Siis työntekijän pitäisi olla maltillinen ja tyytyä miinusmerkkiseen palkankorotukseen. Sen sijaan omistajein tulee kilpailla globaalisti sen siitä kuka eniten tienaa. Tutulta saarnalta kuulostaa, kiviliemi! Ihan sellaiselta missä työntekijälle ei anneta mitään arvoa vaan ainoastaan työn teettäjälle.
Turha luulla että tämä saarna olisi sen kummempi muissakaan kapitalistivaltioissa. Joka ikisessä duunarin pitäisi tyytyä vähempään - ja joka ikisessä tapauksessa työnteettäjän hyväksi. Joka ikisessä maassa tosin ammattiyhdistys ei ota tällaisia puheita kuuleviin korviinsa. Suomessa ottaa. Nytkin jokin idioottiliitto aikoo olla 5-6 päivää lakossa - ja tulla sitten takaisin töihin siitä huolimatta vaikka sopimusta ei olisi tehtykään. työnantajan kanssa. Eihän tuollainen ole lakko vaan pelleilyä. Ei lakkoon mennä sen vuoksi, että tullaan takaisin töihin vaikka sopimusta ei saataisikaan aikaan. Lakolla pitäisi aloittaa heti, kun on sopimukseton tila. Ainakin niissä liitoissa jotka ovat "neuvotelleet" vuoden verran eikä tulosta ole syntynyt.
Turha luulla että tämä saarna olisi sen kummempi muissakaan kapitalistivaltioissa. Joka ikisessä duunarin pitäisi tyytyä vähempään - ja joka ikisessä tapauksessa työnteettäjän hyväksi. Joka ikisessä maassa tosin ammattiyhdistys ei ota tällaisia puheita kuuleviin korviinsa. Suomessa ottaa. Nytkin jokin idioottiliitto aikoo olla 5-6 päivää lakossa - ja tulla sitten takaisin töihin siitä huolimatta vaikka sopimusta ei olisi tehtykään. työnantajan kanssa. Eihän tuollainen ole lakko vaan pelleilyä. Ei lakkoon mennä sen vuoksi, että tullaan takaisin töihin vaikka sopimusta ei saataisikaan aikaan. Lakolla pitäisi aloittaa heti, kun on sopimukseton tila. Ainakin niissä liitoissa jotka ovat "neuvotelleet" vuoden verran eikä tulosta ole syntynyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
yksinkertainen, sinun pitää tuottaa riittävästi jotta hakkaat kehitysmaan työläisen tuloksessa tai sinulla pitää olla taitoja joita heillä ei ole ja jonka tuloksen voi myydä hintaan josta sinulle voidaan maksaa suurta palkkaa.
Lakolla taas ei ole saatu koskaan positiivisia tuloksia, ne ovat nostaneet vain nimellispalkkoja ja hetken päästä oli devalvaatio jolla virhe korjattiin. Nyut eurossa me emme voi devalvoida joten on käytettävä sisäistä devalvaatiota eli pienentää kuluja yksikköä kohden. Voit saada entisen palkkasi mutta sen eteen on tehtävä enemmän töitä.
Globaalisesti ajatellen me joudumme antamaan periksi elintasostamme eikä sitä voi talousjärjestelmänvaihdollakaan estää. Mitä helpommin osaamme asian suorittaa sen helpoimmalla pääsemme.
Ammattiyhdistykset ovat aivan uuden asian edessä, ei olekaan jatkuvaa kasvua vaan on alettava jakamaan laskua.
Intialainen puuseppä samoin kuin kiinalainenkin tekee halvemmalla duunia - kaiken lisäksi moni puuseppäfirma on ulkomaalaisten omistulksessa.Kiinassa. Sieltä vaan on niin pitkä matka, ettei mittatilaus kalustoa kannata teettää Kiinassa, se kun on tehtävä ihan paikan päällä.
Jenkki vie riisiä Intiaan. Maataloustukien avulla, ei sillä, että jenkkifarmari tyytyisi intialaista pienempään paklkaan.
Lakoilla on saatu aikaiseksi 8-tuntinen työpäivä, ym. Siis jotain paljon enemmän kuin muutama sentti tuntipalkkaan lisää. Yhteinen ja yleinen äänioikeus ja paljon muuta.
Asian voi nähdä niinkin, että työnteettäjän osuus työn tuloksista laskee. Siis jos lakkoillaan niin kuin 70-luvulla. Jos lakkoillaan kuin 1900 luvun alussa , niin voi voi. Silloin työn teettäjä jo rukoili , että lakko loppuisi. Jep poliisi pamputti ja tappoi mielenosoittajia. Köyhissä kehitysmaissakin lakkoillaan vaikkei ole edes ay-oikeuksia. Globaalisti ajatellen EU on kilpailunrajoittaja siinä kuin jenkitkin.
Globaalisti ajatellen työntekijäin tulee saada suurempi osuus tekemästään tuloksesta. Jostain kummasta syystä porvarimme ovat myymässä luonnonvarojamme ulkomaalaisomisteisille firmoille. Jostain syystä toiset valtiot eivät anna ulkomaalaisten rikastua maansa luonnonvaroista. Esimerkiksi jossain jotkut ranskalaisfirmat omistavat vettä. Veikkaan, että seuraavaksi jokin omistaa taivaan ...
Ihmisten tulee johtaa taloutta eikä väärinpäin. Joku tekee uuden lääkkeen ja patentoi sen. Hinta nousee niin korkeaksi ettei sellaista lääkettä voida ottaa käyttöön afrikassa yms. Täytyy sanoa, että hyvästä lääkkeestä ei hyödy kuin patentin omistaja ja lääkkeen valmistaja. Eli lääketieteen kehityksestä ei ole juurikaan hyötyä kehitysmaille. Tästäkö sinä ylpeilisit? Että jonkun firman miljoonavoittojen vuoksi sadat miljoonat eivät saa apua sairauksiinsa?
Rikkaat pihatat jenkeissä ovat keksineet hyvän itsensä mainoskampanjan. Siinä ne lupaavat antaa puolet omaisuudestaan, sitten joskus. Tai jopa enemmän. Elävänä tai kuolleena. Lyön vetoa, että niiden perilliset vievät asian oikeuteen - ja senttiäkään ei kilahda perheen ulkopuolelle. Turhia lupauksia. Se joka pystyy ja haluaa - voi lahjoitella rahojaan ihan eläessäänkin. Globaalisti ottaen en usko hyväntekeväisyys lupauksiin. On parempi, että valtio verottaa suurituloisia enemmän, siis niin kuin aiemmin, sillä ei saidoilta suomalaismiljonääreiltä liikene rahaa kuin heidän hyville veljilleen.
"Täytyy sanoa, että hyvästä lääkkeestä ei hyödy kuin patentin omistaja ja lääkkeen valmistaja. Eli lääketieteen kehityksestä ei ole juurikaan hyötyä kehitysmaille. Tästäkö sinä ylpeilisit? Että jonkun firman miljoonavoittojen vuoksi sadat miljoonat eivät saa apua sairauksiinsa? "
Kerrohan yhdestäkin kommunistien itsensä kehittämästä lääkeaineesta, joka olisi pelastanut miljoonia ihmishenkiä.
Ja Kalle ei siis puhu kommunistien päänsärkypilleristä ja sen annostelukoneesta Kalasnikovista - päänsärky lähtee varmasti mutta ei ilman sivuvaikutuksia.
Kukahan on kehittänyt kehitysmaissa käytettävät lääkkeet?
Kommunistitko?
/Kalle, joka antaisi kommunisteille vain kommunistien itsensä kehittämiä lääkeaineita - eihän sitä koskaan tiedä millaisen allergiareaktion kommunisti voi saada kapitalistilääkkeestä
nukkua, kalle.
Kun ei ole edes kunnollista kapitalistista unilääkettä,muuta kuin se lyijymyrkytys. Moni lääke muuten on kehitetty kehitysmaissa mutta patentoitu jenkeissä. Sitten nämä nerot on palkattu jenkkiläisiin lääkefirmoihin.
Vaikka ei niin, että pitäisin ketään nerona. Tai jumalasta seuraavana. Menisi idiotismin kehumiseksi. Jos joku oppii jotain edeltäjistään, ja saa aikaiseksi jotain, se on hienoa. Useimmat ei saa sitä aikaan, ei sitten millään alalla. Valitettava tosiasia.
Minä olen tietenkin poikkeus.
lisäksi ottanut kuin kolme litraa väkevää viiniä. Jos kalle on parempi kuin koko Suomen lääkärikunta, hienoa. Otan vastaan reseptisi ihan mielihyvin.
ei edes uskalla ottaa edes koepalaksi. Ne raukat pelkää epäonnistuvansa. Nyt on tullut vasta juotua 3,2 litraa väkevää viiniä niiden lääkkeiden lisäksi. Tavallista on, että nukahdan pariksi tunniksi ja herään sitten.
Tottakai otan vastaan Kallen neuvoja mitä minun pitää tehdä nukkuakseni enemmän kuin kaksi tuntia. Panna pari tuntia ja panna pari tuntia ja panna pari tuntia. Siitä saa vain niskansa kipeäksi, usko hyvällä. Sanoinko wain? Niskasärky on helwettiä! Minähän ole ihan lihasrelaksantti narkomaani! Älä kerro kenellekään. Jos niskasärky yltyy siirryn kovempiin lääkkeisiin kuin mitä laillistet poppamiehet antaa. Eikä se ole uhkaus vaan lupaus.
Ja naiset toisistaan mustasukkaisiksi. Joku niistä herää jo kuudelta. Minä en. Toinen seitsämältä. Ja kolmas vähän sen jälkeen. Eikä ne tahdo tajuta että herään joskus 11.00 jälkeen. Toinen on lomalla ja toinen eläkkeellä. Näin viikonloppuna herään miten sattuu. Sukulaiset asuu naapurissa ja ne perkeleet on aamuvirkkuja. Sukulaisille voin aina sanoa, että oli panohommia. Ne ei sitä usko, mutta on uskovinaan.Ajattelin iskeä neljännen mimmin samasta taloyhtiöstä. Tiedän, ei viisasta, mutta väitinkö olevani viisas vai vain mulkku solmussa? Niin ja nukkumiset päin vittua? En tietenkään tiedä miksi nämä naiset ovat ihastuneet nminuun. Jostain syystä. Talossa on useita sinkkuja ja eronneita. Eikä minua kenenkään ikä rasita. Miksi rasittaisi?
Jos siitä jokin ottaa herneen nenäänsä, voi joi joi.
soinut. Tai en ole sitä kuullut. Vasta 3,5 litraa kirsikkaviiniä mennyrt nahkaani.Voi jeesus! Nukkuisin ihan mielelläni. Perkeleen pillerit ei tehoa. Ei ainakaan vielä. Sen tiedän että seuraavana tylsänä parina tuntina niin taphtuu.Viimeistään 13.00 aikaa n kun terveydenhoitaja sanoo, että on saanut äitiäni koskevan viestin. Että pitäisi saada aik hammanslääkäriin.
Jeesus! Kunpa Meilahdensauiraalanlääkisi minusta edes sen verran huolta! Minä olen paskaa koska nimeni on alm. Tai jostain syystä minun asiani i kiinnosta meilahden neurologeja. Vaikka minä olen mitä ihanin potilas. Minähän puhun selvää suomea lääkärille. Se, että lääkäreillä ei le kanttia määtäyä minullre kovempia lääkkeitä, dse on vain läälärien ammattitaidodyta kiinni. Että uskaltaisi määräötä lääkettä mitä jo yleisklääketieteen erikoislääkäri määräsi.
Onpas kova pala.Potilashan voi sanoa, ett täysuin väärä lääkitys. Yritän nukkua kuin kunnon knsalainenm.Josain syystä rytmini om kuin tokkarilla. Iltaisin olen pirteimmilläni. Olen kuulrmma fast gun. Vitsuveukiot.
Näiset - terwetuloa.
Kömpelösormisempaa saa etsiä. Jopa serkkiuni fast gun jarmo on nopeammpi otelaudala. - ja ja fast gun jassu.vanhempi,, parempi soloiddsa. Niitä en osaa.
Mikään noista seikoista jotka mainitsit ei nostanut tuottavuutta lakkojen ansiosta. Tuottavuudestahan on kyse jos haluamme päästä maailmanmarkkinoille. Ei tätä elintasoa joka meillä on olisi koskaan saatu tekemällä toisillemme mittatilauspukuja ja -keittiöitä. Kotimarkkina pitää meidät ehkä hengissä mutta vienti tuo juuston ja kinkkufileen leivälle. Vienti on se tärkein saavutus joka meidän teollisuudellamme on. Viennin eteen on tehtävä kaikkensa tai muutoin muutumme toisen luokan kansaksi ja alamäki sen kun jatkuu.
Tuo lääkevertaus ei oikein vakuuta. Kun aloitetaan uuden lääkkeen kehitys niin siihen sidotaan kymmenien laboranttien, lääkäreiden ja tutkijoiden työpanos vuosiksi ja silti tulos on epävarma. Kun yksi useista kehityslinjoista saadaan lääkeasteelle ja myyntiin on sen maksettava ne kaikki hukkaankin menneet. On sangen valitettavaa tuo lääkkeiden kallius mutta onko muuta tietä olemassa? Tekisitkö sinä ilmaista työtä vuosikausia jotta joku saisi halvemmalla lääkkeensä jossain Afriikassa? Mitähän ammattiyhdistyskin siitä sanoisi? Kuka ne rahoittaisi jos ei lääkkeiden käyttäjä? Mistä luulet rahaa siunaantuvan jos ei kaupasta?
Kehitysmaat ovat toisaalta mielenkiintoinen ympäristö. Mikä luulet Suomen olleen 1700 ja 1800 luvuilla muuta kuin kehitysmaa? Itse olemme nousseet ylös viime vuosisadan alun hallan panemalta suovainiolta elektroniikka- ja terästeollisuuden ja paperitehtaiden maaksi. Miksi muut eivät tee samaa tai tehneet? Onko sittenkin rotuopeissa perää vai vaivaako muita vain hurja laiskuus?
Olemme vuosikymmeniä syytäneet rahaa kehitysmaiden kehitykseen enkä minä ainakaan ole varsinaista kehitystä huomannut. Yksi tuttavani on ollut kymmeniä vuosia kehitysyhteistyössä ja on varsin epäilevä tulosten suhteen. Niin kauan kuin meiltä on joku vahtimassa niin jotain tapahtuu vaan kun pitäisi itse alkaa toimimaan niin siihen se homma luhistuu. Missä syy? Kerro se mihullekin.
Sama on porvarin laulu. isältä pojalle. Ei mitään uutta Jurvan auringon alla.