Meikäläinen täysin suomenkielinen, asun kaupungissa, jossa suomenkielisiä on 99% otin ja opiskelin ruotsia lukiossa ja lukion jälkeen omaehtoisesti. Hain ÅA:han ja pääsin kielikokeesta toisella kertaa läpi. Aiemmin osaksi suoritettujan perusopintojen perusteella pääsin opiskelijaksi. Valmistuin maisteristi Åbo Akademista tänä keväänä. Sisään pääsy oli ehkäpä helpompaa, mutta opiskelu oli haastavaa. Osa opiskelijoista jätti sielläkin opinnot kesken. Kannattaa tarttua härkää sarvista ja avata kirjat, joko ruotsin kielioppi tai pääsykoekirjat. Töitä on hyvin tarjolla, kun osaa molempia kotimaisia. Työmahdollisuuksia löytyy ympäri pohjoismaita:)
Töitä on hyvin tarjolla, kun osaa molempia kotimaisia
Hande.
8132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Noilla sun papereilla ei pääse töihin kuin ruotsiin ps.terve menoa.. Saadaksesi töitä ympäri pohjoismaita sinun pitää ymmärtää ja puhua norjaa, tanskaa sekä islantia ruotsin lisäksi.
Mutta jos osaat suomen lisäksi englantia , ovat kaikki pohjoismaat auki työpaikkojen osalta. Lisäksi boonuksena ympäri maailmaa.. ; ) ;)
Opiskelun haastavuus pitää tulla sisällöstä ei muodosta. Eli jos haastavuuden muodostaa vain kieli, niin heikoilla ollaan.
Muuten. Olisit mennyt englanninkieliseen kouluun, niin työmahdollisuuksia olisi löytynyt ympäri maailman, Pohjoismaat mukaan lukien.
Ei ole oikein edelleenkään vaatia suomalaisia opiskelemaan vieraalla kielellä. Tasapainotilannetta ei siis olla saavutettu vieläkään koska suomalaiset joutuvat opiskelemaan ruotsiksi vielä satojen vuosien taistelun jälkeenkin.
Lisäksi on suuri vääryys että suomalaisella ei ole oikeutta kieltätyä opiskelemasta ruotsia.
Miksi ihmeessä korkeakoulujen opiskelijat joutuvat opiskelemaan englanniksi, vaikka ovat täysin suomalaisissa tiedekunnissa? Olisiko syynä, että pikku suomenkieli on niin puutteellista, ettei asioille löydy edes sanoja suomeksi. Mitäs mieltä Tala olet tästä asiasta?
Ps. miksi muuten siinä eilisessä lehtijutussa olit yksin kuvassa, vaikka kehuit mökkeileväsi vaimosi kanssa? Eikai hän vaan häpeä esiintyä seurassasi julkisesti????
Suomalaiset korkeakoulut ajatelevat oppilaan parasta, siksi englaninkieli tunneilla, ne haluaa opettaa koko maailmaa varten ei yksinomaan ruotsia varten. Siinä syy ei suomalaisten sanojen puuttuminen.
Nämä hupi yliopistokoulutusta tarjoovat hÅbo akademii ja hankken ovat sit asia erikseen, ne elää kai jotain 1600-lukua ja ruotsinvallan aikaa, valtionavun turvin totta kai.
Reaalimaailma tulee niilekkin vastaan jossain vaiheessa, toivottavasti pian..
En ota perunanenää töihin kuin ilmaiseksi jos minun ei tarvitse sitä katsella Kuninkaan pihassa, mutta tuolla syvällä metsikössä olisi jotain hommaa mistä hyötyisin.
Ja eikun svekko nulikka jatkaa trollailuaan.
on suomenkielinen, niitä petturi Lipposen opetuslapsia.