kansanedustajat pääsevät elääkkeelle

mutta vaativat että kansa tekee töitä 70-vuotiaaksi ja maksaa kansanedustajien loisteliaan elämän.
On perkele mallillaan tämä "demokratia". Vittuun tuo saatanan paskasakki.


Kiviniemi Ylen haastattelutunnilla avoimempana kuin Vanhanen MTV3 Katsomo

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) on ensimmäisellä Ylen haastattelutunnilla vastaillut toimittajien kysymyksiin avoimemmin kuin edeltäjänsä. Toisin kuin Matti Vanhanen (kesk), Kiviniemi ei vaatinut pitäytymistä kysymyksissä, jotka liittyvät hallituksen ja pääministerin toimintaan. Häneltä kysyttiin muun muassa keskustalaisiin vaalirahojen vuoksi kohdistuneista rikosepäilyistä. Mitään uutta kerrottavaa hänellä ei asiasta ollut.

Pääministeri Kiviniemi haluaa, että päätöksiä työurien pidentämisestä myös loppupäässä tehdään vielä tällä vaalikaudella.

- Hallituksella on halua viedä eteenpäin konkreettisia esityksiä jo tällä vaalikaudella. Ei ole mitään syytä siirtää kaikkia esityksiä seuraavalle vaalikaudelle, Kiviniemi sanoi pääministerin haastattelutunnilla Ylessä..

Kiviniemi kertoi patistelleensa työmarkkinajärjestöjä, jotta ne saisivat aikaan konkreettisia esityksiä ja päätöksiä voitaisiin tehdä. Toisaalla haastattelutunnin kuluessa Kiviniemi arveli, että käytännössä ratkaisut siirtyvät seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

Budjettiriihessään hallitus teki eräitä päätöksiä, joilla pyritään vauhdittamaan nuorten siirtymistä opintoihin ja sitä kautta nykyistä nopeammin myös työelämään.

Kiviniemi myös puolusti hallituksen päätöstä keventää turpeelle tulevaa veroa aiotusta.

(MTV3 - STT)
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


40-vuotiaana kirjoitti:

mutta vaativat että kansa tekee töitä 70-vuotiaaksi ja maksaa kansanedustajien loisteliaan elämän.
On perkele mallillaan tämä "demokratia". Vittuun tuo saatanan paskasakki.


Kiviniemi Ylen haastattelutunnilla avoimempana kuin Vanhanen MTV3 Katsomo

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) on ensimmäisellä Ylen haastattelutunnilla vastaillut toimittajien kysymyksiin avoimemmin kuin edeltäjänsä. Toisin kuin Matti Vanhanen (kesk), Kiviniemi ei vaatinut pitäytymistä kysymyksissä, jotka liittyvät hallituksen ja pääministerin toimintaan. Häneltä kysyttiin muun muassa keskustalaisiin vaalirahojen vuoksi kohdistuneista rikosepäilyistä. Mitään uutta kerrottavaa hänellä ei asiasta ollut.

Pääministeri Kiviniemi haluaa, että päätöksiä työurien pidentämisestä myös loppupäässä tehdään vielä tällä vaalikaudella.

- Hallituksella on halua viedä eteenpäin konkreettisia esityksiä jo tällä vaalikaudella. Ei ole mitään syytä siirtää kaikkia esityksiä seuraavalle vaalikaudelle, Kiviniemi sanoi pääministerin haastattelutunnilla Ylessä..

Kiviniemi kertoi patistelleensa työmarkkinajärjestöjä, jotta ne saisivat aikaan konkreettisia esityksiä ja päätöksiä voitaisiin tehdä. Toisaalla haastattelutunnin kuluessa Kiviniemi arveli, että käytännössä ratkaisut siirtyvät seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

Budjettiriihessään hallitus teki eräitä päätöksiä, joilla pyritään vauhdittamaan nuorten siirtymistä opintoihin ja sitä kautta nykyistä nopeammin myös työelämään.

Kiviniemi myös puolusti hallituksen päätöstä keventää turpeelle tulevaa veroa aiotusta.

(MTV3 - STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu