut kokoomuslaisten politiikkojen käsissä ja yksi on varmaa opetukseen käytetään nyt kunnissa entistä vähemmän rahaa, kun edellisen hallituksen aikana. Suurin syy tähän on valtion rahoituksen jälkeenjääneisyys ja tämä rahoituksen niukkuus on näkynyt kasvavina ryhmäkokoina, entistä hankalampina opiskeluoloina ja kantaväestöön kuuluville oppilaille ei ole edes kirjoja, vaan kirjat ovat läpiklaarattuja ja käytettyjä. RKP on pitänyt huolen, että maahanmuuttajiamme kotoutetaan, kielikylvetetään ja koulutetaan viimeisen päälle ja säästöt eivät tule kysymykseen, saati sitten läpiklaaratut vanhat kirjat.
Kokoomuslaisten tahtipuikkojen sanellessa tahti valtion kunnille opetuksen järjestämiseen osoittama raha ei tänäkään lukuvuonna riitä kattamaan koulutuksen kustannuksia. Esimerkiksi perusopetukseen kunnat joutuvat vuositasolla laittamaan 250 miljoonaa euroa omaa rahaa ja tämä raha on vain jostain löydyttävä. Kokoomus on kova puolue myös kantaväestöön kuuluville lapsillemme ja lapsiperheille ja näitä rokotetaan koko ajan ja nämä ovat olleet aina säästöjen kohde.
Matti Vanhanen puhui paskaa, että tämä hänen johtamansa II-hallitus on toteuttanut sosiaalista ja oikeuden mukaiasta politiikkaa, kuin mikään aikaisempi hallitus. Matti Vanhanen tuli kuuluisaksi näistä pakaspuheista ja Jyrki Katainen myös osaa pakan puhumjisen. Sauli Niinistökin on suivaantunut tästä hallituksen linjasta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osalta hallituksen ja todennut, että ”retoriikka on saanut täyden voiton faktoista”. Tämä on kylmää totuutta ja tämä totuus tulee Jyrki Kataisen oman puolueen vahmimmalta mielehtä ja tulevalta Suomen presidetiltä. Kaikki uutiset ja talousasiantuntijat toitottavat köyhyyden lisääntymisestä Suomessa, mutta Jyrki Katainen Mari Kivinimei kummpaneineen viis välittää tästä asiasta - köyhien auttaminen ei ole trendikästä. HYI, HYI, HYI! EI FANTASTISTA, EI FANTASTISTA!
Tämä Jyrki Kataisen johtaman hallituksen ja Mari Kivinimen siinä vieressä vikisten arvovalintojen maksumiehiksi joutuvat tavalliset kuluttajat ja ne kirpaisevat ikävällä tavalla esimerkiksi pienituloisten lapsiperheiden tai eläkkeensaajien rahapussia. Verotuksen rakenne tulee epäoikeudenmukaisemmaksi, kun verotusta siirretään jatkuvasti tasaveron suuntaan.
Jyrki Kataisella tuntui olevan varaa alentaa työnantajien kela-maksua satoja miljoonia, jonka seurauksena nyt esimerkiksi kaukolämmön hinta nousee rajusti ja nostaa asumiskustannuksia etenkin pääkaupunkiseudulla, kepulaiset pitävät maajussien puolia ja maajussien asuminen on halpaa lystiä.
Jyrki Katainen ei korjaa linjaansa oikeudenmukaisemmaksi ja tee ratkaisuja, joilla myös hyväosaiset osallistuisivat lamatalkoisiin - tälläinen korjaustoimenpide ei kuulu Jyrki Kataisen työkalupakkiin.
Kepupettääministeri Mauri Pekkarinen on vaatinut hyväosaisia lamatalkoisiin jo liki puolitoista vuotta sitten, mutta näihin kepulaisten puheisiin ei ole luottaminen - puhuvat totta niin kuin osaavat
Kepulaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on esittänyt saman vaateen, jota taas ministeri Mauri Pekkarinen on ehättänyt julkisuudessa kommentoimaan, että Kalli on ”henkisesti” oikeassa, eikä Kataisen esitys ”ole ihan linjassa sen kanssa, mikä oli Vanhasen hallituksen linja tälle vuodelle”.
SDP:n politiikot ovat kokoajan vaatineet, että pääomaveroa on korotettava heti eikä huomenna sekä tuloverotuksen painopistettä muutettava pieni- ja keskituloisia suosivammaksi. SDP:n politiikoilla sykkii sydän myös pieni- ja keskituloisille oikeudenmukaisella tavalla.
Lukihohan Mari Kiviniemi eilen tämän keskustelun avauksen, kun mediassa ehätti vaatimaan pienituloisille ja köyhille verojen helpotusta. Tosin Mari Kiviniemi olis sitä mieltä, että Jyrki Katainen on tästä asiasta aivan toista mieltä ja kamppailua kepulaisille hallituksessa voi tulla. Tämä oli hieno avaus Mari Kivniemeltä, mutta kun kepulaisesta politiikosta on kysymys, niin panee miettimään taas kerran, että puhuvatko kepulaiset totta niin kuin osaavat.
Vähän tuli sellainen olo, että taisi Mari Kiviniemi vain tällä pienituloinenköyhyyskysymyksellä vain yrittää saada kepulaisten kannatusta nousemaan. Pienituloiset ja köyhät ovat saaneet tarpeeksi tästä kepulaisten toiminnasta tässä Matti Vanhasen II-hallituksesa rikkaiden rikastuttamiseksi.