RKP:llä paljon eduskuntapaikkoja vs. kannatus

Rkp:llä on muuten aika paljon kansanedustajia kannatukseensa nähden. Vaaleissa 2007 kannatus ja paikat jakautuivat eduskunnan pienimmillä puolueilla seuraavasti:

PerSu 4,05 % paikkoja 5
RKP 4,57 % paikkoja 9 Ahvenanmaanedustaja = 10
KD 4,86 % paikkoja 7

RKP on joissain maakunnissa kepujen kanssa vaaliliitossa, joten ääni heille on myös ääni RKP:lle. Aika massiivisesti näyttävät nousseen vaaliliitto-vipuvoimalla.
2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pienet puolueet kärsivät nykyisestä vaalijärjestelmästä, elleivät vaaliliitot satu tuomaan etua - toisaalta ne voivat olla myös vahingoksi. Mutta paikat lasketaan vaalipiireittäin. Jos maanlaajuisesti pienehkö äänisaalis keskittyy harvoihin vaalipiireihin, niin pienuudesta ei olekaan haittaa, sillä silloin puolue onkin kyseisissä vaalipiireissä kohtalaisen vahva. Näin on RKP:nkin laita. Puolueen äänet hajaantuivat v. 2007 vain neljään vaalipiiriin 14:sta (kun Ahvenanmaa unohdetaan). Paikkoja tuli kaikista neljästä (Vaasa 4+Um 3+Hki 1+V-S 1).
Itse asiassa paikkoja tuli juuri sen verran kuin äänimäärä edellyttäisikin eli 4,5 % noista 200:sta.
En nyt ole selvillä mahdollisista vaalilitoista, koska niitä ei näistä tilastoista näy.
http://www.stat.fi/til/evaa/2007/evaa_2007_2007-03-26_tau_019.xls
http://www.stat.fi/til/evaa/2007/evaa_2007_2007-03-26_tau_018.html

Äänestä

Jos jostain syystä vaalijärjestelmä olisi ollut RKP:lle epäsuosiollinen, niin se olisi muutettu jo ajat sitten.

Nyt ei muutosta kiirehditä, vaan jarrutellaan. Kaikilla konsteilla RKP:tä yritetään pitää suurempana ja vielä hallituksessa. Se on molemminkielisten svekojemme tavoite.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostunut_ kirjoitti:

Rkp:llä on muuten aika paljon kansanedustajia kannatukseensa nähden. Vaaleissa 2007 kannatus ja paikat jakautuivat eduskunnan pienimmillä puolueilla seuraavasti:

PerSu 4,05 % paikkoja 5
RKP 4,57 % paikkoja 9 Ahvenanmaanedustaja = 10
KD 4,86 % paikkoja 7

RKP on joissain maakunnissa kepujen kanssa vaaliliitossa, joten ääni heille on myös ääni RKP:lle. Aika massiivisesti näyttävät nousseen vaaliliitto-vipuvoimalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu