Kokemuksiani vanhustenhoidosta...
1. Yleistä organisaatiosta:
Suomessa
- Hoitajien (sekä koulutettujen että kouluttamattomien) tehtäväjako on selvä
- Yleiset säännöt hoitolaitoksessa selvästi esillä ja ne tiedostetaan
- Talon sisäisen informaation kulku sujuvaa
Saksassa
- Koulutettujen ja kouluttamattomien hoitajien välinen tehtäväjako toisinaan hyvinkin epäselvää. Monet kouluttamattomat saattavat suorittaa koulutettujen tehtäviä, esim. insuliinipistos.
- Hoitolaitosten sisäisen informaation kulku usein puutteellista. Luonnollisena seurauksena tästä on se, että yleiset säännöt ovat epäselvät ja sen mukaisesti niitä ei tiedosteta. Usein uusista säännöistä ilmoitetaan vain suullisesti, ja juuri sinä tiettynä päivänä työvuorossa oleville. Informaation epäselvästä kulusta syntyy usein ongelmia.
2. Koulutuksesta:
Suomessa
- Koulutustaso on kansainvälisesti katsottuna korkeatasoista
- Kouluttamattomille neuvotaan ja opetetaan välttämättömin perushoidon alkeista
Saksassa
- Vanhainkodeissa työskentelevät sairaanhoitajat, apuhoitajat ja ns. vanhustenhoitajat, joille on olemassa oma koulutus nimenomaan vanhuksia varten. Tarkastellen suomalaisesta näkökulmasta saksalaisen hoitajan ammattitaitoa ja osaamista ei taso yllä korkealle.
- Kouluttamattomille hoitajille neuvotaan alkeellisesti tehtävät perushoidossa. Onkin hyvin yleistä, että hoitajat suorittavat työnsä parhaaksi katsomallaan tavalla eikä yhtenäisten sääntöjen mukaisesti.
3. Hoitotaso:
Suomessa
- Korkea hoitotaso. Vanhuksen puhtaudesta huolehditaan. Hygieenisyys on itsestäänselvyys. Työvarustus (esim. hoitokärryt) on ensiluokkaista. Pyörätuolit ovat huollettuja ja puhtaita. Työskentely tapahtuu pareittain. Työvaatteiden käyttö on yleinen käytäntö. Tupakointi sallittua vain sovituissa tiloissa.
Saksassa
- Alhainen hoitotaso. On tavallista, että monia vanhuksia ei suihkuteta koskaan tai vain hyvin harvoin (1 kerta/kk tai harvemmin). Vastaavasti jotkut vanhukset saatetaan suihkuttaa jopa joka päivä. Usein ei ole olemassa mitään suihkulistaa koko osastolle. Sänkyjä ei petata puhtaaksi säännöllisesti, ainoastaan tarvittaessa. On yleistä, että pesujen aikana ovi on käytävälle auki (intimiteettisuoja ei ole itsestäänselvyys). On yleistä, että hoitojen (pesu, haavojen hoito jne.) aikana ei käytetä suojahanskoja, joita ei aina välttämättä ole osastolla edes riittävästi saatavilla. Ts. monet toimenpiteet, joissa vaaditaan tarkkaa hygieenisyyttä, suoritetaan paljain käsin. Riittävää käsien pesua ei harjoiteta hoitojen välissä eikä välttämättä tauolle mentäessä tai työn päättyessä.
- Kuivituskiertoja ei aina tehdä riittävin säännöllisin väliajoin. Siksi on yleistä, että monet vanhukset ovat samoissa vaipoissa aamusta iltaan. Sänkypotilaita ei aina välttämättä käännetä säännöllisin väliajoin. Makuuhaavat hoidetaan toisinaan joka päivä, toisinaan joka toinen tai kolmas päivä. Hygieenisyys on myös hyvin puutteellista sängyissä: esim. jos vanhus on kastellut patjan läpimäräksi (patjan suojuslakanoita ei aina välttämättä käytetä), ei patjaa vaihdeta uuteen ja puhtaaseen, vaan parhaimmassa tapauksessa patja käännetään toisinpäin.
- Työvarustus, esim. hoitokärryt yleensä ottaen suhteellisen nykyaikaisia. Pyörätuoleja ei hoideta säännöllisesti: renkaat ovat usein tyhjät. Pyörätuoleja ei pestä säännöllisesti tai niitä ei pestä koskaan, siksi ne ovat useimmiten hyvin likaisia ennen kaikkea pinttyneestä ruuasta ja/tai virtsasta ja ulosteesta (tämä koskee lähinnä pyörätuolin tyynyjä).
- Parityöskentely ei ole käytäntö. Hoitaja pesee vanhuksen yksin (myös vuodepotilaat), nostot tapahtuvat yksin. Nosturi saattaa olla hoitolaitoksessa varustuksena, mutta sitä ei useimmiten käytetä ollenkaan.
- Suurin osa hoitajista ei käytä työvaatteita, (Työvaatteet pitää hankkia itse.) vaan omia siviilivaatteita. Monet hoitajat eivät käytä terveyskenkiä.
- Joissakin hoitolaitoksissa on olemassa erillinen tupakkahuone, jota ei aina välttämättä käytetä. On yleinen käytäntö, että kansliassa tai päiväsalissa poltetaan, myös raportin aikana. Monet vanhukset polttavat omissa huoneissaan, vaikka se ei olisi virallisesti sallittua.
Tässä oli muutamia esimerkkejä saksalaisen hoitotyön arkipäivästä. Kokemukseni ja havaintoni perustuvat n. 20 vuoden hoitoalan työkokemukseen (neljä eri hoitolaitosta Suomessa ja viisi Saksassa).
Jatkan mielelläni keskustelua vanhuksen hoidosta, teema on kuitenkin niin laaja käsite.
Mielelläni vastaan mahdollisiin kysymyksiin.
Jokaisesta hoitolaitoksesta, maahan katsomatta, löytyy varmasti omat epäkohtansa. Kokemukseeni viitaten uskallan kuitenkin korostaa, että vanhuksen hoitoon liittyvät ongelmat suomalaisessa hoitosysteemissä ovat usein hyvin suhteellisia esim. Saksaan verrattuna.
Seuraavissa osissa tulen käsittelemään Saksasta mm.
- yksityishoitoa kotona
- lääkärin rooli vanhusten hoidossa
- esimerkkitapauksia hoitolaitoksista viitaten niitä ylläpitäviin instansseihin (esim. katolinen kirkko)
- vanhus-hoitaja/omainen-hoitaja - suhde
1. Yleistä organisaatiosta:
Suomessa
- Hoitajien (sekä koulutettujen että kouluttamattomien) tehtäväjako on selvä
- Yleiset säännöt hoitolaitoksessa selvästi esillä ja ne tiedostetaan
- Talon sisäisen informaation kulku sujuvaa
Saksassa
- Koulutettujen ja kouluttamattomien hoitajien välinen tehtäväjako toisinaan hyvinkin epäselvää. Monet kouluttamattomat saattavat suorittaa koulutettujen tehtäviä, esim. insuliinipistos.
- Hoitolaitosten sisäisen informaation kulku usein puutteellista. Luonnollisena seurauksena tästä on se, että yleiset säännöt ovat epäselvät ja sen mukaisesti niitä ei tiedosteta. Usein uusista säännöistä ilmoitetaan vain suullisesti, ja juuri sinä tiettynä päivänä työvuorossa oleville. Informaation epäselvästä kulusta syntyy usein ongelmia.
2. Koulutuksesta:
Suomessa
- Koulutustaso on kansainvälisesti katsottuna korkeatasoista
- Kouluttamattomille neuvotaan ja opetetaan välttämättömin perushoidon alkeista
Saksassa
- Vanhainkodeissa työskentelevät sairaanhoitajat, apuhoitajat ja ns. vanhustenhoitajat, joille on olemassa oma koulutus nimenomaan vanhuksia varten. Tarkastellen suomalaisesta näkökulmasta saksalaisen hoitajan ammattitaitoa ja osaamista ei taso yllä korkealle.
- Kouluttamattomille hoitajille neuvotaan alkeellisesti tehtävät perushoidossa. Onkin hyvin yleistä, että hoitajat suorittavat työnsä parhaaksi katsomallaan tavalla eikä yhtenäisten sääntöjen mukaisesti.
3. Hoitotaso:
Suomessa
- Korkea hoitotaso. Vanhuksen puhtaudesta huolehditaan. Hygieenisyys on itsestäänselvyys. Työvarustus (esim. hoitokärryt) on ensiluokkaista. Pyörätuolit ovat huollettuja ja puhtaita. Työskentely tapahtuu pareittain. Työvaatteiden käyttö on yleinen käytäntö. Tupakointi sallittua vain sovituissa tiloissa.
Saksassa
- Alhainen hoitotaso. On tavallista, että monia vanhuksia ei suihkuteta koskaan tai vain hyvin harvoin (1 kerta/kk tai harvemmin). Vastaavasti jotkut vanhukset saatetaan suihkuttaa jopa joka päivä. Usein ei ole olemassa mitään suihkulistaa koko osastolle. Sänkyjä ei petata puhtaaksi säännöllisesti, ainoastaan tarvittaessa. On yleistä, että pesujen aikana ovi on käytävälle auki (intimiteettisuoja ei ole itsestäänselvyys). On yleistä, että hoitojen (pesu, haavojen hoito jne.) aikana ei käytetä suojahanskoja, joita ei aina välttämättä ole osastolla edes riittävästi saatavilla. Ts. monet toimenpiteet, joissa vaaditaan tarkkaa hygieenisyyttä, suoritetaan paljain käsin. Riittävää käsien pesua ei harjoiteta hoitojen välissä eikä välttämättä tauolle mentäessä tai työn päättyessä.
- Kuivituskiertoja ei aina tehdä riittävin säännöllisin väliajoin. Siksi on yleistä, että monet vanhukset ovat samoissa vaipoissa aamusta iltaan. Sänkypotilaita ei aina välttämättä käännetä säännöllisin väliajoin. Makuuhaavat hoidetaan toisinaan joka päivä, toisinaan joka toinen tai kolmas päivä. Hygieenisyys on myös hyvin puutteellista sängyissä: esim. jos vanhus on kastellut patjan läpimäräksi (patjan suojuslakanoita ei aina välttämättä käytetä), ei patjaa vaihdeta uuteen ja puhtaaseen, vaan parhaimmassa tapauksessa patja käännetään toisinpäin.
- Työvarustus, esim. hoitokärryt yleensä ottaen suhteellisen nykyaikaisia. Pyörätuoleja ei hoideta säännöllisesti: renkaat ovat usein tyhjät. Pyörätuoleja ei pestä säännöllisesti tai niitä ei pestä koskaan, siksi ne ovat useimmiten hyvin likaisia ennen kaikkea pinttyneestä ruuasta ja/tai virtsasta ja ulosteesta (tämä koskee lähinnä pyörätuolin tyynyjä).
- Parityöskentely ei ole käytäntö. Hoitaja pesee vanhuksen yksin (myös vuodepotilaat), nostot tapahtuvat yksin. Nosturi saattaa olla hoitolaitoksessa varustuksena, mutta sitä ei useimmiten käytetä ollenkaan.
- Suurin osa hoitajista ei käytä työvaatteita, (Työvaatteet pitää hankkia itse.) vaan omia siviilivaatteita. Monet hoitajat eivät käytä terveyskenkiä.
- Joissakin hoitolaitoksissa on olemassa erillinen tupakkahuone, jota ei aina välttämättä käytetä. On yleinen käytäntö, että kansliassa tai päiväsalissa poltetaan, myös raportin aikana. Monet vanhukset polttavat omissa huoneissaan, vaikka se ei olisi virallisesti sallittua.
Tässä oli muutamia esimerkkejä saksalaisen hoitotyön arkipäivästä. Kokemukseni ja havaintoni perustuvat n. 20 vuoden hoitoalan työkokemukseen (neljä eri hoitolaitosta Suomessa ja viisi Saksassa).
Jatkan mielelläni keskustelua vanhuksen hoidosta, teema on kuitenkin niin laaja käsite.
Mielelläni vastaan mahdollisiin kysymyksiin.
Jokaisesta hoitolaitoksesta, maahan katsomatta, löytyy varmasti omat epäkohtansa. Kokemukseeni viitaten uskallan kuitenkin korostaa, että vanhuksen hoitoon liittyvät ongelmat suomalaisessa hoitosysteemissä ovat usein hyvin suhteellisia esim. Saksaan verrattuna.
Seuraavissa osissa tulen käsittelemään Saksasta mm.
- yksityishoitoa kotona
- lääkärin rooli vanhusten hoidossa
- esimerkkitapauksia hoitolaitoksista viitaten niitä ylläpitäviin instansseihin (esim. katolinen kirkko)
- vanhus-hoitaja/omainen-hoitaja - suhde
Vastaukset 6
Vanhimmat
Erittäin mielenkiintoista luettavaa tuo kyllä tosiaan oli!
Muutama kysymys heräsi. Tuliko sinulle koskaan ristiriitoja työtilanteissa; olisit halunnut tehdä jotain toisin?
Tuliko vaaratilanteita? Miten niistä selvittiin?
Miten pitkä muuten sairaanhoitajan koulutus on Saksassa? Satutko tietämään?
Entä miten henkilökunta jaksoi, tuliko työtapaturmia esim. nostotilanteissa?
Hygieniasta vielä... Miten se näkyi infektiosairauksissa?
Kiitos jos viitsit vastata.
Ei pidä ollenkaan paikkaansa saksassa, mutta Suomen vanhustenhuolllossa monessa paikassa arkipäivää. Täällähän nimernomaan valtion työllistämistuella palkataan hoitajat ja monesti sellaisia etteivät saata edes koskea vanhusta.
... Mutta en kyllä ole törmännyt kuvailemasi kaltaiseen hoitajaan, kuin kerran, eikä tämäkään ollut työllistetty, vaan ns. "pitkän linjan hoitaja".
Ristiriidat työtilanteissa.. konfliktitilanteiden ratkaisu. Se on hyvä kysymys.
Tulen käsittelemään tätä teemaa myöhemmin teksteissäni enemmän, mutta voin nyt valaista asiaa tässä yhteydessä lyhyesti.
Sanotaan näin: ristiriitaisia työtilanteita on ollut paljon.. ja hyvin paljon olisin halunnut tehdä toisin.. En kuitenkaan yksittäisenä henkilönä pysty muuttamaan saksalaista systeemiä, johon ollaan totuttu.. parhaaksi vaihtoehdoksi on osoittautunut se, että teen työni Suomen mallin mukaan enkä kritisoi. Toisaalta on ollut tilanteita, joissa olen diplomaattisesti ehdottanut vaihtoehtoja. Koska olen ihmistyyppi, joka mielellään haluaa tulla kaikkien kanssa toimeen (niin Suomessa kuin Saksassa työelämässä), niin olen jättänyt suuremmat kritiikit pois ja keskittynyt työni suorittamiseen. Tässä yhteydessä voin mainita, että suomalainen työskentelytapani on Saksassa positiivisesti pistänyt silmään. Mutta kuten jo aikaisemmin mainitsin, tulen käsittelemään tätä aihetta tarkemmin tulevissa teksteissäni.
Vaaratilanteita hoitotyössä Saksassa tapahtuu hyvin usein. Suurimmaksi osaksi se johtuu puutteellisesta tiedosta (esim. oikeita nostotekniikoita ei opeteta aina), mutta myös siitä, koska itse perushoidot tapahtuvat yksin, eivät siis pareittain. Vaaratilanteista ja niistä selviytyminen on minulla myös monia esimerkkejä, joihin tulen myös myöhemmin palaamaan tarkemmin.
Sairaanhoitajan koulutus on kolme vuotta Saksassa ja tuo aika pitää sisällään jo erikoistumisen. Voin myöhemmin teksteissäni antaa vielä lyhyen yhteenvedon Saksan hoitokoulutussysteemistä.
Miten henkilökunta jaksaa? Hyvä kysymys. Henkilökuntaa on aivan liian vähän, henkilökunnan yleinen taso alhainen, pitkät työajat jne. Saksassa tilanne on se, että hoitohenkilökunta on hyvin väsynyt.. sosiaalipoliittisessa mielessä asiaan ei ole parannusta näköpiirissä. Tässä muutamalla sanalla.. mutta palaan teemaan myös myöhemmin.
Ja sitten hygieenisyys. Infektiosairaudet ovat täysin normaalia saksalaisissa hoitokodeissa. Mutta hygieenisyydestä tulen kirjoittamaan vielä perusteellisemmin, jotta pystyy tämän ongelman ymmärtämään paremmin.
Sairaanhoitajan koulutuksen pituudesta Saksassa.
Kysyin työvuorossani vastaavalta hoitajalta (vanhustenhoitaja) sairaanhoitajan koulutuksen pituudesta. Tämä vanhustenhoitaja ilmoitti koulutuksen pituudeksi kolme vuotta, johon hänen mukaansa jo sisältyisi erikoistuminen.
Tarkistin saman kysymyksen pari päivää myöhemmin toiselta vastaavalta hoitajalta (sairaanhoitaja).
Oikea informaatio on seuraava:
sairaanhoitajan peruskoulutus 3 v., erikoistuminen 1,5-2 v.
(Itselläni perusfaktat hoitajakoulutussysteemistä eivät ole itsestäänselvyys, koska tulen akateemiselta pohjalta.)