Olen 28-vuotias mies. Olen voimakas persoona, rankan elämän koulima voisi sanoa. En halua liiotella mutta en myös vähätellä. Olen kova jätkä. Olen fyysisesti ja henkisesti vahva. Olen ollut vanginvartijana, harrastan aktiivisesti itsepuolustusta. Olen joutunut vaarallisiin tilanteisiin, joista olen selvitynyt ilman minkäänlaista hätääntymistä. Pystyn toimimaan järkyttävissä ja vaarallisesti tilanteissa erinomaisesti. Oma perheeni pitää minua lähes sosiopaattina, kun en tunne empatiaa enkä sympatiaa. Jokainen nainen jonkan kanssa ollut on samaa mieltä. Yleisin miksi minua kutsutaan on kylmä. että olen kylmä mies.
En ole sosiopaatti, tunnen kyllä paljonkin. Pystyn tukahduttamaan lähes kaikki tunteet helposti. Menetin kaksi vuotta sitten enon jonka luona vietin lapsuuteni kesät. Näimme monta kertaa vuodessa ja eno oli minun läheisin ihminen jonka olen menettänyt. Silloin itkin ja surin. Eka kertaa yli 10 vuoteen vuodatin kyyneliä.
Juuri äsken tein sen taas. En ole menettänyt ketään, ei mitään erikoista. Ennen salille ja sieltä suoraan töihin lähtöä katsoin elokuvan. the Last Song, jossa näytteli Miley Cyrus. Siinä hänen isä kuoli syöpään. Kuten minun enoni. Niin syvästi kosketti et pala kurkussa katsoin. Sitten enoni kävi mielessä parin sekunnin ajan. Itkin ja surin kuten hautajaisissa.
Olen katsonut satoja leffoja ja tulen katsomaan satoja leffoja. Nyt minulla on yksi leffa, joka kosketti minua. Oloni on hyvä. Muistelen juuri hyviä asioita elämästi ja enostani. Tämä elokuva tulee olemaan tärkeä loppuelämäni. Uskon niin.
Miksi kirjoitan tänne? Ensimmäinen kerta elämässäni kun tänne kirjoitan. EN voi mennä puhumaan kenellekkään tästä. Kukaan ei uskoisi minua ja en osaisi. Kenties tämä purkaminen tekstiksi auttaa minua. Vaikka en sitä usko tarvitsemani.
K

Vastaukset 8
Vanhimmat
ihminen sinäkin vain olet,kyllä ne omat tunteet pitää välillä päästää ulos kun on siihen aikaa,sitten jaksaa paremmin.
En tiennyt että minulla oli vielä noin paljon surua puserossa. Ja melkein voisi sanoa mustalla huumorilla, Mileyn leffa sai sen minusta ulos? Ei voi olla totta.
Että osaa myös itkeä. Itse en pystyisi olemaan tunteeton, enkä vanginvartijanakaan sen puoleen... Kaikki tuollainen työ on minulle vastenmielistä, kertoo vain elämän tummasta puolesta.Mutta hyvä, että joku voi sitäkin työtä tehdä.
ja muistot enostasi varmaankin ovat saaneet aikaan ne kyyneleet. Itseltäni on isä kuollut reilu vuosi sitten syöpään. Jotkut muistot saattavat tulla joskus vieläkin mieleen niin herkkänä, että silmät kostuvat. Se, että läheinen, tuttu ihminen on poistunut täältä saa aikaan sen kaipuun. Jotenkin ihmeellinen asia; aikasemmin ollut täällä ja yhtäkkiä onkin pois. Samoin syntymä on ihme, aikaisemmin vastasyntynyt ei ole ollut täällä, mutta nyt onkin täällä.
no et näköjään sinäkään mikään kovakylmäkivi ole.
Ymmärrän tilanteesi. Katsoin itsekin Miley Cyruksen tähdittämän Last Songin aivan vasta-aikoin, ja se sai minutkin kyynelehtimään. Tarina on erittäin koskettava ja upea muutenkin, eikä sitä siinä haukkumaan. Kannattaisi ensin katsoa ennemmin kuin kommentoi, SINÄ 17.8 KOMMENTOINUTKIN. Hävetkää ja katsokaa, Miley on hyvä näyttelemään.
Pitäisikö kuolemaa pelätä enemmän? Olen hakenut sitä pitkään mutta ilman logiikkaa.
Ajattelin ennen että näen yhden rakkaimista kavereistani vielä, joka kuoli parivuotta sitten.
Totuus on se että en muista ketään selvästi tai en ollenkaan mitään ainakaan varmuudella?
Osasin pienestä pitäen american elglantia vähäsen ilman mitään opestusta, ja muutenkin tuntu että jotain yhteyksiä olisi joskus voinut olla amerikkalaiseen kulttuuriin.
Ainoastaan jos olisin elänyt jo ennnenkin.
Mielestäni kun puhutaan että nähdään sitten taivaassa ystänäni, niin totuus on se että kuollut elää vain elävien muistoissa, tai jälkelästensä geeneissä.
Myös se että jos ihnmisen mieli muistaisi edellisestä elämästään jotain, olisi hän erittäin epätasapainoton.
tulevaisuudessa jos ihmistä kloonataan, niin samakeho plus sama mieli asetelma muuttuu, jos samaa ihmistä monistetaan.
Fyysisessä mailmassa lihaa varmasti osastaan monistaa ja kehittää, mutta kyllä jokaiseen lamppuun pitää henki puhaltaa, onko se ensinmäinen tunne sitä tietousuuteni ei vielä kerro.
koska elämä on tietoisesti elävä?
Ainii oot joku kylmä pamppu vai, mukava että tunnet jotain.
Oot voinu joskus tulla kolistelee mun ovelle.
tänään jossain, että vain kova jätkä uskaltaa itkeä. Miesporukassa herkkyys lyödään moneasti
leikiksi. Nainen saa murtua mutta miehen pitää jaksaa viimeiseen asti. Sitten mennään kuppilaan
ja upotetaan itkut syvälle sisimpään. Mutta joskus patokin murtuu. Syvien tunteiden näyttäminen
ei osoita ihmisessä heikkoutta.