Pidän armeijan univormuista!

Mielestäni MAJURIN arvo ja univormu, arvo- ja kunniamerkkeineen istuu minun persoonaani kuin hansikas. Tunnen sisälläni olevan aivan TÄYSIN majuri, vaikka en ole käynyt päivääkään inttiä. Miksi olisin mennyt mopotettavaksi vuoden ajaksi, kun tunnen sisässäni jo valmiiksi virtaavan yliupseerin veren. Se ei olisi ollut kunniani ja minun persoonani mukaista.

Mielestäni minulla on oikeus kantaa majurin virkapukua päälläni minne sitten menenkin. Se on MINUN ideologiani, ja minulla on oikeus siihen. Minun tasa-arvoni ei toteudu jos en näin saa tehdä. Oikeastaan suomen puolustusvoimien tulisi tunnustaa virallisesti asemani majurina, ja sen kunniaksi tulisi järjestää virallinen tilaisuus puolustusvoimien tiloissa. Se ei varmasti ole liikaa vaadittu, sillä minä olen jo valmiiksi henkisesti majuri.
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

erästä "tunnettua" henkilöä josta Iiro on jo aikaisemminkin spämmännyt tuhansia viestejä!

Äänestä
  • HOMO Iiro pilkkaa jatkuvasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivari ja Homo kirjoitti:

Mielestäni MAJURIN arvo ja univormu, arvo- ja kunniamerkkeineen istuu minun persoonaani kuin hansikas. Tunnen sisälläni olevan aivan TÄYSIN majuri, vaikka en ole käynyt päivääkään inttiä. Miksi olisin mennyt mopotettavaksi vuoden ajaksi, kun tunnen sisässäni jo valmiiksi virtaavan yliupseerin veren. Se ei olisi ollut kunniani ja minun persoonani mukaista.

Mielestäni minulla on oikeus kantaa majurin virkapukua päälläni minne sitten menenkin. Se on MINUN ideologiani, ja minulla on oikeus siihen. Minun tasa-arvoni ei toteudu jos en näin saa tehdä. Oikeastaan suomen puolustusvoimien tulisi tunnustaa virallisesti asemani majurina, ja sen kunniaksi tulisi järjestää virallinen tilaisuus puolustusvoimien tiloissa. Se ei varmasti ole liikaa vaadittu, sillä minä olen jo valmiiksi henkisesti majuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu